Messu 10.11.2018

Veljelläni, joka myös on pappi, ja minulla on yhteinen harrastus eli ”juttujen” kerääminen. Heti kun toinen kuulee jonkun jutun, hän kertoo sen toiselle. Kerran kun olimme äitimme luona, kysyin veljeltäni: Oletko kuullut laihialaisesta isännästä, joka makasi kuolinvuoteellaan? En ole. Niinpä kerroin sen hänelle. Kun olin valmis äidin katse kertoi kaiken: Tällaisiako poikia olen kasvattanut! Opettajan äänellä hän vaati, ettemme ikinä kerro sitä varsinkaan saarnassa. Katsoin äitiäni silmiin ja vastasin: Lupaan sillä ehdolla, ettei tule sellainen tilanne, että se todella istuisi siihen.

Kohta tämän jälkeen saarnasin isossa ulkoilmajumalan-palveluksessa. Tunnelma oli tiivis. Oli lämmin suvisunnuntai. Puhallinorkesteri säesti saarnavirttä ja viimeisen säkeistön aikana nousin koivuista tehtyyn saarnatuoliin. Sen vieressä oli aita ja aidan toisella puolella iso vanha valkorunkoinen koivu. Koivun alla makasi lauma märehtiviä Ayrshirelehmiä. Oli suuren juhlan tunne.

Juuri kun olin aloittamassa saarnani kuului hirveä melu, joka vain voimistui ja voimistui. En saanut ääntäni kuuluviin. Valtavan iso Valmet-traktori oli kääntänyt alas päätieltä kohti kotiseutumuseota, jossa jumalanpalvelus oli käynnissä. Kun kuljettaja tämän huomasi hän ryhtyi ajamaan niin hitaasti kuin hän ikinä Valmetillaan pääsi sillä seurauksella, että joudimme kunnon tovin kärsimään korviamme särkevää meteliä. Kun se vihdoin ja viimein oli ohi, aloitin toteamalla: Tästä tuli mieleen laihialainen isäntä, joka kutsui kaksi poikaansa kuolinvuoteelleen. Kun pojat tulivat, hän sanoi heikolla mutta kuuluvalla äänellä: Pojat tehkää niin iso monttu, että saan Valmetini mukaan hautaan! Isä, mitä sä teet Valmetillasi haudassa? Kuulkaas pojat, en ole sellaisessa montussa ollut ettenkö, olisi sieltä tullut ylös Valmetillani!

Rukoilkaamme. Jumala. Sinä olet kukistanut kuoleman ja antanut meille elämän. Auta meitä muistamaan päivää, jolloin puet meidät uuteen, taivaalliseen asuun. Aamen.

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.”

Tässä Vapahtajamme puhuu asiasta, jota askarruttaa meitä kaikkia eli: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mitä meitä odottaa siellä rajan toisella puolella?

Kun olin nuori pappi oli sellainen sanonta käytössä, että ominaista luterilaiselle papille ja taistolaiselle on, että molemmat puhuvat innolla rajan tuonpuoleisesta mutta kumpikaan ei lähde sinne vapaaehtoisesti! Kun seuraa tämän päivän julistusta näille Jeesuksen sanoille ei kyllä kiinnitetä kovinkaan paljon huomiota. Ja kuitenkin huomisesta tiedämme varmuudella vain sen, että me kaikki kuolemme. Vaikka kuolemalla ei ole näkyvää osaa julkisessa keskustelussa melkein kaikki suomalaiset sitä pohtivat ja iso osa pelkää kuolemaa.

Kuolemanpelkoa tutkivan professori Kati Tervo-Niemelän mukaan nelikymppinen pelkää kuolemaansa enemmän kuin kuusikymppinen, joka pelkää kuolemaansa enemmän kuin kahdeksankymppinen. Professorin mukaan jokainen pelkää kuolemista satunnaisesti. Tutkimusten mukaan noin joka kymmenes pelkää niin paljon, että se rajoittaa tai häiritsee elämää, sanoo Tervo-Niemelä.

Oletan, että kaikki olemme yli nelikymppisiä. Aihe on näin ajankohtainen.

