Saarna joulukirkossa 24.12.2024

Harri Kuhalampi

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.

---

Tuttu jouluevankeliumi paljastaa, että joulu on ilon juhla. Syy iloon löytyy enkeleitten sanomasta paimenille. Heille Taivaan sanansaattajat kertoivat ilosanoman maailman Vapahtajan syntymästä. Koska Jumala puuttui näin ihmiskunnan kohtaloon, olettaisi historian olevan siitä alkaen kertomusta ilosta. Ilo ei ole kuitenkaan päässyt valloittamaan kaikkien sydämiä. Tuntuu, että maailmamme on täynnä surua ja ahdistusta. Juuri nyt sanoma suuresta ilosta on erityisesti tarpeen.

Evankeliumitekstimme kertoo kuinka suuri ilo murtautui taivaallisella voimalla keskellä yötä tavallisten ihmisten elämään. Pimeyden keskellä paimenet näkivät taivaallisen ilmestyksen. Paimenet ryntäsivät talliin. Oliko tosiaan maailman Vapahtaja syntynyt sinne, kuten enkelit olivat vakuuttaneet?! Toden totta, iloisista asioista iloisin oli totta! Seimessä makaavan vauvan nähdessään he vakuuttuivat, että hän on Kristus Herra, joka vapauttaisi ihmiset synnin ja syyllisyyden taakasta.

Kirjassaan Ilon yllättämä englantilainen kirjallisuuden professori C.S. Lewis kertoo omasta tiestään pimeydestä valoon. Hän oli ateisti. Estetiikan asiantuntijana hän tunsi mielihyvää laadukkaan taiteen ääressä. Se ei kuitenkaan tarjonnut tyydytystä hänen sisäiseen kaipuuseensa. Mutta asteittain hän hyväksyi Jumalan olemassaolon. Lopulta hänestä tuli kristitty. Siitä seurannut verraton ilo yllätti hänet. Kristuksen löytäminen avasi hänelle uuden, valoisamman todellisuuden.

Kristillinen ymmärrys ilosta sisältää muutakin kuin vain miellyttävän, vapauttavan hauskuuden tunteen. Ilo luotaa syvemmälle kuin viehtymys tai hilpeys.

Tuodessaan meille iloa Jumala ei koskaan tuo sitä yksin, erillään muista siunauksistaan. Ilon mukana kulkee toivo ja luottamus. Ilo tarkoittaa valoisaa yhteyttä Jumalaan. Se on turvassa olemista. Sinä olet hyväksytty! Syntisi on pyyhitty pois Kristuksen sovituskuoleman perusteella! Taakkasi on riisuttu sinulta pois. Vapahtaja on rakentanut sillan sinun ja Jumalan välille. Yhteys Jumalaan on selvä ja ehdottoman kestävä. Mikään mahti maailmassa ei voi riistää sinua eroon siitä yhteydestä.

Kun Jeesus Kristus tuo ilon sydämeesi, karkottaa se samalla sieltä kaiken pelon ja epävarmuuden. Sinä olet Kaikkivaltiaan suojassa. Olet vapaa kaikesta, mikä herättää syyllisyyttä tai häpeää. Kaikki on sovitettu. Jumalan mittaamaton armo peittää kaiken mikä voi jollakin tavalla varjostaa sisintäsi.

Ilo on sen tunnustamista, että olet saanut avun ahdinkoosi. Mieli on vapautunut, kun Jumala on auttanut ja ohjannut elämäsi asioita. Olet hyvällä mielellä havaittuasi Jumalan ihmeelliset lahjat, joita Hän on sinulle antanut matkasi varrella.

Ilo voi joskus kuplia sisimmässä kuin kiehuva kattila. Ennen pitkää se aina tasaantuu kiitollisuudeksi Jumalaa kohtaan. Muistan kauan sitten teologisten opintojeni alussa, miten tiedekuntamme dekaani totesi: ”Tasapainoiset ja kypsät ihmiset ovat kiitollisia.”

Ehkä sinun tunnemaailmassasi ilo ei koskaan riehu hallitsemattomana kuin kuivassa maastossa valloilleen päässyt maastopalo. Kristityn ilo ei olekaan ensisijaisesti tunne vaan se on tapa hahmottaa omaa elämäämme. Ilo alkaa pirskahdella, kun näemme miten Jumala on johtanut ja auttanut. Ilo on seurausta siitä, kun oivallamme kuinka yllättävästi ovia on avautunut, ja eteen on tullut odottamattomia mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin.

Joulu tuo Jumalan armon ja hyvyyden kättemme ulottuville. Jeesus-lapsessa meille on laulun mukaan annettu ”kaikki taivaan tavarat”: Jumalan armo ja hyvyys, lohdutus ja rauha, yhteys ja toivo.

Eräs joulunajan teksteistä on Psalmi 100. Se alkaa näin:

”Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!

Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten.

Tietäkää, että Herra on Jumala.

Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,

hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.”

Raamattu opettaa ilosta, ettei se ole yksityisen ihmisen tunne, vaan yhteinen kokemus. Ilo on kollektiivista, kaikkia koskevaa. Sen tarkoituksena on liittää kaikki yhteen ja vahvistaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Seurakunnan kivijalassa, seinärakenteissa ja kattoholveissa kaikuu iloinen laulu. Surun ja murheen murtamat kutsutaan osallistumaan iloon. Lopullisesti se toteutuu taivaan valtakunnassa. Siellä ilolle ei tule loppua!

Kaikissa kulttuureissa, kaikkina aikoina ilojuhla on merkinnyt yhteen kokoontumista ja yhdessä jakamista. Pitäisimme outona sellaista, joka vetäytyy huoneeseensa ja lukitsee ovensa viettääkseen ilojuhlaa yksinäisyydessä, erossa toisista, kenenkään häiritsemättä.

Ilon lähtökohta on itsemme ulkopuolella. Ilo ei nouse sisäisestä maailmastamme vaan se on vastauksemme siihen, mitä Jumala on tehnyt ja mitä Hän tekee hyväksemme. Ilo pulppuaa Jumalan armosta ja hyvyydestä. Se on tietoisuutta Jumalan pelastusteoista hyväksemme.

Ota täältä mukaasi koko tulevan vuoden matkalle ilosanoma Jeesuksesta, joka on voittanut synnin ja kuoleman. Hän on selvittänyt kaikki sinun elämäsi sotkut. Käy viettämään joulua varmana Jumalan armosta ja rakkaudesta sinua kohtaan. Salli Jumalan hyvyyden vallata mielesi ja ajatuksesi, sinut kokonaan!

Saarna 21.12.2024

Harri Kuhalampi

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 1

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

------

Mikäli selvittäisimme, kuka on historian kuuluisin nainen, Maria, Jeesuksen äiti voittaisi varmasti. Häntä on ihailtu ja kunnioitettu kristittyjen piirissä jo 2000 vuotta. Joskus huomionosoituksissa Neitsyt Mariaa kohtaan on innostuttu jopa jumaloimaan ja palvomaan häntä.

On syytä miettiä miten Maria koki kaiken, minkä hän sai suoritettavakseen. Miten rankkaa oli tuossa yhteiskunnassa huomata olevansa raskaana ilman että oli naimisissa. Varmaan Maria myös aisti kihlattunsa epäröinnin, kunnes enkeli vakuutti Joosefille, että lapsen alkuperä on yliluonnollinen ja että lapsen tehtävä olisi ainutlaatuinen. Miten asiat olisivat edenneet, jos Joosef ei olisikaan ollut vastuullinen, kunnon mies?

Kristillinen kirkko on vuosisatojen ajan kiinnittänyt huomion Marian neitseellisyyteen jumalallisen toiminnan ainoana edellytyksenä. Marian neitseellisyys korostaa Jumalan yliluonnollista toimintaa. Se sulkee pois kaikki luonnolliset, biologiaan perustuvat selitykset. Jeesuksen sikiäminen oli seuraus Jumalan puuttumisesta asiaan, ei inhimillisistä ominaisuuksista. Olennaisinta Marian raskaudessa ei ole hänen neitseellinen puhtautensa vaan Jumalan armotyö, joka teki mahdottoman mahdolliseksi. Jeesuksen syntymä on käsittämätön ihme, jonka merkitys avautuu uskon avulla.

Evankeliumitekstimme mainitsee Pyhän Hengen kahdesti. Raamatussa mitään ei sanota turhaan. Pergamentti oli kallista, joten jokainen ilmaisu oli harkittu. Viittaukset Pyhään Henkeen ovat sen vuoksi merkittäviä. Ne paljastavat, että Jeesuksen syntymä aloitti uuden aikakauden, jossa Pyhällä Hengellä olisi keskeinen rooli.

Kohta tunnustamme uskomme Pyhään Henkeen. Samalla mainitaan seurakunta, jonka synty ja hyvinvointi ovat seurausta Pyhän Hengen toiminnasta. Pyhän Hengen vaikutuksesta kirkko on olemassa. Pyhä Henki on tehnyt mahdolliseksi sen, että ilouutinen Jeesuksen syntymästä on tavoittanut miljoonat kaikkialla maailmassa. Ilman Hengen eläväksi tekevää voimaa kertomus Marian Pojasta olisi vain viehättävä muinainen tarina.

