Kausipapin saarnat 2026

Saarna 2. pääsiäispäivänä 2026

Harri Kuhalampi

Joh. 20:11–18

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
    Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Tekstimme alkaa sanalla Maria. Auttamatta mieleeni tulee oma isoäitini, Vilma Maria Puoliväli. Iltahämärissä hän tapasi istua keinutuolissaan ja hyräillä lempivirttään:

Ei mikään niin voi virvoittaa,

en muusta iloani saa,

ei autuutta saa suurempaa

kuin minkä Jeesus lahjoittaa. (Virsi 299:1)

Tuskin olisin tässä ilman hän vaikustaan!

Tekstissämme kyse on Magdalan Mariasta. Hänet Jeesus vapautti pahan otteesta ja hänestä tuli uskollinen opetuslapsi. Hänestä on käytetty nimitystä ’Apostolien apostoli’.

Kristillinen kirkko syntyi sukupuolten tasa-arvon pohjalle. Naisilla on ollut tärkeä rooli armon sanoman juurruttamisessa ja hengellisyyden vahvistamisessa. Kaikki, jotka Herra on seuraajikseen kutsunut ja valinnut, ovat kukin paikallaan yhdenvertaisina todistamassa sovituksen ja ylösnousemuksen todellisuudesta.

Tältä pohjalta Costa Blancan evankelisluterilainen seurakunta on toiminut. Rakastavan yhteisöllisyyden ja keskinäisen kunnioituksen hengessä työtä jatketaan myös tulevaisuudessa.

Sukupuolten tasavertaisuutta olennaisempaa on kiinnittää huomiota viestiin, jonka Jeesus pyysi Mariaa välittämään opetuslapsille: ”…minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Mitä tämä merkitsee?

Jeesus halusi kaikkien tiedostavan, että hänen oikea paikkansa on taivaassa Jumalan luona. Hän ei enää kuulu tähän maailmaan, jota synti ja kuolema varjostavat.

Pitkänäperjantaina Jeesus kuoli koska koko maailman syntitaakka oli pantu hänen kannettavakseen. Syntisenä ja Jumalan hylkäämänä hänet naulattiin ristille. Ihmiskunnan syntien vuoksi hän sai kuolemantuomion. Ristiinnaulittu Jeesus oli kaiken synnin ja pahuuden ruumiillistuma.

Syyt, joiden perusteella Pontius Pilatus suostui luovuttamaan Jeesuksen ristiinnaulittavaksi, olivat tekosyitä. Jeesus syntyi ihmiseksi voidakseen ottaa päälleen meidän syyllisyytemme ja kuolemallaan vapauttaa meidät sen kirouksesta. Hänen elämänsä tarkoitus oli kuolla.

Pian Pietarille valkeni Jeesuksen ylösnousemuksen hengellinen merkitys. Muutaman viikon kuluttua helluntaina hän piti puheen Jerusalemissa. Siinä hän totesi: ”Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan…” (Apt.2:23,24).

Miksi kuolema ei olisi voinut pitää häntä vallassaan?

Siksi että Joosef Arimatialaisen haudassa makasi vanhurskas ja pyhä mies, Jeesus Kristus! Hänet oli luettu syntiseksi, mutta itse hän oli synnitön ja vailla pahuuden häivää. Kuolema on jumalattomia varten! Mutta hyvän ja virheettömän paikka ei ole haudassa!

Jeesuksen ylösnousemus osoitti, että hänen oma synnittömyytensä riitti täyttämään Jumalan vaatimukset. Hän saattoi nyt rohkaista opetuslapsiaan, että hän menee Isän Jumalan luo taivaaseen. Hän oli rakastanut loppuun asti, siksi hän kelpaa taivaallisteen joukkoon. Hän oli ollut kuuliainen ja voittanut kaikki kiusaukset. Hän voitti, koska meistä ei ole kiusausten ja synnin voittajiksi.

Tänään Jeesus itse on olemuksellisesti läsnä täällä kirkossa. Ehtoollisen leivässä ja viinissä me otamme vastaan Kristuksen omaksi vanhurskaudeksemme. Uskon kautta me olemme yhtä hänen kanssaan.

Kun Kristus palaa lupauksensa mukaan noutamaan meidät taivaaseen, enkelit tulevat myös meidän haudallemme kuten he tulivat Jeesuksen haudalle. Siellä he toteavat hautasi kohdalla: täällähän nukkuu kuoleman untaan kristitty, joka on uskon kautta ottanut vastaan Kristuksen vanhurskaudekseen. Ei ole mahdollista, että kuolema voisi enää pitää häntä vallassaan. Eli tämä Kristuksen pyhittämä ihminen kuuluu taivaaseen Kristuksen voiton perusteella.

Paavali vakuuttaa toisen lukukappaleen mukaan: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” (2. Kor. 5:17)

Uskonyhteys Kristukseen tekee meistä tänään vanhurskaita, Jumalalle kelpaavia. Vaalimalla tätä yhteyttä Herramme Jeesus Kristus noutaa meidät kerran luokseen, olimmepa silloin elossa tai jo kuolleet. Ylösnousemuksen sanoma on toivon ja lohdun sanoma! Aamen.

SAARNA 28.3.2026

Harri Kuhalampi

Kunnian kuninkaan alennustie, Joh. 12:1–8

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Tekstimme vie meidät Jeesuksen ystävien kotiin Betaniaan, jossa vietetään juhla-ateriaa. Jeesus – ehkä koko opetuslapsipoppoo - oli saatu vieraaksi. Kaikki ei ole kuitenkaan sopusointuista. Aika moni asia on asettunut toistaan vasten. Tilanteessa on kireyttä.

Mekin elämme jatkuvien jännitteitten keskellä. Koskaan ihmisen elämä ei suju ilman ristiriitoja, ja haastavia ihmisten ja asioitten vastakkain asettumisia.

Juhlapöydän lähettyville hakeutui myös Maria voidakseen osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta Jeesukselle voitelemalla hänen jalkansa huippukalliilla nardusöljyllä. Sen nähdessään Juudas Iskariot puhkui sisäistä kiukkua tuottojensa valuessa hukkaan pisara pisaralta.

Juudaksen mielestä huippukalliin nardusöljyn käyttö Jeesuksen jalkojen voiteluun oli silkkaa tuhlausta. Toisaalta Juudas Iskariot, joka tuon kritiikin esitti, piti opetuslasten yhteisiä varoja ominaan. Vastakkain asettuvat anteliaisuus ja ahneus, avokätisyys ja itsekeskeinen edun tavoittelu.