Lähtekäämme liikkeelle Raamatun pohjalta, mitä tulee sekä elämään että kuolemaan. Mitä elämä on? Siinäpä kysymys. Vastaus on siitä kiinni mitä ihminen on. Onko ihminen pelkästään ruumis ja sielu, onko ihminen yksinomaan fyysinen ja psyykkinen olento? Jos on, elämä on rajallinen eli sidottu aikaan. Mitä Sana sanoo tähän? Sanan mukaan ihmisessä on sekä fyysinen että psyykkinen minäni mutta myös, ja tässä on se tärkein asia, HENKI. Kun Jumala loi ihmisen, hän teki hänestä oman kuvansa puhaltamalla Henkensä ihmiseen. Jumala on Henki, Jumala on ikuinen, Jumalassa ei ole aikaa ja siksi ihminen on luotu ikuisuutta varten. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Silloin vasta ihminen ELÄÄ! Ellei ihminen elä tässä Jumalanyhteydessä hengellistä elämää Kristuksen kautta hän on Jumalan silmissä kuollut. Siksi Jeesus sanoo tekstissämme tänään, että ihminen voi siirtyä kuolemasta elämään! Inhimillisestä näkökulmasta tämä väite on järjenvastainen. Järjenvastainen siksi, että ensin ihminen elää ja kuolee vasta sen jälkeen. Siksi päivän tekstiä ei kuulu lukea tästä näkökulmasta vaan päinvastaisesta, eli Jumalan näkökulmasta, ikuisuuden näkökulmasta.  

Mitä muuta Jeesus sanoo meille tänään? Palataan tekstiin. ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän.”

Hyvä ystävä. Saamme olla ikuisesti kiitollisia siitä, että olemme saaneet kuulla Jeesuksen sanoja jo pienestä pitäen. Kotona, pyhäkoulussa, koulussa, rippikoulussa, kirkossa, kokouksissa, radiosta, TV:stä ja niin edelleen. Mutta, ja tämä on ratkaiseva asia, ei riitä, että kuulee. pitäisi myös uskoa, uskoa Jeesuksen lähettäjään, eli Jumalaan. Sanoohan Jeesus, että ”joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni”. Mitä siitä seuraa, että kuulee ja uskoo? Jeesus vastaa, kun luemme lisää.  Joka kuulee ja uskoo, saa ikuisen elämän. Joka kuulee ja uskoo elää siis jo nyt ikuista elämää, hengellistä elämää, ja kun Hengen väliaikainen maja, ruumis, kuolee Henki jatkaa elämistään maallisessa kuolemassa ja sen jälkeenkin ja siksi, aivan kuten Jeesus toteaa tekstissämme tänään, hän ei joudu tuomittavaksi koska hän on Jeesuksen mukaan jo siirtynyt kuolemasta elämään.

Hyvät ystävät. Parempaa uutista emme voi saada. Voimme kiitos Jeesuksen elää huoletta. Tämän Paavali oli kokenut. Siksi hän sanoo kirjeessään efesolaisille: ”Jumalan laupeus on niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.” Tästä Kari Tikka teki mahtavan armolaulun, jonka Satu Ranta nyt esittää meille.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Syyskauden 2018 ensimmäinen messu 27.10.2018 - Matteus 6:14-15

Ennen nyt luettua tekstiä, ja sen jälkeenkin, lauloimme kolmesti halleluja, joka tarkoittaa Kiittäkää Jumalaa. Kun paneudutaan kyseiseen tekstiin sopivampi, olisi laulaa: Voi surkeuksien surkeus! Niin kova se on.  Niin haastava se on. 

Rukoilkaamme. Pyhä Isä, pyhitä meidät totuudessasi, sinun sanasi on totuus. Aamen.

Aluksi on syytä katsoa kreikan kielen sanaa ”antaa anteeksi”. Se muodostuu prepositiosta, joka tarkoittaa pois, ja verbistä, joka puolestaan merkitsee lähettää. Antaa anteeksi on lähettää pois, hylätä. Samalla on myös syytä katsoa mitä synti tarkoittaa. Raamatun mukaan synti on olla osumatta maaliin. Kun päivän tekstiä tarkastetaan tästä näkökulmasta on  todettava, että me tarvitsemme Jumalan neuvoja ja voimaa. Sen saamme, kun tunnustamme, että olemme avuttomia. Jumalan anteeksiantoon kuuluu, että Pyhä Henki avaa hengelliset silmämme ja upottaa sydämeemme Pyhän Sanan, joka puolestaan vakuuttaa, että kaikki syntimme on laskettu Jeesuksen päälle. Sovituspäivänä laski ylimmäinen pappi kansan synnit virheettömän uhrikaritsan päälle ja ajoi sen pois erämaahan. Jeesus on meidän uhrikaritsamme koska hän on vuodattanut verensä meidän syntiemme sovitukseksi.

