Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Joulusaarna 24.12.2019
Joulun sanoma on kiteytetty sanontaan: SANA TULI LIHAKSI! Se tarkoittaa Jumalan ihmiseksi tulemista. Se on ennustettu läpi koko Vanhan testamentin. Kaikki sen lupaukset ovat täyttyneet Kristuksessa. Jeesuksen syntymä aloitti uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa. Siksi aikamme on jaettu kahtia. Aikaan ennen Kristusta ja aikaan Kristuksen jälkeen. Sanalla Jumala loi maailman. Kun Sana tuli lihaksi Jeesuksessa astui Jumala alas keskellemme Pojassaan. Siksi Jeesus oli sekä Jumala että ihminen. Jumalisuuden hän sai neitseestä syntymisestä. Maria antoi hänelle hänen inhimillisen olemuksensa. Siksi Jeesus oli todellinen ihminen, yksi meistä. Tämän ihmeen edessä on muistettava, että emme saa jättää mitään pois Sanasta. Miksi? Siksi, että eritoten joulun alla maailma yrittää murentaa kristillisen uskomme, että Jumala on olemassa ja, että Jeesus oli sekä Jumala että ihminen ja, että on noussut ylös kuolemasta ja on tultava takaisin. On huolestuttavaa, että juuri Suomessa yritetään riisua Joulusta, sen raamatulliset rakenteet. Maassa missä kristinuskon vaikutus yhteiskuntaan on ollut niin syvä ja siunaava. Tämä on osaksi seuraus siitä, että me uskovaiset olemme olleet liian vaisuja todistamaan Elämän valosta, Pyhästä Sanasta ja Sanan tulemisesta lihaksi Vapahtajassamme, josta meitä muistetaan nimenomaan Jouluna. On Siis ryhdistäytymisen aika! Kyseessä ei ole pelkästään kristinuskon vastaisista hyökkäyksistä vaan myös harhaopeista. Kirkon ja meidän uskovaisten on julistettava voimalla, että kuolema ei pystynyt estämään Jeesusta nousemasta kuolleista kärsittyään sijaiskärsijänä kuolemantuomion ristillä, jotta tähän uskova pääsee todelliseen joulujuhlaan taivaassa. Jouluna on syytä muistaa, että ylistäminen on ihmisen luonnollinen tapa olla yhteydessä Jumalaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että myös me osallistumme Jumalaa ylistävien joukkoon. Gloria in excelsis Deo. Kunnia Jumalalle korkeudessa! Jeesus ei syntynyt maailmaan välttämättömyydestä vaan Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Moni sanoo, ettei usko Jumalan olemassaoloon koska maailma on sen näköinen mikä se on. Mutta se ei johdu Jumalasta vaan ihmisestä. Jos ihmiskunta ylistäisi Jumalaa ja eläisi Hänen tahtonsa mukaan maailmamme muuttuisi paikaksi missä olisi hyvä elää. Koska joulu johdattaa meidät rukouksen, uskon ja armon kautta Jumalan tuntemiseen täyttäköön siksi Jumalan ylistys sydämemme. Kumartakaamme tänäkin Jouluna Hänen olemuksensa edessä niin kuin kedon paimenet ja aikansa oppineimmat viisaat. Hänelle kuuluu kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti. Kunnia ja kirkkaus kuuluu Hänelle myös senkin takia, että Hän tulee uudestisyntymisen ihmeessä Pyhässä Hengessä meidän sydämeemme. Näin saamme yhteyden Jumalaan ja yhteys Jumalaan on elämää isoilla kirjaimilla, se on iankaikkista elämää. Joulun kysymys jokaiselle meistä kuuluu siksi: Elämmekö Jumalan yhteydessä Jeesuksen kautta? Kysymykseen tulee vastata NYT. Kysymykseen vastattaessa on syytä välttyä tekemästä sitä virhettä, että erottaa Jeesuksen Jumalasta väitteellä: Eikö riitä, että uskoo Jumalaan? Ei riitä! Silloin Jeesusta ei tarvittaisi. Raamattu sanoo selkeästi, että Jumala ja Jeesus kuuluvat yhteen. Jeesus sanoo: Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun ja Hän jatkaa ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Johannes 14:1, 6) Myönteisen vastauksen antaminen voi olla yhtyminen uskontunnustukseen. Vastauksen tärkeyden alleviivaamme nousemalla ylös ja yhdessä tunnustamme laulun sanoilla uskomme kolmeyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kolmas adventti 14.12.2019 Johannes Kastaja on kolmannen adventin raamatullinen keskushahmo. Jeesus nimittää häntä ”suurin vaimoista syntyneistä”. Siinä syy miksi on syytä tutusta häneen. Aloitetaan alusta. Johanneksen sikiämisestä. (Luukas 1:5-25) Juudeassa eli oikeamielinen pappi. Hänen nimensä oli Sakarias. Hän kuului Aaronin suvun, Abian pappisosastoon. Vaimo Elisabeth oli myös Aaronin sukua ja Zoian tytär. Zoia oli Kristuksen isoäidin eli Annan sisko. Näin Johannes oli Kristuksen pikkuserkku. Aviopari oli jäänyt ilman lasta. Vaikka olivatkin iäkkäitä ja Elisabetia pidettiin hedelmättömänä he rukoilivat silti Jumalaa suomaan heille lapsen. Sakarias ollessa kerran palveluksessa temppelissä hän näki alttariverhon takana Jumalan enkelin seisovan suitsutusalttarin oikealla puolella. Sakarias hämmästyi. Enkeli sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään. Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten. Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa. Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen.” Kun Sakarias, pitkän ajan jälkeen, tuli ulos kansa odotti saavansa häneltä siunauksen. Sitä hän ei voinut tehdä. Hänhän oli äkisti tullut mykäksi. Kun hän viittoilemalla selitti, ettei voinut puhua, kansa tajusi, että hän oli nähnyt näyn. Jonkun ajan kuluttua Elisabet tuli raskaaksi. Kuudennella kuukaudellaan hän meni Maria-serkkunsa luo. Olihan Gabriel ilmoittanut, että Mariakin odotti lasta. Nyt heillä oli yhteinen ilo! Täyttyneellä Pyhällä Hengellä Elisabet tervehti Jumalansynnyttäjää, Mariaa, näin: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!” Elisabet synnytti pojan. Kahdeksantena päivänä Mooseksen lain mukaisesti poika ympärileikattiin. Hänelle annettiin nimi Johannes. Paikalla olijat hämmästyivät nimestä. He halusivat ristiä lapsen isänsä mukaan Sakariakseksi. Kun kysyivät asiaa lapsen isältä hän pyysi viittomalla kirjoitustaulun. Siihen hän kirjoitti: ”Hänen nimensä on Johannes”. Samassa hetkessä hänen puhekykynsä tuli takasin. Sakarias ylisti Jumalaa ja profetoi Messiaan tulemista maailmaan. Omasta pojastaan Sakarias sanoi: ”Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.” (Luuk.1:76) Gabrielin profetia kävi siis toteen! Jeesuksen syntymän jälkeen kuningas Herodes määräsi kaikki poikalapset tapettaviksi. Kuultuaan tämän Elisabet pakeni erämaahan ja piiloutui luolaan. Sakarias jäi Jerusalemiin. Kun hän oli temppelipalveluksessa Herodeksen sotilaat kysyivät lapsen olinpaikkaa. Sakarias sanoi, ettei sitä tiedä jolloin sotilaat tappoivat hänet. Elisabet jatkoi elämäänsä lapsen kanssa erämaassa enkelien suojaamina. Johanneksen julkisesta toiminnasta on kreikaksi kirjoittanut juutalainen historioitsija Josefoks kirjoittanut, että Johannes oli kehottanut juutalaisia elämään hurskaasti, pelkäämään Jumalaa ja ottamaan kasteen. Johannes saarnasi siis parannusta juutalaisille ja kastoi ne, jotka tulivat häntä kuuntelemaan. Johanneksen julistuksen ytimeen kuului Vanhan testamentin profeettojen sanoma: Jumalan kansan on käännyttävä takaisin Herransa puoleen koska Jumala oli tullut lähelle kansaansa. Ihmiset, jotka palasivat Jumalan tielle, Johannes kastoi. Siksi häntä sanottiin ”Kastajaksi”. Johannes Kastajan kohtaloksi koitui juuri hänen rohkea julistuksensa. Sen takia Herodes heitti hänet tyrmään. Josefoksen mukaan syyt olivat poliittisia mutta evankelistat kertovat todellisen syyn. Johannes oli nimittäin tuominnut Herodeksen oman laillisen vaimonsa jättämisestä asuakseen yhdessä veljensä Filipin vaimon Herodiaksen kanssa. Syntymäpäivänään Herodes järjesti isot juhlat. Herodeksen pidot tarjosivat Johannesta syvästi vihaavalle Herodiakselle mahdollisuuden kostaa. Sitä tilaisuutta hän ei jättänyt käyttämättä. Tanssiessaan vieraiden edessä Herodiaksen tytär Salome hurmasi Herodeksen niin, että lupasi antaa tytölle mitä tahansa. Vaikkapa puolet valtakunnastaan. Äitinsä neuvosta tytär pyysi Johannes Kastajan päätä hopeatarjottimella. Tästä Herodes tuli levottomaksi koska pelkäsi Jumalan vihaa, jos hän murhauttaisi profeetan. Mutta jottei menettäisi kasvojaan vieraiden edessä antamansa varomattoman lupauksen vuoksi, hän määräsi Johanneksen pään leikattavaksi ja annettavaksi Salomelle. Seuraavaksi tutustumme Johannes Kastajaan julistajana. Vanhan testamentin viimeisessä kirjassa Malakia profetoi, että ennen Messiaan syntymistä tulee hänen Edelläkävijänsä ja osoittaa Hänen tulemisensa. Näin juutalaiset odottivat Messiaan lisäksi hänen edellä kävijänsä saapumista. Johanneksessa toteutuivat Malakian kirjan ennustukset. Hän oli Jesajan ennustama Huutavan ääni, joka kehottaa tekemään tien valmiiksi Jumalan tulla kansansa keskuuteen. Juuri Johannes Kastajan luona kävi selväksi, että Jeesus on Messias! Se tapahtui, kun Jeesus tunnusti itsensä syntiseksi ja otti Johannekselta kasteen ja Jumala itse tunnusti hänet omaksi Pojakseen. Herra ei tunnustanut omia syntejään, vaan hän suostui syntiseksi ihmisten takia.
Huomioitavaa on, ettei Johannes kastanut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sillä hänen kasteensa oli parannuksen kaste, ihmisen tunnusteko ja katumuksen osoitus. Kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on se kaste, jolla meidät on kastettu. Se avaa taivaan uskovaisille ja antaa Pyhän Hengen. Johanneksen kaste oli murrosajan välivaihe, jota ei esiinny nykyään. Tehtävä antaa Jumalan Pojalle kaste ja tuoda hänet kansan eteen teki Johannes Kastajasta ”suurimman vaimoista syntyneistä". Johanneksen tehtävä oli siis osoittaa Jeesusta. Katsokaa Jumalan Karitsa! Meidänkin tehtävä, kastettuina ja armahdettuina, on Johanneksen tavoin osoittaa Kristusta, osoittaa kohti häntä, joka on keskellämme sanassaan. Sitä tehdessämme katsomme maailman valoa, Jeesusta Kristusta, joka sanoo: ”Se, joka seuraa minua ei vaella pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. Se valo valaisee taivastietämme ja sillä vaeltaessamme saamme ääneen tunnustaa uskoamme. Tällä kertaa Nikean uskon-tunnustuksen sanoilla. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- |
Toinen adventtisunnuntai 7.12.2019
Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. |
Mitä Kristuksen toiseen tulemiseen tulee, meidän on uskottava Raamattuun. Tähän kuuluu kuitenkin varoituksen sana. Kun ihminen uskoo, että Daavidin Poika tulee takaisin, asettuu hän alttiiksi Kiusaajan hyökkäyksille. Sielunvihollinen ei halua yhdenkään ihmisen pelastuvan. Miksi? Siksi, että pelastettu pääsee taivaaseen. Sinun ja minun ainoa toive päästä ikuiseen autuuteen on pitää kiinni Sanasta, eli Jeesuksesta, joka on Sanassa ja joka on Sana. Tarrautukaamme siksi Sanaan, jottei uskon-liekkimme sammuisi Sielunvihollisen yrittäessä vaikeuttaa tilannettamme pukeutumalla jopa Sanan palvelijaksi. Sanoohan Jeesus vuorisaarnassaan: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (Matt. 7:21-23) Meidän tulee näin varoa epäuskon saarnaajista, jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden, ylösnousemuksen, kadotuksen ja ikuisen elämän Sielunvihollinen tekee kaikkensa vaikeuttaakseen taivasmatkantekoamme. Mistä voimme tuntea epäuskon saarnaajan? Hänellä on suloinen julistus. Hän tekee kristinuskosta ajallisen ja maallisen rakkausihanteen. Siksi Jeesus ”patistaa” meitä sanoessaan: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa”. Tämä kehotus annettiin myös Israelin kansalle ennen poislähtöä Egyptistä, orjuuden pesästä. Helmat piti nostaa vyön alle, lamput piti sytyttää ja ovenpielet piti sivellä karitsan verellä. Näin meidänkin kuuluu tehdä, jotta pääsisimme pois kadotuksen orjuudesta. Siitä pääse, kun pesee sydämensä Jeesuksen sydänverellä ja merkitsee sydämensä ovenpielet Karitsan verellä, ainoalla Jumalalle kelpaavalla uhrilla. Näin tekemällä on mukana Jumalan pyhässä joukossa, joka käsky-huudon käydessä saa astua Karitsan suureen hääjuhlaan. Raamattu opettaa myös, että maailmalla on alkupiste, josta aika alkoi. Mutta maailmalla ja ajalla on myös loppunsa. Loppu on kun Jeesus tulee takaisin. Silloin ihminen joutuu Hänen eteensä tekemään tiliä. Mutta, ja tämä on hyvä tietää, se mitä tapahtuu, kun aika loppuu, tapahtuu yksittäiselle ihmiselle, kun hänen rumiinsa kuolee. Mutta se ei ole ainoa kuolema. Aatami ja Eeva eivät kuolleet ruumiillisesti, vaikka he söivät puusta. Kuolemasanalla on nimittäin laajempi merkitys raamatussa eli neljä eri merkitystä. Lankeemuksessaan Eeva ja Aatami kuolivat hengellisesti, kun he hylkäsivät Jumalan sanan. Se on kuoleman syvin olemus: erossa olemista Jumalasta. Konkreettisesti kuolema tarkoittaa ruumiin kuolemaa. Mutta se ei ole uskovalle paha asia, päinvastoin, sehän on kutsu kotiin riemulliseen taivaan hääjuhlaan, jossa saamme katsella Jeesusta kasvoista kasvoihin. Siksi Paavali julistaa, että elämä on Kristus, ja kuolema on voitto (Fil. 1:21). Onhan Jeesus sanonut: ”Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut” (Joh. 11:26). Seuraava kuolemasanan merkitys on iankaikkinen kuolema. Jos ihminen kohtaa fyysisen, ruumiin kuoleman hengellisesti kuolleena, Herransa hyljänneenä ilman yhteyttä ja uskoa Jeesukseen, muuttuu hengellinen kuolema iankaikkiseksi kuolemaksi. Tämä on kadotus eli helvetti. Kysymys ei ole siis mistään tyhjiin raukeamisesta, vaan paikasta ja olotilasta, missä elämänsä aikana Jumalan hyljänneet ihmiset elävät. Paavali sanoo, että kaikki ne tuomitaan, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen (2. Tess. 2:12). Neljäs asia, johon kuolemasanalla Sanassa viitataan, on uskovan ihmisen kuoleminen synnille. Tästä Paavali kirjoittaa seuraavasti: ”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on.” (Kol. 3:1-) Jeesukseen uskovan kannalta ei ole siis mitään pelättävää tuomion päivänä. Miksi? Siksi, että kun Vapahtajamme tulee takaisin voittavat oikeus ja totuus. Uskovalle, hänen syntiensä tähden kuuluva kadotustuomio, on siirretty Jeesuksen kärsittäväksi, jonka Hän kärsi ristillä ja nousemalla kuolleista hän avasi taivaan portin seuraajilleen. Sanassa sanotaan, että jos hänen Henkensä, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, on eläväksi tekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. (Room. 8:11) -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- |
Epistolatekstissä tänään sanotaan:
Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.Näitä apostolin kehotuksia kansamme noudatti maamme kohtalonvuosina 1939-1944. Seuraus oli: selittämättömiä asioita tapahtui.
Talvisodan alettua 80 vuotta sitten tasavallan presidentti Kyösti Kallio antoi kehotuksen Suomen kansalle. Siinä maamme päämies sanoi: "Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset." Kallion kehotus lukemaan Raamattua rohkaisi kansaamme turvautumaan rukouksen voimaan ja Sanan neuvoihin.
Uskon vakavasti, että maamme korkeimman johdon turvautuminen Jumalaan, oli siunauksen ja ihmeitten lähde. Myös maamme sotilaspäällikkö Mannerheim tiesi siunauksen merkityksen. Kun hän tammikuussa 1918 siirtyi Vaasasta Ylihärmään, piti hän ruokatauon eräässä maalaistalossa Koivulahdessa. Astuessaan taloon eräs vanha nainen, joka heti tunnisti Mannerheimin, nousi ylös ja siunasi häntä tuhatkertaisin siunauksin. Kohta sen jälkeen talon isäntä sai kirjeen korkealta vieraaltaan. Siinä Mannerheim pyysi häntä ojentamaan tälle naiselle kirjeessä olleen setelin kiitoksella siitä, että hän oli siunannut Mannerheim, joka kirjoitti: Hon är den enda som har välsignat mig. Hän on ainoa, joka on minut siunannut.