Mutta kuka on tämä Maria, joka näin yllättäen käy voitelemaan Jeesuksen jalkoja huikean kalliilla öljyllä?

Ilmeisin vastaus on, että hän on tuo Betanian Maria, Martan ja Lasaruksen sisar. Mutta miksi ihmeessä hänellä olisi tuo suunnattoman arvokas öljypullo?! Mistä hän olisi sen saanut? Mistä hän olisi ansainnut vuosiansion verran rahaan tähän hankintaan? Eikö hänen perheensä saanut mitään niistä rahoista?

Kristillisen kirkon piirissä on perinteisesti uskottu, että tuo Betanian Maria lähti ilotytöksi Magdalan kaupunkiin kauas kotikylästään. Hän oli kaunis, ja hänelle maksettiin hyvin. Alabasteripullollinen nardusta oli niille tuotoille hyvä sijoitus. Betanian Maria on siis sama henkilö kuin Maria Magdaleena.

Mutta tämä Maria oli kohdannut Jeesuksen, joka oli muuttanut hänet ja hänen elämänsä suunnan, hänen elämänarvonsa ja asenteensa. Maria oli palannut Betaniaan muuttuneena. Kun Jeesus tuli vieraaksi, Maria halusi vain istua ja kuunnella Jeesusta, vaikka Martta-sisko touhusi miltei uupuneena keittiössä.

40 vuotta sitten käsiini päätyi kirja, jota arvostan edelleen. 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Tuomo Mannermaa kirjoitti johdatuksen Lutherin uskonmaailmaan. Kirjan otsikko on Kaksi rakkautta. Tämä on yksi niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Palaan uudelleen ja uudelleen sen ajatuksiin.

Mannermaan mukaan Luther määritteli Jumalan rakkauden päinvastaiseksi sille rakkaudelle, johon me ihmiset luonnostaan kykenemme. Inhimillinen rakkaus uskonpuhdistajan mukaan kohdistuu automaattisesti kaikkeen sellaiseen, joka on kaunista, arvokasta, puhdasta ja hyvää. Me ihailemme ja arvostamme kaikkea mikä on komeaa ja mitä pidetään hienona ja tyylikkäänä.

Tämän vastakohtana Jumalan rakkaus kohdistuu alaspäin, siihen mikä on huonoa, arvotonta, pahaa ja vastenmielistä. Pelastava rakkaus pyrkii hakeutumaan sinne, missä on rikkinäisyyttä, syntiä ja hätää. Jumalan rakkaus on elämän alkuvoima ja ylläpitäjä. Missä ei ole yhtään mitään, sinne syntyy kaunista ja hyvää.

Luther esittää ihmisen luomisen selvimpänä Jumalan rakkauden ilmauksena. Luoja otti käsiinsä arvotonta maan tomua ja muovasi siitä täydellisen olennon. Ihminen oli Jumalan käsistä lähtiessään pyhä ja hyvä. Rakkaus oli motiivina Jumalalla kaikessa hänen luomistyössään.

Kun ihminen kääntyi Jumalasta pois ja halusi irrottautua Jumalan rakkauden piiristä, meidän hyvä ja armollinen taivaallinen Isämme ei suinkaan sanoutunut irti ihmiskunnasta. Me ihmiset niin helposti pyrimme riippumattomuuteen ja vapauteen, vaikka meidän ainoa onnemme ja turvamme on Jumalan yhteydessä.

Maria Magdaleenan kohdalla ilmeni sama Jumalan luomisvoima, Jumalan rakkauden ihme. Prostituoidusta tuli Jeesuksen uskollinen ja harras seuraaja. Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa. Maria koki täydellisen elämänmuutoksen: sosiaalinen häpeä väistyi, mielenterveyden tai henkisen kärsimyksen taakka keveni, hän sai takaisin ihmisarvonsa ja paikkansa yhteisössä.

Meidän kannattaa joka hetki olla sisimmässämme tietoisia syntisen ihmisen identiteetistämme. Ei meidän tarvitse virheitämme ja heikkouksiamme suureen ääneen toitottaa, mutta Jumalan edessä on tarpeen jatkuvasti myöntää arvottomuutemme ja kyvyttömyytemme irtautua luonteisesta pahuudestamme. Juuri syntisinä olemme Jumalan rakkauden kohteita. Nimenomaan jumalattomat Jumala vanhurskauttaa. Synnin kohdalla Jumalan ylenpalttinen armo pääsee oikeuksiinsa. Aamen.

Saarna 14.3.2026

Harri Kuhalampi

Elämän leipä, Joh. 6:24–35

Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta.
    He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
    He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
    He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Kuulemamme Vanhan testamentin teksti kertoi mannaihmeestä Mooseksen johtaessa heprealaisia Siinain hedelmättömän erämaan halki. Tämä teksti luettiin myös Jeesuksen aikana synagogan jumalanpalveluksissa pääsiäisen alla.

Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun tapahtumat sijoittuvat pääsiäistä edeltävään aikaan. Johanneksen evankeliumin kuudes luku on saanut nimekseen leipäluku, kerrotaanhan sen aluksi 5000 nälkäisen ruokkimisihme. Jeesus ruokki nälkäiset yliluonnollisen ihmeen kautta, samoin kuin tapahtui muinoin Siinain erämaassa. Teksti osoittaa, kuinka Mooses oli esikuva, joka nyt Jeesuksessa täyttyy.

Manna tyydytti ruumiin tarpeet niin että kansa selvisi vaikeitten olosuhteitten läpi. Nyt Jeesus ilmoittaa olevansa itse Taivaasta tullut leipä, joka tyydyttää sisäisen nälän ja ylläpitää uskonelämää. Hän on se Elämänpuun hedelmä, joka antaa ikuisen elämän.

Tuskin erehdyn kovinkaan paljon, kun väitän, että meillä jokaisella on lapsuuden kokemustemme varaan rakentuneet vahvat käsityksemme siitä, mikä on hyvää leipää. Ainakin omat muistikuvani ovat eläviä. Äidin leipoma vastapaistettu ruisleipä, jonka herkullinen tuoksu lumosi koulupäivän jälkeen tupaan astuessani. Rukiit oman pellon satoa. Leivän resepti peräisin ties monenko sukupolven takaa. Lämpimän leivän päälle voita ja lasiin kylmää maitoa. Mikä herkku!