Kun Jeesus antoi henkensä ristillä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Ruotsiksi väliverho tai esirippu on förlåt ja tästä tulee ruotsinkielen sana förlåtelse, joka tarkoittaa anteeksiantamusta.

Tekstimme on osa Vapahtajamme vuorisaarnasta, kun hän sanoo: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisillenne, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Tällaisilla voimakkailla sanoilla Jeesus haluaa pysäyttää meidät näkemään sydämemme oikea tila. Siksi on syytä kysyä: Mitä Jeesus haluaa meidän oppivan? Uskon, että Jeesus tarkoittaa, että ne, jotka kieltäytyvät antamasta anteeksi muille, eivät itse ole kokeneet Jumalan anteeksiantoa. Ja koska Jumala antaa meille anteeksi emme yksinkertaisesti voi kieltäytyä antamasta anteeksi muille. Ja se puolestaan tarkoittaa, että meidän anteeksiantomme ei saa tuntea mitään rajoja koska Jumalan meille osoittama anteeksianto on rajaton. Jumalan anteeksi on ainutlaatuinen koska kun Hän antaa anteeksi hän ei sitä ikinä muistele. Hän ei yksinkertaisesti pysty siihen sanoo Sana.

Tekstin kautta Jeesus haluaa siis opettaa meitä, kuinka tärkeää on, että me olemme anteeksiantavia ja rakastavia kanssa-ihmisiämme kohtaan. Jumala ei siedä sitä, että olemme sydämettömiä muita ihmisiä kohtaan.

Juuri siksi Paavali alleviivaa päivän epistolassa, että ainoastaan Kristus saa aikaan hyvää hedelmää elämässämme. Kuten alussa todettiin, on rukoiltava Jumalalta anteeksiantamusta, jotta Kristus voisi tehdä työtään meissä. Tämä siksi, että vaikka sanomme antavamme anteeksi olemuksemme todistaa monesti sen, ettei anteeksiantaminen ole täydellistä. Pienikin katkeruus toista ihmistä kohtaan syö nimittäin valtavasti voimia. Kauna ja katkeroituminen vahingoittavat enemmän omaa sisintä kuin sitä ihmistä, jolle sydämestä on vaikeata antaa sataprosenttisesti anteeksi. Tästä Joosef on hieno esimerkki. Veljiensä kateuden ja ilkeyden vuoksi hän joutui orjaksi Egyptiin. Hänet pantiin jopa vankilaan. Tästä huolimatta hän ei tullut katkeraksi. Ei Jumalalle eikä toisille ihmisille. Hän antoi veljilleen anteeksi ja sanoi: ” Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi.” Samalla tavalla mekin saamme luottaa siihen, että Jumala voi muuttaa elämämme vastoinkäymiset voitoiksi. Sanotaan, että täydellisessä anteeksiantamuksessa on kolme askelta. Ensimmäinen on, että Jumalan voimaan turvautuen tahdomme antaa anteeksi. Toinen askel on, että yritämme tietoisesti päästä eroon koston ajatuksista ja pahoista ajatuksista toista ihmistä kohtaan ja kolmas on, että emme enää mieti niitä vääryyksiä, joita meitä vastaan on tehty. Tämän jälkeen todellinen, sydämessä tapahtuva anteeksianto on mahdollinen.

Hienoin ja puhuttavin esimerkki anteeksiantamisesta antaa Jeesus itse, kun hän ristillä sanoo: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Näillä sanoilla hän kehottaa meitä pyytämään ja antamaan anteeksi silloinkin, kun me emme itse ole syyllisiä. Tällainen anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen erottaa kristityt muista ihmisistä.