Saman vuoden joulukuussa, kun Mannerheim valittiin valtionhoitajaksi, hän oli kotimatkalla Eurooppaan suunnatulta matkalta. Tultuaan Turun satamaan hänet vastassa oli delegaatio, joka oli kuljettamassa hänet suoraan Helsinkiin. Ehkä siunauksen hetki Koivulahdessa eli voimakkaasti hänessä, koska tuore valtionhoitaja halusi, että hänet vietäisiin ensin arkkipiispa Gustaf Johanssonin luo. Niin tapahtui ja Mannerheim pyysi, että arkkipiispa siunaisi hänet valtionhoitajan tehtävään.
Kirjassaan Suomen marsalkka C. G. Mannerheim Veijo Meri kirjoittaa, että tällainen menettely oli Suomessa aiemmin tuntematon. Meri jatkaa:
Mannerheim polvistui arkkipiispan eteen ja tämä laski kätensä hänen päänsä päälle ja lausui rukouksen.
Tutkittuani Suomen marsalkan toimintaa olen tullut siihen tulokseen, että Mannerheim otti vakavissaan Jumalan ja hänen sanansa.
Niinpä hän, kirkolta kysymättä, nimesi Johannes Björklundin kenttäpiispaksi. Osoituksena siitä, kuinka tärkeänä ylipäällikkö piti rintamapappien panosta sodassa. Olihan noin kolmasosa maan papistosta rintamalla.
Toinen asia, joka kertoo Mannerheimin suotuisasta asenteesta kristinuskoon, oli hänen suhtautumisensa Suomen juutalaisiin, joista noin pari sataa palveli sotaväessä.
Käydessään maassamme kesällä 1942 Gestapon johtaja Heinrich Himmler pyysi, että Suomi luovuttaisi kaikki suomenjuutalaiset natsille. Mannerheim toi heti ilmi, ettei hänen armeijastaan luovutettaisi yhtäänkään juutalaista Natsi-Saksaan. Ei myöskään näiden omaisia tai sukulaisia.
Ylipäällikön päätöksen takana oli, että Jumala oli laskenut helluntaisaarnaaja Aarne Ylpön sydämelle Obadjan kirjan jakeet 1:14-15. Niissä Jumala puhuu omaisuuskansastaan. Aarne Ylppö, joka muuten oli arkkiatri Arvo Ylpön nuorempi veli, luki tämän raamatunkohdan arkkipiispa Erkki Kailalle. Se päättyy sanoihin:
Älä luovuta Juudasta paenneita takaa-ajajien käsiin ahdingon päivänä!... Niin kuin sinä olet veljellesi tehnyt, niin myös sinulle tehdään. Sinulle maksetaan tekojesi mukaan. (1:14-15.)
Kun Mannerheim tiedusteli Kailalta hänen kantaansa juutalaisten luovuttamisesta arkkipiispa luki tämän saman kohdan Mannerheimille ja lisäsi: Ei saa koskea Jumalan silmäterään! Arkkipiispan sanat rohkaisivat Mannerheimia hänen päätöksessään.
Mainittakoon vielä, että juutalaisilla oli jopa oma kenttäsynagoga, ja Mannerheim otti osaa Helsingin synagogassa pidettyyn muistotilaisuuteen sodissa kaatuneiden juutalaisten kunniaksi.
Kun kuolinkellot soivat vapaalle Suomelle kesäkuussa 1944 Yleisradio aloitti Turun tuomiokirkon kellojen lyöntien radioinnin päivittäin klo 12. Raskaiden ratkaisutaisteluiden aikana 16. heinäkuuta tasavallan presidentin puoliso Gerda Ryti piti historiallisen radiopuheen, jossa hän pyysi maanmiehiään omistamaan kyseiset kellolyönnit yhteiselle rukoukselle synnyinmaan puolesta.
Gerda Ryti sanoi: Halki vuosisatojen on Jumala ilmoittanut itsensä meille voimallisena auttajana. Kansamme historia on tämän ihmeen elävää todistusta. Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiosta kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta.
Hyvät kuulijat; yhden saarnan aikana kaikkia sodan ihmeitä ei ehditä kertoa. Ne todistavat kuitenkin, että kun kansa noudatti Paavalin neuvoja, ihmeitä tapahtui. Niitä ei saa unohtaa! Ne muistuttavat meitä siitä, kenen puoleen kannattaa kääntyä, yksilöinä ja kansana, kun vaara uhkaa.
Mainitsen yhden ihmeen kesäkuusta 1944. Suurhyökkäyksen aikana oli kymmeniä puna-armeijan panssarivaunuja päässyt puolustuslinjojemme läpi. Tilanne oli toivoton. Rintamakomentajalla, kenraali Kai Savonjousilla ei ollut mitään millä pysäyttää niitä. Kenraali kirjoittaa:
Minulla ei ollut mitään, millä panna vastaan. Tie selustaan oli avoin. Liitin käteni ja rukoilin.
Kenraalin päätettyä rukouksensa tapahtui hämmästyttävä käänne. Vihollisen panssarivaunut kääntyivät käsittämättömästä syystä takaisin ja niitä käskettiin taistelemaan omaa joukkoa vastaan, jota luultiin suomalaiseksi. Tälle ei ollut mitään muuta selitystä, kuin kenraalin tuskainen rukous.
Toinen ihme, jonka haluan tuoda esille, ja josta olen aikaisemminkin puhunut, mutta koska kertaus on opintojen äiti, teen sen nyt uudelleen, nyt kun talvisodasta on kulunut kahdeksan vuosikymmentä.
Niin sanottu Pelkosenniemen ihme alkoi joulukuun 16. 1939 kun puna-armeijan joukot hyökkäsivät kohti Pelkosenniemeä, ja saivatkin kirkonkylän haltuunsa. Pari päivää myöhemmin alkanut suomalaisten vastahyökkäys yllätti vihollisen, joka jätti Pelkosen-niemen ja pakeni sekasorron vallitessa. Vesisateessa alkanut taistelu päättyi lähes -40 asteen pakkaseen suomalaisten voitoksi. Hyökkääjältä jäi Pelkosenniemen lossille koko kalusto ja myös soittokunnan puhaltimet, joilla oli tarkoitus juhlistaa Lapin valtausta.
Juuri sääolot muuttivat kaiken. Operaation alkaessa päivällä satoi vettä ja räntää, mutta yöllä pakkanen kiristyi nopeasti -40 asteeseen hyydyttäen vihollisen toimintakykyä. Sään muutos oli jopa Suomen oloissa poikkeuksellinen. Voitostaan hämmästyneet armeijamme sotilaat eivät unohtaneet tätä ihmettä. 25 vuotta myöhemmin samat sotilaat pystyttivät Pelkosenniemelle muistomerkin, joka edelleen muistuttaa erikoisesta luonnonilmiöstä ratkaisevana yönä. Sotilaat antoivat voitostaan kunnian Jumalalle ja hakkauttivat muistomerkkiin sanat ”Tässä auttoi Herra”. A.W. Koskimiehen tunnetut virrensanat nousivat sotilaiden mieleen:
Hän säät ja ilmat säätää. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan?
Vain päivä ennen Pelkosenniemen ihmettä tasavallan presidentti Kyösti Kallion lähetti 17.12. radion välityksellä tervehdyksen rintamalla oleville sotilaille. Kallio sanoi muun muassa:
Te sotilaat siellä rintamalla saatte joka päivä nähdä ja me täällä kotona olevat saamme ihmeeksemme kuulla, miten elämää johtava käsi antaa teille voimaa seisoa väkivaltaa vastaan ja voittaa silloinkin kun vastassanne on valtava ylivoima.
Isänmaan ja omaisten kanssa me teemme hartaina kunniaa Teidän ohellanne niille sankareille, jotka ovat kaatuneet suojatessaan isänmaatamme, mutta meillä on lohdutuksena se tieto, että he omakohtaisesti pitivät kunniallista kuolemaa parempana kuin sitä elämää, jonka bolshevismi voisi meille tuoda.
Kunnioitus esi-isiämme ja tulevia sukupolvia kohtaan velvoittaa meitä nyt puoltamaan tätä maata kuoloon asti.
Isänmaanystävät; Suomi täyttää tänään 102 vuotta. Itsenäisyysaikaan kuuluu kaksi asiaa, joita ei voi kieltää. Ensimmäinen on, että kohtalon vuosina suomalaiset olivat rukoileva kansa. Toinen tosiaasia on, että ihme tapahtui: Suomi säilytti itsenäisyytensä.
Näitä kahta asiaa ei voi erottaa toisistaan. Päinvastoin. Ne kuuluvat kiinteästi toisiinsa. Niistä ei saa vaieta. Ne turvasivat isänmaallemme oikeuden määrätä itse omista asioistaan.
Muistakaamme siksi, juuri tänään, kiitollisuudella kaikkia suomalaisia, jotka talvisodassa aikaansaivat TALVISODAN IHMEEN. Olihan heidän yhteinen mottonsa: tämä maa ei koskaan sortua saa!
Kirkkokuoro juhlajumalanpalveluksessa 6.12.2019. Alttarilla turistipappi Peter Kankkonen.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Adventtisunnuntain saarna Torreviejassa 30.11.2019
Kun eräs mies astui maataloon, oli vain talon pieni tyttö kotona. Hän pelästyi miehen astuessa tupaan. Mies yritti rauhoittaa tilannetta osoittamalla seinällä olevaa Jeesus-taulua ja kysyi: ”Kuka tämä on?” Samaan aikaan äiti tuli sisään ja tyttö juoksi hänen syliinsä sanoen: ”Äiti, äiti tämä mies ei tunne Jeesusta!”
Miten tämä liittyy adventtisunnuntaihin? Kun Matteus kirjoittaa Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin hän kertoo, että koko kaupunki oli liikkeellä ja sanoi: ”Kuka tämä on?” Kuka tämä on? Kysymykseen etsimme nyt vastausta.
Tehtävä on todella tärkeä. Miksi? Siksi, että sinun ja minun autuutemme on kiinni vastauksestamme, joka ratkaisee missä tulemme viettämään ikuisuutemme.
Tapa millä Jeesus saapuu, vie meidät profeetta Sakarjan aikoihin. Päivän ensimmäisessä lukukappaleessa profeetta sanoo, voitte messuagendasta seurata mukana: Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Nämä Sakarjan sanat kertovat, ettei Jeesus tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen, koska Sakarjan kirjan profetia kertoo rauhan kuninkaan tulemisesta.
Tekstin lopussa Sakarja toteaa, että hän, rauhankuningas, Messias, julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. Näistä profeetan sanoista löytyy vastaus kysymykseen: Kuka tämä on? Hän on Jumalan luvattu Messias!
Messias on Jumalan lupaama Pelastaja. Uskomalla tähän Jumalan lupaukseen Vanhan testamentin kansa pelastui. Jumala antoi heti syntiinlankeemuksen jälkeen lupauksensa tulevasta Pelastajasta. Toisessa kirjeessään korintilaisille Paavali toteaa 1. luvun jakeessa 20, että ”Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä” eli Jeesuksessa. Näin ollen Vanhan ja Uuden testamentin tie pelastukseen armosta on Jeesus, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Me uuden liiton lapset, meidän ei tarvitse uskoa tulevaan Pelastajaan ja lupaukseen, joka viipyy, vaan lupaukseen, joka on täytetty ja Pelastajaan, joka on tullut! Hengellisessä sokeudessaan juutalaiset eivät nähneet Jeesuksessa Jumalan lupaamaa Pelastajaa. Siksi kansa kysyi: Kuka tämä on? Sanoohan Johannes, että Hän tuli omiensa luo, mutta he eivät ottaneet Häntä vastaan. Miksi? Siksi, että he odottivat maallista johtajaa, joka vapauttaisi kansansa roomalaisten orjuudesta. Tässä yhteydessä aasi sekoitti heidän ajatuksensa. Kuningas Salomonin ajoista asiaan kuului, että kuningas ratsastaa hevosella eikä köyhälistölle kuuluvalla aasilla. Juuri sen takia Jeesus painotti toistamiseen, että Jumalan valtakunta ei ole ulkoinen vaan ihmisen sydämessä. Kun Pilatus kysyi Jeesukselta jos hän on kuningas Jeesus huomautti, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta ja opetuslapsilleen Jeesus teroitti, että Jumalan valtakunta on teissä. Se ei muodostu ulkoisista asioista vaan vanhurskaudesta, rauhasta ja ilosta Pyhässä Hengessä. Armon ja totuuden valtakunta on tullut Jeesuksen kautta. Hän tuli pelastamaan meidät synnistä ja katoavaisuudesta ja juuri se on taivasten valtakunta, valtakunta ilman syntiä ja kadotusta.
Mutta Jeesus ei tullut vain kerran vaan Hän on aina tuleva Pelastaja. Nytkin Hän on läsnä. Hän on Sanassaan. Hän on leivässä ja viinissä, joka sinun ja minun edestämme on annettu ja vuodatettu.
Kuka tämä on? Vastauksemme on, että Hän on Jumalan lupaama Messias, Pelastaja, joka on tullut pelastamaan heidät ja Hän on aina kanssamme lupauksensa mukaan: Katso minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.
Mutta vastauksemme ei ole vielä täydellinen, lopullinen. Vastaukseemme Kuka tämä on, kuuluu myös Raamatun toteamus, että Hän, Jeesus, on tuleva takaisin jumalallisessa asussaan. Kaikista maailman johtajista ja kuninkaista voidaan sanoa: he tulivat ja he häipyivät! Jotkut, kuten Nietsche, ovat jopa sanoneet, että Jumala on kuollut mutta me elämme. Me sanomme, että Jumala elää ja Nitsche on kuollut! Kuinka väärässä he olivatkaan. Jeesus on ainoa, joka kuolleista on noussut ja on tuleva takaisin.
Adventti tarkoittaa saapumista. Adventin todellinen sanoma ei ole juhlia Jeesuksen saapumista kerran Jerusalemiin vaan, että Jeesus on tuleva takaisin. Kun Jeesus oli opetuslastensa kanssa Öljymäellä kirjoittaa Luukas, apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa (9-11), että ylösnoussut Jeesus kohotettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaiseen menevän."
Kuka tämä on? Raamattuun syventymällä ja turvautumalla Sanaan voimme luottavasti vastata päivän kysymykseen: Hän on Jumalan lupaama Messias, Pelastaja, joka on tullut pelastamaan meidät.
Evankeliuminsa kuudennessatoista luvussa, jakeet 13-18, Matteus kertoo, että kun Jeesus kysyi opetuslapsiltaan Kuka minä olen Simon Pietari vastasi: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Jeesus sanoi hänelle: Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, nimi pohjautuu sanaan petra ’kallio’ ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
Rakkaat kuulijani. Uskon kautta kuulumme mekin tähän Jeesuksen kirkkoon, jonka uskontunnustukseen saamme yhtyä Vapahtajaamme odottaessa.
Saarna Torreviejassa 16.11.2019. Matt 25: 1 - 13
On suuri ilo olla täällä Torreviejassa ja tässä mahtavassa kirkossa. Kolme vuotta täällä seurakunnan palveluksessa oli antoisaa ja sisältörikasta aikaa. Tänne on mieluista palata.
Aina, kun matkalle lähtee, on tehtävä matkavalmisteluja. Ikääntymisen myötä niille on varattava yhä enemmän aikaa. Mitä ottaa mukaan, ovatko passi ja matkaliput varmasti tallessa? Kun auto, juna, bussi tai lentokone lähtevät, on oltava lähtövalmiina kunnossa. Jos on kaksi tai useampi lähtijä, syntyy helposti jännitteitä toisia odotellessa. Parisuhdekin on koetteilla noissa tilanteissa. Lähtövalmius on tärkeää. Paniikki syntyy, jos asiat eivät ole kunnossa.
Elämässä on monia alueita, joissa pitää olla lähtövalmiudessa. On tehtäviä ja virkoja, joissa päivystetään ja odotellaan lähtöä. Kysymys lähtövalmiudesta koskettaa meitä ihmisiä myös hyvin syvällisellä ja peruuttamattomalla tasolla.
Näin kirkkovuoden lopussa meitä muistutetaan ajallisen elämän päättymisestä. Maailman lopusta on puhuttu iät ja ajat. Tiedemaailmastakin varoitellaan, että tällä menolla ihminen voi itse aiheuttaa maapallon tuhoutumisen. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jolloin me itse kukin vastaamme elämästämme.
Tämän päivän teksti puhuu morsiusneidoista, jotka odottivat kutsua hääjuhlaan. Toiset olivat tehneet viisaat lähtövalmistelut, toiset taas eivät olleet ja jäivät juhlien ulkopuolelle.
Kutsu taivaalliseen hääjuhlaan tulee ajallaan muodossa tai toisessa. Meille sanotaan: Olkaa lähtövalmiudessa! Valvokaa, sillä ette tiedä aikaa ettekä hetkeä. Valvomisella on perinteisesti tarkoitettu kilvoittelua suhteessa Jumalaan ja lähimmäkään. Meidät on tarkoitettu aitoon ja elävään suhteeseen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.
Pyhän Jumalan edessä olemme kaikki vajavaisia, puutteellisia ja syntisiä ihmisiä, mutta samalla olemme hänen anteeksiantonsa ja rakkautensa kohteena Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Lähtövalmius tästä elämästä on olemassa tähän turvaamalla ja siinä lepäämällä.On myös hyvä lähteä, jos asiat ovat järjestyksessä toisten ihmisten kanssa eivätkä erimielisyydet rasita mieltä. Suomalainen iltapäivälehti kirjoitti vähän aikaa sitten suurin otsikoin, että Matti Nykänenkin sopi ennen kuolemaansa riitansa kaverinsa kanssa.