Pyhä Henki tekee joulun ilosanomasta ehdottoman ilmoituksen, joka muuttaa perinpohjaisesti jokaisen vastaanottajan aseman ja olemuksen. Se tekee jumalattomasta vanhurskaan ja syntisestä pyhän. Syyllisyyden ja pelon sijaan mieleen asettuu rauha.

Nuori suomalaispariskunta hyväksyttiin tohtoriopintoihin Sorbonnen yliopistoon Pariisissa. Valmistuttuaan he saivat työtä erityisosaajina. Pian heille syntyi Tim, joka kasvoi sisälle ranskalaiseen yhteiskuntaan. Vanhemmat puhuivat hänelle suomea ja aika ajoin perhe pistäytyi Suomessa.

Timin täytettyä 18 hän sai täytenä yllätyksenä ilmoituksen pääesikunnasta, että Suomen kansalaisena hänen on suoritettava asevelvollisuus. Hän tiesi olevansa suomalainen, mutta kansalaisuudesta hänellä ei ollut mitään hajua. Kesti vuosia ennen kuin hän syvällä sydämessään koki olevansa suomalainen.

Evankeliumi on ilmoitus meille, että Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus liittävät meidät katkeamattomin sitein Jumalan maailmaan. Jatkuvasti Pyhä Henki kutsuu luottamaan, että näin on varmasti tapahtunut. Identiteettimme Jumalan lapsena vahvistuu. Harha-askeleittenkin jälkeen Pyhä Henki lohduttaa ja rohkaisee tiedostamaan Kristuksen läsnäolon olemuksemme ytimessä.

Tarvittiin Pyhä Henki ja Maria, että Jumalan armo ja rakkaus saivat inhimillisen muodon Jeesuksessa Kristuksessa. Betlehemin tallissa Maria tajusi olevansa maailman Vapahtajan äiti. Mutta Pyhä Henki ei koskettanut häntä vain sitä tehtävää varten, vaan varusti hänet kaikkiin tuleviin haasteisiin. Jeesuksen ristin juuressa hänelle valkeni mitä kaikkea tuo tehtävä toi hänen kannettavakseen.

Saarna itsenäisyyspäivänä 6.12.2024

Harri Kuhalampi

Joh.8:31–36

Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”

------------------------------

 

Vapaus on yksi Suomen itsenäisyyspäivän juhlapuheitten teemoista. Ajatus orjuudesta on sen sijaan vieras meille suomalaisille. Yksilöinä ja kansana olemme arvostaneet vapautta. Emme oikein siedä ulkopuolelta tulevia määräyksiä tai rajoituksia. Meille maamme itsenäisyys merkitsee kansallista koskemattomuutta ja riippumattomuutta.

Istuin Lehtimäen Länsikylän kansakoulussa kahden vuoden ajan luokkahuoneessa, jonka seinällä oli mustasta kivestä tehty, viime sodissa kaatuneitten kyläläisten muistotaulu. Kiven yläosassa luki: VAPAUTEMME HINTA. Muistaakseni kolmas nimi ylhäältä oli Sulo Matias Kuhalampi, oma isoisäni, joka kaatui talvisodan taisteluissa Taipaleenjoella. Tuskin alta 10-vuotiaana tajusin sen merkitystä. Mutta jäljen se jätti. Vieläkin, 60 vuotta myöhemmin se havahduttaa ja koskettaa.

Maamme vapaus ja itsenäisyys vakavoittaa meidät suomalaiset. Kunnioitus ja kiitollisuus heräävät, kun ajattelemme vapaata isämaatamme, sen hyvinvointia ja vaurautta.

Ihmiskunnan historia kuitenkin osoittaa, että ehdoton riippumattomuus ja vapaus eivät ole mahdollisia. Niin yksilön kuin kansakunnankin hyvinvointi on seurausta vuorovaikutuksesta ja yhteydestä toisten kanssa.

Raamatun alusta löytyy äärimmäinen esimerkki väärän itsenäisyyshalun ja erilleen pyrkimisen vaarallisuudesta. Jumalan selvää kieltoa uhmaten Aatami ja Eeva määrittelivät itse toimintansa rajat ja olemisensa ehdot. Omahyväinen erilleen asettuminen näyttäytyy suuren pahan alkusyynä.

Aaro Hellaakosken runo Yksinäisyys kuvaa suomalaisen korvenraivaajan sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Näistä ominaispiirteistämme olemme ylpeitä. Olosuhteet eivät meitä niin vain nujerra.

Aaro Hellaakoski

YKSINÄISYYS

Koskia, metsää humisevaa, polkuja niukasti poljetuita, nevoja, joille johdattaa yksinäisiä pitkospuita.

Sinne, kantamus seljässään, hiihtäjä häipyi maaliskuussa. Petäjän kylkeen helisevään upposi kirves illansuussa.

Keväät useat valjenneet ovat jo siitä illasta asti, syksyn pimeät saartaneet, mykkinä, henkeä salpaavasti;

parvi kurkien korkeain, kauas vievällä taipaleellaan, tullen, mennen, on nähnyt vain kumaran hahmon kuokoksellaan,

hahmon, joka ei silmää suo heille eikä kohota kättä, tuskansa vain vaiti juo, siitä pääsyä pyytelemättä.

Kuka on täällä, hän tiennee kai mitä on jättänyt seljän taaksi, tiennee, yksinäisyys sai riittää hänelle asuntomaaksi;

tiennee: täällä ei pelloltaan leikkaa satoa turvallista, ei eräpirtin akkunaan tuikuta pilkotus naapurista.

Aatos on vajaamittainen erämaan äärien opastajaksi. Ihmissuru on pikkuinen täällä totena otettavaksi,

turhaa kaipaus, levottomuus, pyyntö silmän ja korvan raton, valetta se, mitä kurjet huus, tyhjää sanasi malttamaton.

Täällä on koti vain tyyntyneen voimantäyteisen miehenmielen, jonka ei tiedetä peljänneen muuta kuin myrkkyä naapurin kielen.

Täällä on kosket ja metsien maa, polkuja niukasti poljetuita, nevoja, joille johdattaa yksinäisiä pitkospuita,

kuikan huutoa vihlovaa, huurua ruskeavetisten soitten, sammalta, jolle puhkeaa kyynel kirpeä karpaloitten,

harmajan pilviverkoston lomitse päivän pilkahdusta, kunnes ylläsi kerran on yö ikiautuas, silkinmusta.

Hellaakoski, Aaro 1943, kokoelmasta Uusi runo

Runo herättää ajankohtaisia kysymyksiä: Synnyttikö ”myrkky naapurin kielen” jääräpäisen sisukkuuden? Ajoiko lämpimän yhteisöllisyyden puute uudisraivaajan yksinäisyyteen? Eikö hänelle olisi löytynyt jotakuta rinnalle, ymmärtämään, tukemaan ja lohduttamaan?

Kristillinen usko ohjaa yhteyteen, sitoutumiseen ja jokaisen lämpimään vastaanottamiseen. Se paljastaa totuuden ihmisluonnon perustarpeista tulla hyväksytyksi, kuulua muiden joukkoon ja olla rakastettu.

Jeesus, Vapahtajamme on tämä tekstimme Poika, joka tekee todella vapaaksi. Hän armahtaa ja antaa anteeksi. Hän murtaa ihmismieltä kahlitsevan vihan ja katkeruuden kierteen. Hän karkottaa pelon ja tuo sen paikalle rauhaa ja iloa. Herramme Jeesus tekee toivon heräämisen mahdolliseksi. Hänen hyvyytensä innoittaa rakentamaan yhteisöjä, joita leimaa hyväksynnän, rohkaisun ja tuen ilmapiiri. Vapahtajamme kutsuu kulkemaan pelkojen ja riippuvuuksien sitomien rinnalla.

Yhteiskunta, joka vaalii vapautta, pyrkii saamaan esille jokaisessa piilevän potentiaalin. Menneitten sukupolvien ponnistukset ja uhraukset velvoittavat meitä huolehtimaan vapauden ihanteen elinvoimaisuudesta yhtä hyvin kansainvälisessä yhteistyössä kuin hoitaessamme ihmissuhteitamme.

Saarna 23.11.2024

Harri Kuhalampi

Kristus, kaikkeuden Herra, Matt.13:47–50

 

 

 

Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

---------------------

Äskettäin Suomessa heräsi laaja keskustelu, kun kirkkonummelainen rehtori perui barokkikonsertin musiikin uskonnollisten viitteitten vuoksi. Orkesteri ja kuoro olisivat esittäneet osia Messias-oratoriosta. Tuon Händelin tunnetun teoksen riemullinen huippukohta on Halleluja-kuoro, joka juhlii kuninkaitten Kuninkaan ja herrojen Herran päättymätöntä hallintovaltaa taivaassa.

Mutta juuri sinnehän me olemme matkalla! Omien mahdollisuuksiemme varassa emme sinne kelpaa, mutta Paavali vakuuttaa, että ’Kristus vanhurskauttaa jumalattoman’. Tänäänkin ehtoollisessa otamme vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen. Siinä muodostuu erottamaton yhteys Häneen. Sen perusteella olemme täysin kelvollisia. Kristuksen vuoksi olemme Jumalan edessä ehdottoman puhtaita ja pyhiä.