Lapsuuden leipä oli enemmän kuin vain yksi välttämätön elintarvike. Se edelleen edustaa mielissämme sitä hengenperintöä, jonka varassa elämän monet perusarvomme hahmottuvat.

Vanhempani usein korostivat leivän arvoa Jumalan lahjana. Edelleen paikkakunnalla eli vahvana1860-luvun nälkävuosien muisto.168 lehtimäkeläistä kuoli nälkään katovuosien seurauksena. Leipä ei ollut itsestäänselvyys. Jokainen suupala otettiin vastaan armollisen Luojan hyvyyden osoituksena.

Väkijoukolla, joka kiipesi vuorelle Jeesusta kuuntelemaan, oli omat käsityksensä leivästä ja sen merkityksestä. Mutta päivä kului Jeesuksen mielenkiintoista puhetta kuunnellen niin että syöminenkin unohtui. Onneksi Andreas löysi pojan, jolla oli eväänä viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Jeesuksen ihmeteon seurauksena ne riittivät viidelletuhannelle miehelle.

Ihmisten mieliin ei silti noussut mitään ylevää tai syvällistä ajatusta leivän merkityksestä. Tuskin edes kiitollisuutta! Sen sijaan Jeesuksesta haluttiin tehdä kuningas. Tällaista hallitsijaa he tarvitsivat, joka antaisi heille jatkuvasti yltäkyllin leipää. Ei enää kuokkimista kuumalla pellolla tai hikistä viljanpuimista pölyisellä tanterella. Saisi vain istua viikunapuun varjossa ja jutella tuttujen kanssa.

Tänään sinulle jaetaan viiniin kastettu ehtoollisleipä. Pienestä koostaan huolimatta ajattele millaista merkitystä se kantaa. Ehtoollisessa sinulle on tarjolla Elämän leipä, itse Kristus Jeesus! Hän on sinun Vapahtajasi, Hän on ylösnoussut Herra! Ehtoollisrukouksessa rukoilemme: ” Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren. Yhdistä meidät häneen ja toisiimme.” Ehtoollinen liittää meidät Häneen. Ajattele, että tämä heikko ja haparoiva ihminen yhdistetään kaikkivaltiaan Luojan kanssa! Se antaa lopullisen ratkaisun ikiajoiksi, mutta se tuo myös voimaa, lohtua ja turvaa jokaiseen päivään.

Äsken veisasimme: Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,

ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,

saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden

ja ikuisen armon ja ystävyyden. (Virsi 311:6)

Tämä on riemun päivä! Uskomme liittää meidät erottamattomaan yhteyteen Kristuksen kanssa. Hän itse on meidän vanhurskautemme. Meidän puutteellisuutemme on peitetty, ja ainoastaan Kristuksen puhtaus ja pyhyys ovat näkyvissä. Katsoessaan meihin Isä Jumala näkee vain Jeesuksen ja Hänen täydellisen vanhurskautensa.

Meillä on todella syytä riemuita autuudesta, joka on tänäänkin meille tarjolla! Aamen!

Saarna 28.2.2026

Harri Kuhalampi

Rukous ja usko, Mark 9:17–29 (UT2020)

Jeesus kysyi heiltä: »Mistä te oikein väittelette?» Mies väkijoukosta vastasi: »Opettaja, olen tuonut poikani luoksesi, koska hänessä on demoni, joka estää häntä puhumasta. Se ottaa pojan valtaansa missä vain ja retuuttaa häntä. Se saa hänen suunsa vaahtoamaan ja hampaansa narskumaan. Poika menee aivan jäykäksi. Pyysin oppilaitasi ajamaan demonin pois, mutta he eivät kyenneet siihen.»

₁₉Silloin Jeesus sanoi: »Voi teitä epäuskoisia tämän ajan ihmisiä! Kuinka kauan minun pitää vielä olla teidän kanssanne ja sietää teitä? Tuokaa poika tänne.» Poika tuotiin Jeesuksen luokse. Kun henki näki Jeesuksen, se kouristi heti poikaa, joka kaatui maahan ja kieriskeli suu vaahdossa. Jeesus kysyi pojan isältä: »Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?» »Lapsuudesta saakka», mies vastasi. »Demoni on monesti kaatanut hänet jopa tuleen ja veteen saadakseen hänet tapetuksi. Jos vain voit, niin armahda ja auta meitä!» »Miten niin ’jos voit’?» Jeesus sanoi. »Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.» Pojan isä huusi heti: »Minä uskon! Auta minua pääsemään epäuskostani!»

Kun Jeesus näki, että väkeä tuli jatkuvasti lisää, hän komensi demonia: »Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: häivy pojasta äläkä enää palaa!» Demoni karjui, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivat, että hän oli kuollut. Jeesus sen sijaan tarttui poikaa kädestä ja auttoi hänet pystyyn, ja hän nousi.

₂₈Kun Jeesus oli mennyt sisään ja vain oppilaat olivat hänen kanssaan, nämä kysyivät häneltä: »Miksi me emme pystyneet ajamaan sitä demonia pois?» Jeesus vastasi: »Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.»

Osallistuin teini-ikäisenä nuorten tilaisuuteen, jossa vieraana oli amerikkalainen pastori. Hän puhui rukouksesta. Yhden asian muistan edelleen, 50 vuoden jälkeen. Hän kysyi: ”Millainen on oikea rukous?” Olin hämmentynyt. Voiko rukousta noin arvioida?!

Meitä oli varmaan kymmenkunta, jotka tarjosimme ehdotuksiamme. Pitää uskoa, rukous pitää olla Jumalan tahdon mukainen, on pyydettävä vakavissaan ja hyvässä tarkoituksessa. Esiin tuli myös ajatuksia rukousasennosta, rukouksen paikasta ja kielestä. Kaikkea en muista.

Pappi piti ehdotuksiamme tärkeinä, mutta mikään ei ollut hänen etsimänsä vastaus. Lopulta hän kertoi, että ”oikea rukous on sellainen, johon tulee vastaus.” Me olimme yllättyneitä!

Minun mieleeni tuo ajatus jäi pysyvästi, ettei se ole vieläkään sieltä lähtenyt. Halusin varmistua, vastataanko rukouksiini.