Elämän päättymisen todellisuus on tosiasia, fakta, ei vain pappien keksintö. Viisas on se, joka ottaa asian vakavasti. Tämän asian todesta ottaminen ei tarvitse kuitenkaan olla voimia kuluttavaa jännitystä, vaan turvallista luottamusta Jumalan ja Vapahtajan huolenpitoon. Voimme iloita ja nauttia elämän lahjoista, joita hän meille suo, samalla muistaen, että ajallinen on vain väliaikaista.
Uskonpuhdistajamme Martti Lutherin suuhun on sijoitettu loppuaikoihin liittyvä ajatus: Tänään istuttaisin omenapuun, jos huomenna tulisi maailman loppu. Jeesukseen Kristukseen turvautuen voi luottavasti asti elää tätä päivää tulevan odotuksessa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pyhäinpäivän saarna 2019
Pyhä Sana todistaa, ettemme voi ansaita armoa eikä meidän tarvitse sitä ansaita. Miksi? Siksi, että Jeesus on jo tehnyt kaiken puolestamme. Sen hän teki kuollessaan ristillä meidän edestämme. Sanoohan Jeesus: ”Se on täytetty!” (Johannes 19:30)
Olkoon Vapahtajamme toteamus lähtökohtamme, kun me tänään, Pyhäinpäivänä, kohotamme katseemme kohti taivasta. Taivas on! Jeesus on sen todistanut.
Eräs kysymys nousee nyt muiden ylitse. Olen varma, että jokainen on sitä miettinyt. Kysymys kuuluu: Pääsenkö taivaaseen?
Hyvä ystävä. Kun sinut kastettiin, Jumala kutsui sinut nimeltä taivaaseen. Kastepuku, joka oli ylläsi, on vertauskuva taivaan hääpuvulle, jota ilman taivaan hääjuhliin ei pääse. Kasteen kautta meidät liitetään Kristuksen kirkkoon, joka on Kristuksen morsian. Tässä ajassa Kristus on kihlattu morsiamensa kanssa. Kihlasormus, Pyhä Henki, on annettu. Kun aika täyttyy, Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä, ylkä, eli Jeesus, hakee morsiamensa taivaan hääjuhliin. Kutsu on siis annettu kasteessa. Samoin näkymätön hääpuku, jonka symboli kastemekko on. Mutta sen on oltava päällä ja puhdas, että pääsee juhliin mukaan.
Joku kysyy: Miten se on mahdollista? Haluan taivaaseen mutta olen ajatuksin, sanoin ja teoin liannut hääpukuni. Ystävä hyvä. Näin on. Mutta ei ole mitään hätää. Päinvastoin. Kun Jeesus sanoi ”se on täytetty” käytti hän samaa sanaa, joka kirjoitettiin sen ajan velkakirjoihin, kun velka oli maksettu ja siitä tuli mitätön. Kun Jeesus kuoli ristillä, velkamme Jumalalle pyyhittiin kertaheitolla pois. Raamatun mukaan Jumala ei pysty sitä edes muistamaan. Rakas kuulija. On mahdotonta maksaa laskua, jota ei ole edes olemassa!
Toinen kysyy: Miten minulle käy? Olen riisunut kastepukuni ja kääntänyt selkäni Jumalalle ja Jeesukselle. Sinulle sanon: Tilanne ei ole toivoton. Jos et halua elää Jumalan yhteydessä tässä ajassa sinua ei pakoteta taivaaseen. Mutta mikäli haluat taivaaseen, on Jeesus antanut sinulle vertaansa vailla olevan vertauskuvan puhuessaan tuhlaajapojasta, joka ei halunnut jäädä isän luo vaan lähti kotoa ja käänsi selkänsä isälleen. Myöhemmin hän katui päätöstään. Hän palasi kotiin. Mitä tapahtui? Isä riensi häntä vastaan ja sulki hänet syliinsä sanoen: Minun poikani oli kuollut mutta on herännyt eloon. (Luukas 15:24)
Suuri iloni on Jeesuksen palvelijana kertoa tämän juuri sinulle. Raamattu sanoo niin selvästi, ja onneksemme niin yksinkertaisestikin, että me sen ymmärrämme eli turvautumalla Jeesukseen, elämällä jatkuvassa anteeksiantamuksessa Jumalan kanssa Jeesuksen kautta, hääpuku pysyy puhtaana ja nimi pysyy taivaan kirjoissa!
Siksi saat olla varma siitä, että kun sydämesi on lyönyt viimeisen lyöntinsä, henki, joka asuu sinussa, siirtyy suoraan paratiisiin, eli se elää maallisen kuoleman jälkeenkin samassa yhteydessä Jumalan kanssa, kun tässä ajassa, kiitos Kristuksen.
Sanoohan Jeesus katuvaiselle ryövärille ristillä: Tänään sinä olet oleva kanssani paratiisissa kun ryöväri vetosi Jeesukseen: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. (Luukas 23:42-43) Jeesuksen sanat katuvaiselle ryövärille on osoitetut juuri meille, sinulle ja minulle, kun ryövärin tavoin käännymme Jeesuksen puoleen. Meidän ei tarvitse epäillä pääsemmekö taivaaseen vai en.
Siksi, rakas sanan kuulija, olet tervetullut ehtoollispöytään, kohtaamaan elämän todellisuuden, Jumalan armon ja pyhyyden Jeesuksen ruumiin ja veren sakramentissa.
Yhdenkään meistä ei tarvitse poistua messusta miettien kysymyksistä suurinta: Pääsenkö taivaaseen? Syntien anteeksiantaminen on täällä julistettu sinulle. Täällä saat myös vastaanottaa itse Kristuksen pyhässä ehtoollisessa. Saat levätä Jumalan armon ja rakkauden varassa.
Nyt kun olemme Jumalan pyhässä läsnäolossa saamme rohkein ja ennen kaikkea iloisin mielin, nousta ylös tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan Apostolisen uskontunnustuksen mukaan:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Rakkauden kaksoiskäsky on kristillinen termi, jolla tarkoitetaan Jeesuksen päivän evankeliumissa esittämää käskyä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään.
Rukoilkaamme: Jeesus Kristus, rukoilemme sinua: Kiinnitä meidät lujasti itseesi. Täytä meidät läsnäolollasi, ettei turmeltunut luontomme hallitsisi meitä, vaan eläisimme Henkesi johtamina. Aamen.
Lainopettajan kysymykseen mikä on lain suurin käsky Jeesus vastaa: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Sanat löytyvät Jumalan laista eli Torasta, joka merkitsee neuvoantavaa opetusta. Torah tulee puolestaan heprealaisesta sanasta, joka merkitsee nuolella ampumista tai osua maaliin. Jumalan lain tehtävä on opastaa meitä osumaan maaliin eli Jumalan sanan mukaan vaeltamista ja synnin hylkäämistä. Risti, armon symboli todistaa tästä. Risti koostuu kahdesta viivasta, jotka leikkaavat toisensa. Pystyviiva kertoo Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, josta kolme ensimmäistä käskyä puhuvat, kun sen sijaan poikkiviiva kertoo lain muista käskyistä, jotka koskevat ihmisten suhdetta toisiinsa.
Kun tänään tarkastelee mitä maailmassa tapahtuu ei voi muuta kuin todeta, että maailma tarvitsee Jumalan käskyä. Tänään enemmän kun koskaan aikaisemmin. Kärsivien määrä on nyt suurin koko ihmiskunnan aikana. Ja vaikka tilanne on se mikä se on, Jumalan käsky koetaan negatiivisena asiana. Miksi? Siksi, että ihminen, joka elää lihan vallassa ei ymmärrä Luojan lakia, joka sanoo sen mitä tulisi tehdä ja mitä ei saa tehdä. Käskyjen tehtävä on auttaa meitä eteenpäin antaen elämälle ja asioille merkityksiä, joista suurin on rakastaa Jumalaa.
Kristuksen vastaus lainopettajalle on kaikkein parasta ihmiselle, vaikkei ihminen edes uskoisi sitä. Kun rakastamme Jumalaa niin opimme elämään tässä maailmassa, sillä tavalla mikä on oikein ja hyvä elää. Jumalan tahdon mukaiset asiat suojelevat ja antavat turvaa meille koska synti rikkoo, synti satuttaa ja synti tuhoaa meitä. Siksi käskyt on annettu meille suojaksi ja turvaksi, ei siksi että Jumala haluaisi kiusata meitä käskyjensä kautta. Päinvastoin! Jumala rakastaa meitä siksi Hän opettaa ja neuvoo meitä Sanansa kautta, ettei synti pääsisi rikkomaan tai tuhoamaan meidät.
Jeesuksen mukaan Jumalan lain suurin käsky on: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi (Mark 12:30). Siksi uskon, että elämän tulisi alkaa Jumalan rakastamisesta. Uskon kasvun tulisi puolestaan tapahtua niin, että oppisimme tuntemaan ja rakastamaan Jumalaa yhä syvällisemmin.
Tämä siksi, että Jumala on ensin rakastanut meitä ja rakastaa edelleen. Sanoohan iso Kirja: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)
Miten Jumalan rakkaus ilmenee meitä kohtaan? Se ilmenee, kun Jeesus ottaa paikkamme Golgatan ristillä ja kuolee syntiemme tähden. Verensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Hän lahjoittaa meille Jumalan armosta syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen ja autuaan elämän.
Siksi meidän tulee luottaa Jeesuksen ansioon, eikä omaamme, koska se ei riitä Jumalan edessä. Hän on meidät pelastanut koska rakastaa meitä. Jos tätä ei ymmärrä ei voi rakastaa Jumalaa. Kun sen ymmärtää voi oppia rakastamaan Jumalaa. Emme saa myöskään unohtaa, että Jumala on lahjoittanut meille elämän. Jumalan armo, rakkaus ja totuus hoitaa sydämemme kuntoon. Se vie meidät tasapainoiseen ja terveeseen uskonelämään, jossa saa kokea syvällistä yhteyttä Jumalan kanssa.
Jeesus sanoo: "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." (Johannes 14:21)
Tänään meitä muistutetaan myös siitä, että Jeesuksen mukaan meidän tulee rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme mutta se edellyttää, että rakastaa Jumalaa ja antaa Pyhän Hengen kuolettaa lihan tekoja sydämessämme koska jos lihan eli synnin mieli hallitsee sydäntämme, olemme synnin orjia. Olemme taistelukentällä, jossa meidän on pakko taistella syntiä ja henkivaltoja vastaan, jottemme eksyisi lankeamaan lihan himoille ja synneille. Emme taistele Pyhässä Hengessä pelastuksemme puolesta, vaan pyhityksen tähden, ettei synti pääsisi hallitsemaan meidän sydämiämme. Tässä taistelussa Pyhä Henki auttaa meitä vastustamaan syntiä koska kun synti kiusaa ja koittaa viekoitella meitä saamme rukoilla Jumalalta apua ja Hän auttaa Pyhässä Hengessä, että saamme taistella syntiä vastaan Hänen vaikutuksestaan käsin.
Lopuksi on mainittava, että päivän tekstissä Jeesus puhuu myös itsensä rakastamista. Mitä Hän tarkoittaa itsensä rakastamisella? Kysymys on mielenkiintoinen koska toisaalla Hän sanoo, että jos joku tahtoo Hänen perässään kulkea, hän kieltäköön itsensä ja Jeesus jatkaa: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Ensin on pantava merkille, ettei Jeesus käske vihaamaan ketään, sillä se olisi ristiriidassa kymmenen käskyn kanssa. Mitä Jeesus sitten tarkoittaa? Hän tarkoittaa, ettei saa rakastaa muita enemmän kuin Jumalaa! Vain Jumalan rakastamisen kautta oppii rakastamaan muita ja itseään oikealla tavalla. Itseään rakastaminen on nimittäin sidottu siihen, että niin kuin rakastamme lähimmäisiämme meidän tulee rakastaa itseämme, jottei itserakkaus ja itsekkyys saisi meissä sijaa, jottemme luista rakastamaan omaa itseämme ja vaalimaan omia asioitamme sekä pitämään itseämme kaiken keskipisteenä. Jumalan tahdon mukaisessa uskonelämässä oma minä ei ole keskipisteenä, vaan ensin Jumala ja sitten lähimmäinen ja itse.
Tämän tiesi eräs äiti 1800-luvun Englannissa. Kerroin hänestä ensimmäisessä saarnassani täällä Torreviejassa lokakuussa 2017. Koska kertaus on opintojen äiti kerron sen nyt uudelleen.
Tämä äiti, joka oli yksinhuoltaja, eli köyhyydessä poikansa kanssa. Elantonsa hän sai siivoamalla muitten koteja. Kun poika aloitti kansakoulun huomasi opettaja, että poika on poikkeuksellinen lahjakas. Kun koulu oli ohi, puhui hän kylän papin kanssa siitä, miten pojalle voisi järjestää mahdollisuuden jatkaa opintojaan. Yhdessä he onnistuivat järjestämään pojalle apurahoja ja kun hän oli päässyt ylioppilaaksi, neuvoivat he häntä hakeutumaan armeijan koulutukseen, josta hän valmistui rakennusmestariksi ja hän sai komennon rakentamaan varuskuntia Intiaan.
Koska tiesi, että komennus tulee kestämään monta vuotta, anoi hän lomaa, jotta voisi käydä sanomassa jäähyväiset äidilleen. Kun lähdön hetki koitti, syleili äiti poikaansa ja sanoi, ettei hänellä ole muuta annettavaa kuin tämä lahja, jonka hän pisti pojan laukkuun sanoen: Ripusta lahjani sänkysi päähän niin, että se on viimeinen asia, jonka näet ennen kuin nukahdat ja aamulla kun heräät, katso sitä. Tee aina niin vaikkapa sinusta jonakin päivänä tulisi kenraali.
Oltuaan jonkun aikaa ensimmäisessä komennuspaikassa hän oli kaikkien huulilla. Miksi? Siksi, että hän oli niin huomaavainen, ystävällinen, eikä ikinä suuttunut, ei kiroillut, ei puhunut pahaa kenestäkään, siunasi aina ruokansa ja niin edelleen. Hän käyttäytymisensä ärsytti muut. Vaikka ne kuinka yrittivät suututtaa häntä eivät onnistuneet siinä. Siksi he ilmoittivat, että nyt saatte sinne miehen, joka ei ole niin kuin muut. Pankaa hänet niin tiukoille, että hän menettää malttinsa.
Vaikka ne tekivät kaikkensa eivät onnistuneet ärsyttämään häntä. Päinvastoin. Lopuksi he antoivat periksi ja kysyivät: Miksi olet aina hyvällä tuulella ja ystävällinen vaikka olemme todella olleet epäkohteliaita sinua kohtaan?
Vastaan mielelläni mutta sitä ennen minun täytyy käydä huoneessani. Sieltä hän haki äitinsä lahjan. Istui alas ja sanoi: Kun lähdin kotia, sain tämän taulun äidiltäni, jonka hän itse on tehnyt, ja toisti äitinsä sanoja. Siinä taulussa ei ollut muuta kuin yksi numero. Numero kolme. Äiti jatkoi: Numero yksi on Jumala. Numero kaksi lähimmäisesi ja sinä, rakas poikani, olet numero kolme.
Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pääsiäispäivän tervehdys on kertomus eräästä pojasta USA:ssa. Oltuaan muutaman viikon ekaluokalla hänen opettajansa vetosi pojan vanhempiin, että poika jäisi pois koulusta ja aloittaisi uudelleen vuoden päästä. Vanhemmat rukoilivat opettajaa, että Jack saisi jatkaa koska hän viihtyy niin koulussa. Joka aamu, kun hän lähtee kouluun, hän pursuaa ilosta. Tämän kuultuaan opettaja antoi periksi mutta ilmoitti, että kyseessä on kokeiluaika. Lähempänä joulua opettaja vieraili taas Jackin kodissa. Nyt ääni oli muuttunut. Jack jarruttaa koko luokan etenemistä ja vie minulta niin paljon aikaa, että nyt Jack ei voi enää jatkaa koulussa, opettaja ilmoitti päättäväisesti. Vanhemmat murtuivat ja pyysivät, että jos tilanne on näin, eikö koulun lopettaminen voisi tapahtua vasta joulun jälkeen? No, tehdään niin, sanoi opettaja. Joulun jälkeen, kun muut oppilaat saivat kuulla asiasta, he vetosivat opettajaan, että Jack saisi jatkaa. Siihen opettaja myöntyi aika vastahakoisesti. Tuli pääsiäinen ja oppilaat saivat kotitehtävän, että pääsiäisen jälkeen he toisivat kouluun jotain, josta kasvaa elämä. Moni toi rairuohoa, monet jonkun kukkasipulin ja niin edelleen. Jackin toi yhden asian, tyhjän kananmunakuoreen. Kun opettajat kommentoi muitten tuomia asioita Jack nousi ylös ja kysyi: Miksi opettaja ei sano mitään tuomastani kuoreesta. Opettaja oli kiusaantunut. Mitä hänen piti sanoa, kun oli ilmiselvä, että Jack oli ymmärtänyt tehtävän väärin. Mutta Jack! Sinä toit tyhjän kuoreen, jolloin Jack ilolla äänellä vastasi: Jeesuksen hauta oli tyhjä ja siitä kasvoi koko kirkko! Kuinka ollakaan muutaman viikon kuluttua Jack kuoli liikenneonnettomuudessa. Kun omaisten olivat laskeneet kukkatervehdyksensä Jackin luokkakaverit asettuivat hänen arkkunsa ympäri ja jokainen laski vuorollaan arkun päälle tyhjän kananmunakuoreen. Koko suruväki oli niin liikuttunut, ettei yksikään silmä ollut kuiva. Paikalla ollut aluelehden toimittaja kirjoitti tapahtumasta ja erään valtakunnallisen TV-aseman uutisankkurin luettua tämän artikkelin, tyhjistä kananmunakuorista, tuli superuutinen ja nyt se on kerrottu Espanjassakin: tänään pääsiäispäivänä Torreviejan kirkossa.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiirastorstain saarna 18.4.2019
Hitlerin käskystä teloitettiin ryhmä miehiä Flossenbürgenin keskitysleirillä huhtikuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1945, kuukausi ennen toisen maailmansodan loppumista. Tähän ryhmään kuului tunnettu pappi Dietrich Bonhoeffer, joka pitkään oli taistellut erään kysymyksen kanssa. Kysymys kuului: Kuka minä olen? Keskitysleirissä, jossa hän päivittäin kohtasi kärsimyksen, hän sai vastauksen kysymykseensä. Vastaus tuli sen mukaan kun kuva Jumalasta kirkastui kirkastumistaan hänelle. Siellä kärsimyksen keskellä hänelle selvisi kuka Jumalan on. Samalla hänelle selvisi mitä on olla ihminen ja ennen kaikkea mitä on olla kristitty.