Tänään teemanamme on Kristus, kaikkeuden Herra. Tämän asemansa perusteella hänellä on oikeus noutaa meidät luokseen. Luojan valtuudella hän antaa anteeksi syntimme ja tekee meistä Jumalalle kelpaavia, aivan kuin emme olisi koskaan syntiä tehneet.

Evankeliumitekstin ajatus erottelusta on silti hämmentävä ja ehkä jopa pelottava. Erottelu tapahtuu aina kalastuksen päätyttyä. Isoisäni lupasi perata joka ainoan ahvenen, jonka me veljieni ja serkkujeni kanssa kotijärvestä ongimme. Ennen kalaretkeä hän muistutti: ”Ahavenet kelapaa, mutta rökkähiä äläkää tuako!” ’Rökkähät’ on kiiskiä. Niitä pappa ei arvostanut. Ne piti heittää rantapöheikköön.

Tekstimme mukaan aikojen lopulla tapahtuu tällainen erottelu. Pahat poimitaan erilleen vanhurskaista. Tämä jaottelu tekee meidät epävarmoiksi. Epäilys omasta kelpaamisesta elää sitkeästi mielemme syövereissä. Omantunnon syytökset ja tunnonvaivat alkavat temmeltää. Helposti ajattelemme: Kuinka voin olla varma, että iankaikkinen pyhä Jumala ottaa minut vastaan.

Jumalan Sana vakuuttaa, että sinä olet turvassa. Sinulla on vankkumattomat takeet itseltään kaikkeuden Herralta. Hän on raivannut sinulle tien kirkkauteen asti. Hän sovitti syntisi ja nyt Hän pyyhkii pois syyllisyytesi. Kasteessa Hän otti sinut perheensä jäseneksi ja liitti sinut pelastavan armonsa piiriin.

Vapahtajamme asettui vuoksemme paholaisen kiusattavaksi, koska kukaan muu ei olisi voinut ryhtyä sellaiseen käsirysyyn kiusaajan kanssa. Nyt Kristuksen voitto luetaan meidän voitoksemme. Hän kärsi kuoleman puolestamme niin että meille voidaan antaa ikuinen elämä. Hänen ylösnousemuksensa on takeena siitä, että tuhon ja kuoleman valta on kukistettu. Hän on elämän Ruhtinas ja armon Herra.

On toki tarpeellista olla tietoinen tulevan tuomion todellisuudesta, mutta vielä tärkeämpää on jatkuvasti ajatella Jeesuksen rakkautta. Minkään kielteisen tai pelottavan ajatuksen ei tarvitse viedä meiltä mielenrauhaa tai iloista varmuutta Jumalan armollisuudesta.

Kuolemantuomion saanut saksalainen pappi Dietrich Bonnhoeffer kirjoitti natsien vankina valoa ja toivoa uhkuvan runon vain kolmisen viikkoa ennen teloitustaan. Teksti päätyi virsikirjaamme virreksi 600. Sanat huokuvat uskon tyyneyttä ja turvassa olemisen varmuutta, vaikka Bonnhoeffer tiesi, että hänen tulevaisuutensa olisi synkkä. Näin hän kirjoitti:

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Kaiken hyvän vihollinen haluaa tukahduttaa uskomme Jumalan armoon ja viimein sysätä meidät lopulliseen tuhoon. Sen sijaan että jäisimme kuuntelemaan kiusaajan kuiskutuksia, tulevan kirkkauden musiikki voi kaikua sisimmässämme ja kantaa meitä läpi kaiken mitä edessämme saattaakin olla.

Niinpä neljäs säkeistö onkin ajankohtainen rukous:

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Saarna 9.11.2024

Harri Kuhalampi

Luuk.20:27–40 (UT 2020)

Jeesuksen puheille tuli saddukeuksia. Näiden mukaan kuolleet eivät herää eloon. He sanoivat: »Opettaja, Mooses on määrännyt, että jos mies kuolee lapsettomana ja häneltä jää leski, on vainajan veljen mentävä lesken kanssa naimisiin ja jatkettava veljensä sukua. No, olipa kerran seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon mutta kuoli lapsettomana. Silloin toinen veli otti lesken, sitten kolmas ja vuorollaan kaikki seitsemän, mutta he kaikki kuolivat jättämättä jälkeensä lapsia. Lopulta nainenkin kuoli. Kenen vaimo hänestä tulee ylösnousemuksen jälkeen? Hänhän oli naimisissa kaikkien seitsemän kanssa.»

Jeesus vastasi: »Tässä maailmassa ihmiset menevät naimisiin, mutta ylösnousemuksen arvoisiksi katsotut eivät tulevassa maailmassa enää mene. He eivät näet voi enää kuolla. He ovat enkelien kaltaisia, Jumalan lapsia ja osallisia ylösnousemuksesta. Kuolleiden heräämisestä todistaa Mooseskin kertomuksessaan piikkipensaasta. Siinä hän kutsuu Herraa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi. Ei Jumala ole kuolleiden vaan elävien Jumala. Hänelle kaikki ovat eläviä.»

Silloin jotkut oppineista sanoivat: »Opettaja, olipa hyvin vastattu.» Eikä kukaan enää uskaltanut kysyä Jeesukselta mitään.

Aikoinaan lähetystyössä Pakistanissa luokseni tuli Asif, taloushallinnon opiskelija. Seksuaalisuus kaikkine kiusauksineen ei ollut hänelle helppo asia. Hän oli ahdistunut. Sitten koulullamme vieraili amerikkalainen pastori ja Asif pyysi minua järjestämään tapaamisajan tuon pastorin kanssa. Häneltä Asif kysyi: ”Eihän meillä ole enää seksuaalisuutta taivaassa?”

”Totta kai on!” oli vieraamme vastaus. Hän ei ymmärtänyt kysyä, miksi Asif kysyi tällaista. Sen sijaan hän ryhtyi kertomaan kuinka ihanaa hänen perhe-elämänsä on ollut. Hänellä on useita lapsia ja lastenlapsia. Hän vakuutti Asifille: ”Ei Jumala ota pois sellaista lahjaa, joka tuo ihmisille niin paljon onnea!”

Asif oli kiukkuinen, koska häntä ei kuunneltu eikä hänen ahdinkoaan ymmärretty. Hän muistutti, että seksuaalisuus on aiheuttanut paljon surua ja kärsimystä ihmisille. Häntä harmitti, että joku amerikkalainen ukko tulee hänelle ihastelemaan oman perhe-elämänsä onnea ikään kuin se olisi sovellettavissa jokaiseen, sekä tässä elämässä, mutta jopa tulevassa.

Meitä helpottaa Jeesuksen opetus tekstissämme: Elämä taivaassa on tyystin toisenlaista kuin tämä vaivojen riivaama elämä täällä. Sekä ristiriidat että niiden aiheuttajat ovat silloin mennyttä.

Paavali muistutti Korintin kristittyjä, että Jumala on valmistanut heitä varten taivaassa sellaista ”…mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa…” (1.Kor.2:9).

Häivähdyksen taivaasta saamme Ilmestyskirjan kuvauksesta: ” Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.’» (Ilm.21:1–4).

Johannes piirtää kuvan maailmasta, jossa ei ole surua eikä kyyneleitä. Kärsimys ja kaikki murheet ovat poissa. Valitus ja vaiva ovat kadonneet.

Tässä on mielikuva päättymättömästä ikionnellisesta olotilasta ilman kipua, hätää tai ahdistusta. Tällaista ajatusta Jumala kutsuu meitä vaalimaan mielessämme. Se, mihin huomiomme kohdistamme ja millä mielemme täytämme, antaa elämällemme tarkoituksen ja sisällön sekä voiman jaksaa eteenpäin.

Amerikkalaisessa sairaalassa oli potilas, jonka tila oli heikko. Huoneeseen tuotiin toinen potilas, joka myös oli huonossa kunnossa. Harmikseen tämä toinen potilas ei nähnyt ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Niinpä hän pyysi potilastoveriaan kuvailemaan mitä ikkunasta näkyi. Seuraavien päivien aikana ikkunan vieressä makaava potilas innostui kertomaan kauniista puistonäkymistä. Siellä rakastavaiset kävelevät käsi kädessä. Kaikki on vihreää ja lammikossa uiskentelevat vesilinnut. Hän kuvaili kukkaistutuksia ja auringon kimalluksesta.

Tämä potilas virkistyi kertomastaan itsekin. Toinen potilas heräsi kuvittelemaan kaikkea kuulemaansa. Hänkin piristyi. Hän tajusi, että on muutakin elämää kuin vain tämä loputon sairaalasängyssä viruminen. Hän toivoi, että voisi itse nähdä nuo puistonäkymät ja saada siitä elinvoimaa.

Eräänä yönä maisemia kuvaillut mies sai kohtauksen ja hapuili kutsupainiketta, sitä kuitenkaan tavoittamatta. Toveri olisi voinut auttaa. Hän kuitenkin laskelmoi, että mikäli potilastoveri menehtyisi, hän pääsisi katselemaan puistoon. Niinpä hän ei kutsunut apua.

Niin kävikin, että potilastoveri kuoli ja tämä toinen potilas siirrettiin kuolleen paikalle. Katsottuaan ikkunasta ulos hän näkikin edessään vain toisen rakennuksen harmaan betoniseinän.