Aloin pitää rukouspäiväkirjaa. Kirjoitin yhteen sarakkeeseen päivämäärän, seuraavaan rukousaiheen ja kolmanteen päivämäärän, jolloin huomasin saaneeni vastauksen. En halunnut toistuvasti luetella samoja asioita Jumalalle. Luotin, että Taivaassa tiedetään rukousaiheeni koska olin kirjannut ne ylös.

Ajan oloon huomasin, että vastaussarakekin täyttyi, vaikka asiani olivat usein suuria ja monimutkaisia: joku läheisistäni oli myymässä huonokuntoista taloaan, toinen oli suurissa talousvaikeuksissa, kolmannen terveyshuolet olivat pelottavan vakavia… Vastausten myötä esirukousaiheet muuttuivat kiitosaiheiksi. Vuosien jälkeen on ollut hyvä palata päiväkirjaani ja huomata kuinka Jumala on konkreettisesti osoittanut hyvyytensä.

Evankeliumitekstimme vahvistaa, että rukoukseen vastataan.

Vuosikymmenten aikana olen oivaltanut, että amerikkalaisen papin opetus oli ainoastaan osittain oikein. Rukoilemisen päätarkoitus ei ole vastausten saaminen. Jumala kyllä vastaa rukouksiimme omalla tavallaan ja ajallaan. Rakastava Isämme ottaa rukouksemme ja pyyntömme omaksi asiakseen. Joku on sanonut, että rukouksemme panevat Kaikkivaltiaan käden liikkeelle. Hänen hyvyytensä ja viisautensa ohjaavat miten ja milloin Hän täyttää pyyntömme.

Rukous on etuoikeus! Voimme turvautua siihen jatkuvasti ja kaikkialla. Tärkein asia tapahtuu siinä, kun huomiomme suuntautuu Luojaa kohti ja kun puhumme suoraan Kaikkivaltiaalle. Kun rukoilemme, vastassamme on hyvä ja rakastava Jumala. Me emme huuda kylmään tyhjyyteen, vaan avaamme sydämemme salatuimmatkin ajatukset armolliselle Taivaanisälle. Elämässämme ei ole mitään niin synkkää, jota ei voisi paljastaa Hänelle. Eikä Hän kyllästy jatkuviin pyyntöihimme ja huokauksiimme.

Rukoileminen pitää yllä elävää yhteyttä Jumalaan. Aina siinä ei ole edes sanoja, on vain levollista luottamusta, iloa ja rauhaa. Rukous tarkoittaa sitä, että elämän touhujen ja hälinän keskellä mieltämme hallitsee jatkuva tietoisuus, että olemme Jumalan huolenpidon kohteena. Minua ei ole unohdettu. Asioitani hoidetaan ja ohjaillaan niin että lopulta Hänen hyvä tarkoituksensa toteutuu.

Yhteys Jumalaan syntyy, kun kerromme omin sanoin Jumalalle kaiken, mikä mieltämme painaa; niin huolet ja surut, kuin ärsyttävät ja haastavat asiatkin. Kaiken voi tuoda Hänelle, joka kannattelee miljardeja tähdistöjä. Hänellä on kykyä ja voimaa vastata pyyntöömme. Hän ei kuitenkin näytä voimaansa ällistyttääkseen meidät. Ei hänen tarvitse todistaa kykyjään.

Lämmin myötätunto ja rakkaus meitä kohtaan ohjaa Kaikkivaltiaan Jumalan kättä. Sen suojassa olemme täysin turvassa.

Saarna 14.2.2026

Harri Kuhalampi

JUMALAN RAKKAUDEN UHRITIE, Joh.12:25–33 (UT2020)

Jeesus sanoi: ”Se, joka rakastaa elämäänsä, tuhoaa sen; se, joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, pääsee ikuiseen elämään. Jos haluaa olla minun palveluksessani, on seurattava minua. Minun palvelijani on siellä missä minäkin. Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

Nyt olen järkyttynyt. Mitä osaisin sanoa? Rukoilisinko: ’Isä, pelasta minut tästä hetkestä’? Mutta minähän olen tullut juuri tätä hetkeä varten. Isä, kirkasta nimesi!»

Silloin taivaasta kuului ääni: »Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.» Paikallaolijat sanoivat äänen kuultuaan, että ukkonen oli jyrähtänyt. Toiset väittivät, että enkeli oli puhunut Jeesukselle. Silloin Jeesus sanoi: »Ääni ei kuulunut minun vuokseni vaan teidän vuoksenne. Nyt tämä maailma tuomitaan; nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. Ja kun minut nostetaan maan kamaralta, vedän kaikki luokseni.» Näin sanoessaan Jeesus viittasi siihen, miten hän kuolisi.

Tämän päivän teemat – sekä ystävänpäivä että laskiainen – avaavat meille ihmeellisen todellisuuden. Me kuulumme Jeesuksen ystäväpiiriin! Näin Hän sanoo: “Ei ole kenelläkään suurempaa rakkautta kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä… Minä olen kutsunut teitä ystävikseni.” Joh.15:13–15.

Evankeliumitekstimme vie meidät hetkeen, jolloin Jeesus on saapunut Jerusalemiin ja tiedostaa kohta toteutuvan kuolemansa. Hän kavahtaa ajatusta kärsimyksestä ja hylätyksi tulemisesta. Oman kuoleman kohtaaminen on nuorelle miehelle kova paikka! Kaikki loppuu, vaikka on vasta kunnolla alkanut. Mutta Hän ei halua väistää kuolemaansa. Hän tietää, että juuri Hänen kuolemassaan paljastuu Jumalan rakastava olemus.

Sen lisäksi Jeesuksen kuolema merkitsi sielunvihollisen kukistumista. ”Tämän maailman ruhtinas heitetään ulos,” Hän sanoi. Se on myös lohduttava viesti meille, että paholaisen lopullinen tuho tulee kerran tapahtumaan. Pahan valta ei jatku ikuisesti.

Jeesus päätti kulkea synkkää kohtaloaan kohden voidakseen pitää ystävänsä ikuisesti omanaan. Sen vuoksi hän kertoi seuraajilleen tulevan ristinkuolemansa merkityksen: ”…kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.”

Inhimillisessä ystävyydessä nähdään samat peruspiirteet kuin Jeesuksen ystävyydessä. Ystävyys on aina hyvää ja rakentavaa. Ystävyys tuottaa iloa ja onnea. Mikä onkaan sen parempaa kuin luotettava ja uskollinen kaveri, jonka puoleen voi kääntyä, oli tilanne mikä tahansa. Ystävyys on rakkauden, kiintymyksen ja välittämisen hedelmää. Sen perustana on sitoutumista ja vastuuta.