Bonhoeffer keskittyi nimittäin Kristuksen rukoukseen Getsemanessa kun Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa."
Bonhoefferille selvisi, että tämä on se todellinen KUTSU. Ihminen kutsutaan kärsimään Kristuksen kanssa kun Hän kärsii jumalattoman maailman puolesta. Bonhoeffer näki kärsivän Jumalan, sen Jumalan, joka pitkäperjantaina kärsii ristillä. Näin Golgatan risti ei ole kristillisen kirkon aikaansaama. Eikä kristillinen kirkko ole luonut pääsiäistä ja Kristuksen ylösnousemista. Bonhoefferin mukaan kristillinen kirkko on seuraus siitä mitä ihmiset näkivät ja kokivat pitkänäperjantaina ja pääsiäissunnuntaina.
Kristus kärsi ja nousi kuolleista. Siksi kristillisen kirkon tulee, Bonhoefferin mukaan, olla Kristuksen kirkko, ristin kirkko, joka maailman silmissä on Hulluuden kirkko. Bonhoefferin mukaan risti on vastaus ihmisten kysymyksiin. Risti sanoo, että sovituksen kohde on maailma eikä Jumala. Kyse ei ollut siitä, että Jumala tekee sovinnon itsensä kanssa vaan siitä, että maailma tekee sovinnon Jumalan kanssa. Kiitos Golgatan ristin ihminen asetetaan siihen Jumala-suhteeseen, joka on elämän alku, tarkoitus ja päämäärä. Kun ihminen näkee uskon silmillä, että ristin kärsimyksestä tulvii armo, yksinomaan armo, hän näkee elämän tarkoituksen ja päämäärän. ARMO on ihmisen vanhurskauden perusedellytys. Armo on se, että epävanhurskaudestaan ja synnistään huolimatta syntinen ihminen voi seistä Jumalan edessä armahdettuna. Tästä kiitos kuuluu yksinomaan Kristuksen pelastustyölle ristillä. Tämä on vain Jumalan teko, joka pohjautuu siihen rakkauteen, jolla Jumala etsii ihmisiä pelastukseen.
Jumala ei halua mitään niin paljon kuin sovitusta. Apostoli Paavali kirjoittaa, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, jotta he eivät enää eläisi itsensä vuoksi vaan koko ajan suhteessa Jumalaan ja kanssaihmisiin. Totta puhuen siinä olemme epäonnistuneet. Siksi tarvitsemme sovitusta! Jumalan Sana, evankeliumi, on todistus siitä, miten Jumala Kristuksessa on sovittanut meidät itsensä kanssa. Kiitos tämän sovituksen, jonka Jumala meille antaa armostaan ristin välityksellä, ihminen vapautuu ihmeellisellä tavalla pelosta. Raamattu sanoo, että hänen, jolle Kristus on ylösnoussut ja takaisintuleva Pelastaja, ei tarvitse pelätä, koska pelko ei ole rakkaudessa. Johannes ilmaisee asian näin (1 Joh. 4:16-18): ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.”
Rakkauden täydellisyys on Kristuksen uhrikuolema. Siinä me näemme Jumalan rajattoman ja ajattoman rakkauden ja miten sanomattoman kallis joka ikinen ihminen on Taivaan Isän silmissä. Kristuksessa emme joudu tuomittaviksi, koska Hän on kärsinyt sen puolestamme eli niin kuin Paavali sanoo kirjeessään galatalaisille. (Gal 3:13): ”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." Roomalaisille apostoli kirjoittaa (Rom 8:15): ”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!"
Kiitos Golgatan ristin saamme armosta elää sovinnossa Jumalan kanssa. Risti ei ole alku. Risti ei ole loppu. Risti on paikka, missä kaikki on kunnossa. Risti on siksi kristillisen uskon keskipiste, jota ilman kristillistä uskoa ei voi omaksua eikä ymmärtää. Paavali toteaa ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille (1 Kor 1:18): ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.” Risti, Kristuksen sovitusristi, on ainoa paikka ihmiskunnan historiassa, missä taivas ja maa ovat kohdanneet täydellisesti. Ristillä, sanoo Raamattu, on Jumala pannut koko maailman synnit oman poikansa harteille. Mutta siinä, ja juuri siinä, tapahtuu päinvastainen: taivaan koko siunaus laskeutuu ihmiskunnan päälle. Samalla kun risti julistaa Jumalan rakkautta ja armoa se kertoo myös, että synti elämässämme on jotain niin hirvittävää, ettemme pärjää ilman Jumalan rakkautta ja armoa. Todettakoon siksi, että kun Kristus kuoli ristillä, Hän kuoli nimenomaan sinun edestäsi ja minun edestäni.
Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Palmusunnuntain saarna 13.4.2019
Miksi Jeesus halusi ratsastaa viimeisen lyhyen kivenheiton matkan Jerusalemiin aasilla vaellettuaan sitä ennen kymmenen kilometriä jalan? Vastaus löytyy ensimmäisestä lukukappaleesta, missä profeetta Sakarja kirjoittaa 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, että ratsastamalla aasilla Jeesus täyttää sen profetian, jonka mukaan tuleva Messias saapuu Jerusalemiin ratsastamalla aasilla, nimenomaan aasintamman varsalla. Teollaan Jeesus osoittaa, että tässä on nyt se luvattu Daavidin jälkeläinen, Messias. Jo se, että Jeesus ratsasti varsalla eikä täysikäisellä aasilla on oma merkityksensä. Voidaan nimittäin olettaa, ettei kukaan ollut ratsastanut tällä varsalla. Myös se, että emä ja varsa olivat olleet yhdessä ennen tätä, tekee asiasta ainutlaatuisen siinä mielessä, että opetuslapset onnistuivat tuomaan varsan Jeesuksen luo. Ihmetys kasvaa kasvamistaan kun Jeesus istuutui varsan selkään. Varsan synnynnäinen reaktio olisi pitänyt olla saada selkään noussut henkilö pois selästään hyppimällä ja tekemällä vastarintaa. Näin ei käynyt! Syy siihen, uskon, oli Jeesuksen persoona ja Jumalan vahva läsnäolo. Koska Jeesus tulee aasilla ratsastaen sopiikin kysyä: millainen aasi oikeastaan on?
Koska aasista puhutaan monessa paikassa Uudessa testamentissa, on syytä tutkia tätä raamatullista eläintä vähän tarkemmin. Aluksi on todettava, että aasi on hyvin vahva ja kestävä, sitkeä, liikkuu ketterästi vaikeakulkuisessakin maastossa ja on ruokaansa nähden huomattavasti vaatimattomampi kuin hevonen. Aasi on tavattoman tyytyväinen: se syö yhtä hyvällä ruokahalulla ruohoa, heinää, ohdakkeita kuin piikkisiä oksiakin. Aasia käytetään kuorma-juhtana, kyntämiseen ja puimiseen sekä ratsuna.
Lohduttakoon meitä se tosiasia, että kun aasi kelpasi Herrallemme hän voi myös käyttää meitäkin. Mitä voimme oppia aasista? Aasi on hyvin vahva. Uskossamme Jeesukseen meidänkin tulee olla vahvoja, sillä uskosta saamme voimaa. Aasi on kestävä. Jeesus on antanut meille lupauksensa, että hän on meidän kanssamme koko ajan, maailman loppuun asti. Tämä lupaus takaa sen, että mekin kestämme. Emme ole ikinä yksin vaan Herra on aina kanssamme. Aasi on sitkeä. Olkaamme mekin sitkeitä. Älkäämme antako periksi, kun vastoin-käyminen kohtaa, koska Sanasta saamme aina ammentaa rohkeutta ja sitkeyttä. Aasi liikkuu ketterästi vaikeakulkuisessakin maastossa. Kuvainnollisesti voidaan sanoa, että tänään ihminen liikkuu todella vaikeakulkuisessa maastossa Elämä näyttää monimutkaisemmalta kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan aikana.
Jeesuksen seuraajina meidät on valjastettu liikkumaan keskellä kanssaihmisten vaikeuksia ja ahdinkoja jakamassa ilosanomaa ja lohdutusta, julistamassa syntien anteeksiantamusta ja ikuista elämää. Aasi on ruokaansa nähden huomattavasti vaatimattomampi kuin hevonen. Maailmassa elävä ihminen on aina nälkäinen koska ihminen ei elä pelkästään leivästä vaan siitä, mitä tulee Jumalan suusta. Siksi meidän uskovaisten ei kuulu juosta maailman perässä vaan meidän tulee osoittaa, että Jumalan Sana tyydyttää sisäisen nälän. Aasi on tavattoman tyytyväinen. Eikö nimenomaan Jeesukseen uskovalla ole syy olla tyytyväinen elämäänsä? Tässä meillä on todellinen haaste ja mieluisa tehtävä näyttää muille, että kun ihminen elää sovinnossa Jumalan kanssa Jeesuksen kautta, joka on sovittanut hänen syntinsä, hän elää todellista elämää, hän elää Jumalan yhteydessä ja vain se antaa tyydytystä ja siksi uskovaisen kuuluu aina olla tyytyväinen. Niin kuin Paavali kehottaa meitä kirjeessään filippiläisille: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:4-7)
Aasi syö hyvällä ruokahalulla. Meidänkin kuuluu syödä hyvällä ruokahalulla elämän leipää. Aasi syö sekä ruohoa, heinää, ohdakkeita kuin piikkisiä oksiakin. Tämä on minusta kaunis kuva. Usein kun lukee Sanaa, on kohtia, jotka satuttavat ihmisen sisintä. Voimme sanoa niitä raamatun kohtia ohdakkeiksi ja piikkisiksi oksiksi. Mutta niitäkin aasi syö ja meidänkin kuuluu niitä syödä, koska ne ovat Jumalasta ja ne antaa hyödöllistä hengellistä energiaa niin, että kasvamme sisäisesti Jeesuksen tuntemisessa ja siinä, mitä se todella tarkoittaa seurata Pelastajaamme.
Aasia käytetään kuormajuhtana, kyntämiseen ja puimiseen sekä ratsuna. Näissäkin sanoissa meille loistaa loistava kuvaus tehtävästämme Jeesuksen seuraajina. Välillä saamme toimia todellisina kuormajuhtina silloin kun tuntuu, että Herramme on antanut aivan liian raskaan kuorman kannettavaksi mutta olkoon silloin aasi esikuvamme.
Se ei luovu vaan käyttää kaikkia voimiaan. Aasia käytetään kyntämiseen. Niin meitäkin käytetään elävän sanan kyntämiseen. Saamme kaikkialla missä liikumme kyntää. Ja niin kuin aasia käytetään puimiseen ottaa Herra suuressa laupeudessaan meidätkin mukaan puimiseen antaen sisäisen mielihyvän. Viimeiseksi todettakoon, että aasia käytetään ratsuna. Tämä on kaikista aasinkuvista se kaunein koska Jeesus käyttää tänäänkin aaseja. Lopetan siksi tämän saarnan seuraavalla toteamuksella: Ratsuaasi on sellainen, jonka päällä Jeesus voi ratsastaa ihmisten luo. Ratsuaasi voi viedä Herran niiden luo, jotka eivät Jeesusta vielä tunne. Jos epäröit, onko sinut varmasti kutsuttu Jeesuksen palvelukseen, haluan muistuttaa sinua siitä, että olet merkitty ristin merkillä. Aasi on merkitty jo syntymästään saakka Ristin Herran omaksi. Ristin Herra on piirtänyt siihen oman merkkinsä sen ollessa vielä pieni. Aasin selässä on nimittäin tumma keskijuova ja sen hartiain kohdalla on poikkijuova. Tätä sanotaan aasin ristiksi. Jumala on jo ammoin valinnut aasin omaksi palvelijakseen niin kuin sinutkin. Kastehetkellä kasvoihisi ja rintaasi merkitty ristinmerkki on todistus tästä. Kuulut todistettavasti sille, joka on vuodattanut verensä Golgatan ristillä sinun syntiesi tähden.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kerran kun eräs isä tuli töistä kotiin kysyi hänen 6-vuotias poikansa: ”Iskä, paljonko tienaat tunnissa?” Isä vastasi: ”30 euroa, mutta miksi kysyt?” ”No, muuten vaan”, vastasi poika. Meni kuukausi ja isä oli jo ehtinyt unohtaa koko kysymyksen. Mutta yhtenä päivänä, kun hän palasi kotiin, poika odotti häntä jo eteisessä. Isä halasi poikaansa ja sanoi: ”Kuule, isä menee nyt istumaan suosikkituoliinsa lukemaan lehteä. Mene sinä vaikkapa huoneeseesi niin nähdään ruokapöydässä.” Niinpä hän istahti alas tuoliinsa ja poika meni vähän alakuloisena huoneeseensa. Hetken päästä äiti huusi: ”Syömään!” Kun poika tuli pöytään hän sanoi isälleen: ”Minulla on sinulle yksi asia!” ”Niinkö? Mitä se on?” ”Haluatko sen nyt heti?” ”Kyllä” vastasi isä, jolloin poika antoi hänelle kolikoita sisältävän muovipussin. ”Mitä tämä tarkoittaa?” kysyi isä, vähän hämmentyneenä. ”Kuule iskä, siinä on tasan 30 euroa, joilla ostan sinulta nyt yhden tunnin. Ruoan jälkeen leikit kanssani tunnin!”
Hyvät kuulijat. Meidän ei tarvitse ostaa aikaa taivaalliselta Isältämme! Hänellä on aina aikaa meitä varten! Kysymys kuuluu pikemmin: Onko meillä aikaa Hänelle? Mehän saamme ja voimme aina kääntyä hänen puoleensa. Miten? Vaikkapa rukouksessa.
Tapaan, jolla me suomalaiset rukoilemme taivaanisäämme, kuuluu kolme asiaa. Ensiksi suljemme silmämme, ettei mitään häiritsisi. Kun silmät ovat kiinni pystymme keskittymään paremmin rukoukseen. Toiseksi laitamme kädet ristiin, sormet toistensa lomaan, kunnianosoituksena Jumalalle. Silmien sulkeminen ja käsien ristiminen ei ole ulkoinen tapa vaan on jo rukousta. Kun ollaan näin pitkällä, eli silmät kiinni ja kädet ristissä, kuuluu kysymys: Pitäisikö rukouksen olla sanallinen vai sanaton? Tietäähän Jumalan kaiken jo ennen rukousta! Sanat tuntuvat jotenkin tyhjiltä. Siksi rukous voi olla sekä sanallinen että sanaton koska emme rukoile yksin. Raamattu sanoo, että rukouksessa meillä on näkymätön kanssarukoilija, Pyhä Henki, joka tietää, mitä meidän pitää rukoilla ja, joka rukoilee meidän kanssamme ja meidän puolestamme.
Nämä kolme asiaa kuvaavat meidän suomalaisten tapaa rukoilla. Voiko rukoilla suomalaisittain Espanjassa? Voi. Suomessa ja Espanjassa rukoillaan samaa Jumalaa! Mutta koska täällä rukoillaan vähän eri tavalla pari sanaa siitä. Edessänne penkissä on pehmustettu rukousalusta. Me suomalaiset pidämme sitä paikkana, jonka päälle jalat laitetaan. Olisitte nähneet suntion ilmeen, kun runsas vuosi sitten oli laitettu pehmusteet rukousalustojen päälle. Koska suomalaiset laittoivat jalkojaan niitten päälle suntio pyysi minua heti ilmoittamaan, ettei niin saa tehdä! Nehän ovat polvistumista varten! Tässä on siis yksi erottava tapa, siitä miten espanjalaiset rukoilevat toisin kuin me suomalaiset. Pitäisikö sitten polvistua rukouksen aikana? Sanoisin näin, polvistua saa muttei ole pakko. Suomessakin polvistuttiin pitkään aikaan mutta tapa kuoli pois aikaa myöten. Miksi sitten polvistutaan? Polvillaan rukoileva tuntee suurta nöyryyttä Herransa edessä ja siksi tahtoo laskeutua polvilleen. Toinen tapa, jota emme käytä kovinkaan paljon Suomessa on, että rukoilija tekee ristinmerkin. Miksi? Siksi, että pyhän ristin merkki muistuttaa Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, se muistuttaa Kristuksen antamasta esikuvasta sekä kristityn halu olla Kristuksen kanssa, elää hänen suojeluksessaan, ja lopuksi ristinmerkki erottaa kristityn ei Jeesukseen uskovista. Näin ristinmerkki on tunnustus siitä, että rukoilija haluaa antaa itsensä taivaanisän haltuun.
Miten ristinmerkki tehdään? Tapoja on monta mutta sen merkitys on aina sama. Ensin laitetaan oikean käden sormet niin kuin kuvassa esitetään eli pikkusormi ja nimetön pannaan peukaloa vastaan ja symboloidakseen Jumalan kolmea persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Etusormi ja keskisormi symboloivat Jeesuksen inhimillistä ja jumalallista olemusta. Tämän jälkeen otsaa ja rintaa kosketaan sekä oikeaa ja vasenta olkapäätä tai toisin päin.