Valoisat, toivoa herättävät mielikuvat voivat nostaa meidät nykyisen elämän murheiden ja huolten yläpuolelle. Vaivojemme keskeltä voimme uskon avulla katsella taivaaseen avautuvia näköaloja. Voimme täyttää mielemme rohkaisevilla ajatuksilla Luojamme rakkaudesta. Jumalan hyvyyden ja armon miettiminen tarjoaa meille jatkuvasti mahdollisuuden kokea iloa ja rauhaa.

Saarna 26 lokakuuta 2024

Matt.6:14–15

Harri Kuhalampi

Jeesus sanoo:
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Meille jokaiselle on tärkeää tietää, että Jumala antaa kaikki syntimme anteeksi. Sanooko Jeesus tosiaan tässä, kuten ensilukemalta näyttää, että antamalla anteeksi toisille, ansaitsemme itsellemme taivaallisen Isämme anteeksiannon? Asettaako Jeesus Jumalan armon ehdoksi armahtavan toimintamme lähimmäisiä kohtaan?

Puhuuko Jeesus tässä pelastuksen tiestä vai jostakin muusta? Tekstiyhteydestä huomaamme, että nämä Vapahtajamme sanat ovat Vuorisaarnasta. Sen tarkoituksena on opastaa hyvään elämään. Rikas elämä edellyttää meidän osallistumistamme ja jopa ponnisteluamme. Jumalan hyvyyttä ja armollisuutta ne eivät kuitenkaan meille hanki.

Jumalan ääretön rakkaus ja anteeksiantavuus ovat erottamaton osa Hänen olemustaan. Taivaallinen Isä ei katso meistä esimerkkiä pyyhkiessään pois syntimme. Sen sijaan meidän on jatkuvasti mietittävä Jumalan anteeksiantoa ja ääretöntä armahtavaisuutta. Hän antaa meille siitä esimerkin seurattavaksi.

Toinen näkökulma Jeesuksen sanoihin: anteeksiantava mieli pystyy arvostamaan ja ottamaan vastaan Jumalan anteeksiantamuksen. Armahdettu kykenee armahtamaan muita. Edesmennyt hengellisyyden asiantuntija Heikki Kotila puhuukin anteeksiantamisen ketjusta.

Kristillisessä uskossamme ei ole kysymys vain yhteydestämme Jumalaan. Sovinto Jumalan kanssa johtaa pyrkimykseen sovinnon löytämiseksi myös lähimmäisten kanssa. Aina toisen ihmisen armahtamisessa ei ole kysymys vakavista synneistä, jotka loukkaavat ja vahingoittavat. Anteeksiantava mielenlaatu ilmenee hyväsydämisyytenä, haluna ymmärtää ja hyväksyä ihmiset vikoineen ja puutteineen.

Kesällä Suomessa tapasin tuttuja, jotka olen tuntenut yli 60 vuotta. Taas kerran jotkut heidän piirteensä ärsyttivät kuten on tapahtunut jatkuvasti näitten vuosikymmenten aikana. Eivät ihmiset muutu! Mitä muuta voin tehdä kuin nähdä jokaisen tärkeänä ihmisenä, juuri omana itsenään. Olemme vajavuuksinemme sitä mitä olemme. Otamme siksi toisemme lämmöllä vastaan ja hyväksymme jokaisen ainutkertaisena, Jumalan rakkaana lapsena.

Samalla tajuamme, että anteeksianto on paljon haastavampaa kuin vain toisen heikkouden sietämistä. Raadollisessa maailmassamme rikokset kohdistuvat räikeinä vääryyksinä miljoonia kohtaan. Tälläkin hetkellä lukemattomat ihmiset kärsivät silmittömän väkivallan seurauksista. Heidän ihmisarvonsa riistetään ja poljetaan lokaan. Lisäksi viattomat sivulliset joutuvat silmittömän raakuuden uhreiksi.

Heille ei tarjota hyvitystä tai edes vähäisintä pahoittelun elettä. Heille jää vain mahdollisuus alistua. Sen lisäksi, että ihmisiä kuolee, monien elämä on tuhottu. Edessä on joko katkeroituminen tai vaivalloinen tie anteeksiantamiseen. Kohtuuttoman kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden jälkeen se tuntuu mahdottomalta.

Ihmiskunnan kokemus on osoittanut, että anteeksiantamisen tie on ainut mahdollinen tie eheytymiseen, tasapainoon ja rauhaan. Matkallaan armahtamiseen kukaan ei kulje yksin! Taivaallinen Isämme joutui itse maksamaan kirvelevän hinnan voidakseen antaa anteeksi. Hänen oli luovuttava rakkaasta Pojastaan ja jopa käännettävä hänelle selkänsä. Meidän Herramme Jeesus antautui tapettavaksi, jotta me saisimme armon ja että me löytäisimme voiman, halun ja kyvyn olla armollisia kuten Jumala itse oli. Vilpitön anteeksianto voi edelleen toimia ihmisiä yhdistävänä liimana niin että yhteisöistä voi muodostua ehyitä ja kestäviä.

Saarna toisena pääsiäispäivänä 1.4.2024

Ylösnousseen kohtaaminen, Matt.28:8–15

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

Jeesuksen ylösnousemus oli Jerusalemin uskonnollisille johtajille kauhistava ajatus – pahinta mitä voisi tapahtua! Sitä uutista oli vastustettava kaikin keinoin! Tieto ristillä kuolleen heräämisestä oli ehdottomasti torjuttava ja sen leviäminen estettävä, vaikka perättömien väitteitten avulla. Papiston liikkeelle paneman valheen perusteella ovat sittemmin miljoonat kieltäytyneet hyväksymästä kuoleman voittamisen todellisuutta.

Viimeisten parin vuosisadan aikana ovat monet teologitkin pitäneet mahdottomana ajatusta Jeesuksen kuolleista heräämisestä. He päättelivät, että tieteen perusteella ihmeet eivät ole mahdollisia. Koska ihmeitä ei tapahdu heidän kokemuspiirissään, ei niitä voinut muinoinkaan tapahtua. He pitivät Jeesuksen ylösnousemusta vanhentuneena käsityksenä. Heidän mukaansa ylösnousemus ja muutkin Raamatun ihmeet ovat mytologiaa, joka ei kuulu tieteelliseen, järjen ja ymmärryksen varassa toimivan ihmisen maailmankuvaan. 

Paavali kuitenkin muistuttaa (1. Kor.15: 19) että mikäli uskomme ylösnousemukseen hiipuu, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia! 

Ylösnousemususko on olennainen osa kristillistä uskoamme! Se merkitsee toivoa ikuisesta elämästä. Jeesuksen ylösnousemukseen sisältyy lupaus, että kerran hyvä Jumala avaa meillekin, Hänen omilleen, ikuisen onnen maailman!

Teini-ikäisenä tunteitani ja koko olemustani säväytti Beethovenin C-duuri messun credo-osan loppu, jossa lauletaan: ’Expecto… vitam venturi seculi…’ Odotan… tulevaisen maailmanajan elämää…! Edelleen nuo riemulliset ajatukset ylösnousemuksesta rohkaisevat, kantavat eteenpäin ja valaisevat tulevaisuuttani.

Väitteet yliluonnollisten asioitten tai ylösnousemuksen mahdottomuudesta eivät ole uskottavia! Meille on merkitystä sillä, että haudat kerran avautuvat, kuolleet herätetään ja edessämme on ikuinen elämä Jumalan luona. Meitä kantaa usko jälleennäkemiseen rakkaittemme kanssa. Kuolema ei sano viimeistä sanaa, eikä hauta ole kaiken loppu! 

Taannoin irakilaisparturi leikkasi hiuksiani. Hänen työnsä oli ammattitaitoista ja tulos moitteetonta. Hän pyrki myös yhteyteen asiakkaansa kanssa. Yleisen jutustelun jälkeen hän kysyi ammattiani. Kuultuaan minun olevan pappi hän vaikeni. Siirryttyäni kassalle hän kuiskasi, voisinko odottaa hetken kadulla koska hänellä oli minulle tärkeä kysymys. 

Jäin kadulle, ja pian hän tulikin ulos ja kysyi: ”Kuinka voi tietää, että Jumala on olemassa?” Huh! Mitä sanoa tuohon! Pyysin, ”katsele hetken käsiäsi. Olisivatko taitavat kätesi syntyneet pelkän sattuman tuloksena.” Siinä silmiemme edessä koivut olivat myös puhkeamassa lehteen. Pyysin häntä katselemaan silmunsa avaavia puita. Emme kai voi uskoa kaiken tapahtuvan ilman hyvän Jumalan luomisvoimaa. Sanoin, että sitäkin tärkeämpää on tietää, että Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä. Sellaista Jumalaa me tarvitsemme. Hän myönteli, tarttui kaksin käsin käteeni, kiitti lämpimästi ja palasi leikkaamaan seuraavan asiakkaansa hiuksia.

Me uskomme kaikkivoipaiseen Jumalaan, joka voi tehdä yliluonnollisia asioita. Väitteet ylösnousemuksesta pelkkänä eksistentiaalisena käsitteenä ovat merkityksettömiä. Ainoastaan elävän Jumalan todellisuus antaa olemassaolollemme tarkoituksen. Jättäytyminen hyvän Jumalan varaan luo perustan toivolle. Toivo on varmuutta tulevaisuuden suhteen. Kristillinen toivo ei ole silkkaa toiveajattelua. Toivo tarkoittaa kiistatonta luottamusta tulevan edessä: Lopullinen kohtalomme ei ole arvailujen varassa. Me tiedämme ehdottomasti, että Jeesus saapuu kirkkaudessaan ja noutaa meidät luokseen taivaan autuaisuuteen.

