Reijo Leino

Olen Reijo Leino, tulevana kautena toimin turistipappina Costa Blancalla. Suht tuoreena eläkepappina alkoi
tuntua, että minullahan olisi vielä puhtia ja intoa uusiin haasteisiin – niinpä laitoin hakemuksen
kirkkohallitukseen ja ilokseni sain myöntävän vastauksen.
 
Reissustani tulee mukavampi, kun kaveriksi saan ottaa puolisoni Kirsin. Kai se sitten jaettu kokemuskin on
kaksinkertainen kokemus? Yhdessä olemme tottuneet asioita jakamaan ja yhteistyössä on meidän
voimamme. Tätä kuvaa myös limittäin kulkeneet työuramme:

Varsin pian tutustumisemme jälkeen Kirsi tuli työtoverikseni Pukinmäen koulun tiloihin Helsinkiin vetämään
pientä ulkomaalaisopetuksen ryhmää. Pakolaislasten opettajina opimme jotakin uutta kokonaisvaltaisesta
työstä, kun saimme tutustua lasten lisäksi myös heidän perheisiinsä. Meille molemmille tuo aika oli
melkoista erilaisten kulttuurien kohtaamisen opettelua. Kaiken kaikkiaan rikastuttavaa aikaa, joka edelleen
heijastelee elämässämme.

Pääkaupunki sai kuitenkin jäädä, kun siirryimme Kuhmoisten kuntaan Päijälän kylään luokanopettajiksi
pieneen kaksiopettajaiseen kyläkouluun. Monet kyläkoulut elivät tuona aikana kohtalon vuosia. Oli
pystyttävä perustelemaan niiden olemassaolon oikeutusta ja opetustehtävän lisäksi oli panostettava myös
vaikuttamistoimintaan koulun säilymiseksi. Tuona aikana lama koetteli Suomea kovalla otteellaan. Koko
kouluväen yhdessä toimimisen tahtotilaa kuvastanee hyvin jakso, jolloin olimme lomautettuina,
vapautimme koulutilat kustannuksilta ja siirryimme koko porukalla Isojärven kansallispuiston Lortikan
kämppään leirikoulun viettoon. Kylän lapsia ei tarvinnut muistuttaa kuntatalouden heikosta tilasta.
Kahdeksan vuoden kyläkoulukokemuksen jälkeen oli sitten aika siirtyä eteenpäin. Meillä molemmilla oli
nuoruudesta lähtien kaihertanut mielissä mahdollisuus lähetystyöstä. Pienen empimisemme jälkeen
saimme kutsun Lähetysseuran lähetyskurssille tavoitteena työ Kolumbian luterilaisessa kirkossa. Tätä ennen
saimme molemmat pappisvihkimyksemme Tampereella.

Lähetyskurssin jälkeen kielikoulua Costa Ricassa. Kolumbian Bogotassa työn aloittelemista, kunnes aivan
vuosituhannen loppumetreillä evakuointi turvallisuustilanteen johdosta Venezuelan tasankoalueelle
Barinasiin seurakuntatyöhön. Dengue-kuume sitten meinasi koitua kohtalokkaaksi sairastuttuani siihen
toiseen kertaan ja edessä oli evakuointi takaisin kotimaahan Helsinkiin.

Toipumisjakson jälkeen sitten pohdimme työelämän jatkopaikkaa. Molemmat totesimme, että Savon seutu
voisi olla meille sovelias työalue, kun meille positiivisissa mielikuvissamme savolaiset ovat Suomen latinoita.
Kummassakaan ei mielellään vastata kieltävästi, vaan asioihin pyritään etsimään myönteisiä lopputuloksia –
vaikka ne eivät sitten aina sellaisina toteutuisikaan.

Koillis-Savossa sain sitten elämäni haasteen, kun kahdeksasta vanhasta seurakunnasta muodostettiin yksi
Järvi-Kuopion seurakunta. Kirsi hallintokappalaisena ja minä kirkkoherrana saimme laittaa itsemme likoon
uuden rakenteen ja toimintamallien synnyttämiselle yhdessä upean työntekijäjoukon ja aktiivisten
seurakuntalaisten kanssa.

Turkulaissyntyisenä palasin sitten eläkepäiviksi Naantalin aurinkoon, mutta luulenpa, että talvella Costa
Blancan aurinko on vielä hitusen lämpimämpi. Espanjaan meno tuntuu erityisen mukavalta, kun pääsee työskentelemään espanjankielisellä alueella. Nyt pääsen taas harjaannuttamaan vähän ruosteessa olevaa kielitaitoani.
 
Entisenä kirkkoherrana iloitsen myös siitä, että turistityössä saan palata taas papin perustyöhön
seurakuntaa ja seurakuntalaisia palvelemaan. Nyt lähtövalmistelut alkavat jo käydä kiivaina ja lokakuun
alkupuolella auton nokka kääntyy kohti Torreviejaa.

Jo kielikouluaikoinani Costa Ricassa mieleen piirtyi vahvasti lause: ”a la orden” – palveluksessanne. Tällä
asenteella tahdon tehtävääni hoitaa, palvellen seurakuntaa ja sen ihmisiä. Tuon mukanani omat työ- ja
elämänkokemukseni ja yhdessä luomme uusia kokemuksia – ”Siempre a la orden!”
 
Tsemppiä ja siunausta meille jokaiselle omaan elämäntilanteeseemme!

Marjo Danielsson

Olen Marjo Danielsson ja tässä kuvassa kissani Hugon kanssa. Me molemmat tulemme olemaan
seuraavan kauden Costa Blancalla: minä turistikanttorina ja Hugo kotikissana. Tätä kirjoitan
28.9.2021 Suomen Turussa, jossa toimin vielä lähtöä edeltävät viikot ruotsinkielisen seurakunnan
kirkkomuusikkona.

Tärkeitä asioita minulle ovat perhe (etenkin aikuinen tytär New Yorkissa), ystävät, musiikki ja
luonto. Kaikista tärkein kuitenkin kaiken Luoja, jonka seurakuntaa haluan lahjoillani palvella.
Elämässäni on ollut monenlaisia vaiheita, mm. 10 vuotta Jerusalemissa ja tähän kirjoon jatkoksi
sopiikin hyvin Espanja. Odotan innolla tulevia kuukausia.

Monenlaisia matkaa edeltäviä järjestelyjä on jo tehty ja kohta alkaa loppurutistus: sekä nykyisellä
työpaikallani että matkalaukkujen parissa. Hugon kamppeet on myös pakattava. Hän kyllä
armollisesti ja tarkasti valvoo toimiani, itse kuitenkaan osallistumatta varsinaiseen pakkauspuuhaan!

Virsikirjan viimeinen virsi 979 sopii todennäköisesti meille kaikille:

”Tulkoon tie sinua vastaan,
olkoon tuuli aina myötäinen,
päivä poskillesi paistakoon,
sade pelloillesi virratkoon.
Ja kunnes kohdataan
elämäsi jääköön käsiin Jumalan.”

Irlantilainen sävelmä ja siunaus, suom. Anna-Mari Kaskinen 2001.