Nyt laulamme sanotun Uskontunnustuslaulun.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Teksti: 1. Kor. 13: 1-7, 13.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben Gurion piti päivän epistolaa, rakkauden ylistystä, eräänä juutalaisen kirjallisuuden kauneimmista helmistä. Siinä puhuu vihasta ja aggressiosta vapautunut ihminen, jonka sydän oli läpikäynyt totaalisen muutoksen. Jumalan ylitsevuotava rakkaus oli pessyt sen puhtaaksi vihasta ja aggressiosta ja täyttänyt sen ilolla ja rakkaudella, rauhalla ja luottamuksella. Paavalin uusi sydän opetti, ei vain aikalaisilleen, vaan myös meille, kuinka saamamme anteeksiannon ylenpalttinen lahja voi muuttaa, ja sen kuuluu muuttaa, meidänkin sydämemme ylitsevuotavaan anteliaisuuteen kaikkia ihmisiä kohtaan.
Rukoilkaamme. Pyhä Jumala, rakkauden lähde, tuo sydämiimme rakkautesi, jota meissä itsessämme ei ole. Aamen.
Rakkaudesta puhuttaessa on todettava, että on monenlaista rakkautta. On naisen ja miehen välistä rakkautta, vanhempien rakkautta lapsiin ja lasten rakkautta vanhempiinsa. On sisarusten välistä rakkautta niin kuin on ystävien välistä rakkautta puhumattakaan rakkaudesta kotiseutuun ja isänmaahan. Muistan niin elävästi, kuinka ilon kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kun Satu Mäkelä-Nummela ampui trapin olympia-voittajaksi Pekingissä 2008. Kun siniristilippu nostettiin korkeimpaan salkoon, Maamme laulun soidessa, olin isänmaarakkaudellisessa hurmiossa. Mahtava tunne!
Jotta päivän teksti aukenisi on unohdettava 100 % kaikki maallinen rakkaus. Jumalan rakkaus on nimittäin turmeltuneen inhimillisen rakkauden vastakohta. Jumalan rakkaus merkitsee täydellistä, korkeinta ja jalointa rakkautta. Jumalan rakkaus on aloitteellista, aktiivista, uhrautuvaa, itsestään antavaa ja kohteensa arvokkaaksi tekevää. Jumala päätti rakastaa meitä syntisiä ihmisiä. Tämän päätöksen mukaisesti Jumala toimi päämäärätietoisesti ja uhrautuvasti. Vaikka Jumala vihastuu synteihimme, ei se kumoa hänen päätöstään rakastaa meitä ja pelastaa meidät.
Jaetussa agendassa on ruutu, johon saarnatekstin jakeet 4-7 on kirjoitettu ilman rakkaussanaa. Tyhjille viivoille kukin voi kirjoittaa oman kutsumanimensä.
Allekirjoittaneen kohdalla teksti kuuluisi: Peter on kärsivällinen, Peter on lempeä. Peter ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken Peter kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken hän kärsii.
Onko tämä väite totta? Ei ole! Ei todellakaan. Kysy vaikkapa vaimoltani!
Mutta jos rakkaus sanan tilalle laitetaan Jeesus, totuus valkenee meille. Jeesus on rakkaus! Eikä suinkaan ihminen.
Jumala ei ole tarkoittanut, että hänen rakkautensa pysyi pelkästään hänessä. Päinvastoin! Niin kuin kala on luotu elämään vedessä ja lintu ilmassa tarvitsee myös Jumalan rakkaus olemassaolotilansa.
Tämä kirkastui kirkastumistaan minulle viime viikon tiistaina EtCetera-kuoron ja Pekka Simojen konsertissa, kun kuoron jäsen Eero Haltia kertoi lähetystyöstään Botswanassa. Eero kertoi, että eräässä messussa tuli pieni poika keskikäytävää pitkin hänen luokseen. Kun hän kysyi pojalta, mitä hän halusi poika vastasi setswanan kielellä: Motho ke motho ka batho. Suomeksi lause kuuluu: Ihminen on ihminen ihmisten kautta! Kuinka oikeassa olikaan tämä poika! Ihminen on ihminen ihmisten kautta! Ilman ihmisiä ihminen ei voi olla ihminen! Tässä on Jumalan rakkauden olemassaolotila ja siksi Jumalan tahto on, että hänen rakkautensa täyttäisi sydämemme ja vaikuttaisi meidän kauttamme kanssaihmisiimme. Siksi on luonnotonta erottaa usko ja rakkaus toisistaan. Koska Jumala on muuttumaton, hänen rakastava luonteensa ja rakastava tahtonsa eivät muutu – varsinkaan ihmisten halujen ja käsitysten mukaisesti.
Kun apostoli kirjoitti rakkauden korkean veisuun paha harhaoppi uhkasi Korintin seurakuntaa. Siitä pitäen se on ollut uhka kirkolle. Tämä uhka tulee ilmi siinä, että Jumalan rakkaus määritellään uudelleen väitteellä, että kirkon on mukauduttava aikaansa tulkitsemalla Sanaa niin, ettei se pahoittaisi nykyihmisen mieltä. Tämä harhaoppi uhkasi Korintin seurakuntaa sisältä ja ulkoa päin. Näin on nytkin. Sisältä käsin kieltämällä, että Raamatussa puhuu itse Jumala, kieltämällä, että raamattu muka olisi sama kuin Jumalan Sana, kieltämällä, että Pyhä Henki olisi siittänyt Jeesuksen Marian kohdussa, kieltämällä, että Jeesus on noussut kuolleista ja on takaisintuleva taivaasta. Ulkoapäin se tulee muun muassa median, viihdeteollisuuden ja ateistien toimintana. Koska Jumala rakkaus on muuttumaton sitä ei voi muuttua ihmisten halujen, mielipiteiden ja mieltymysten mukaisesti. Eli kun raamattu julistaa, että ihminen on syntinen se on pidettävä totuutena. Samoin Pyhä Sana on pidettävä totuutena, kun se toteaa, että ihmiselle, joka katuu syntinsä, Jumala antaa kaikki synnit anteeksi armosta ja Kristuksen tähden, koska Jeesuksessa Jumalan rakkaus tulee osaksemme.
Raamattu sanoo roomalaiskirjeessä, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu ja jatkaa: Te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne. Tuttuja ovat myös seuraavat Pyhän kirjan sanat: Kristuksen rakkaus vaatii meitä, että emme eläisi itsellemme, vaan että oppisimme tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä.
Kun syntinen ihminen saa kohdata armahtavan Rakkauden, Pyhä Henki vaikuttaa hänessä, että hän voi itsekin elää siitä voimasta ja myös ojentautua sen mukaan. Raamattu opettaa armahdettua, että kun hänet on anteeksiannettu, hänen on pakko antaa lähimmäisilleenkin anteeksi! Koska olemme saaneet kokea kärsivällisyyttä ja lempeyttä Jumalalta, meidänkin tulee opetella samaa hänen voimassaan. Näin armahtava rakkaus on kallista armoa, jonka tehtävä on muuttaa meidät Jumalan kaltaisuuteen.
Kristityksi ei voi tulla kuin parannuksen ja uskon kautta, siis suostumalla Jumalan rakkauden muuttavaan voimaan ja omistamalla tämän rakkauden ja armon omalle kohdalle uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumalan rakkaudesta voisin puhua vaikka kuin pitkään mutta uskon, että tärkein pointti on jo tullut selväksi, joten nyt on uskontunnustuksen paikka:
Minä uskon Jumalaan,…
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täällä Torreviejassa vilisee ruokapaikkoja, joitten ikkunoissa oleva menu kertoo mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Nyt olemme hengellisessä ravitsemuspaikassa. Kuten kaupungin ruokaloissa tarjolla on kolmen aterian menu. Alkuruokana tarjotaan vanhantestamenttinen teksti, pääruokana epistola ja niin kuin piste i:n päälle, jälkiruoka eli evankeliumi. Maksu on ilman arvonlisäveroa koska kaikki on ilmaista. Jos joku haluaa antaa tippiä se käy parhaiten päinsä kolehdin yhteydessä, joka saisi olla äänetön. Siitä tuli mieleeni eräs seurakunta, joka oli tunnettu siitä, ettei siellä anneta mitään kolehtiin. Paikalle kutsuttiin hyvistä kolehtipuheista arvostettu saarnaaja. Kun oli uhrilahjan vuoro, hän pisti hattunsa kiertämään. Hiljaista oli. Saatuaan hattunsa takaisin hän jatkoi: Rukoilkaamme. Kiitos herra, että sain hattuni takaisin. Aamen.
Rukoilkaamme Kyösti Kallion sanoilla: Taivaallinen Isämme. Auta meitä Pyhä Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme. Herra Jeesus Kristus kaiken me voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen.
Aloitetaan alkuruoasta. Kuten tiedätte, on sekä silmäruokaa että syötäväksi tarkoitettua ruokaa. Silmäruoka on silmälle miellyttävä asia. Ruoka on suuhun laitettavaa. Alkuruokamme on suusta tuleva hengellinen ruoka, joka sisäistetään sekä silmien että korvien kautta. Hiljattain kun olin ulkona syömässä minun piti tarkasti katsoa mitä lautaselleni on laitettu. Annos oli juuri niin maukas kuin miltä se näytti. Katsokaamme nyt alkuruokamme ja se tapahtuu alkukirkollisen tavan mukaan eli luemme sen yhdessä ääneen.
Ensimmäisessä lukukappaleessa Jumala sanoo meille näin profeetta Jeremian välityksellä: Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon. Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra. (Jeremia 9: 22-23.)
Valitettavasti aika ei riitä siihen, että käymme läpi jokaisen sanan vaan tartutaan kiinni siihen Jumalan toteamukseen, että tärkeintä meille on, että tiedämme mitä Herra tahtoo ja Hän tahtoo, että maan päällä vallitsisi uskollisuus, oikeus ja vanhurskauden teot. Todettuaan tämän Herra kohdistaa toivonsa meille, jokaiselle meistä: Niitä minä tahdon myös teiltä! Onko vanhurskautemme tämän mukainen? Kukin meistä vastatkoon tähän kysymykseen!
Alkuruokaan verrattuna pääruoka on yleensä isompi, vahvempi ja kylläisempi. Onko pääruokamme tällainen? Katsotaan. Tällä kertaa apostoli Paavali on se, joka Jumalan puolesta tarjoilee meille. Luemme taas yhdessä: Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun. (1. Kor. 9: 24-27.)
Johan löytyy purtavaa tästä ateriasta, näistä Jumalan sanoista! Kuva, jota apostoli käyttää on tuttu varsinkin meille suomalaisille. Kuinka usein onkaan kansamme istunut niin kuin liimattuna kiinni TV:ssä, kun kestävyysjuoksijamme, eli lentävät suomalaiset, ovat taistelleet maailman kilpailuradoilla, kuten Pekka Vasala, Juha Väätäinen, Martti Vainio puhumattakaan Lasse Virénistä, jonka voitto syyskuun kolmantena 1972 Münchenissä, pysäytti koko urheilevan maailman ja eritoten Suomen kansan jopa kahdesti. Ensin kun juoksijasankarimme kaatui yhdennentoista kierroksen jälkeen ja toinen kerta, kun hän juoksi maaliin olympiavoittajana uudella maailmanennätyksellä. Näin Paavalin käyttämä kuva, jossa, hän tekee mielenkiintoisia rinnastuksia uskonkilvoituksen ja juoksukilpailun välillä, on meille sangen tuttu. Voiton tavoittelua on sama mutta palkinto on erilainen. Toinen voitonseppele on katoava ja toinen katoamaton.
Eriarvoisuus on myös siinä, että vain voittaja saa voittoseppeleen maallisessa kilpailussa, kun taas kilvoituksen matkalla kaikki palkitaan katoamattomalla voitonseppeleellä, vanhurskauden seppeleellä.
Tutkijoiden mukaan apostoli viittaa tätä kirjoittaessaan korinttolaisille tuttuihin Isthmoksen kisoihin, joita pidetään nykyisten olympialaiskisojen edeltäjinä. Jotta hänen sanomansa ymmärrettäisiin helpommin lukijoitten parissa Paavali käyttää tätä vertauskuvaa ja kyllä se auttaa meitäkin asian oivaltamisessa.
Myös toisessa kirjeessään Timoteukselle hän puhuu samasta aiheesta sanoessaan näin: Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään. (2. Tim. 4:7–8.)
Tämä ilosanoma rohkaisee, kannustaa ja antaa sekä voimaa että toivoa meille kaikille, jotka olemme uskon kilvoituksen matkalla, että vaikka kuinka väsyttää ja heikottaa niin vanhurskauden seppele puetaan päällemme armosta kiitos Jeesuksen, joka ristillä taisteli puolestamme kilvoitusten kilvoituksen. Jonkinlaista ennakkomakua tästä saamme, kun Taivaan Isä antaa meille sisäisen rauhan, ilon ja luottamuksen Vapahtajaamme, jottemme unohda päämääräämme. Siksi meidän pitäisi sanoa sekä itsellemme, että kanssakulkijoillemmekin, niin kuin Paavali: Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. (Fil. 3:7–8.)
Nyt on jälkiruoan aika. Se on useimmiten kevyt ja jättää makean ja hyvän maun. Senkin syömme sitaateissa yhdessä, kun luemme seuraavat Vapahtajamme sanat: Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia. (Johannes 12:35-36.)
Tärkeimpänä asiana tässä pidän Vapahtajamme kehotusta niin kauan, kun teillä on valo, tarkoittaen Jeesusta, uskokaa valoon, eli Häneen, Jeesukseen koska, aivan kuten Lunastajamme sanoo tässä, vielä hetken meillä on valo keskellämme. Emme me tiedä milloin sydän lyö viimeisen lyöntinsä eikä sen jälkeen ole paluuta armon aikaan. Kalliisti Pelastajamme sovintoveressä lunastetut kuulijani. Koska kertaus on opintojen äiti, todettakoon vielä mitä päivän tekstit opettavat meille.
Ensimmäisen lukukappaleen viesti on, että meidän tulisi oppia tuntemaan Jumala ja tietämään, mitä Hän tahtoo. Toisen lukukappaleen huomautus meille on, että meidän tulee aina ja kaikkialla tavoittaa katoamattoman vanhurskauden seppele, jottemme tuli hylätyiksi vaan olisimme aina valon lapsia niin kuin Jeesus toivoo päivän evankeliumissa: uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.
Kuinka oikeassa olikaan Kyösti Kallio rukoillessaan Taivaallinen Isämme. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat. Aamen.
Tunnistakaamme yhteinen kristillinen uskomme näin sanoen:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jeesus sanoi: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” (Johannes 12:35-36)
Päivän evankeliumin lopussa Jeesus sanoo: uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia. Mihin valoon haluaa Jeesus, että uskoisimme ja mitä se tarkoittaa, että on valon lapsi? Mistä voimme saada tyydyttävän vastauksen näihin kysymyksiin? Vastaus kuuluu: Raamatusta löydämme vastauksen! Mitä Raamattu sanoo valosta?
Raamattu alkaa puhumalla valosta: ”Jumala sanoi: ´Tulkoon valo!´ Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.” Tämä Raamatun kohta kertoo kahdesta asiasta. Jumala loi valon ja Jumala näki, että valo oli hyvä. Voidaan helposti uskoa, että tässä yhteydessä Jumala loi auringon. Ei. Tässä on kysymys Jumalasta peräisin olevasta valosta. Yhdeksän jaetta eteenpäin kerrotaan, miten Jumala loi ”valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. (1.Moos. 1:13-18.)
On siis monta valoa. Jumalan valo, auringon valo, kuun valo ja tähtien valo ja niin edelleen. Jeesus ei tarkoittanut, että meidän tulisi uskoa aurinkoon vaan tietysti Jumalaan. Sanoohan Pelastajamme Johanneksen evankeliumissa: Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Tätä Jumalan valoa voidaan sanoa Elämän valoksi. Niin teki esimerkiksi Job. (Job 33:30).
Uskon, että psalminkirjoittaja tarkoittaa samaa valoa, kun hän psalmissa kahdeksannessatoista ja jakeessa 29 sanoo: ”Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon.” Kuningas Daavid täsmentää asian, kun hän psalmissa 36:10 kirjoittaa näin: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.” Hänen mukaansa Jumalan valo on elämän lähde.
Mutta mistä me voisimme löytää tämän valon, elämän lähteen? Kysymykseen vastaa Daavid näin psalmissa 119: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.” (Ps. 119:105, 130.) Tämä toteamus koskee siis meitäkin koska psalmin kirjoittaja sanoo, että tyhmäkin saa siitä, eli Jumalan sanasta, ymmärrystä.
Kun mennään eteenpäin Raamatussa, kohdataan monta kertaa tämä Jumalan valo. Profeetta Jesaja sanoo: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jesaja 9:1.) On varsin mielenkiintoista, että Jesaja erottaa auringon Jumalan valosta. Kappaleessa 60 ja jakeissa 19-20 profeetta toteaa näin: ”Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona eikä kuu kirkasta sinun teitäsi, vaan Herra on sinun ikuinen valosi ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi. Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.” Danielkin on todennut tämän, kun hän kirjoittaa, että Jumalan luona asuu valo. (Dan. 2:22.)
Uudessa testamentissa tapahtuu, jotain aivan käänteen-tekevää. Jeesus julistaa, että ”Te olette maailman valo”! (Matt. 5:14.) Jeesus oli Jumalan valo, joka tuli maailmaamme. Joka häntä seuraa heijastaa Jumalan valoa. Siitä todistaa Johannes Kastaja, kun hän julisti, että Jeesus on todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen (Johannes 1:9.)
Kun Jeesus puhui kansalle, hän sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.(Johannes 8:12, 9:5.) Ja kun Jeesus kertoi, miksi hän on tullut, hän sanoi: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Johannes 12:46.)