Mitä lohtua meille olisi filosofian käsitteistä?! Meille antaa varman perustan ainoastaan Jumalan sanan ehdoton vakuutus, että kerran koittaa ylösnousemuksen päivä! Raamattu ja uskontunnus puhuvat ruumiin ylösnousemuksesta! Kuolleitten eloon herääminen ei ole hengen tai ajatuksen tasolla tapahtuva asia, vaan eräänä päivänä se on totta meidän kohdallamme.

Kiirastorstain saarna 28.3.2024

Pyhä ehtoollinen, Matt.26:17–30

Harri Kuhalampi

Jumalan suunnitelma oli, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tapahtuivat juutalaisen pääsiäisjuhlan yhteydessä. Juhlaa vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi. Vuodesta toiseen nuo tapahtumat palautettiin mieliin pääsiäisjuhlan avulla. Jumala oli puuttunut ”väkevällä kädellä” orjuutetun kansansa kohtaloon. Egyptistä lähtö oli Jumalan pelastusteko, jota tuli muistaa viettämällä ”pääsiäistä Jumalan kunniaksi” (2.Moos.12:11).

Jumalan pelastava toiminta on pääsiäisen vieton perustana. Mitä olisi Jumalan armo, ellei se ilmenisi tekoina ihmisten hyväksi? Hänen rakkautensa tuli todeksi, kun Hän muutti heprealaisten toivottoman tilanteen ja avasi tien kohti parempaa. Ilman Jumalan väliintuloa orjuudesta vapautuminen ei olisi ollut mahdollista. 

Vasta kymmenen ankaran vitsauksen jälkeen faarao salli Israelin kansan lähteä Egyptistä. Viimeisin vitsaus kohdistui esikoisiin, jotka Jumala surmasi kulkiessaan Egyptin läpi. Silti israelilaiset säästyivät, koska heidän oviensa karmeihin siveltiin verta. Se oli merkki Jumalalle kulkea ohi. Pääsiäisen hepreankielinen nimi tarkoittaa ’kulkea ohi’ tai ’jättää väliin’. Veri israelilaisten ovilla erotti heidät rangaistuiksi joutuvista egyptiläisistä. 

Sama toistuu aikojen lopulla, jolloin Jumalan omat valikoituvat jumalattomista. Silloin Kristuksen veri tarjoaa suojan. Ilmestyskirja toteaa: ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm.7:14).

Käytämme jatkuvasti monenlaisia merkkejä, joilla viestitämme tärkeitä asioita. Vieraan valtakunnan rajalla passi on tärkeä merkki ilmaisemaan kuka olen ja mikä on kansallisuuteni. Schengen alueella sitä ei yleensä tarvita, mutta vieraassa maassa se antaa kantajalleen virallisen vakuutuksen identiteetistä.  

Osana juutalaisten pääsiäistä vietettiin happamattoman leivän juhlaa. Nopeasti leivottu happamaton leipä muistutti Egyptistä lähdön kiireestä. Hapantaikinan kohottamiseen ei ollut aikaa. Matkaan lähdettiin heti, kun lupa faaraolta heltisi. 

Jeesus tunsi uskontonsa tavat ja vaatimukset. Niinpä Hän nautti perinteen mukaisen pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa. Sen yhteydessä Hän asetti ehtoollisen. Ehtoollisleipänä hän käytti tarjolla ollutta happamatonta leipää. Siunatessaan leivän hän sanoi: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» (1.Kor.11:24). Ehtoollinen ei viittaa Jumalan ihmeisiin Egyptistä lähdön yhteydessä, vaan palauttaa mieliimme Jeesuksen uhrin merkityksen. Salatulla tavalla Hän itse on ehtoollisessa läsnä tuodakseen jokaiselle ehtoollisvieraalle pelastuksen kaikkine siunauksineen.

Jeesuksen ja opetuslasten viimeinen pääsiäisateria oli samalla ensimmäinen kristillinen ehtoollinen. Siirtymä vanhasta liitosta uuteen tapahtui sujuvasti. Vuosittainen juutalaisten juhla muuttui hetkessä armon ja yhteyden merkiksi, joka on tarjolla kaikkialla ja kaikille. Paavali tarkentaa ehtoollisen merkitystä: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti, kun hän tulee.” (1.Kor.11:26). Jeesuksen kuoleman muistaminen on tärkeämpää kuin Egyptistä lähtöön liittyvät Jumalan ihmeet.

Ilmoittaessaan viimeisestä vitsauksesta Jumala antoi israelilaisille ohjeet, kuinka välttää esikoisten tuho. Kodeissa tuli teurastaa virheetön lammas ja sivellä sen verta ovenpieliin. Pääsiäislammas oli sijaisuhri, jolloin juutalaiskotien esikoiset säästyivät kuolemalta. Uhraaminen ei liittynyt temppelin uhrauskäytäntöön, vaan oli osa juutalaisperheitten yksityistä pääsiäisenviettoa. 

Paavali toteaa, että ”…meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.” (1.Kor.5:7). Kristuksen uhrin perusteella kelpaamme Jumalalle. Ilman Häntä tuhoutuisimme kuten egyptiläiset, joita veren merkki ei suojannut. 

Ehtoollisen kautta pääsemme Kristuksen veren suojaan tuomion ja tuhon voimilta. Jeesuksen uhri tarjoaa meille turvan kuten pääsiäislampaan veri muinoin Egyptissä. 

Jumala on runsaskätinen lahjojen jakaja. Kaikki pääsevät niihin käsiksi. Ehtoollinen vakuuttaa jokaiselle syntien anteeksi saamista ja hyväksytyksi tulemista. 

Ennen lähtöään yläsalista kuolemaansa kohti, Jeesus avasi tulevaisuuden ja toivon näkökulman. Tänäänkin ehtoollinen kutsuu katsomaan tulevaa kohti. Jeesushan sanoi: ”…tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt.26:29).

Jeesuksen sanat vakuuttavat, että kerran Hän taas juhlii omiensa kanssa. Sitä kuvaa Ilmestyskirjan teksti 2020 käännöksen mukaan: ”Kuulin äänen, joka oli kuin valtavan kansanjoukon tai suurten vesien kohina tai ukkosen kumu: ’Halleluja! Kuninkaana on nyt Herra, meidän Jumalamme, kaiken hallitsija. Me iloitsemme ja riemuitsemme ja annamme kunnian Jumalalle. Karitsan hääpäivä tuli, ja hänen valittunsa on valmiina. Yllensä morsian sai puhtaana hohtavan puvun.’” (Ilm.19:6–9 UT2020).

Saarna 16.3.2024

Marian ilmestyspäivä

Luuk.1:46–55

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

Tekstinämme on Marian kiitosvirsi, jossa hän arvioi tilannettaan saatuaan tiedon raskaudestaan: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.” Häntä arvostettaisiin perin juurin onnellisena. Hänen autuutensa perustui hänen tehtäväänsä Vapahtajan äitinä, sillä hän sai  kokea Jumalan ihmeen.

Maria ei kuvaile subjektiivisia onnen tunteitaan. Ei hänen ilonsa johdu inhimillisistä tekijöistä. Syy ihanaan tilanteeseen ilmenee toteamuksesta: ”Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja”. Huomio on Jumalan teoissa ja niiden vaikutuksessa.

Mutta kaikki ei ollut pelkkää autuutta. Marian raskaus näytti varmaan sopimattomalta nasaretilaisten silmissä. Se herätti epävarmuutta ja pelkoa. Miten hän selviäisi? Mitä merkitsi raskaaksi tulo yliluonnollisella tavalla? Silti Maria ylisti Jumalan hyvyyttä. Hän katsoi suppean näköpiirinsä ulkopuolelle.

Marian asenne muistuttaa, etteivät tunteemme tai elämäntilanteemme määrittele onnellisuuttamme. Marian autuus perustui Jumalan tekoihin ja Hänen armoonsa. 

Kuka tahansa on läpikotaisin onnellinen, jos Jumala koskettaa. Mitä parempaa voisi tapahtua kuin että Jumala huomaa ja valitsee! Marian valinta oli armon valinta. Hänelle annettiin erityistehtävä, koska Jumala halasi tuoda pelastustahtonsa ja siunauksensa koko ihmiskunnan ulottuville. Jumala ei valitse ketään ja jätä siihen. Hän samalla varustaa voimallaan ja siunauksellaan.

Marian valinta oli odottamaton yllätys. Aina ei valinta osu kohdalle, vaikka sitä kovasti toivotaan. Viime vuonna Helsingissä lääketieteen opintopaikkaa haki 3364 mutta vain 108 valittiin.

Mieti Marian tilannetta kohdallesi!  Enkeli ilmestyy ja ilmoittaa valinnasta ratkaisevaan tehtävään. -- Onko sinuun joskus kohdistunut yllättävä valinta? Odottamaton iloinen päätös osui sinuun. On hienoa tulla valituksi ja onnetonta tulla suljetuksi ulos.