Rakas kuulija. Elämämme on Jumalalta saatu lahja. Jumala on antanut anteeksi meidän syntisyytemme Jeesuksen ristinkuoleman tähden ja vain sen takia saamme armosta elää Jumalan yhteydessä. Mikäli Jumala ei olisi antanut Poikaansa kuolemaan tähtemme, ei meillä olisi mitään. Koska olemme itse saaneet kokea armahduksen ja suuren anteeksiannon meidätkin velvoitetaan kohtelemaan lähimmäisiämme kunnioittavasti, lempeästi ja anteeksiantavasti niin perheessä, kuin sen ulkopuolellakin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäinen paastonajan messu 17.2.2018 Torrevieja

Autiomaassa Jeesus voitti kiusaukset ja niiden takana olleen Valheen ruhtinaan kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että Hänen suhteensa Jumalaan oli kunnossa ja toinen syy oli, että Hän turvautui Raamatun sanaan. Sitä Hän käytti voittoaseena Sielunvihollisen hyökkäyksiä vastaan.

Tämä osoittaa, että meidänkin suhteemme Jumalaan täytyy olla kunnossa. Jumalan sana pitää olla elävä, rakas ja tuttu, jotta mekin voisimme kestää kiusauksia. Yksi asia on nimittäin vuorenvarma: jos kerran Jeesus joutui kiusattavaksi, mekin joudumme.

Rakas kuulijani. Jos tänään tajuat, että suhteesi Herraan ei ole kunnossa ja tiedät, että juuri siksi et voi kiusauksia kestää, onnittelen sinua. Onnittelen sinua siksi, että olet nyt tullut oikeaan paikkaan. Olet tullut oikeaan paikkaan siksi, että tämä messu on Jumalan henkilökohtainen kutsu juuri sinulle. Jumala kutsuu luokseen aina uudelleen ja uudelleen. Synninpäästössä Hän on antanut syntisi anteeksi Jeesuksen tähden ja armonsa kautta. Jumala armahtaa jokaista, joka tulee Hänen luokseen syntinsä tunnustaen. Ja jotta kestäisit kilvoitukset Jumalan lapsena Hän antaa sinulle totuuden miekan ja uskon kilven, eli Sanansa.

Jumala antoi Poikansa joutua kiusauksiin ja ahdistuksiin, jotta Hän voisi kiusattuja auttaa ja Herran seurassa voit voittaa pahan hyökkäykset. Raamatusta tiedämme, että erämaassa Valheen ruhtinas testasi Jeesuksen lujuutta. Kaksi kertaa hän sanoi: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin…” Hän ei siis kiistänyt Jeesuksen tehtävää. Hän pani sen koetteelle. Hän tiesi iskeä juuri siihen, mikä oli Jeesuksen kutsumuksen syvin ja herkin osa, Hänen suhteeseensa Isään. Sinä tulet kokemaan sitä samaa. Kiusaaja tulee iskemään sinunkin kohdallasi suhteeseesi Taivaan Isään ja Hänen poikaansa. Jeesukselle hän sanoi: Jos kerran olet Poika, niin näytä se! Hän haastoi Jeesusta tekemään jotakin näyttävää. Jeesus kieltäytyi ihmeestä, jota Jumala ei ollut käskenyt.

Kun kiusaaja käski Jeesuksen muuttaa kivet leiviksi, Jeesus vastasi kirjoitusten sanalla: ”Ei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”. Jeesus kesti kokeen ja oli kuuliainen Jumalalle ja Hänen sanalleen. Ja kun Kiusaaja vei Jeesuksen temppelin harjalle ja pyysi näyttävää ihmettä: heittäytymään alas temppelin harjalta, hän otti käyttöönsä Jeesuksen oman aseen vetoamalla kirjoituksiin ja näytti, että hänkin osasi niitä lukea, jolloin Jeesus vastasi taas Raamatun sanoilla: ”Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.”

Tästä opimme kolme ratkaisevaa asiaa: Ensimmäinen on, että tunnemme Raamattumme. Toinen se, että käytämme sitä ja kolmanneksi ettemme kiusaa Herraa Jumalaamme antamalla periksi kiusauksille, vaikka ne tulisivat muodossa: Olisiko Jumala sittenkään sanonut. Jumalan Sana on tärkeä meille, koska esimerkiksi kiusausten merkitys avautuu lukemalla kiusaus-kertomusta koko evankeliumin valossa. Ensin Kiusaaja vaati näyttäviä ihmeitä merkiksi siitä, että Jeesus oli Jumalan Poika, ja vähän myöhemmin fariseukset ja saddukeukset panivat Jeesuksen koetteelle vaatimalla häneltä merkkiä taivaasta.

Mitä Jeesus teki? Hän viittasi Joonan merkkiin ainoana avaimena, joka avaisi hänen elämänsä ja kuolemansa salaisuuden. Voimme myös lukea Isä meidän -rukousta kiusaajakertomuksen valossa: siinä pyydämme kiusauksilta ja koetuksilta varjeltumista ja Jumalan valtakunnan tulemista.

Paaston aika, joka nyt on menossa, on aika, joka nostaa Jeesuksen tietoisuuteemme ohjeeksi taistelussamme kiusauksia vastaan, sillä kiusauskertomus avaa näkökulman koko evankeliumiin. Kun Kiusaaja vei Jeesuksen temppelin harjalle, Jeesus vastasi siihen kiusaukseen menemällä Jerusalemiin ja temppeliin ratsastaen aasilla, valtaa vailla olevana kuninkaana. Hän astui temppeliin ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja muistutti siitä, mikä temppelin pitäisi olla: rukouksen huone.

Kun Jeesus vangittiin, hän käski olla tarttumatta miekkaan ja kieltäytyi enkeliarmeijan avusta ja vetosi sen sijaan kirjoitusten, eli Jumalan tahdon, toteutumiseen. Ristillä, ainoalla kukkulalla, jonka tämä maailma hänelle tarjosi, Hän kieltäytyi astumasta alas sen merkiksi, että on Jumalan Poika, koska Poika oli kuuliainen ristille asti, kärsimyksen loppuun asti.

Kun Paholainen lopuksi vei Jeesuksen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki valtakunnat ja niiden loiston, kävi Jeesus vuorisaarnan vuorella, kirkastusvuorella, Golgatalla ja ylösnousemuksen vuorella ollen koko ajan kuuliainen Isälleen ja Sanalle, joka sanoo: ”Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.  Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.”

Näin meidänkin kuuluu toimia, kun maailma väittää, ettei Jumalaa ole olemassa, ettei Jeesus ole Hänen poikansa, ettei Hän ole noussut kuolleista, ettei Hän ole sovittanut syntejämme ristillä, vaan että Hän oli ihan tavallinen ihminen, Marian ja Joosefin poika. Kun kuulemme tällaista puhetta, se on Sielunvihollisen puhetta ja niin kuin Jeesus erämaan koetuksissa toisteli Jumalan Sanan ydintotuuksia ja sai niistä aseen, jolla hän torjui kiusaajan koukut, meidänkin kuuluu turvautua samaan Sanaan ja Jumalaan, joka sanoo Hänestä näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”

Kalliksi lunastettu seurakunta. Tänään jos koskaan kristikunnan kuuluu kuulla Jeesusta. Tänään jos koskaan kristikunnan kuuluu anteeksiantamuksen antamalla ilolla tunnustaa uskonsa ääneen, että maailma sen todella kuulee ja näkee sen uskovaisten elämässä. Tunnustakaamme siksi nyt yhteen ääneen kristillinen uskomme niin kuin lukemattomat polvet ennen meitä ovat tehneet taivasmatkallaan Jeesuksen lunastamina.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Messu Torreviejassa  20.1.2018

Messumme otsikko kuuluu: Jeesus herättää uskon. Se on totta. Jeesus, eikä yksikään toinen herättää
uskon. Miksi otsikko on niin ehdoton? Siksi, että Raamattu ei anna vaihtoehtoja. Vain Jeesus voi
pelastaa. Vain Jeesus herättää uskon, uskon Häneen ja hänen sovintotyöhönsä. Väite, että Jeesus
herättää uskon on radikaalinen. Radikaalinen ajanhengen näkökulmasta. Se on radikaalinen. Se
kytkee uskon, nimenomaan Jeesukseen. Moni kun uskoo Jumalaan muttei Jeesukseen.
Eikö kirkko voisi madaltaa tätä uskonkynnystä? Ei voi! Ei voi koska Raamattu sanoo selkeästi:
uskokaa Jumalaan ja uskokaa Jeesukseen. (Johannes 14:1.)
Siksi kirkko pitää väitteestään kiinni! Kirkko pitää väitteestään kiinni koska se on Jeesus, eikä me,
joka herättää uskon meissä. Kuinka voidaan väittää tällaista? Eikö ihminen itse päätä uskooko vai
ei? Taas kerran on alistuttava Raamatun toteamuksen alle. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali
sanoo (10:17) ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”.
Tätä raamatunkohtaa ei voi kyllin alleviivata. Se sanoo meille nimittäin selkeästi ja tyhjentävästi
mikä saarnan kuuluu olla. Samalla se sanoo myös, yhtä selkeästi ja tyhjentävästi, mitä saarna ei saa
olla. Se määrittelee jokaisen saarnan päämäärän. Se määrittelee myös ulkoiset raamit saarnalle.
Siksi tämä raamatunkohta pitäisi olla kirjoitettuna jokaiseen saarnatuoliin. Miksi? Siksi, että joka
kerta kun pappi menee saarnatuoliin se muistuttaisi häntä siitä, ettei tästä paikasta saa jakaa omia
ajatuksia vaan kirkolle uskottu tehtävä on saarnattava eli uskoa Kristukseen Sanan voimassa. Mutta
eikö se ole yli-inhimillinen vaatimus? Ei ole! Eihän pappi seiso saarnatuolissa omissa vaatteissaan
vaan hänellä on yllään se vaate, jonka kirkko on pukenut Herran palvelijan ylle ja hänet on vihitty ja
siunattu saarnaamaan Pyhää Sanaa Pyhän Hengen voimassa.
Tämä tosiasia on tuotava jatkuvasti esille. Syy on yksinkertainen. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole
vaihtoehtoja sille joka haluaa olla kristitty. Ei ole vaihtoehtoja sille, joka haluaa palvella Herraa
saarnatehtävässä, eikä ole vaihtoehtoja sille, joka haluaa puolustaa kirkon uskoa.
Tämä siksi, että pyhä Jumala, tekee työtä Sanan kautta ja Pyhä Henki armon, Sanan ja Sakramenttien
kautta.
Siksi on niin tärkeätä käydä kirkossa, jumalanpalveluksessa, lukea ja tutkia Raamattua, elää kasteen
siunauksessa ja osallistua Herran Pyhälle Ehtoolliselle.
Kun Jeesus herättää uskon ihmisessä johtaa se toimeliaisuuteen. Kun tarkastelee niitä Uuden
testamentin tapahtumia missä Jeesus tapaa syntisiä ja etsiviä, ahdistuneita ja lohduttomia voi vetää
seitsemän selkeätä johtopäätöstä näistä tilanteista.
Eli:

1. pitää kulkea kohti Jeesusta
2. pitää kuulla mitä Jeesus sanoo
3. pitää olla altis palvelemaan Jeesusta
4. pitää rukoilla Jeesusta
5. pitää ylistää Jeesusta
6. pitää rakastaa Jeesusta
7. pitää kutsua muita Jeesuksen luo

Kun lukee Uutta testamenttia ja ihmisten tapaamisista Jeesuksen kanssa voi selkeästi nähdä tietyn
kuvion? Luther sanoo, että uskon tulee olla jaloissa ja Paavali kirjoittaa kirjeessään efesolaisille
kuudennessa luvussa jakeet 10-17: ”Vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei
ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä
hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sen
tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa
ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon
pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa
ottakaa, uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan
pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.” Näin Paavali.
Kristitty liikemies kertoi kerran kollegalleen mitä usko merkitsee hänelle. Tiedäthän sinä, hän aloitti,
menot ja tulot täytyy olla tasapainossa. Kristinusko vaatii koko ajan menoja, jatkuvasti menoja.
Mistä tulot sitten tulevat niin, että ne peittäisivät menot? Hän vastasi itse kysymykseensä vain yhtä
sanaa käyttäen. USKOSTA!
Kunnia Jumalallemme, Isälle, Luojallemme, ja Kristukselle, Pojalle, rakkaalle Herrallemme, niin
Hengelle myös Pyhälle, lohduttajalle hyvälle. Hän täällä meitä opettaa ja vahvistaa, iäiseen riemuun
valmistaa. Aamen. (Virsi 296:4.)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Turistipappi Peter Kankkosen juhlasaarna 6.12.2017 Torreviejan kirkossa Iglesia Inmaculada Concepción

 

      

Kun ihminen aikuistuu on oman identiteetin luominen tärkeää. Siihen kuuluu nimikirjoituksen muokkaaminen. Sen ulkomuoto on jonkinlainen käyntikortti. Sata vuotta sitten Suomi oli sen prosessin edessä, jota voidaan verrata ulkoisen identiteetin luomiseen. Mikä onkaan vapaan maan käyntikortti, ellei sen kansallissymbooli, lippu?

Lippumme alkujuuret ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin kun J. L. Runebergin vaimo, Fredrika Runeberg, herätti ajatuksen omasta kansallisesta lipusta. Tämä ehdotus innosti Zacharias Topeliusta määrittelemään Suomen värit, eli tuhansien järvien sinisyys ja Suomen talven valkoisuus.

Tie omaan lippuun oli pitkä. Sinivalkoista ristilippua kannettiin ensimmäisen kerran julkisesti 1905 Turussa järjestetyssä kulkueessa. Tukholman kesäolympialaisten jälkeen 1912 haluttiin entistä enemmän omaa lippua. Koska huolimatta siitä, että jalkapallojoukkueemme pelasi voitokkaasti Venäjää vastaan, salkoon nostettiin Venäjän lippu.

Vaikka siniristilippu tunnettiinkin maassamme, itsenäiseksi valtioksi julistautunut tasavalta omaksui kuitenkin lipukseen punaisen lipun, missä oli keltainen leijona.

Kansallis- ja vapaussodan jälkeen katsottiin, että tarvitaan uusi lippu kansalaissovun aikaansaamiseksi. Nivalan kirkossa toukokuussa 1918 pitämässään puheessa Kyösti Kallio lausui: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia.”

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin todisti ”talvisodan henki”, että Kallion visio oli käynyt toteen. Silloin kansa seisoi yhtenäisenä toukokuun 29. päivänä 1918 vahvistetun Suomen lipun alla, joka siitä pitäen on ollut suomalaisuuden tunnus kautta Suomen niemen, mutta myös maailmalla kuten YK:n ja suurlähetystöjemme edustalla.

Uudella lipulla haluttiin osoittaa kolmea asiaa. Yksi, mihin suuntaan Suomi haluaa kuulua, kaksi, millaisen vakaumuksen maa haluaa omaksua ja kolme, maan historiallisen taustan esilläpitäminen.

Suomen pyrkimys oli halu kuulua Pohjolaan, Euroopaan. Olihan maamme vuosisatojen aikana ollut osa Ruotsia, josta olemme saaneet sekä kristinuskon että oikeusjärjestelmän ja kansanvallan. Eller som president Sauli Niinistö nyligen uttryckte saken: ”De västeuropeiska värderingarna kom till oss via den svenska kronan och kyrkan.” Suomi halusi lipussaan tuoda sen asian esille, että uusi tasavalta on kristitty sivistysvaltio.

Katsellessamme kansallista symbooliamme, joka tänään, yhdessä Espanjan lipun kanssa, koristaa tätä kirkkoa, muistamme eritoten Suomen kohtalon vuodet vuodesta 1939, kun talvisota syttyi, vuoteen 1944, jolloin rauha solmittiin. Näinä kansan kohtalon vuosina, kun Suomi taisteli olemassaolostaan, siniristilippu valoi sisua yli äärirajojen taistelleen kansamme sydämeen. Siksi lippumme muistuttaa meitä kunniakansalaistemme sankarityöstä tuoden nykyhetkeen kyvyn antaa tuleville polville tietoisuus siitä, miten sotiemme lotat ja veteraanit, sekä kotirintaman väki, urhoollisesti pelastivat isänmaamme. Näin Suomi säästyi Baltian maiden epäinhimillisiltä ja syvästi nöyryyttäviltä kärsimyksiltä.

Juuri nyt kokoonnutaan kotosuomessa kunniakäynneille sankari-haudoille, joissa sankarien hautakivet kertovat heidän uhrauksistaan. Raamatussa, Joosua ja Mooses sanovat: ”Muista muinaisia aikoja. Kysy vanhemmiltasi niin he sinulle kertovat näiden kivien tarinan.” (5 Moos. 32:7; Joos. 4:5-6).

Puolustaessaan vapauttaan siniristilipun alla kansamme osoitti rakkauttaan isänmaalleen ja luottamusta isiemme Jumalalle. Siitä lipussa oleva risti kertoo. Se kertoo Jumalan rakkaudesta. Se kertoo siitä, että Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä. Siksi Hän uhrasi ainokaisen Poikansa, että katuvainen saisi anteeksiannon Kristukseen turvautuen.

Koska vihollinen oli ei-kristitty valtio, antoi se maamme itsenäisyystaistelulle uskonsodan leiman. Julistihan Mannerheim, että Suomi taistelee ”kodin, uskonnon ja isänmaan” puolesta. Näin kansamme sai maanpuolustuksessa valtavan henkisen yliotteen.

Vaaran vuosina kansamme tiesi, keneltä piti huutaa apua, kenen puoleen piti kääntyä. Sanassaan Herra sanoo: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua” (Psalmi 50:15). Jumala piti lupauksensa. Apu saatiin ja itsenäisyys säilyi.

Joku ehkä ei pidä tällaisista väitteistä, että Jumala muka olisi olemassa ja, että Hän olisi auttanut maatamme sodan vuosina. Vastaan vain yhdellä esimerkillä. Talvisodan alussa onnistui Jalkaväkirykmentti 40 torjumaan vihollisen, kalustoltaan ja tulivoimaltaan ylivoimaisen rykmentin, niin ettei se onnistunut katkaisemaan maatamme kahtia Tornion kohdalla.

Miten se oli ylipäänsä mahdollista? Kuvaan astui nimittäin Hän, joka säätää säät ja ilmat. Hyökkäyksen alkaessa oli suojasää. Tilanne oli lohduton. Puolustajat laittoivat kätensä ristiin ja muutamassa tunnissa pakkanen kiristyi miinus neljäänkymmeneen asteeseen hyydyttäen vihollisen toimintakyvyn! Näin suomalaissotilaille luotiin mahdollisuus pakottaa neuvostoarmeija vetäytymään. Sotilaamme tiesivät, että kunnian tästä voitosta kuului Jumalalle. Siksi he pystyttivät sodan jälkeen muistomerkin Pelkosenniemelle, jonne hakkauttivat sanat: ”Tässä auttoi Herra”. Sanoohan Jeesus päivän evankeliumissa: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita”. (Joh. 8:31-36)

Kansamme pysyi uskollisena Sanalle ja sen lupauksille, eikä menettänyt vapauttaan. Me suomalaiset olemme näin kansakuntana ja yksilöinä kunniavelassa Jumalalle. Ja niinkuin Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ikuinen on rakkaudenvelkamme Korkeimmalle ikuinen. ”Rakkauden velka on ikuinen”, lukee Saarijärven Sankaripatsaassa, jonka ympärille on haudattu 267 sankarivainajaa. Vieraillessaan tällä sankarihaudalla eräs ulkomaalainen suurlähettiläs totesi: ”Nyt vasta ymmärrän minkä hinnan Suomi on maksanut itsenäisyydestään.”

Siksi siniristilippumme muistuttaa meitä juuri nyt, että Suomen vapaus, Suomen itsenäisyys ja Suomen itsemääräämisoikeus on kalliisti lunastettu, puolustettu ja pelastettu. Ristiin turvautumalla kansamme sai todella todeta, että anova saa. Niin tulee kansamme aina saamaan, jos rukoillaan apua Häneltä, joka ei vaan osaa auttaa vaan ennen kaikkea haluaa auttaa. Jumala lupaa profeettansa kautta, että kansa joka kulkee rukoillen eteenpäin, on kansa, jota Hän johdattaa ja siunaa.

Sen Uuno Kailas tiesi kirjoittaessaan runonsa Suomalainen rukous. Syksyllä 1939 Kailaksen runo kosketti Taneli Kuusistoa niin voimakkaasti, että hän teki sävelmän sille. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran Messuhallissa 25. marraskuuta 1939 pidetyssä suuressa isänmaanjuhlassa. Viisi päivää myöhemmin syttyi talvisota.

Kailaksen runo tehosi syvästi myös hänen ystäväänsä, Eino Salmelaiseen, joka runon luettuaan sanoi Kailakselle: ”Tätä rukousta tullaan vielä lukemaan kirkossakin.” ”Luuletko?” Kailas sanoi kyyneleitten vieriessä hänen poskilleen. Sitä suuri runoilija ei jaksanut uskoa. Vielä vähemmän, että se esitettäisiin tässä juhlajumalanpalveluksessa 2017 Torreviejan kirkossa. Kuoro: Siunaa ja varjele meitä.