Toisessa kirjeessään korinttolaisille Paavali jalostaa tätä toteamalla seuraavaa: ”Jumala, joka sanoi: Tulkoon pimeyteen valo´´, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6.)
Paavali toteaa myös, että uskomalla Jeesukseen ihminen loistaa Herran valoa ja kuuluu siksi elää valon lapsena koska valo, Jumalan valo, kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. (Ef. 5:8-9.)
Apostoli Johannes puolestaan kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään jakeessa 5: ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.”
Ilmestyskirjassa ollaan jo taivaassa. Siinä puhutaan taivaan Jerusalemista eli siitä, että kun Jeesus puhuu valosta hän ei tarkoita aurinkoa vaan Jumalan valoa. Luen luvusta 21 ja sen jakeet 23-25: ”Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan.” Ja luvussa 22, jakeet 3-5, sanotaan: ”Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.”
Todettakoon vielä, että Jumalan valmistama pelastus ei ole jokin oppi tai käsky, jota noudattamalla meistä tulee hyviä. Jumalan valmistama pelastus ei ole mikään henkinen tai hengellinen harjoitus. Jumalan valmistama pelastus ei ole pyhyyden kokemus. Eikä se ole sisäisen tasapainon löytämistä tai oman itsen löytämistä.
Jumalan ihmisille valmistama pelastus on Jeesus Kristus. Näin se on. Kun Jeesus tämän päivän tekstissä kehottaa meitä uskomaan valoon Hän tarkoittaa nimenomaan itseään. Ihminen, joka elää Sanasta, joka uskoo, että Jeesus on hänet lunastanut, kuvastaa olemisen keskusvaloa, näkymätöntä Jumalaa. Uskon valo on Kristus, joka valaisee ihmisen hengen ja saa hänet ymmärtämään hengellisiä asioita.
Todettakoon lopuksi, että Jumalan valmistama pelastus on Jeesus. Kun Jeesus tänään kehottaa meitä uskomaan valoon Hän tarkoittaa itseään. Uskon valo on siis Kristus, joka saa ihmisen uskomaan uskontunnustukseen, jonka me nyt luemme yhteen ääneen näin lausuen: Minä uskon ...
................................................................................................................................................................................................
Saarna ekumeenisessa jumalanpalveluksessa 20.1.2019
LUUKAS 4:14-21
Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla.Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»
Tämä tekstiosuus kertoo siitä kuinka Jeesus "astui sisälle" Vanhan Testamentin kirjoituksiin. Ne olivat hänen "kotinsa" ja "maailmansa" ja niissä hän "eli". Ne todistivat hänestä ja hän todisti niistä ja niiden välityksellä itsestään.
Tässä Jeesus kertoo vertauskuvin tulonsa varsinaisen tarkoituksen, ihmisten vapauttamisen niistä kahleista ja epäuskosta, jotka pitivät häntä sidottuna Jumalan vastustajan, Perkeleen, joukkoihin ja ajatteluun. Vapautettujen elämässä ja uskossa tapahtuu suurenmoinen muutos entiseen verrattuna. Jumala kirkastaa kasvonsa eli siunaa hengellisesti niitä, jotka hän on tällä tavalla vapauttanut.
Tämän tekstin kautta meidät kutsutaan julistamaan tätä Jeesuksen hyvää sanomaa, josta Jesaja profetoi ja joka on täyttynyt Vapahtajassamme. Siksi emme saa koskaan päästää silmistämme yhteistä valtuutustamme julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, joka tulee meille todeksi ja merkitykselliseksi, kun todistamme Jeesuksen Kristuksen toiminnasta omassa elämässämme ja kristillisen yhteisön elämässä. Jotta maailman voisi nähdä todistuksemme Kristuksesta meidän kristittyjen tulee olla yhtä. Mitä lähempänä olemme Kristusta, sitä lähempänä olemme toinen toistamme.
Armollinen Jumala, yhdistä meidät erilaisuudessamme, että voisimme yhdessä todistaa ja julistaa Kristuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen hyvää sanomaa maailmalle, joka tarvitsee hänen evankeliumiaan. Aamen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Saarna messussa 19.1.2019
Room. 12:6-16
Ryhtyessäni valmistelemaan tätä saarnaa olin päinvastaisessa tilanteessa, kuin virkaveljeni, joka totesi vaimolleen: ”Nyt saarna on valmis. Kunhan vielä löytäisin sille sopivan tekstin”. Minulla oli teksti, muttei saarnaa. Valitsin nimittäin päivän kolmesta tekstistä, epistolan eli toisen lukukappaleen, joka minusta on niistä haasteellisin. Raamattupiirissä viime torstaina mukana olevat äänestivät heille mielenkiintoisimman tekstin näistä samoista teksteistä. Iloitsin lopputuloksesta koska 2 lukukappale, eli epistola, keräsi eniten ääniä, eli 9 kappaletta ennen evankeliumia, joka sai 8 ääntä ensimmäisen lukukappaleen jäädessä ilman ääniä ja yksi tyhjä. Ennen kuin syvennymme toiseen lukukappaleeseen pieni kertaus, koska kertaus on opintojen äiti.
Apostoli Paavali kirjoitti kirjeensä Rooman seurakunnalle 50-luvun loppupuolella Korintissa. Rooman seurakunta oli syntynyt siten, että ne roomalaiset, jotka tulivat uskoon helluntaina Jerusalemissa, perustivat oman seurakunnan kotiin tultuaan. Siksi Paavali halusi matkustaa kolmannen lähetysmatkansa jälkeen Espanjaan, Mahdollisesti Cartagenaan sen sataman vuoksi, ja matkalla poiketa Roomassa. Toisin käy. Tultuaan vangituksi Paavali vetosi Rooman keisariin kansalaisuutensa turvin ja niin hänet tuotiin vangittuna Roomaan, jossa hän oli kaksi vuotta tutkintavankeudessa vuokra-asunnossa. Siellä hän sai 60-luvun alussa vapaasti tavata ne ihmiset, joille hän oli kirjoittanut Uuden testamentin pisimmän ja systemaattisemman kirjeen. Kirje, jossa apostoli antaa paitsi roomalaisille, myös meille täällä tänään, kehotuksia kristillisen elämän toteutumiseksi yksilöiden, seurakunnan ja yhteiskunnan osalta.
Paavali painottaa, että oikea Jumalan tunteminen on oikean elämän perusta ja edellytys. Kristillistä oppia ja elämää ei voi erottaa toisistaan. Vain oikeasta uskon suhteesta Jumalaan ja sen ymmärtämisestä voi seurata oikeanlaista elämää. Sitähän haluamme kaikki elää.
Tekstissämme olevat kehotukset ovat tienviittoja, jottemme eksyisi uskonmatkallamme. Ne ovat varotuskilpiä, jottemme vahingoittaisi itseämme emmekä kanssaihmisiämme elämämme aikana. Tämä siksi, että Jumala odottaa meitä itseämme. Kirjoittaessaan tämän kirjeen Paavali tiesi, että Jumala itse on anteeksiantavassa armossaan rakentanut katkenneen yhteyden meihin. Siksi Luoja ei tarvitse tekojamme, mutta lähimmäisemme tarvitsevat. Kiitoksemme Herran laupeudesta on, että annamme tekomme ja palvelumme lähimmäisillemme. Se on kiitostamme Golgatasta. Sanassaan Taivaan Isämme sanoo: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” (Johannes 13:34). Nimenomaan tätä taustaa vasten päivän epistola on luettava ja seurattava! Teksti on niin täynnä yksityiskohtaisia kehotuksia, että sen sisäistämiseen menee koko elämä. Sen eräs tärkeimmistä kehotuksista on kun apostoli sanoo: ”Vihatkaa pahaa.” ”Vihatkaa pahaa.” Jeesukseen uskova, Kristusta seuraava kristitty ei saa jäädä vihan tunteittensa hallitsemaksi vaan hänen on vihattava pahaa, pahaa hänessä itsessään, että muualla. Omia vihantunteitamme että toisten ihmisten vastaavia tunteita käsitellessämme päivän teksti siis hoitaa meitä kohti oikeaa asennetta ja suuntaa.
Päivän epistolaa lukiessamme ja sen omistautumiseen tajuamme, että se on meille mahdoton asia. Omin voimin emme onnistu tässä uudistuksessa, jos luemme tekstin ihan niin kuin minkä tekstin tahansa. Mutta! Jos tajuamme, että Raamatussa ja tässä tekstissä kohtaamme Jeesuksen Kristuksen täysin ehtoja vailla olevan rakkauden meissä alkaa hengellinen uudistus. Se jota Jeesus saa rakastaa, oppii rakastamaan myös toisia. Se on Kristuksessa elämistä. Siksi roomalaiskirjeen opetuksen kohteena on sekä yksityinen kristitty kuin kristittyjen muodostama seurakuntakin. Molemmat tarvitsevat näitä apostolin arkielämän käyttäytymis-ohjeita, sillä jokaisen kehotuksen avulla voi peilata omaa elämää ja käyttäytymistä. Paavali antaa meille nyt kolmekymmentäkolme erilaista kehotusta oikeaan asenteeseen ja oikeaan elämätapaan. Niistä muodostuu eteemme kristityn malli. Tämän luettelon tehtävä elämässämme on sama kuin Jeesuksen Vuorisaarnankin. Se riisuu meidät suurista luuloistamme, meistä tulee hengellisesti köyhiä, murheellisia, hiljaisia, sellaisia, joilla on Kristuksen vanhurskauden jano ja nälkä (Matt 5:3-6, KR 38). Se riisuu meidät luuloistamme, että me itse olemme jo jotakin. Meistä tulee jälleen vain syntisiä uskovia, joilla on suuri tarve mennä Herran eteen syntinsä tunnustaen ja armoa anoen. ARMO-sanan kirjainten on usein tarkoitettu merkitsevän Ansaitsematon Armo Minun Osakseni.
Hyvät ystävät. Kuka haluaa elää hyvää elämää? Kuka haluaa sisältörikasta elämää. Kuka haluaa elää niin, että illalla voi ristiä kätensä ja kiittää Luojaa siunatusta hetkestä maan päällä? Minä haluan ainakin. Uskon, että sinäkin. Ainakin se olisi hyvä päämäärä. Mutta miten se voisi olla mahdollista? Lue kanssani päivän epistola minämuodossa. ”Olkoon rakkauteni vilpitön. Vihaan pahaa, pysyn kiinni hyvässä. Osoitan toisille lämmintä rakkautta, kunnioitan kilvan kanssaihmisiäni. En ole veltto, olen innokas, minussa palaa Hengen tuli, palvelen Herraa. Toivon ja iloitsen, ahdingossa olen kestävä, rukoilen hellittämättä. Autan puutteessa olevia pyhiä, osoitan vieraanvaraisuutta. Siunaan niitä, jotka minua vainoavat, siunaan enkä kiroa. Iloitsen iloitsevien kanssa, itken itkevien kanssa. Olen yksimielinen muitten kanssa. En pidä itseäni muita parempana, vaan asetun vähäosaisten rinnalle.” Ota tämä agenda mukaasi kotiin ja leikkaa tämä tekstiosa irti. Laita se jääkaapin ovelle tai paikkaan, että näet sen aina silloin tällöin. Yritä elää sen mukaan rukoillen voimaa Herralta. Olen varma, että tulet elämään hyvää elämää, sisältörikasta elämää ja illalla voit ristiä kätesi ja kiittää Luojaa siunatusta päivästä. Aamen. Aamen tarkoittaa Tapahtukoon niin ja siksi laulamme nyt kolminkertaisen aamenen: Aamen, aamen, aamen.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Juhlasaarna 6.12.2018 Torreviejan kirkossa Iglesia Inmaculada Concepción
Kansa, joka ei tunne eilispäiväänsä ei voi nykypäivästä käsin kohdata huomispäivää. Kansa, joka ei arvosta menneitten sukupolvien panosta ei pysty kunnioittamaan nykyhetkeä. Näin se on myös kyvytön antamaan tuleville sukupolville sitä, mikä heille kuuluu. Sen savolaissyntyinen Kalervo Hämäläinen oivalsi, kun hän 1980-luvun loppupuolella, sävelsi ja sanoitti, Veteraanin Iltahuuto-laulun, jonka kertasäkeistö kuuluu:
"Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!"
Himmetä ei muistot koskaan saa. Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, meidän suomalaisten on siksi syytä pysähtyä, taas kerran, niitten Jumalan sanojen edessä, jotka juuri luettiin, ja missä Herra sanoo: ” Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15)
Näitä sanoja kuunnellessamme täyttököön sydämemme kiitollisuudella siitä, että hädän päivänä kansamme tiesi, keneltä piti huutaa apua, kenen puoleen piti kääntyä, jotta itsenäisyys säilyisi. Himmetä ei muistot koskaan saa.
Tänään, joulukuun kuudentena, siniristilippumme muistuttaa meitä kunniakansalaistemme sankarityöstä tuoden nykyhetkeen kyvyn antaa tuleville polville tietoisuus siitä, miten sotiemme ikäpolvet urhoollisesti pelastivat itsenäisyytemme niin, ettei vihollisen päämäärä toteutunut eli, että siniristilippumme olisi korvattu vihollisen punalipulla. Himmetä ei muistot koskaan saa.
Kun sodan aika oli sankarillinen, samaa ei voi sanoa sodanjälkeisistä vuosista. Tuolloin vaiettiin siitä, miten veteraanit pelastivat isänmaamme. Valitettavan moni heistä ehti viimeiseen iltahuutoon ennen kuin heidän tekojensa arvo uskallettiin julkisesti tunnustaa. Muistot olivat himmentymässä. Vasta vuonna 1987 ruvettiin viettämään kansallista veteraanipäivää sotaveteraaniemme kunniaksi. Vasta vuonna 1994 Mannerheim-ristin ritarit saivat kutsun linnan itsenäisyyspäivän juhliin.
Koska himmetä ei muistot koskaan saa olkoon siniristilippumme muistuttamassa jälkeemme tulevia kunniakansalaispolven työstä sodan ankarina aikoina ja myös heidän panoksestaan jälleen rakentamisen aikana, jolloin sodan runtelema isänmaamme rakennettiin uudelleen ja valtavat sotakorvaukset maksettiin maahamme hyökänneelle naapurillemme.
Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan raja-aseman vasta syyskuun 18. päivänä vuonna 1952. Kahdeksan vuotta rauhan jälkeen. Toimitetut määrät olivat niin valtavat, että maamme telakoilla rakennetuista laivoista olisi muodostunut yli 30 kilometriä pitkä yhtenäinen laiva jono. Rautatiekuljetuksiin tarvittiin yhteensä 345 000 junavaunua. Näistä olisi saatu yli kymmentuhatta kilometriä pitkä juna. Jos sotakorvaustuotteet olisi laitettu riviin, se olisi kiertänyt 8 kertaa maapallon ympäri.
Sotiemme seurauksena Karjalan kannaksen väestö pakotettiin evakkotielle ja sanomaan jäähyväiset rakkaalle kotiseudulleen. Näin jouduttiin järjestämään yli neljälle-sadalletuhannelle siirtokarjalaiselle uudet kodit ja maatilat. Kuinka oikeassa onkaan Kalervo Hämäläinen, kun hän laulussaan Veteraanin iltahuuto toteaa: ”Ylväänä Karjalan heimo tuskaansa kantanut on. Maa-äiti suojaansa sulkee, Vartija poissa jo on.” Koska maamme on sivistysvaltio itä Suomeen ei perustettu pakolaisleirejä.
Muistettava on myös, että Neuvostoliitolle luovutetut maa-alueet, jotka olivat paljon isommat kuin mitä puna-armeija oli onnistunut valtaamaan, olivat maamme tärkeimmät talousalueet, edustaen neljänneksen maan hyvinvoinnista.
Mutta sodan varjo on kaikkea tätä pitempi. Vielä tänään elää keskuudessamme sotaleskiä, sotaorpoja, ja henkilöitä, joilta sota riisti isovanhemman. Puhumattakaan sotainvalideistä, joita maassamme on vielä lähes kaksi tuhatta.
Puhuessaan Sotainvalidien Veljesliiton perustamiskokouksessa, Jyväskylässä elokuussa 1940, marsalkka Mannerheim osoitti seuraavat sanat sankariarmeijan valioille:
”Nähdessäni teidät sykähtää sydämeni ylpeydestä ja kunnioituksesta, sillä tiedän hyvin, että juuri teidän uhrimielenne, rohkeutenne ja lannistumaton sitkeytenne on säilyttänyt rakkaalle isänmaallemme sen vapauden ja itsenäisyyden. Mutta samalla nähdessäni sen hinnan, millä te isänmaan vapauden lunnaat olette maksaneet, kouristaa sydäntäni ja lämmin myötätunto täyttää mieleni.” Näin Mannerheim.
Himmetä ei muistot koskaan saa.
Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, pidetään satoja, ellei tuhansia juhlapuheita. Suurin osa pidetään maamme sankarihaudoilla. Sankarivainajien muistotoimikunta toivoi vuonna 1943, että sankarihaudat jälkipolvillekin arvokkaasti julistaisivat sankarillisen historiamme saavutusten ja uhrausten ylevää muistoa. Tämä toivo toteutuu niin kauan, kun on kunniakäyntejä maamme sankarihaudoilla kaatuneitten muistopäivänä ja joulukuun kuudentena. Himmetä ei muistot koskaan saa.
Pyhässä Kirjassa Joosua ja Mooses sanovat: ”Muista muinaisia aikoja. Kysy vanhemmiltasi niin he sinulle kertovat näiden kivien tarinan.” (Joos. 4:5, 5 Moos. 32:7).