Jumala yllätti Marian koska Hän halusi toimia ihmiskunnan hyväksi. Emme tuntisi Jumalan armon todellisuutta, ellei Hän olisi toiminut rakkautensa mukaisesti. Jumala puuttuu yksilöiden elämään, mutta samalla Hän ohjaa ihmiskunnan vaiheita. 

Marian ylistysvirsi ilmaisee, ettei hänen autuutensa perustunut sukupuoliseen koskemattomuuteen, vaan siihen että Jumalan kajosi hänen elämäänsä. Vuosisatoja Marian neitsyys on saanut osakseen tavatonta ihailua. Mutta neitsyys ei tehnyt hänestä erityistä Jumalan silmissä. Inhimillisillä ominaisuuksilla ei ansaita Jumalan mielisuosiota eikä erityisasemaa Hänen suunnitelmissaan. Sen sijaan neitsyen tulo raskaaksi osoittaa, että ainoastaan Jumala voi saada sellaista aikaan. 

Jumala tuli ihmiseksi yliluonnollisen ihmeen kautta. Usko Kaikkivaltiaaseen Jumalaan tarkoittaa, että huomio kohdistetaan selittämättömään ja yliluonnolliseen, ei Marian koskemattomuuteen.

Luodessaan katseensa Mariaan Jumala katsoi armollisesti koko ihmiskunnan puoleen. Armossaan Jumala pysähtyi Marian kohdalle, jolloin myös meidän kohtalomme muuttui. Jumala tuli ihmiseksi selvittämään sotkumme ja avaamaan pääsyn ikuiseen elämään. Ihmisenä Jeesus voitti kiusaukset, kärsi kuoleman sovittaen syntimme ja nousi lopulta kuolleista kuoleman voittajana.

Maria ylistää kahdesti Jumalan laupeutta. Raamatun kuvauksissa Jumalan olemuksesta laupeus mainitaan usein ensimmäisenä. Hänen armotekonsa eivät johdu pelkästään hänen äärettömästä rakkaudestaan, vaan myös meidän kurjuudestamme. Laupeus tarkoittaa sitä, että Jumala huomaa hätämme ja tarpeemme, ja toimii hyväksemme. 

Nytkin Jumala katsoo sinuun myötätuntoisesti ja hellästi. Tietoisena Hänen armollisuudestaan uskallat aina tulla Hänen eteensä kaikkien asioittesi kanssa. Jumala ei ainoastaan vilkaise sinua. Hänen lempeä katseensa seuraa sinua aina. Hän puuttuu tilanteeseen heti kun on tarpeen.

Saarna 2.3.2024

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

Jeesus, Pahan vallan voittaja

Raamatun perusteella tunnemme Jeesuksen rakastavana Vapahtajana, jossa henkilöityy kaikki hyvä ja nuhteeton. Hän oli epäitsekäs ja uhrautuva. Hän paransi sairaita ja lohdutti surevia. Hän toi maailmaamme valon ja toivon. Hän ei ajatellut omaa etuaan vaan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan antautui kärsimykseen ja kuolemaan voidakseen auttaa ja pelastaa. Hän oli kaikessa huolehtiva ja lempeä.

Tekstissämme juutalaiset kuitenkin suivaantuivat Jeesukseen ja väittivät, että Hän on syntinen ja paha ihminen. He syyttivät Häntä saastaisten henkien riivaamaksi ja halveksivat Häntä. Juutalaiset kauhistuivat Jeesuksen esitellessä itsensä Jumalan Poikana, joka oli olemassa jo ennen heidän esi-isäänsä Aabrahamia. Heille Jeesuksen puheet olivat törkeätä jumalanpilkkaa. Jeesus edusti heille pahuutta, jonka vuoksi Hänet mitätöitiin.

Suorittaessani aikoinaan teologian perusopintoja Englannissa, sain kerran huonetoverikseni suomalaisen ystäväni. Hän oli intohimoinen opiskelija, joka vietti illat kirjastossa sen sulkemiseen asti ja palasi sieltä intoa puhkuen opittuaan uutta ja hätkähdyttävää.

Kerran ystäväni selitti minulle kirkkoisä Augustinuksen ajatusta, jonka hän ilmaisi näin: ’pahuus on vajaamittaista hyvyyttä’. Yhdessä sitä puntaroimme. Voisiko tuo väite pitää paikkansa?! Sitä olen miettinyt siitä lähtien kohta 50 vuotta.

Muistimme parikin raamatunkohtaa, jotka selkeyttivät ajatuksiamme. Hesekielin kirjoista (28:12–17) löysimme tekstin, joka on tulkittu paholaisen lankeemuksen kuvaukseksi. Hesekiel kirjoittaa:

»Näin sanoo Herra Jumala:

– Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus…

Kerubiksi minä sinut tein, sädehtiväksi vartijaenkeliksi,

sinä olit pyhällä vuorella, käyskentelit välkehtivien kivien keskellä.

Moitteen sijaa ei sinussa ollut siitä päivästä, jona sinut loin,

siihen päivään, jolloin lankesit pahaan…

…sinä tulit yhä röyhkeämmäksi ja sorruit syntiin.

Niin minä suistin sinut pyhältä vuorelta,

syöksin sinut, vartijakerubini, välkehtivien kivien keskeltä.

Kauneutesi houkutti sinut korskeuteen, loistosi sokaisemana haaskasit viisautesi. Nyt olen syössyt sinut alas…”

 

Jesajan (14:13–15) teksti on saman suuntainen:

”Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut:

’Minä tahdon nousta taivaisiin!

Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle…

olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.’

Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.”

 

Jumalan hyvyys on ehtymätöntä rakkautta ja pyyteetöntä antamista. Hän tyhjensi taivaan voidakseen pitää meidät ikuisesti omanaan. Lutherin mukaan Jumalan rakkaus kohdistuu kelvottomiin, syntisiin ja arvottomiin tehdäkseen heistä pyhiä, virheettömiä ja kallisarvoisia.

Ehkä väite pahuudesta vajaamittaisena hyvyytenä onkin totta! Kyllä langennut enkeli Luciferkin rakasti. Mutta paholaisen rakkaus oli vajaamittaista, koska hän ihastui itseensä. Oman erinomaisuuden ihailu ja itseen kohdistuva rakkaus voi johtaa jopa äärimmäisen pahuuteen. Seurauksena on itserakkautta, omahyväisyyttä, ylpeyttä, muista piittaamattomuutta.

Jumala loi ihmisen vapaaksi, koska vain siten ihmisyys voi toteutua. Rakkaus ilman vapautta ei olisi rakkautta. Rakkaus omaan itseen tuottaa muihin kohdistuvaa halveksuntaa, kylmyyttä, vallanhalua, julmuutta ja kovuutta. Tänäänkin oman edun tavoittelu ja itsekäs vallankäyttö tuottavat sunnatonta pahuutta ja kärsimystä.

Jeesus kukisti Pahan vallan paljastamalla, ettei aito rakkaus pidä mitään itsellään. Jeesuksen syntymä, elämä ja kuolema todistavat kuinka uhrautuva rakkaus tuo avun, toivon ja pelastuksen kaikille, joita itserakkauden ja omahyväisuuden tuhovoimat ovat satuttaneet. Mikään pahuuden voima ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme (Room8:38,39).

Saarna 17.2.2024

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

 

JEESUS, KIUSAUSTEN VOITTAJA

Mark.1:12,13

Tämä on lyhyin mahdollinen evankeliumiteksti. Onneksi Matteus ja Luukas kertovat tarkemmin Jeesuksen kiusauksista ja niiden voittamisesta.

Jeesuksen kiusaukset eivät olleet houkuttelua kiehtovilla asioilla. Itse sielunvihollinen oli Hänen kimpussaan! Jeesus joutui kamppailuun, jossa oli vaakalaudalla maailmankaikkeuden kohtalo. Kiusaajan tarkoituksena oli Jeesuksen tuhoaminen ja ihmiskunnan hävitys.

Jeesus oli paaston uuvuttama, kun paholainen ilmestyi vähättelemään ja kiusaamaan Häntä. ”Olet naurettava rääpäle! Näytä mikä olet miehiäsi! Pystyt ehkä osoittamaan olevasi jotakin! Todista olevasi Jumalan Valittu muuttamalla kivet leiviksi!”

Kiusaaja halusi saada Jeesuksen todistamaan jumaluutensa. Jeesuksen kasteen yhteydessä Jumala oli kuitenkin jo vakuuttanut, että Jeesus on Hänen rakas Poikansa. Ei sitä tarvinnut paholaiselle erikseen todistella. Ei ollut perustetta vaatia jumaluusnäytöstä! Jumaluuden välähdys ei olisi muuttanut paholaisen asennetta.

Onko sinun Jumala-suhteesi joskus kyseenalaistettu? Pitikö sinun osoittaa uskosi aitous?

Tämä vaatimus saattaa nousta myös oman mielemme syvyyksistä: Kiusauksemme on epäillä, ettei Jumala ehkä hyväksykään meitä, koska uskomme on niin heiveröistä.

On hyvä palauttaa mieleen Lutherin ajatus alaspäin suuntautuvasta Jumalan rakkaudesta. Juuri syntinen ja puutteellinen, heikko ja kurja on Jumalan armon kohde. Tämä vapauttaa olemaan Jumalan edessä sitä mitä olemme. Aidosti omana itsenämme olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä. 

Vielä 1960-luvulla Anja-tätini lypsi käsin lehmänsä. Navetan hämärässä hän painoi päänsä lehmän kupeeseen ja pian alkoi maito ropista sangon pohjaan. Samalla alkoi virren hyräily: ”Mä elän laupeudesta ja armon antimista, / en ansainnut sun autuuttas se tuotiin Taivahista. / Tää lohdutus on ainoa, / mä elän laupeudesta.” Virsi ilmaisi hänen luottavaisen lapsensuhteensa Jumalaan.

Anja eli Jumalan laupeuden todellisuudessa. Ei hänellä ollut todistamisen tarvetta. Niin kuin ei ole meilläkään! Anja oli kuusivuotias, kun hänen isänsä, siis minun isoisäni, kaatui talvisodassa 15. helmikuuta 1940, 84 vuotta sitten. Se loi varjonsa tätini elämään, mutta hänen kohdallaan iloinen luottamus Jumalan hyvyyteen voitti kivun ja katkeruuden. 

Toinen Jeesuksen kiusaus kyseenalaisti Jumalan hyvyyden. Paholainen houkutteli Jeesusta laittamaan Jumala koetukselle. Varjelisiko Isä vaaran hetkellä? Heittäytymällä muurilta Jeesus todistaisi Jumalan huolenpidon. 

Paholainen houkuttelee joskus meitäkin epäilemään Jumalan huolenpitoa. Miksi Jumala ei välittäisi ja huolehtisi!? Ajatellaanpa kaveria, joka säästää vuosikymmenet hankkiakseen unelmiensa auton. Lopulta miljoona euroa on kasassa. Kaveri menee autoliikkeeseen, maksaa tilaamansa luksusauton ja jää odottamaan toimitusta. Kun liikkeestä soitetaan, että auto on nyt noudettavissa, mies toteaakin: ”En välitä siitä! Pitäkää auto ja rahat!” - Eihän kukaan niin toimi – ei varsinkaan rakastava Taivaan Isä!

Jumala on maksanut meistä jokaisesta äärettömän hinnan. Kuinka Hän mitenkään voisi olla välittämättä meistä! 

Jeesus joutui vielä kolmanteen kiusaukseen. Sielunvihollinen tarjosi valtaa, joka kattaisi koko maailman. Ehtona oli, että Jeesus kumartaisi häntä ja osoittaisi hänelle alamaisuutta. 

Ei paholaisella ole tarjota valtaa! Kiusaukset perustuvat aina petokseen ja rakentuvat väärän todellisuuskuvan varaan.

Jeesuksen kohtaamat kiusaukset vievät ihmisyyden peruskysymyksiin. Me kaikki olemme tappion kärsineitä. Tunnollisimmatkaan kilvoittelijat eivät selviä voittajiksi. Siksi Jeesus tuli voittamaan puolestamme taistelut syntiä vastaan. Hänen yhteydessään me olemme voittajia! Hänen voittonsa katsotaan meidän voitoksemme!

Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus rukoilee puolestamme Isän edessä. Hän ymmärtää vajavuuksiamme, sillä Häntä on koeteltu kuten meitäkin. Voimme siis rohkeasti astua armon valtaistuimen eteen, saada armon ja löytää avun tarpeeseemme.

Saarna 3.2.2024

Harri Kuhalampi

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

 

 

 

 

 

 

Täällä Costa Blancalla meidän on helppo ymmärtää, kuinka totta on Saarnaajan kirjan toteamus (Saarn.11:7 VT): ”Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa.” Ilman valoa ja aurinkoa ei olisi kasvua eikä elämää.

Helmikuun 3. vuonna 1940, siis päivälleen 84 vuotta sitten, Seinäjoen kauppalaa pommitettiin ankarasti. Sää oli aurinkoinen, joten 27 Neuvostoliiton pommikonetta pystyi lentämään Suomen halki. Hyvän näkyvyyden turvin vihollislentäjät löysivät kohteeseensa. Pommit tappoivat 13 ihmistä ja 14 haavoittui. Räjähdykset tuhosivat rakennuksia, mm. valtion viljavarasto sai osuman ja 22 tonnia ruista tuhoutui.

Ihmiset pelkäsivät aurinkoisia päiviä koska silloin pommituslennot olivat mahdollisia. Silloin pimeys toi turvaa. Siksi iltaisin ikkunat pimennettiin.

Valo ja pimeys ovat osa arkeamme. Ne saavat merkityksensä kustakin tilanteesta. Pimeys tuo hankaluuksia, koska emme näe. Mutta ei aurinkokaan ole pelkkä siunaus, jos iho palaa ja sairastumme ihosyöpään.

Tekstimme vanha Simeon näki valon, joka oli pelkästään hyvää. Hänen sylissään oli Jeesus, joka on maailman valo. Hän toisi ikuisen elämän meidän ulottuvillemme. Se valo ei ole silmillemme nähtävää. Hänen taivaallinen kirkkautensa ei ole häikäisevää hohdetta, vaan se loistaa sydämessä: Toivottomuus vaihtuu toivoksi, pelon sijaan kasvaa luottamus ja turvassa olemisen varmuus. Elämän tyhjyyden tilalle löytyy tarkoitus ja olemassaololle paljastuu ihana päämäärä.

Johannes kuvaa Jeesusta: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh.1:14). Viittaako Johannes tässä kokemukseensa Kirkastusvuorella, jolloin hän Pietarin ja Jaakobin kanssa katseli ylimaallista näkyä Mestaristaan Mooseksen ja Elian seurassa? Vain tovin taivaallinen valo ympäröi nuo ällistyneet opetuslapset.

Jeesuksen kirkkaus osoittaa syvemmälle kuin vain hetkeen Kirkastusvuorella. Opetuslapset näkivät päivittäin Jeesuksessa tavallisen ihmisen. Jeesuksen tunnusteoissa tosin välähti jumalallinen voima. Ne olivat merkkejä, ettei Jeesus ollut tavallinen galilealainen. Lopulta Johannes joutui kuitenkin näkemään Jeesuksen raa’an kärsimyksen ja kuoleman. Jeesus oli rajallinen, inhimillinen ja kuolevainen. Ilman Häntä olisimme auttamatta toivottomassa pimeydessä.

Jeesuksen jumalallinen kirkkaus ilmeni hänen nöyrtymisessään ja alistumisessaan. Hänen ihmisyydessään paljastui armo. Se on se meille välttämätön valo! Hänen uhrautuva epäitsekkyytensä ilmensi sitä jumaluutta, joka vapauttaa synnin kirouksesta. Hän laskeutui tuonpuoleisuudesta ja suostui ihmisen osaan sovittaakseen kuolemallaan syntimme.

Paavali kirjoitti Filippin uskoville (Fil.2:6–8 UT2020) kuinka Jeesus ”…tyhjensi itsensä täysin ja omaksui orjan osan, tuli ihmisen kaltaiseksi ja otti ihmisen muodon. Hän alensi itse itsensä ja oli kuuliainen kuolemaansa asti...”

Jeesuksen kärsimys lohduttaa meitä, koska sen perusteella pääsemme synnin pimeydestä taivaan kirkkauteen.

Jotkut väittävät, että jumalallinen kirkkaus on älyllistä ja ymmärtämiseen liittyvää oikeaoppisuutta. Raamattu kuitenkin osoittaa, että totuus on suhdetta Jeesukseen, koska Hän itse on totuus, Hän itse on se valo, joka valaisee mielemme. Hän on se Jumalan ilmoitus, joka tuo pelastuksen. Hän on täynnä armoa ja totuutta! Hän otti vapaaehtoisesti meidän paikkamme ja kärsi puolestamme syntiemme rangaistuksen.

Me tarvitsemme yhteyttä Jeesukseen, ei niinkään teologista tietämystä armo-opista. Kirkkomme opettaa, että ehtoollinen on Jeesuksen vastaanottamista. Salatulla tavalla Kristus on läsnä ehtoollisessa. Siten me pystymme suussamme konkreettisesti maistamaan hänen armonsa todellisuuden.

Saarna 20.1.2024

Harri Kuhalampi

Jeesus herättää uskon, Mark.1:29–39

 

 

 

 

Viime viikolla Helsingin sanomat julkaisi artikkelin tähtitieteilijöiden havainnoista, joiden seurauksena huipputieteilijät ovat ymmällään. Uusimpien havaintolaitteiden avulla on maailmankaikkeudesta paljastunut sellaisia suuria rakenteita, joiden ei pitäisi olla mahdollisia tähtitieteen keskeisen peruskäsityksen, niin sanotun kosmologisen periaatteen perusteella. Sen mukaan galakseja suurempia rakenteita ei pitäisi universumista löytyä. Nyt on kuitenkin havaittu suunnattomasti suurempia kokonaisuuksia. Eräs näistä on noin 10 miljardia valovuotta pitkä.

Artikkelin mukaan tähtitieteen keskeinen periaate joutuu nyt uudelleen arvioitavaksi. Tieteen tosiasioihin liittyy epävarmuutta! Kuitenkin kosmologian ja tähtitieteen väittämien avulla yritetään todistaa usko ja Jumalan olemassaolo mahdottomiksi.

Ehkä olisi viisaampaa olla asettamatta uskoa ja tietoa vastakkain. Tiede ei voi tehdä tyhjäksi uskoa, eikä usko Jumalaan kumoa tieteen paljastamia tosiasioita ja niihin perustuvaa ymmärrystä.1000-luvulla elänyt Canterburyn arkkipiispa Anselm ilmaisi rakentavalla tavalla uskomisen ja ymmärtämisen välisen suhteen todetessaan: ”En pyri ymmärtämään, että uskoisin, vaan uskon että voisin ymmärtää.”

Älyllinen pohdinta tai tietoon ja ymmärtämiseen nojaava selvittely ei yleensä johda uskoon. Sen sijaan otsikkomme mukaisesti Jeesus herättää uskon. Kysymys on Jumalan toiminnasta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmismielessä.

Evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus Kapernaumissa paransi Simon Pietarin anopin pelkän koskettamisen voimalla ja illan mittaan suuren joukon paikkakunnan sairaita ja eri vaivoista kärsiviä. On selvää, että heti nuo parannetut uskoivat Jeesukseen ja Hänen jumalalliseen voimaansa. Jeesuksen suorittama tunnusteko kunkin omalla kohdalla oli kiistämätön osoitus, että Jeesus on Taivaasta tullut auttaja ja pelastaja. Kukaan ei voi tehdä tyhjäksi omakohtaista kokemusta eikä kumota sen todistusvoimaa.

Edelleen ihmisille tapahtuu asioita, joille löytyy pelkästään yliluonnollinen selitys. Usein sellaiset kokemukset vahvistavat uskoa, mutta eivät ole edellytyksenä uskolle.

Uskossa ei ole kysymys toteen näyttämisestä tai aukottomasta vakuuttumisesta. Usko ei muodostu käsityksistä tai mielipiteistä, jotka pitäisi hyväksyä ja omaksua. Usko on yhdistävä side ihmisen ja Jumalan välillä.

Tässä minulla on kännykän laturi. Kun akku on vähissä, pelkkä laturi ei yksin minua auta ellen pysty liittämään sitä virtalähteeseen. Samalla tavalla uskossa on kysymys henkilökohtaisesta yhteydestä Jumalaan, rajattoman armon, voiman ja hyvyyden lähteeseen.

Kapernaumin ihmeparantumisen kokeneiden kohdalla ei ollut olennaista se mitä ihmeellistä heille tapahtui, vaan kenet he kohtasivat.

Usko ei ole pelkästään tuonpuoleisen Jumalan totena pitämistä vaan Hänen rakastaviin käsiinsä jättäytymistä. Usko on luottamusta siihen, että Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä.

Pari päivää sitten luin uutisen miehestä, jonka perheen joulu meni pilalle, kun maksettua lomamökkiä ei ollut olemassakaan. Häntä oli petetty pahanpäiväisesti.

Me kaikki olemme vaarassa joutua jymäytetyiksi, ellemme ole varuillamme. Liikkeellä on ihmisiä, joihin ei voi luottaa. Saamme jatkuvasti sähköpostiimme viestejä, joiden tavoitteena on huijata meitä.

Raamattu vakuuttaa, että Jumala on luotettava. Miljoonat ihmiset ovat eläneet Häneen luottaen, eivätkä ole pettyneet. Sen sijaan heidän elämänsä on eheytynyt. Usko Jumalaan on tuonut hyvinvointia ja tasapainoa. Edelleen Hän tarjoaa jokaiselle lahjaksi anteeksiantamusta ja syyllisyydestä vapautumista. Hän kutsuu meidät taas kerran kokemaan iloa ja rauhaa Hänen yhteydessään. Hänen läsnäolonsa antaa olemassaolollemme merkityksen ja tarkoituksen. Epävarman maailman keskellä Jumalan lapsen mielessä on tietoisuus turvassa olemisesta. Mikään ei voi riistää Hänen käsistään sellaista, joka on uskon kautta liittynyt rakastavaan Jumalaan.

Saarna 6.1.2024

Harri Kuhalampi

Loppiaisjumalanpalvelus 6.1.2024

JEESUS, MAAILMAN VALO

Matt.2:1–12

 

 

 

 

 

 

Kertomus kolmesta itämaan tietäjästä on monella tavalla kiehtova. Oletamme, että idän viisaita oli kolme, koska mainitaan kolme erilaista lahjaa. Matteus kuitenkin vain sanoo, että idästä tuli tietäjiä. Kenties suurempikin valtuuskunta tuli osoittamaan kunnioitusta Jeesus-lapselle. Silti on hyödytöntä spekuloida, montako sieltä tuli ja keitä he olivat. Meille on tärkeää olla vakuuttunut Jeesuksen identiteetistä ja tehtävästä.

Tapahtuma kohdistaa huomion ydinasian: Jeesus on odotettu Messias ja kuningas, mutta myös kaikkien kansojen Vapahtajana. Hän on koko maailman valo, joka edelleen tuo toivoa ja lohtua miljoonille.

Kaukaa idästä tulleet vieraat olivat vakuuttuneita Jeesuksen ainutlaatuisuudesta. Heidän kumarruksensa ja kalliit lahjansa osoittavat, että he tiesivät tulleensa kuninkaallisen arvohenkilön eteen. Vaivalloinen matka edellytti lujaa näkemystä retken merkityksestä ja varmuutta asian oikeutuksesta. Kukaan ei toimisi noin ilman kiistattomia syitä ja perusteita.

Usko ohjaa ihmiset toimimaan tällä tavalla: Jokin asia tiedetään ehdottomasti, jolloin varmuus ja vakuuttuneisuus pakottavat tekemään jotakin. Kun mieleen asettuu vakaa luottamus, on väistämätöntä ohjautua sen mukaisesti. Uskoon liittyy varauksettoman tietämisen mutta myös rohkean heittäytymisen ja lapsenomaisen luottamuksen ulottuvuus. Sinäkin voit jäädä Jumalan varaan, vaikka et kaikkea ymmärtäisikään. Voit pysyä levollisena Hänen yhteydessään, vaikka siihen Jumala-yhteyteen liittyvät älylliset kysymyksesi eivät olisikaan ratkenneet.

Uskossa Jumalaan olemme yliluonnollisen edessä. Siinä inhimillisen ymmärtämisen mahdollisuudet loppuvat. Sen vuoksi meidän on myönnettävä älymme rajallisuus. Yliluonnollista ja jumalallista ei voida supistaa vajaan käsityskykymme kapeisiin puitteisiin.

Kertomus itämaan tietäjistä osoittaa, että usko ei ilmene pelkästään mielen ja ajattelun tasolla. Usko tarkoittaa koko elämän suuntaamista Jumalaa kohti. Raamattu määritteleekin uskon ojentautumiseksi sen mukaan mikä ei näy. Usko on elämän kokonaisvaltaista kohdistamista Jumalaan.

Kirkon historiasta voisi poimia lukemattomia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat uskonsa ja vakaumuksensa ohjaamina lähteneet liikkeelle ja tuoneet toiminnallaan siunausta miljoonille. Yli 150 vuotta Martti Rautanen lähti työtovereineen Ambomaalle. Hänen toimintansa loi pohjan Namibian luterilaiselle kirkolle, jossa nyt on yli 700 000 jäsentä. Rautasen toiminta johti aikaa myöten myös siihen, että Namibian ja Suomen välinen yhteys tiivistyi. Se puolestaan loi edellytykset presidentti Martti Ahtisaaren rauhanneuvotteluille ja Namibian itsenäistymiselle.

Näyttää ilmeiseltä, että evankeliumeissa ei mainita ketään ilman liittymäkohtaa laajempaan yhteyteen. Tiedetään, että jo apostolisena aikana kristinusko juurtui nykyisen Syyrian ja Isakin alueelle. On varsin todennäköistä, että itämaan tietäjillä oli keskeinen rooli tuon alueen seurakuntien syntymisessä ja elämässä. Jumalan johdatus toteutui heidän kohdallaan monella tasolla niin kuin se tapahtuu nytkin. Uskon kautta ja sen avulla me olemme jatkuvasti osa Jumalan hyvyyden ja toivon maailmaa. Emme ole aina tietoisia kaikesta, millä tavoin Jumalan armo ja rakkaus toimii kauttamme.

Miksi Jumala olisi lähettänyt tietäjät haastavalle matkalle ja sitten jättänyt heidät selviytymään oman viisautensa varassa? Jumala ei toimi sillä tavalla. Ei ole uskottavaa ajatella, että heillä olisi ollut keskeinen rooli vain yhdessä tilanteessa, mutta siiten heidät olisi unohdettu!

Jumala ei jätä meitä tyhjän päälle missään vaiheessa! Hän tarttuu meihin, ohjaa meitä myös elämän myrskyjen keskellä! Hän pitää meistä huolen. Uskon varassa uskallamme omistaa sisäisen rauhan koska itse Taivaan Jumala vie meidät hankalienkin vaiheitten läpi.

Uskossa ei ole kysymys vain meidän uskostamme Jumalaan vaan myös Jumalan uskosta meihin. Se tarkoittaa Hänen herpaantumatonta uskollisuuttaan ihmistä kohtaan. Jumalan uskollisuus on Hänen kestävää rakkauttaan ja hyvyyttään meitä kohtaan. Jumala ei vain kerran kajoa elämäämme, vaan hän on sitoutunut olemaan aina luonamme ja johtamaan meitä kaikessa. Hänen jatkuva läsnäolonsa meidän elämässämme luo tänäänkin valoaan meidän polullemme.