Vieraus ja ulkopuolisuus eivät kuulu Jumalan maailmaan. Vihollisuus on vastapuolen keskeinen ominaisuus.

Jeesus puhuu tekstissämme yhteydestä ja kuulumisesta. Se on kokonaan toisenlaista kuulumista kuin KELA-jäsenyytemme tai nimemme verottajan luetteloissa. Ystävyys Jeesuksen kanssa merkitsee aktiivista kumppanuutta ja orgaanista yhteyttä. Sitä Jeesus tarkoitti puhuessaan viinipuun oksan ja rungon välisestä luonnollisesta yhteenkuuluvuudesta, erottamattomasta sulautumisesta yhdeksi kokonaisuudeksi.

Jeesuksen ajattelussa ystävyys Hänen kanssaan on toiminnallista. Kirkot ja seurakunnat suunnittelevat ja päättävät millä eri tavoilla Jumalan hyvyys ja armo tuodaan esiin ja miten Jumalan antamaa tehtävää toteutetaan.

Jeesus haluaa ottaa meistä jokaisen toteuttamaan yhdessä Hänen kanssaan niitä päämääriä, joihin Hän sitoutui suunnatessaan ristin kärsimyksiä kohti. Ystävyys Jeesuksen kanssa toteutuu elämämme käytännössä.

Me saatamme ajatella, että miten taivaassa mahdetaan minutkin huomata. Maailmassahan on miljardeja muita. Synninpäästön sanat tänään vakuuttavat: ”…minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun…”

Eilen iltapäivällä kaikkien meidän kännykkämme alkoi päristä hillittömästi. Saimme kaikki Hätätiedotteen. Moderni digiteknologia löysi myös ne meidän kännykkämme, joissa on suomalainen liittymä. Jos ihmisten kehittämät järjestelmät ovat näin eteviä, eikö Jumalalla olisi käytössään vielä monin verroin nerokkaammat systeemit! Kertomukset Jeesuksen elämästä osoittavat, että Hän ei sivuuttanut tai torjunut ketään.

Myös Costa Blancan luterilaista seurakuntaa varten on taivaassa linjattu tavoitteet. Me olemme joukko Jeesuksen ystäviä valmiina auttamaan siellä missä tarvitaan. Tehtävänämme on Jumalan armon tuominen todellisena mahdollisuutena ihmisten hämmennyksen ja kivun keskelle.

Kaikki seurakunnallinen toiminta ei ole ikävien ja raskaitten asioitten kohtaamista. Jeesuksen ystävät on lähetetty jakamaan iloa ja toivoa. Tehtävämme on osoittaa välittämistä ja piristää ihmisten mieliä. Riemullinen etuoikeutemme on jakaa inhimillisen lämpöä ympärillemme. Valoisa elämänasenne ei vaadi ponnistuksia; pieni hyvä, muutama lämmin sana tai huomaavainen teko voi ratkaisevasti kirkastaa jonkun lähimmäisen päivän.

Ohjeenamme on Jumalan Sanan ilmoitus ja Pyhän Hengen valaisema omatuntomme. Jos sallimme, ne muokkaavat sisäistä maailmaamme ja asenteitamme. Turhamaisuus, huomion tavoittelu tai kateus, tai muukaan itsekäs motiivi ei vie siihen suuntaan, jossa hyvät asiat toteutuvat.

Jeesus ei ajatellut itseään. Hänen ystävyytensä perustuu rakkauteen, uskollisuuteen ja uhrautumiseen. Samaan me emme pysty, mutta Vapahtajamme tietää millaisia olemme ja mihin pystymme. Silti hän kutsui meidät ystävikseen tavoittelemaan Hänen antamansa esimerkin mukaisia ihanteita.

Saarna 31.1.2026

Harri Kuhalampi

Ansaitsematon armo Matt. 19:27–30 (UT2020):

Silloin Pietari kysyi: »Mehän olemme jättäneet kaiken ja lähteneet seuraamaan sinua. Mitä me siitä hyvästä saamme?»

Jeesus vastasi: »Minä vakuutan teille: Kun maailma syntyy uudelleen ja Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimelle, saatte myös te kaksitoista istua valtaistuimelle hallitsemaan Israelin kahtatoista heimoa. Silloin jokainen, joka minun nimeni vuoksi on jättänyt talonsa, veljensä tai sisarensa, isänsä, äitinsä tai lapsensa tai peltonsa, saa satakertaisesti takaisin ja perii ikuisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.»

Pietarin ja ystävien veneet verkkoineen jäivät Kapernaumin laituriin, kun Jeesus ilmestyi paikalle ja kutsui heidät mukaansa. Muukin jäi: perhe, koti, pysyvä toimeentulo. Pietari tuntuu sanovan Jeesukselle: ”Tämä on epäreilua! Tästä kuuluisi saada korvaus!”

Juuri aikaisemmin Jeesuksen luona kävi rikas nuorukainen, jolle kaiken jättäminen oli ylivoimaista. Jeesus totesi, että ”rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.”

Pietarin mielestä he olivat jättäneet kaiken! Siitä täytyy saada tuntuva hyvitys!

Tuleeko mieleesi asioita, joista odotat saavasi korvauksen! Paljosta olet luopunut!

Onko sinulta riistetty jotakin tärkeää? Etkö saanut edes vapaaehtoisesti luopua, vaan sinulta vain vietiin pois jotakin rakasta. Oletko saanut kantaaksesi taakan, jota et halunnut.

Elämässä on paljon epäoikeudenmukaisuutta! Edes kohtuullisuus ei aina toteudu. Odotamme kunnon tasoitusta!

15. helmikuuta 86 vuotta sitten isoisäni kaatui Taipaleenjoella. Hän oli vain 32-vuotias. Häneltä jäi vaimo, 8-vuotias poika ja 6-vuotias tytär.

Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta Sulo luopui kaikesta. Häneltä riistettiin elämä ja tulevaisuus, minun isältäni vietiin isä, jonka tukea hän olisi tarvinnut vielä pitkään. Kipeistä uhrauksista kuuluu saada korvaus!

Oikeustajumme sanoo, että Pietarin kysymys palkkiosta on oikeutettu.

Mitä vastaa Jeesus?

Jeesus lupaa satakertaisen korvauksen kaikille, jotka ovat Hänen tähtensä luopuneet jostakin. Mutta ensin Hän selvittää, mistä armossa on kysymys ja mitä armo saa aikaan: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa.”

Jeesus viittaa tuomarien aikaan yli 1000 vuotta aikaisemmin.

Jumala asetti tuomareita hallitsemaan kansaa Luvatun maan saavuttamisen jälkeen. Kunniatehtävä annettiin vasta kun Jumala oli suorittanut loppuun pelastustyönsä. Israelin kansa oli vapautettu orjuudesta: meri oli väistynyt, vettä oli virrannut kalliosta ja mannaa oli saatu ruoaksi. Valtavia ihmeitä yksi toisensa jälkeen. Suurenmoisia armotekoja!

Armo on ansaitsematonta Jumalan mielisuosiota, joka ilmenee pelastavana toimintana, Jumalan tekoina. Pelkkä mielisuosio ei auta, ellei Jumala puutu konkreettisesti asioihin. Tuomarit asetettiin sitten, kun Jumala oli tehnyt armotekonsa.

Tuomarien tehtävänä oli muistuttaa, että Israel on Jumalan oma kansa. Muinaisen liiton perusteella he kuuluivat Jumalalle. Vaikka tilanne oli ulkonaisesti hyvä, oli tärkeää muistaa, että kaikki oli Jumalan hyvyyden ja armon varassa.

Jeesus muistuttaa oppilaitaan, että lopullinen palkanmaksu perustuu Jumalan armoliittoon omiensa kanssa. Tästä armoliitosta saamme konkreettisen muistutuksen myös tässä messussa: ehtoollista asetettaessa toistetaan Jeesuksen sanat: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni.”

Armoliitto tarkoittaa sitä, että Jumala on sitoutunut osoittamaan koko ihmiskuntaa kohtaan armoa ja hyvyyttä. Armo on enemmän kuin myönteistä suhtautumista. Armo on erottamaton osa Jumalan olemuksesta.

Siksi Jumalan armoa ei voida ansaita, koska Jumala on joka tapauksessa armollinen. Jeesuksen veri vakuuttaa meille armon järkähtämättömyydestä. Taas tänään ehtoollisessa Jumala muistuttaa, että juuri sinun kohdallasi armo on ja pysyy muuttumattomana. Mikään ei voi horjuttaa sitä armoliittoa, johon sinut on liitetty! Jeesus on antanut verensä vuotaa sen vakuudeksi.

Opetuslapsilleen Jeesus lupasi, että jokainen heistä saa kerran istua tuomarin istuimella ja hallita Israelin heimoja. Tämäkin lupaus ilmaisee mitä armo merkitsee. Armo kohdistuu jokaiseen yksilöllisesti. Jokaista opetuslasta varten on oma valtaistuin. Ketään ei unohdeta. Kukaan ei jää vahingossa huomiota vaille.

Jeesuksen viesti meille on tämä: ikuisuudessa kukaan ei ole vain osa lukematonta joukkoa. Jokaiselle tarjotaan yksilöllinen paikka. Jokainen huomataan. Kaikki saavat oman asemansa ja aidon henkilöllisyytensä. Taivaassa elämä on mielekästä ja tyydyttävää. Jumala tarjoaa osallisuutta ja kumppanuutta. Kirkkauden valtakunnassa ei tunneta ulkopuolisuutta.

Jumala on muuttumaton, kuten Hänen armonsakin. Meidän kohdallamme asiat muuttuvat. Voimme ymmärtää paremmin Jumalan armon olemusta ja toimintaa. Voimme kokea sen omakohtaisemmin. Armon näkökulmasta voimme huomata elämässämme tarkoitusta, Jumalan läsnäoloa ja johdatusta.

Armo tarkoittaa, että koko maailman asiat ovat rakastavan Vapahtajamme käsissä. Hän lupaa: ”Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle”. Voimme lähteä tänään kirkosta varmoina, että synnit saadaan anteeksi. Meitä kantaa toivo uudesta maailmasta, jossa Jeesus hallitsee. Tulee päivä, jolloin ovet avautuvat toiseen maailmaan. Jumalan armon perusteella voimme katsoa turvallisin mielin tulevaa kohti. -- AAMEN

Saarna 17.1.2026

Harri Kuhalampi 

 

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Joh. 4:5–26 (UT2020)

Matkalla Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Lähistöllä oli alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta väsyneenä Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä.

Samarialainen nainen tuli ottamaan kaivosta vettä. Jeesus sanoi hänelle: »Anna minullekin juotavaa.» Oppilaat olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen vastasi: »Sinähän olet juutalainen. Miten sinä pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole tekemisissä samarialaisten kanssa.

Jeesus sanoi naiselle: »Et tunne Jumalan lahjaa etkä häntä, joka pyytää sinulta juotavaa. Jos tuntisit, sinä pyytäisit juotavaa häneltä ja saisit vettä, joka antaa elämän.» Nainen vastasi: »Herra, eihän sinulla ole edes astiaa, ja kaivo on syvä. Miten sinulla olisi sellaista vettä? Et kai sinä ole mahtavampi kuin isämme Jaakob? Hän antoi meille kaivon ja joi siitä itse samoin kuin hänen poikansa ja karjansa.» Jeesus vastasi hänelle: »Jokaiselle, joka juo tästä kaivosta, tulee uudelleen jano. Minun antamani vesi taas sammuttaa janon ikuisiksi ajoiksi siltä, joka sitä juo. Siitä vedestä tulee lähde, joka pulppuaa hänessä ja antaa ikuisen elämän.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Sitten minulla ei ole enää jano eikä minun tarvitse käydä täällä vettä hakemassa.»

Jeesus sanoi naiselle: »Mene hakemaan miehesi tänne.» Nainen vastasi, ettei hänellä ollut miestä. Jeesus sanoi: »Totta, sinulla ei ole miestä. Sinulla on ollut viisi miestä, eikä nykyinen kumppanisi ole sinun aviomiehesi. Niin että totta puhuit.» Nainen sanoi: »Herra, olet näköjään profeetta. Meidän isämme ovat palvoneet Jumalaa tällä vuorella. Te juutalaiset taas sanotte, että oikea palvontapaikka on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua: tulee aika, jolloin Isää ei palvota sen paremmin tällä vuorella kuin Jerusalemissakaan. Te palvotte sellaista, mitä ette tunne. Me taas palvomme häntä, jonka tunnemme – onhan pelastus lähtöisin juutalaisten parista. Mutta on tulossa – ja oikeastaan on jo tullutkin – se aika, jolloin oikeat palvojat palvovat Isää Hengessä ja totuudessa. Juuri sellaisia palvojiahan Isä etsii. Jumala on Henki, joten häntä on palvottava Hengessä ja totuudessa.»

Nainen sanoi: »Tiedän, että on tulossa Messias eli Kristus. Kun hän tulee, hän kertoo meille kaiken.» »Tässähän minä puhun sinulle», Jeesus sanoi.

 

Vain ihmiseksi tullut Jumala pystyi välittämään meille pelastavan armon. Sen vuoksi silmäys Jeesuksen salattuun olemuksen on välttämätöntä voidaksemme ymmärtää Jumalan toimintaa ihmiskunnan pelastamiseksi.

Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen on yksi Uuden testamentin selkeimmistä kertomuksista, joissa Jeesuksen ihmisyys tulee konkreettisella ja arkisella tavalla näkyviin. Kohtaaminen ei ole vain teologinen keskustelu, vaan kuva ihmisestä, joka elää väsymyksen, janon, kulttuurirajojen ja aidon vuorovaikutuksen keskellä.

Jeesus oli väsynyt matkasta ja istuutui kaivon reunalle. Hän pyytää naiselta vettä juodakseen. Tämä on hyvin inhimillinen hetki: Jeesus kokee samoja fyysisiä tarpeita kuin kuka tahansa ihminen. Hän ei peitä heikkouttaan eikä esiinny yliluonnollisena hahmona, joka ei tarvitse mitään.

Jeesus aloittaa keskustelun pyytämällä apua. Hän ei ryhdy opettamaan, vaan on ihminen ihmiselle. Hän kohtaa naisen ilman ennakkoluuloja, vaikka juutalaiset ja samarialaiset välttivät toisiaan. Tämä osoittaa hänen kykyään astua kulttuuristen ja sosiaalisten rajojen yli empaattisen läsnäolon avulla.

Jeesus käy naisen kanssa pitkän, syvällisen keskustelun, jossa hän kuuntelee, vastaa kysymyksiin, ohjaa lempeästi, paljastaa totuuksia vähitellen. Tämä ei ole monologi, vaan dialogi, jossa Jeesus toimii kuten ihminen, joka ymmärtää toisen ihmisen elämää ja sisäistä maailmaa.

Kun Jeesus puhuu naisen elämästä ja ihmissuhteista, hän ei tuomitse. Hän osoittaa ymmärrystä ja kunnioitusta. Hänen tapansa käsitellä naisen haavoittuvuutta on inhimillinen ja lempeä.

Se, että Jeesus ylipäätään puhuu naiselle – vieläpä samarialaiselle – rikkoo aikansa normeja. Tämä kertoo, että hän koki ja kohtasi kulttuuriset rajat kuten muutkin ihmiset, mutta valitsi toimia niiden yli. Hänen ihmisyytensä näkyy siinä, että hän toimii todellisessa historiallisessa tilanteessa, ei abstraktissa hengellisessä tilassa.

Yhtä selvästi kertomus paljastaa Jeesuksen jumalallisuuden. Se pilkahtaa luontevasti ja esteettä inhimillisen läpi: Jeesuksen jumaluus ei tule esiin yhden suuren julistuksen kautta, vaan vaiheittain – sanoin, teoin ja olemuksen kautta.

Jeesus ylittää inhimilliset rajat ja toimii Jumalan tavoin. Hän menee tietoisesti Samariaan ja aloittaa keskustelun naisen kanssa. Tämä ei ole vain sosiaalinen rohkeuskoe. Se heijastaa Jumalan luonnetta: Jumala itse etsii kadonneita, ei vain odota heidän tulevan luokseen. Jeesus toimii kuin Jumala, joka rikkoo ihmisten pystyttämät rajat ja kutsuu kaikkia yhteyteensä.

Jeesus tarjoaa ”elävää vettä” – jota vain Jumala voi antaa. Jeesus lupaa naiselle vettä, joka pysyvästi sammuttaa hengellisen janon. Vanhassa testamentissa ”elävä vesi” on Jumalan oma lahja (esim. Jer. 2:13; Sak. 14:8). Kun Jeesus sanoo antavansa sitä, hän asettuu rooliin, joka kuuluu Jumalalle.

Jeesus paljastaa naisen menneisyyden ja nykyisen tilanteen. Tämä ei ole arvaus tai psykologinen oivallus – nainen itse ymmärtää, että kyse on yliluonnollisesta tiedosta. Vain Jumala tuntee ihmisen sydämen ja salaisuudet. Jeesuksen tieto viittaa hänen jumalalliseen kaikkitietävyyteensä.

Jeesus ilmoittaa olevansa Messias tavalla, joka viittaa suurempaan kuin vain kuninkaaseen. Kun nainen puhuu Messiaasta, Jeesus vastaa: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.” Tämä ”minä olen” -ilmaus on sama, jota Jeesus käyttää muuallakin viitatessaan jumalalliseen identiteettiinsä (vrt. Joh. 8:58). Se ei ole pelkkä tunnustus messiaanisuudesta – siinä on kaiku Jumalan omasta nimestä (2. Moos. 3:14).

Jeesus ilmoittaa uuden tavan palvoa Jumalaa. Aika on tullut, jolloin Jumalaa palvotaan ”hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:23–24). Tämä on Jumalan ilmoitus, joka uudistaa jumalayhteyden lähtökohdat. Ainoastaan Jumalalla on oikeus ja valta saattaa jokainen uskova välittämään kosketukseen Kaikkivaltiaan Luojan kanssa. Yksin Jumala voi tarjota elävää vettä, antaa anteeksi syntejä tai määrittää palvonnan tavan.

Jeesus ei siis vain selitä Jumalan tahtoa. Hän julistaa uuden aikakauden alkaneen, ja sekin viittaa hänen jumalalliseen auktoriteettiinsa.

Jumalan Poika tuli ihmiseksi, voidakseen lahjoittaa elämän vettä meille jokaiselle.

 

 

 

Saarna loppiaismessussa 3.1.2026

Harri Kuhalampi

 

Jeesus, maailman valo

Matt.2:1–12 (UT2020)

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodes Suuren aikana, Jerusalemiin saapui idästä tietäjiä, jotka tulkitsivat ennusmerkkejä. »Missä on se juutalaisten kuningas, joka on juuri syntynyt?» he kysyivät. »Me näimme idässä hänen tähtensä ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitusta.» Tämän kuullessaan kuningas Herodes järkyttyi, ja koko Jerusalem alkoi kohista. Herodes kutsui koolle kaikki ylipapit ja oppineet ja kysyi heiltä, missä Kristus syntyisi. »Juudean Betlehemissä», he vastasivat. »Profeetan kirjassa näet sanotaan:

’Sinä, Juudan Betlehem,

et suinkaan ole vähäisin heimosi johtajista.

Sinusta syntyy hallitsija,

joka paimentaa kansaani Israelia.’»

Silloin Herodes kutsui tietäjät salaa luokseen ja kyseli heiltä tarkasti, milloin tähti oli ilmestynyt. Hän lähetti heidät Betlehemiin ja sanoi: »Menkää sinne ja ottakaa perusteellisesti selvää tästä lapsesta. Ilmoittakaa minulle, kun löydätte hänet, niin että minäkin voin tulla osoittamaan hänelle kunnioitustani.» Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan. He huomasivat taivaalla saman tähden, jonka olivat nähneet idässä. Tähti johdatti heitä ja pysähtyi sen paikan ylle, missä lapsi oli. Tähden nähdessään tietäjät olivat riemuissaan. He menivät taloon, näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian ja heittäytyivät maahan osoittaakseen kunnioitustaan. Sitten he avasivat aarrearkkunsa ja antoivat lapselle lahjaksi kultaa, suitsuketta ja mirhaa, kallista voidetta.

Tietäjät saivat unessa Jumalalta kehotuksen olla palaamatta Herodeksen luokse. Niinpä he menivät toista kautta takaisin omaan maahansa.

 

Ilman muuta idän tietäjät suuntasivat Jerusalemiin kyselemään, mistä löytyisi äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas. Asiaa tivattiin itseltään kuningas Herodekselta. Tekstimme mukaan hän järkyttyi siitä. Oliko tosiaan jossakin kasvamassa hänen seuraajansa vallanperimysjärjestyksen ulkopuolelta? Se olisi sietämätöntä!

Meille tasavaltalaisille suomalaisille ajatus kuninkaasta on hiukan vieras. Meitä miellyttää presidentti, joka on tasavertainen muiden kansalaisten kanssa. Valtionpäämiehemme ovatkin usein asettuneet samalle tasolle kansan joukkoon. Kun presidentti Niinistö soitti radion luontoiltaan muutama kesä sitten, hän aloitti puhelun sanomalla: ”Sauli Naantalista iltaa…” Tai kun Tasavallan presidentti Stubb matkusti raitiovaunussa Munkkiniemestä Helsingin keskustaan, lipuntarkastaja tarkasti hänen matkalippunsa kuten muidenkin matkustajien.

Kuningas on jotain muuta. Euroopan kruunupäät saavat paljon huomiota, mutta heidän valtansa on olematon. Heidän roolinsa on pelkästään seremoniallinen ja edustuksellinen.

Muinoin tilanne oli toinen: Jumala valitsi Daavidin kuninkaaksi kelvottoman Saulin seuraajaksi. Jumalalta saatu valtuutus antoi hänelle kiistämättömän aseman hallita ja käyttää niin poliittista ja sotilaallista kuin hengellistäkin valtaa. 

Mutta miksi Jeesuksen kuninkuus mainitaan jo hänen syntymäänsä liittyvässä kertomuksessa?

Kristuksen kuninkuuden teema on yksi Raamatun tärkeistä punaisista langoista. Sen merkitys avautuu, kun katsoo sekä Vanhaa että Uutta testamenttia kokonaisuutena.

Raamatussa Jumala esitetään alusta asti kuninkaana, joka hallitsee luomakuntaa. Kristuksen kuninkuus jatkaa tätä linjaa: Jeesus ei ole vain opettaja tai profeetta, vaan Jumalan valtakunnan lopullinen hallitsija. Hänen kuninkuutensa ei ole ajallinen ja poliittinen, vaan hengellinen ja kosmisen laaja.

Useat profetiat puhuvat tulevasta kuninkaasta, joka on kuningas Daavidin jälkeläinen, mutta jonka valtakunta on ikuinen. Hän on Rauhan ruhtinas, joka tuo oikeuden ja vanhurskauden. Hänet kuvataan Messiaana, joka vapauttaa kansansa. Kristuksen kuninkuus on vastaus näihin lupauksiin. Se tekee Raamatusta yhtenäisen kertomuksen, ei irrallisten tekstien kokoelman.

Jeesuksen toiminta – parantaminen, opettaminen, anteeksiantaminen – on kuninkaan toimintaa: hän palauttaa rikkoutuneeseen maailmaan järjestystä ja hyvyyttä. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa ovat paradoksaalisesti hänen "valtaistuimelle nousunsa": hän voittaa pahan, synnin ja kuoleman.

Kristuksen kuninkuus antaa kristityille identiteetin ja suunnan. Jos Kristus on kuningas, kristityt ovat hänen valtakuntansa kansalaisia. Se tarkoittaa toisenlaista arvojärjestystä kuin maailman valtakunnissa. Kristuksen valtakunnan kansalaiset pyrkivät toteuttamaan oikeudenmukaisuutta. Heitä ohjaa rakkaus ja halu palvella toisia. Se antaa toivoa siitä, että historian lopullinen päämäärä on hyvä. Kristuksen kuninkuus ei siis ole vain teologinen idea, vaan se muovaa kristillistä elämää ja maailmankuvaa.

Ajatus Jeesuksesta universaalina majesteettina avaa eteemme valoisan lopunajallisen näkökulman: Ilmestyskirjassa Kristus on "kuningasten Kuningas", joka palauttaa kaiken ennalleen. Hänen kuninkuutensa on lopullinen vastaus pahuudelle ja kärsimykselle.

Tämä antaa kristityille toivon: maailma ei ole kaaoksen varassa, vaan hyvän kuninkaan hallinnassa. 

Tähän me saamme tämänkin vuoden alussa uskoa. Tämän luottamuksen varaan rakentuu varmuutemme tulevaisuuden suhteen. Meidän armollinen Vapahtajamme on ehdoton kuningas, joka kerran palaa maailmaamme murskaamaan lopullisesti kaikki pahuuden voimat.

Aamen.