Kun jatkosota oli alkanut, joukko etulinjassa olevia sotilaita, veisasi ”Oi, Jeesus, lähde autuuden” kokoontuessaan kuusenhavuista ja kaatuneesta puusta tehdyn alttarin eteen pyhän ehtoollisen viettoa varten. Eräs mukana ollut kirjoittaa:
”Katson tätä harmaata joukkoa herkän liikutuksen vallassa. Kuinka vakava, harras ja tosi tämän kansan pohjasävy onkaan. Nämä miehet ovat saaneet ja antaneet monia iskuja. Heidän vaatteensa ovat mullan, noen ja hien likaamat ja kasvonsa karkeat. Heidän piirteensä kertovat kestetyistä vaaroista ja vaikeuksista, valvotuista öistä, ankarista ponnistuk-sista elämän ja kuoleman rajan läheisyydestä. Mutta nämä miehet eivät ole raaistuneita. He istuvat vakavina odottamassa vapauttavaa sanaa sieluillensa. Heidän kasvojensa juonteiden alta kuultaa korkeampaan ihmisyyteen ja syvään uskonnollisuuteen pyrkivä kaipaus.”
Kirjoittaja lopettaa toteamalla:
”Tämän vertaista ei arkielämän jokapäiväisyydessä saa koskaan kokea.”
Siellä jossain taistelutantereella nämä sotilaat saivat hengellistä ravintoa, että jaksaisivat. Raamattu kun sanoo, ettei ihminen elä pelkästään leivästä.
Arvoisat isänmaan ystävät. Mekin tarvitsemme hengellistä ravintoa jaksaaksemme. Siksi vietämme jumalanpalvelusta, jossa saamme rukoilla Herraa, vastaanottaa anteeksiannon Jumalalta, jossa saamme kuulla Pyhää Sanaa, jossa saamme tunnustaa uskomme ja, josta Taivaan Isän siunaus seuraa meitä sekä juhlassa että arjessa.
Muistuttakoon jokainen itsenäisyyspäivä meitä siitä, että Suomen vapaus, sen itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus on kalliisti lunastettu, puolustettu ja pelastettu koska hädän päivänä kansamme huusi Jumalaa avuksi ja Hän lunasti lupauksensa: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut”.
Mutta päivän teksti ei lopu tähän vaan jatkuu: ”ja sinä kunnioitat minua”. Sekä kansana että kansalaisina meidän kuuluu siis kunnioittaa Jumalaa.
Kaikukoon nyt maamme laulu kiitollisuuden osoituksena, menneille poville sillä Himmetä ei muistot koskaan saa. Maamme laulu.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Messu 10.11.2018
Veljelläni, joka myös on pappi, ja minulla on yhteinen harrastus eli ”juttujen” kerääminen. Heti kun toinen kuulee jonkun jutun, hän kertoo sen toiselle. Kerran kun olimme äitimme luona, kysyin veljeltäni: Oletko kuullut laihialaisesta isännästä, joka makasi kuolinvuoteellaan? En ole. Niinpä kerroin sen hänelle. Kun olin valmis äidin katse kertoi kaiken: Tällaisiako poikia olen kasvattanut! Opettajan äänellä hän vaati, ettemme ikinä kerro sitä varsinkaan saarnassa. Katsoin äitiäni silmiin ja vastasin: Lupaan sillä ehdolla, ettei tule sellainen tilanne, että se todella istuisi siihen.
Kohta tämän jälkeen saarnasin isossa ulkoilmajumalan-palveluksessa. Tunnelma oli tiivis. Oli lämmin suvisunnuntai. Puhallinorkesteri säesti saarnavirttä ja viimeisen säkeistön aikana nousin koivuista tehtyyn saarnatuoliin. Sen vieressä oli aita ja aidan toisella puolella iso vanha valkorunkoinen koivu. Koivun alla makasi lauma märehtiviä Ayrshirelehmiä. Oli suuren juhlan tunne.
Juuri kun olin aloittamassa saarnani kuului hirveä melu, joka vain voimistui ja voimistui. En saanut ääntäni kuuluviin. Valtavan iso Valmet-traktori oli kääntänyt alas päätieltä kohti kotiseutumuseota, jossa jumalanpalvelus oli käynnissä. Kun kuljettaja tämän huomasi hän ryhtyi ajamaan niin hitaasti kuin hän ikinä Valmetillaan pääsi sillä seurauksella, että joudimme kunnon tovin kärsimään korviamme särkevää meteliä. Kun se vihdoin ja viimein oli ohi, aloitin toteamalla: Tästä tuli mieleen laihialainen isäntä, joka kutsui kaksi poikaansa kuolinvuoteelleen. Kun pojat tulivat, hän sanoi heikolla mutta kuuluvalla äänellä: Pojat tehkää niin iso monttu, että saan Valmetini mukaan hautaan! Isä, mitä sä teet Valmetillasi haudassa? Kuulkaas pojat, en ole sellaisessa montussa ollut ettenkö, olisi sieltä tullut ylös Valmetillani!
Rukoilkaamme. Jumala. Sinä olet kukistanut kuoleman ja antanut meille elämän. Auta meitä muistamaan päivää, jolloin puet meidät uuteen, taivaalliseen asuun. Aamen.
Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.”
Tässä Vapahtajamme puhuu asiasta, jota askarruttaa meitä kaikkia eli: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mitä meitä odottaa siellä rajan toisella puolella?
Kun olin nuori pappi oli sellainen sanonta käytössä, että ominaista luterilaiselle papille ja taistolaiselle on, että molemmat puhuvat innolla rajan tuonpuoleisesta mutta kumpikaan ei lähde sinne vapaaehtoisesti! Kun seuraa tämän päivän julistusta näille Jeesuksen sanoille ei kyllä kiinnitetä kovinkaan paljon huomiota. Ja kuitenkin huomisesta tiedämme varmuudella vain sen, että me kaikki kuolemme. Vaikka kuolemalla ei ole näkyvää osaa julkisessa keskustelussa melkein kaikki suomalaiset sitä pohtivat ja iso osa pelkää kuolemaa.
Kuolemanpelkoa tutkivan professori Kati Tervo-Niemelän mukaan nelikymppinen pelkää kuolemaansa enemmän kuin kuusikymppinen, joka pelkää kuolemaansa enemmän kuin kahdeksankymppinen. Professorin mukaan jokainen pelkää kuolemista satunnaisesti. Tutkimusten mukaan noin joka kymmenes pelkää niin paljon, että se rajoittaa tai häiritsee elämää, sanoo Tervo-Niemelä.
Oletan, että kaikki olemme yli nelikymppisiä. Aihe on näin ajankohtainen.
Lähtekäämme liikkeelle Raamatun pohjalta, mitä tulee sekä elämään että kuolemaan. Mitä elämä on? Siinäpä kysymys. Vastaus on siitä kiinni mitä ihminen on. Onko ihminen pelkästään ruumis ja sielu, onko ihminen yksinomaan fyysinen ja psyykkinen olento? Jos on, elämä on rajallinen eli sidottu aikaan. Mitä Sana sanoo tähän? Sanan mukaan ihmisessä on sekä fyysinen että psyykkinen minäni mutta myös, ja tässä on se tärkein asia, HENKI. Kun Jumala loi ihmisen, hän teki hänestä oman kuvansa puhaltamalla Henkensä ihmiseen. Jumala on Henki, Jumala on ikuinen, Jumalassa ei ole aikaa ja siksi ihminen on luotu ikuisuutta varten. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Silloin vasta ihminen ELÄÄ! Ellei ihminen elä tässä Jumalanyhteydessä hengellistä elämää Kristuksen kautta hän on Jumalan silmissä kuollut. Siksi Jeesus sanoo tekstissämme tänään, että ihminen voi siirtyä kuolemasta elämään! Inhimillisestä näkökulmasta tämä väite on järjenvastainen. Järjenvastainen siksi, että ensin ihminen elää ja kuolee vasta sen jälkeen. Siksi päivän tekstiä ei kuulu lukea tästä näkökulmasta vaan päinvastaisesta, eli Jumalan näkökulmasta, ikuisuuden näkökulmasta.
Mitä muuta Jeesus sanoo meille tänään? Palataan tekstiin. ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän.”
Hyvä ystävä. Saamme olla ikuisesti kiitollisia siitä, että olemme saaneet kuulla Jeesuksen sanoja jo pienestä pitäen. Kotona, pyhäkoulussa, koulussa, rippikoulussa, kirkossa, kokouksissa, radiosta, TV:stä ja niin edelleen. Mutta, ja tämä on ratkaiseva asia, ei riitä, että kuulee. pitäisi myös uskoa, uskoa Jeesuksen lähettäjään, eli Jumalaan. Sanoohan Jeesus, että ”joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni”. Mitä siitä seuraa, että kuulee ja uskoo? Jeesus vastaa, kun luemme lisää. Joka kuulee ja uskoo, saa ikuisen elämän. Joka kuulee ja uskoo elää siis jo nyt ikuista elämää, hengellistä elämää, ja kun Hengen väliaikainen maja, ruumis, kuolee Henki jatkaa elämistään maallisessa kuolemassa ja sen jälkeenkin ja siksi, aivan kuten Jeesus toteaa tekstissämme tänään, hän ei joudu tuomittavaksi koska hän on Jeesuksen mukaan jo siirtynyt kuolemasta elämään.
Hyvät ystävät. Parempaa uutista emme voi saada. Voimme kiitos Jeesuksen elää huoletta. Tämän Paavali oli kokenut. Siksi hän sanoo kirjeessään efesolaisille: ”Jumalan laupeus on niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.” Tästä Kari Tikka teki mahtavan armolaulun, jonka Satu Ranta nyt esittää meille.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Syyskauden 2018 ensimmäinen messu 27.10.2018 - Matteus 6:14-15
Ennen nyt luettua tekstiä, ja sen jälkeenkin, lauloimme kolmesti halleluja, joka tarkoittaa Kiittäkää Jumalaa. Kun paneudutaan kyseiseen tekstiin sopivampi, olisi laulaa: Voi surkeuksien surkeus! Niin kova se on. Niin haastava se on.
Rukoilkaamme. Pyhä Isä, pyhitä meidät totuudessasi, sinun sanasi on totuus. Aamen.
Aluksi on syytä katsoa kreikan kielen sanaa ”antaa anteeksi”. Se muodostuu prepositiosta, joka tarkoittaa pois, ja verbistä, joka puolestaan merkitsee lähettää. Antaa anteeksi on lähettää pois, hylätä. Samalla on myös syytä katsoa mitä synti tarkoittaa. Raamatun mukaan synti on olla osumatta maaliin. Kun päivän tekstiä tarkastetaan tästä näkökulmasta on todettava, että me tarvitsemme Jumalan neuvoja ja voimaa. Sen saamme, kun tunnustamme, että olemme avuttomia. Jumalan anteeksiantoon kuuluu, että Pyhä Henki avaa hengelliset silmämme ja upottaa sydämeemme Pyhän Sanan, joka puolestaan vakuuttaa, että kaikki syntimme on laskettu Jeesuksen päälle. Sovituspäivänä laski ylimmäinen pappi kansan synnit virheettömän uhrikaritsan päälle ja ajoi sen pois erämaahan. Jeesus on meidän uhrikaritsamme koska hän on vuodattanut verensä meidän syntiemme sovitukseksi.
Kun Jeesus antoi henkensä ristillä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Ruotsiksi väliverho tai esirippu on förlåt ja tästä tulee ruotsinkielen sana förlåtelse, joka tarkoittaa anteeksiantamusta.
Tekstimme on osa Vapahtajamme vuorisaarnasta, kun hän sanoo: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisillenne, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Tällaisilla voimakkailla sanoilla Jeesus haluaa pysäyttää meidät näkemään sydämemme oikea tila. Siksi on syytä kysyä: Mitä Jeesus haluaa meidän oppivan? Uskon, että Jeesus tarkoittaa, että ne, jotka kieltäytyvät antamasta anteeksi muille, eivät itse ole kokeneet Jumalan anteeksiantoa. Ja koska Jumala antaa meille anteeksi emme yksinkertaisesti voi kieltäytyä antamasta anteeksi muille. Ja se puolestaan tarkoittaa, että meidän anteeksiantomme ei saa tuntea mitään rajoja koska Jumalan meille osoittama anteeksianto on rajaton. Jumalan anteeksi on ainutlaatuinen koska kun Hän antaa anteeksi hän ei sitä ikinä muistele. Hän ei yksinkertaisesti pysty siihen sanoo Sana.
Tekstin kautta Jeesus haluaa siis opettaa meitä, kuinka tärkeää on, että me olemme anteeksiantavia ja rakastavia kanssa-ihmisiämme kohtaan. Jumala ei siedä sitä, että olemme sydämettömiä muita ihmisiä kohtaan.
Juuri siksi Paavali alleviivaa päivän epistolassa, että ainoastaan Kristus saa aikaan hyvää hedelmää elämässämme. Kuten alussa todettiin, on rukoiltava Jumalalta anteeksiantamusta, jotta Kristus voisi tehdä työtään meissä. Tämä siksi, että vaikka sanomme antavamme anteeksi olemuksemme todistaa monesti sen, ettei anteeksiantaminen ole täydellistä. Pienikin katkeruus toista ihmistä kohtaan syö nimittäin valtavasti voimia. Kauna ja katkeroituminen vahingoittavat enemmän omaa sisintä kuin sitä ihmistä, jolle sydämestä on vaikeata antaa sataprosenttisesti anteeksi. Tästä Joosef on hieno esimerkki. Veljiensä kateuden ja ilkeyden vuoksi hän joutui orjaksi Egyptiin. Hänet pantiin jopa vankilaan. Tästä huolimatta hän ei tullut katkeraksi. Ei Jumalalle eikä toisille ihmisille. Hän antoi veljilleen anteeksi ja sanoi: ” Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi.” Samalla tavalla mekin saamme luottaa siihen, että Jumala voi muuttaa elämämme vastoinkäymiset voitoiksi. Sanotaan, että täydellisessä anteeksiantamuksessa on kolme askelta. Ensimmäinen on, että Jumalan voimaan turvautuen tahdomme antaa anteeksi. Toinen askel on, että yritämme tietoisesti päästä eroon koston ajatuksista ja pahoista ajatuksista toista ihmistä kohtaan ja kolmas on, että emme enää mieti niitä vääryyksiä, joita meitä vastaan on tehty. Tämän jälkeen todellinen, sydämessä tapahtuva anteeksianto on mahdollinen.
Hienoin ja puhuttavin esimerkki anteeksiantamisesta antaa Jeesus itse, kun hän ristillä sanoo: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Näillä sanoilla hän kehottaa meitä pyytämään ja antamaan anteeksi silloinkin, kun me emme itse ole syyllisiä. Tällainen anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen erottaa kristityt muista ihmisistä.
Rakas kuulija. Elämämme on Jumalalta saatu lahja. Jumala on antanut anteeksi meidän syntisyytemme Jeesuksen ristinkuoleman tähden ja vain sen takia saamme armosta elää Jumalan yhteydessä. Mikäli Jumala ei olisi antanut Poikaansa kuolemaan tähtemme, ei meillä olisi mitään. Koska olemme itse saaneet kokea armahduksen ja suuren anteeksiannon meidätkin velvoitetaan kohtelemaan lähimmäisiämme kunnioittavasti, lempeästi ja anteeksiantavasti niin perheessä, kuin sen ulkopuolellakin.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Autiomaassa Jeesus voitti kiusaukset ja niiden takana olleen Valheen ruhtinaan kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että Hänen suhteensa Jumalaan oli kunnossa ja toinen syy oli, että Hän turvautui Raamatun sanaan. Sitä Hän käytti voittoaseena Sielunvihollisen hyökkäyksiä vastaan.
Tämä osoittaa, että meidänkin suhteemme Jumalaan täytyy olla kunnossa. Jumalan sana pitää olla elävä, rakas ja tuttu, jotta mekin voisimme kestää kiusauksia. Yksi asia on nimittäin vuorenvarma: jos kerran Jeesus joutui kiusattavaksi, mekin joudumme.
Rakas kuulijani. Jos tänään tajuat, että suhteesi Herraan ei ole kunnossa ja tiedät, että juuri siksi et voi kiusauksia kestää, onnittelen sinua. Onnittelen sinua siksi, että olet nyt tullut oikeaan paikkaan. Olet tullut oikeaan paikkaan siksi, että tämä messu on Jumalan henkilökohtainen kutsu juuri sinulle. Jumala kutsuu luokseen aina uudelleen ja uudelleen. Synninpäästössä Hän on antanut syntisi anteeksi Jeesuksen tähden ja armonsa kautta. Jumala armahtaa jokaista, joka tulee Hänen luokseen syntinsä tunnustaen. Ja jotta kestäisit kilvoitukset Jumalan lapsena Hän antaa sinulle totuuden miekan ja uskon kilven, eli Sanansa.
Jumala antoi Poikansa joutua kiusauksiin ja ahdistuksiin, jotta Hän voisi kiusattuja auttaa ja Herran seurassa voit voittaa pahan hyökkäykset. Raamatusta tiedämme, että erämaassa Valheen ruhtinas testasi Jeesuksen lujuutta. Kaksi kertaa hän sanoi: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin…” Hän ei siis kiistänyt Jeesuksen tehtävää. Hän pani sen koetteelle. Hän tiesi iskeä juuri siihen, mikä oli Jeesuksen kutsumuksen syvin ja herkin osa, Hänen suhteeseensa Isään. Sinä tulet kokemaan sitä samaa. Kiusaaja tulee iskemään sinunkin kohdallasi suhteeseesi Taivaan Isään ja Hänen poikaansa. Jeesukselle hän sanoi: Jos kerran olet Poika, niin näytä se! Hän haastoi Jeesusta tekemään jotakin näyttävää. Jeesus kieltäytyi ihmeestä, jota Jumala ei ollut käskenyt.
Kun kiusaaja käski Jeesuksen muuttaa kivet leiviksi, Jeesus vastasi kirjoitusten sanalla: ”Ei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”. Jeesus kesti kokeen ja oli kuuliainen Jumalalle ja Hänen sanalleen. Ja kun Kiusaaja vei Jeesuksen temppelin harjalle ja pyysi näyttävää ihmettä: heittäytymään alas temppelin harjalta, hän otti käyttöönsä Jeesuksen oman aseen vetoamalla kirjoituksiin ja näytti, että hänkin osasi niitä lukea, jolloin Jeesus vastasi taas Raamatun sanoilla: ”Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.”
Tästä opimme kolme ratkaisevaa asiaa: Ensimmäinen on, että tunnemme Raamattumme. Toinen se, että käytämme sitä ja kolmanneksi ettemme kiusaa Herraa Jumalaamme antamalla periksi kiusauksille, vaikka ne tulisivat muodossa: Olisiko Jumala sittenkään sanonut. Jumalan Sana on tärkeä meille, koska esimerkiksi kiusausten merkitys avautuu lukemalla kiusaus-kertomusta koko evankeliumin valossa. Ensin Kiusaaja vaati näyttäviä ihmeitä merkiksi siitä, että Jeesus oli Jumalan Poika, ja vähän myöhemmin fariseukset ja saddukeukset panivat Jeesuksen koetteelle vaatimalla häneltä merkkiä taivaasta.
Mitä Jeesus teki? Hän viittasi Joonan merkkiin ainoana avaimena, joka avaisi hänen elämänsä ja kuolemansa salaisuuden. Voimme myös lukea Isä meidän -rukousta kiusaajakertomuksen valossa: siinä pyydämme kiusauksilta ja koetuksilta varjeltumista ja Jumalan valtakunnan tulemista.
Paaston aika, joka nyt on menossa, on aika, joka nostaa Jeesuksen tietoisuuteemme ohjeeksi taistelussamme kiusauksia vastaan, sillä kiusauskertomus avaa näkökulman koko evankeliumiin. Kun Kiusaaja vei Jeesuksen temppelin harjalle, Jeesus vastasi siihen kiusaukseen menemällä Jerusalemiin ja temppeliin ratsastaen aasilla, valtaa vailla olevana kuninkaana. Hän astui temppeliin ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja muistutti siitä, mikä temppelin pitäisi olla: rukouksen huone.
Kun Jeesus vangittiin, hän käski olla tarttumatta miekkaan ja kieltäytyi enkeliarmeijan avusta ja vetosi sen sijaan kirjoitusten, eli Jumalan tahdon, toteutumiseen. Ristillä, ainoalla kukkulalla, jonka tämä maailma hänelle tarjosi, Hän kieltäytyi astumasta alas sen merkiksi, että on Jumalan Poika, koska Poika oli kuuliainen ristille asti, kärsimyksen loppuun asti.
Kun Paholainen lopuksi vei Jeesuksen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki valtakunnat ja niiden loiston, kävi Jeesus vuorisaarnan vuorella, kirkastusvuorella, Golgatalla ja ylösnousemuksen vuorella ollen koko ajan kuuliainen Isälleen ja Sanalle, joka sanoo: ”Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.”
Näin meidänkin kuuluu toimia, kun maailma väittää, ettei Jumalaa ole olemassa, ettei Jeesus ole Hänen poikansa, ettei Hän ole noussut kuolleista, ettei Hän ole sovittanut syntejämme ristillä, vaan että Hän oli ihan tavallinen ihminen, Marian ja Joosefin poika. Kun kuulemme tällaista puhetta, se on Sielunvihollisen puhetta ja niin kuin Jeesus erämaan koetuksissa toisteli Jumalan Sanan ydintotuuksia ja sai niistä aseen, jolla hän torjui kiusaajan koukut, meidänkin kuuluu turvautua samaan Sanaan ja Jumalaan, joka sanoo Hänestä näin: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Kalliksi lunastettu seurakunta. Tänään jos koskaan kristikunnan kuuluu kuulla Jeesusta. Tänään jos koskaan kristikunnan kuuluu anteeksiantamuksen antamalla ilolla tunnustaa uskonsa ääneen, että maailma sen todella kuulee ja näkee sen uskovaisten elämässä. Tunnustakaamme siksi nyt yhteen ääneen kristillinen uskomme niin kuin lukemattomat polvet ennen meitä ovat tehneet taivasmatkallaan Jeesuksen lunastamina.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Messumme otsikko kuuluu: Jeesus herättää uskon. Se on totta. Jeesus, eikä yksikään toinen herättää
uskon. Miksi otsikko on niin ehdoton? Siksi, että Raamattu ei anna vaihtoehtoja. Vain Jeesus voi
pelastaa. Vain Jeesus herättää uskon, uskon Häneen ja hänen sovintotyöhönsä. Väite, että Jeesus
herättää uskon on radikaalinen. Radikaalinen ajanhengen näkökulmasta. Se on radikaalinen. Se
kytkee uskon, nimenomaan Jeesukseen. Moni kun uskoo Jumalaan muttei Jeesukseen.
Eikö kirkko voisi madaltaa tätä uskonkynnystä? Ei voi! Ei voi koska Raamattu sanoo selkeästi:
uskokaa Jumalaan ja uskokaa Jeesukseen. (Johannes 14:1.)
Siksi kirkko pitää väitteestään kiinni! Kirkko pitää väitteestään kiinni koska se on Jeesus, eikä me,
joka herättää uskon meissä. Kuinka voidaan väittää tällaista? Eikö ihminen itse päätä uskooko vai
ei? Taas kerran on alistuttava Raamatun toteamuksen alle. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali
sanoo (10:17) ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”.
Tätä raamatunkohtaa ei voi kyllin alleviivata. Se sanoo meille nimittäin selkeästi ja tyhjentävästi
mikä saarnan kuuluu olla. Samalla se sanoo myös, yhtä selkeästi ja tyhjentävästi, mitä saarna ei saa
olla. Se määrittelee jokaisen saarnan päämäärän. Se määrittelee myös ulkoiset raamit saarnalle.
Siksi tämä raamatunkohta pitäisi olla kirjoitettuna jokaiseen saarnatuoliin. Miksi? Siksi, että joka
kerta kun pappi menee saarnatuoliin se muistuttaisi häntä siitä, ettei tästä paikasta saa jakaa omia
ajatuksia vaan kirkolle uskottu tehtävä on saarnattava eli uskoa Kristukseen Sanan voimassa. Mutta
eikö se ole yli-inhimillinen vaatimus? Ei ole! Eihän pappi seiso saarnatuolissa omissa vaatteissaan
vaan hänellä on yllään se vaate, jonka kirkko on pukenut Herran palvelijan ylle ja hänet on vihitty ja
siunattu saarnaamaan Pyhää Sanaa Pyhän Hengen voimassa.
Tämä tosiasia on tuotava jatkuvasti esille. Syy on yksinkertainen. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole
vaihtoehtoja sille joka haluaa olla kristitty. Ei ole vaihtoehtoja sille, joka haluaa palvella Herraa
saarnatehtävässä, eikä ole vaihtoehtoja sille, joka haluaa puolustaa kirkon uskoa.
Tämä siksi, että pyhä Jumala, tekee työtä Sanan kautta ja Pyhä Henki armon, Sanan ja Sakramenttien
kautta.
Siksi on niin tärkeätä käydä kirkossa, jumalanpalveluksessa, lukea ja tutkia Raamattua, elää kasteen
siunauksessa ja osallistua Herran Pyhälle Ehtoolliselle.
Kun Jeesus herättää uskon ihmisessä johtaa se toimeliaisuuteen. Kun tarkastelee niitä Uuden
testamentin tapahtumia missä Jeesus tapaa syntisiä ja etsiviä, ahdistuneita ja lohduttomia voi vetää
seitsemän selkeätä johtopäätöstä näistä tilanteista.
Eli:
1. pitää kulkea kohti Jeesusta
2. pitää kuulla mitä Jeesus sanoo
3. pitää olla altis palvelemaan Jeesusta
4. pitää rukoilla Jeesusta
5. pitää ylistää Jeesusta
6. pitää rakastaa Jeesusta
7. pitää kutsua muita Jeesuksen luo
Kun lukee Uutta testamenttia ja ihmisten tapaamisista Jeesuksen kanssa voi selkeästi nähdä tietyn
kuvion? Luther sanoo, että uskon tulee olla jaloissa ja Paavali kirjoittaa kirjeessään efesolaisille
kuudennessa luvussa jakeet 10-17: ”Vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei
ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä
hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sen
tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa
ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon
pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa
ottakaa, uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan
pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.” Näin Paavali.
Kristitty liikemies kertoi kerran kollegalleen mitä usko merkitsee hänelle. Tiedäthän sinä, hän aloitti,
menot ja tulot täytyy olla tasapainossa. Kristinusko vaatii koko ajan menoja, jatkuvasti menoja.
Mistä tulot sitten tulevat niin, että ne peittäisivät menot? Hän vastasi itse kysymykseensä vain yhtä
sanaa käyttäen. USKOSTA!
Kunnia Jumalallemme, Isälle, Luojallemme, ja Kristukselle, Pojalle, rakkaalle Herrallemme, niin
Hengelle myös Pyhälle, lohduttajalle hyvälle. Hän täällä meitä opettaa ja vahvistaa, iäiseen riemuun
valmistaa. Aamen. (Virsi 296:4.)
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Turistipappi Peter Kankkosen juhlasaarna 6.12.2017 Torreviejan kirkossa Iglesia Inmaculada Concepción
Kun ihminen aikuistuu on oman identiteetin luominen tärkeää. Siihen kuuluu nimikirjoituksen muokkaaminen. Sen ulkomuoto on jonkinlainen käyntikortti. Sata vuotta sitten Suomi oli sen prosessin edessä, jota voidaan verrata ulkoisen identiteetin luomiseen. Mikä onkaan vapaan maan käyntikortti, ellei sen kansallissymbooli, lippu?
Lippumme alkujuuret ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin kun J. L. Runebergin vaimo, Fredrika Runeberg, herätti ajatuksen omasta kansallisesta lipusta. Tämä ehdotus innosti Zacharias Topeliusta määrittelemään Suomen värit, eli tuhansien järvien sinisyys ja Suomen talven valkoisuus.
Tie omaan lippuun oli pitkä. Sinivalkoista ristilippua kannettiin ensimmäisen kerran julkisesti 1905 Turussa järjestetyssä kulkueessa. Tukholman kesäolympialaisten jälkeen 1912 haluttiin entistä enemmän omaa lippua. Koska huolimatta siitä, että jalkapallojoukkueemme pelasi voitokkaasti Venäjää vastaan, salkoon nostettiin Venäjän lippu.
Vaikka siniristilippu tunnettiinkin maassamme, itsenäiseksi valtioksi julistautunut tasavalta omaksui kuitenkin lipukseen punaisen lipun, missä oli keltainen leijona.
Kansallis- ja vapaussodan jälkeen katsottiin, että tarvitaan uusi lippu kansalaissovun aikaansaamiseksi. Nivalan kirkossa toukokuussa 1918 pitämässään puheessa Kyösti Kallio lausui: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia.”
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin todisti ”talvisodan henki”, että Kallion visio oli käynyt toteen. Silloin kansa seisoi yhtenäisenä toukokuun 29. päivänä 1918 vahvistetun Suomen lipun alla, joka siitä pitäen on ollut suomalaisuuden tunnus kautta Suomen niemen, mutta myös maailmalla kuten YK:n ja suurlähetystöjemme edustalla.
Uudella lipulla haluttiin osoittaa kolmea asiaa. Yksi, mihin suuntaan Suomi haluaa kuulua, kaksi, millaisen vakaumuksen maa haluaa omaksua ja kolme, maan historiallisen taustan esilläpitäminen.
Suomen pyrkimys oli halu kuulua Pohjolaan, Euroopaan. Olihan maamme vuosisatojen aikana ollut osa Ruotsia, josta olemme saaneet sekä kristinuskon että oikeusjärjestelmän ja kansanvallan. Eller som president Sauli Niinistö nyligen uttryckte saken: ”De västeuropeiska värderingarna kom till oss via den svenska kronan och kyrkan.” Suomi halusi lipussaan tuoda sen asian esille, että uusi tasavalta on kristitty sivistysvaltio.
Katsellessamme kansallista symbooliamme, joka tänään, yhdessä Espanjan lipun kanssa, koristaa tätä kirkkoa, muistamme eritoten Suomen kohtalon vuodet vuodesta 1939, kun talvisota syttyi, vuoteen 1944, jolloin rauha solmittiin. Näinä kansan kohtalon vuosina, kun Suomi taisteli olemassaolostaan, siniristilippu valoi sisua yli äärirajojen taistelleen kansamme sydämeen. Siksi lippumme muistuttaa meitä kunniakansalaistemme sankarityöstä tuoden nykyhetkeen kyvyn antaa tuleville polville tietoisuus siitä, miten sotiemme lotat ja veteraanit, sekä kotirintaman väki, urhoollisesti pelastivat isänmaamme. Näin Suomi säästyi Baltian maiden epäinhimillisiltä ja syvästi nöyryyttäviltä kärsimyksiltä.
Juuri nyt kokoonnutaan kotosuomessa kunniakäynneille sankari-haudoille, joissa sankarien hautakivet kertovat heidän uhrauksistaan. Raamatussa, Joosua ja Mooses sanovat: ”Muista muinaisia aikoja. Kysy vanhemmiltasi niin he sinulle kertovat näiden kivien tarinan.” (5 Moos. 32:7; Joos. 4:5-6).
Puolustaessaan vapauttaan siniristilipun alla kansamme osoitti rakkauttaan isänmaalleen ja luottamusta isiemme Jumalalle. Siitä lipussa oleva risti kertoo. Se kertoo Jumalan rakkaudesta. Se kertoo siitä, että Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä. Siksi Hän uhrasi ainokaisen Poikansa, että katuvainen saisi anteeksiannon Kristukseen turvautuen.
Koska vihollinen oli ei-kristitty valtio, antoi se maamme itsenäisyystaistelulle uskonsodan leiman. Julistihan Mannerheim, että Suomi taistelee ”kodin, uskonnon ja isänmaan” puolesta. Näin kansamme sai maanpuolustuksessa valtavan henkisen yliotteen.
Vaaran vuosina kansamme tiesi, keneltä piti huutaa apua, kenen puoleen piti kääntyä. Sanassaan Herra sanoo: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua” (Psalmi 50:15). Jumala piti lupauksensa. Apu saatiin ja itsenäisyys säilyi.
Joku ehkä ei pidä tällaisista väitteistä, että Jumala muka olisi olemassa ja, että Hän olisi auttanut maatamme sodan vuosina. Vastaan vain yhdellä esimerkillä. Talvisodan alussa onnistui Jalkaväkirykmentti 40 torjumaan vihollisen, kalustoltaan ja tulivoimaltaan ylivoimaisen rykmentin, niin ettei se onnistunut katkaisemaan maatamme kahtia Tornion kohdalla.
Miten se oli ylipäänsä mahdollista? Kuvaan astui nimittäin Hän, joka säätää säät ja ilmat. Hyökkäyksen alkaessa oli suojasää. Tilanne oli lohduton. Puolustajat laittoivat kätensä ristiin ja muutamassa tunnissa pakkanen kiristyi miinus neljäänkymmeneen asteeseen hyydyttäen vihollisen toimintakyvyn! Näin suomalaissotilaille luotiin mahdollisuus pakottaa neuvostoarmeija vetäytymään. Sotilaamme tiesivät, että kunnian tästä voitosta kuului Jumalalle. Siksi he pystyttivät sodan jälkeen muistomerkin Pelkosenniemelle, jonne hakkauttivat sanat: ”Tässä auttoi Herra”. Sanoohan Jeesus päivän evankeliumissa: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita”. (Joh. 8:31-36)
Kansamme pysyi uskollisena Sanalle ja sen lupauksille, eikä menettänyt vapauttaan. Me suomalaiset olemme näin kansakuntana ja yksilöinä kunniavelassa Jumalalle. Ja niinkuin Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ikuinen on rakkaudenvelkamme Korkeimmalle ikuinen. ”Rakkauden velka on ikuinen”, lukee Saarijärven Sankaripatsaassa, jonka ympärille on haudattu 267 sankarivainajaa. Vieraillessaan tällä sankarihaudalla eräs ulkomaalainen suurlähettiläs totesi: ”Nyt vasta ymmärrän minkä hinnan Suomi on maksanut itsenäisyydestään.”
Siksi siniristilippumme muistuttaa meitä juuri nyt, että Suomen vapaus, Suomen itsenäisyys ja Suomen itsemääräämisoikeus on kalliisti lunastettu, puolustettu ja pelastettu. Ristiin turvautumalla kansamme sai todella todeta, että anova saa. Niin tulee kansamme aina saamaan, jos rukoillaan apua Häneltä, joka ei vaan osaa auttaa vaan ennen kaikkea haluaa auttaa. Jumala lupaa profeettansa kautta, että kansa joka kulkee rukoillen eteenpäin, on kansa, jota Hän johdattaa ja siunaa.
Sen Uuno Kailas tiesi kirjoittaessaan runonsa Suomalainen rukous. Syksyllä 1939 Kailaksen runo kosketti Taneli Kuusistoa niin voimakkaasti, että hän teki sävelmän sille. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran Messuhallissa 25. marraskuuta 1939 pidetyssä suuressa isänmaanjuhlassa. Viisi päivää myöhemmin syttyi talvisota.
Kailaksen runo tehosi syvästi myös hänen ystäväänsä, Eino Salmelaiseen, joka runon luettuaan sanoi Kailakselle: ”Tätä rukousta tullaan vielä lukemaan kirkossakin.” ”Luuletko?” Kailas sanoi kyyneleitten vieriessä hänen poskilleen. Sitä suuri runoilija ei jaksanut uskoa. Vielä vähemmän, että se esitettäisiin tässä juhlajumalanpalveluksessa 2017 Torreviejan kirkossa. Kuoro: Siunaa ja varjele meitä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä