Saarna toisena pääsiäispäivänä 1.4.2024

Ylösnousseen kohtaaminen, Matt.28:8–15

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

Jeesuksen ylösnousemus oli Jerusalemin uskonnollisille johtajille kauhistava ajatus – pahinta mitä voisi tapahtua! Sitä uutista oli vastustettava kaikin keinoin! Tieto ristillä kuolleen heräämisestä oli ehdottomasti torjuttava ja sen leviäminen estettävä, vaikka perättömien väitteitten avulla. Papiston liikkeelle paneman valheen perusteella ovat sittemmin miljoonat kieltäytyneet hyväksymästä kuoleman voittamisen todellisuutta.

Viimeisten parin vuosisadan aikana ovat monet teologitkin pitäneet mahdottomana ajatusta Jeesuksen kuolleista heräämisestä. He päättelivät, että tieteen perusteella ihmeet eivät ole mahdollisia. Koska ihmeitä ei tapahdu heidän kokemuspiirissään, ei niitä voinut muinoinkaan tapahtua. He pitivät Jeesuksen ylösnousemusta vanhentuneena käsityksenä. Heidän mukaansa ylösnousemus ja muutkin Raamatun ihmeet ovat mytologiaa, joka ei kuulu tieteelliseen, järjen ja ymmärryksen varassa toimivan ihmisen maailmankuvaan. 

Paavali kuitenkin muistuttaa (1. Kor.15: 19) että mikäli uskomme ylösnousemukseen hiipuu, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia! 

Ylösnousemususko on olennainen osa kristillistä uskoamme! Se merkitsee toivoa ikuisesta elämästä. Jeesuksen ylösnousemukseen sisältyy lupaus, että kerran hyvä Jumala avaa meillekin, Hänen omilleen, ikuisen onnen maailman!

Teini-ikäisenä tunteitani ja koko olemustani säväytti Beethovenin C-duuri messun credo-osan loppu, jossa lauletaan: ’Expecto… vitam venturi seculi…’ Odotan… tulevaisen maailmanajan elämää…! Edelleen nuo riemulliset ajatukset ylösnousemuksesta rohkaisevat, kantavat eteenpäin ja valaisevat tulevaisuuttani.

Väitteet yliluonnollisten asioitten tai ylösnousemuksen mahdottomuudesta eivät ole uskottavia! Meille on merkitystä sillä, että haudat kerran avautuvat, kuolleet herätetään ja edessämme on ikuinen elämä Jumalan luona. Meitä kantaa usko jälleennäkemiseen rakkaittemme kanssa. Kuolema ei sano viimeistä sanaa, eikä hauta ole kaiken loppu! 

Taannoin irakilaisparturi leikkasi hiuksiani. Hänen työnsä oli ammattitaitoista ja tulos moitteetonta. Hän pyrki myös yhteyteen asiakkaansa kanssa. Yleisen jutustelun jälkeen hän kysyi ammattiani. Kuultuaan minun olevan pappi hän vaikeni. Siirryttyäni kassalle hän kuiskasi, voisinko odottaa hetken kadulla koska hänellä oli minulle tärkeä kysymys. 

Jäin kadulle, ja pian hän tulikin ulos ja kysyi: ”Kuinka voi tietää, että Jumala on olemassa?” Huh! Mitä sanoa tuohon! Pyysin, ”katsele hetken käsiäsi. Olisivatko taitavat kätesi syntyneet pelkän sattuman tuloksena.” Siinä silmiemme edessä koivut olivat myös puhkeamassa lehteen. Pyysin häntä katselemaan silmunsa avaavia puita. Emme kai voi uskoa kaiken tapahtuvan ilman hyvän Jumalan luomisvoimaa. Sanoin, että sitäkin tärkeämpää on tietää, että Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä. Sellaista Jumalaa me tarvitsemme. Hän myönteli, tarttui kaksin käsin käteeni, kiitti lämpimästi ja palasi leikkaamaan seuraavan asiakkaansa hiuksia.

Me uskomme kaikkivoipaiseen Jumalaan, joka voi tehdä yliluonnollisia asioita. Väitteet ylösnousemuksesta pelkkänä eksistentiaalisena käsitteenä ovat merkityksettömiä. Ainoastaan elävän Jumalan todellisuus antaa olemassaolollemme tarkoituksen. Jättäytyminen hyvän Jumalan varaan luo perustan toivolle. Toivo on varmuutta tulevaisuuden suhteen. Kristillinen toivo ei ole silkkaa toiveajattelua. Toivo tarkoittaa kiistatonta luottamusta tulevan edessä: Lopullinen kohtalomme ei ole arvailujen varassa. Me tiedämme ehdottomasti, että Jeesus saapuu kirkkaudessaan ja noutaa meidät luokseen taivaan autuaisuuteen.

Mitä lohtua meille olisi filosofian käsitteistä?! Meille antaa varman perustan ainoastaan Jumalan sanan ehdoton vakuutus, että kerran koittaa ylösnousemuksen päivä! Raamattu ja uskontunnus puhuvat ruumiin ylösnousemuksesta! Kuolleitten eloon herääminen ei ole hengen tai ajatuksen tasolla tapahtuva asia, vaan eräänä päivänä se on totta meidän kohdallamme.

Kiirastorstain saarna 28.3.2024

Pyhä ehtoollinen, Matt.26:17–30

Harri Kuhalampi

Jumalan suunnitelma oli, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tapahtuivat juutalaisen pääsiäisjuhlan yhteydessä. Juhlaa vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi. Vuodesta toiseen nuo tapahtumat palautettiin mieliin pääsiäisjuhlan avulla. Jumala oli puuttunut ”väkevällä kädellä” orjuutetun kansansa kohtaloon. Egyptistä lähtö oli Jumalan pelastusteko, jota tuli muistaa viettämällä ”pääsiäistä Jumalan kunniaksi” (2.Moos.12:11).

Jumalan pelastava toiminta on pääsiäisen vieton perustana. Mitä olisi Jumalan armo, ellei se ilmenisi tekoina ihmisten hyväksi? Hänen rakkautensa tuli todeksi, kun Hän muutti heprealaisten toivottoman tilanteen ja avasi tien kohti parempaa. Ilman Jumalan väliintuloa orjuudesta vapautuminen ei olisi ollut mahdollista. 

Vasta kymmenen ankaran vitsauksen jälkeen faarao salli Israelin kansan lähteä Egyptistä. Viimeisin vitsaus kohdistui esikoisiin, jotka Jumala surmasi kulkiessaan Egyptin läpi. Silti israelilaiset säästyivät, koska heidän oviensa karmeihin siveltiin verta. Se oli merkki Jumalalle kulkea ohi. Pääsiäisen hepreankielinen nimi tarkoittaa ’kulkea ohi’ tai ’jättää väliin’. Veri israelilaisten ovilla erotti heidät rangaistuiksi joutuvista egyptiläisistä. 

Sama toistuu aikojen lopulla, jolloin Jumalan omat valikoituvat jumalattomista. Silloin Kristuksen veri tarjoaa suojan. Ilmestyskirja toteaa: ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm.7:14).

Käytämme jatkuvasti monenlaisia merkkejä, joilla viestitämme tärkeitä asioita. Vieraan valtakunnan rajalla passi on tärkeä merkki ilmaisemaan kuka olen ja mikä on kansallisuuteni. Schengen alueella sitä ei yleensä tarvita, mutta vieraassa maassa se antaa kantajalleen virallisen vakuutuksen identiteetistä.  

Osana juutalaisten pääsiäistä vietettiin happamattoman leivän juhlaa. Nopeasti leivottu happamaton leipä muistutti Egyptistä lähdön kiireestä. Hapantaikinan kohottamiseen ei ollut aikaa. Matkaan lähdettiin heti, kun lupa faaraolta heltisi. 

Jeesus tunsi uskontonsa tavat ja vaatimukset. Niinpä Hän nautti perinteen mukaisen pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa. Sen yhteydessä Hän asetti ehtoollisen. Ehtoollisleipänä hän käytti tarjolla ollutta happamatonta leipää. Siunatessaan leivän hän sanoi: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» (1.Kor.11:24). Ehtoollinen ei viittaa Jumalan ihmeisiin Egyptistä lähdön yhteydessä, vaan palauttaa mieliimme Jeesuksen uhrin merkityksen. Salatulla tavalla Hän itse on ehtoollisessa läsnä tuodakseen jokaiselle ehtoollisvieraalle pelastuksen kaikkine siunauksineen.

Jeesuksen ja opetuslasten viimeinen pääsiäisateria oli samalla ensimmäinen kristillinen ehtoollinen. Siirtymä vanhasta liitosta uuteen tapahtui sujuvasti. Vuosittainen juutalaisten juhla muuttui hetkessä armon ja yhteyden merkiksi, joka on tarjolla kaikkialla ja kaikille. Paavali tarkentaa ehtoollisen merkitystä: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti, kun hän tulee.” (1.Kor.11:26). Jeesuksen kuoleman muistaminen on tärkeämpää kuin Egyptistä lähtöön liittyvät Jumalan ihmeet.

Ilmoittaessaan viimeisestä vitsauksesta Jumala antoi israelilaisille ohjeet, kuinka välttää esikoisten tuho. Kodeissa tuli teurastaa virheetön lammas ja sivellä sen verta ovenpieliin. Pääsiäislammas oli sijaisuhri, jolloin juutalaiskotien esikoiset säästyivät kuolemalta. Uhraaminen ei liittynyt temppelin uhrauskäytäntöön, vaan oli osa juutalaisperheitten yksityistä pääsiäisenviettoa. 

Paavali toteaa, että ”…meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.” (1.Kor.5:7). Kristuksen uhrin perusteella kelpaamme Jumalalle. Ilman Häntä tuhoutuisimme kuten egyptiläiset, joita veren merkki ei suojannut. 

Ehtoollisen kautta pääsemme Kristuksen veren suojaan tuomion ja tuhon voimilta. Jeesuksen uhri tarjoaa meille turvan kuten pääsiäislampaan veri muinoin Egyptissä. 

Jumala on runsaskätinen lahjojen jakaja. Kaikki pääsevät niihin käsiksi. Ehtoollinen vakuuttaa jokaiselle syntien anteeksi saamista ja hyväksytyksi tulemista. 

Ennen lähtöään yläsalista kuolemaansa kohti, Jeesus avasi tulevaisuuden ja toivon näkökulman. Tänäänkin ehtoollinen kutsuu katsomaan tulevaa kohti. Jeesushan sanoi: ”…tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt.26:29).

Jeesuksen sanat vakuuttavat, että kerran Hän taas juhlii omiensa kanssa. Sitä kuvaa Ilmestyskirjan teksti 2020 käännöksen mukaan: ”Kuulin äänen, joka oli kuin valtavan kansanjoukon tai suurten vesien kohina tai ukkosen kumu: ’Halleluja! Kuninkaana on nyt Herra, meidän Jumalamme, kaiken hallitsija. Me iloitsemme ja riemuitsemme ja annamme kunnian Jumalalle. Karitsan hääpäivä tuli, ja hänen valittunsa on valmiina. Yllensä morsian sai puhtaana hohtavan puvun.’” (Ilm.19:6–9 UT2020).

Saarna 16.3.2024

Marian ilmestyspäivä

Luuk.1:46–55

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

Tekstinämme on Marian kiitosvirsi, jossa hän arvioi tilannettaan saatuaan tiedon raskaudestaan: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.” Häntä arvostettaisiin perin juurin onnellisena. Hänen autuutensa perustui hänen tehtäväänsä Vapahtajan äitinä, sillä hän sai  kokea Jumalan ihmeen.

Maria ei kuvaile subjektiivisia onnen tunteitaan. Ei hänen ilonsa johdu inhimillisistä tekijöistä. Syy ihanaan tilanteeseen ilmenee toteamuksesta: ”Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja”. Huomio on Jumalan teoissa ja niiden vaikutuksessa.

Mutta kaikki ei ollut pelkkää autuutta. Marian raskaus näytti varmaan sopimattomalta nasaretilaisten silmissä. Se herätti epävarmuutta ja pelkoa. Miten hän selviäisi? Mitä merkitsi raskaaksi tulo yliluonnollisella tavalla? Silti Maria ylisti Jumalan hyvyyttä. Hän katsoi suppean näköpiirinsä ulkopuolelle.

Marian asenne muistuttaa, etteivät tunteemme tai elämäntilanteemme määrittele onnellisuuttamme. Marian autuus perustui Jumalan tekoihin ja Hänen armoonsa. 

Kuka tahansa on läpikotaisin onnellinen, jos Jumala koskettaa. Mitä parempaa voisi tapahtua kuin että Jumala huomaa ja valitsee! Marian valinta oli armon valinta. Hänelle annettiin erityistehtävä, koska Jumala halasi tuoda pelastustahtonsa ja siunauksensa koko ihmiskunnan ulottuville. Jumala ei valitse ketään ja jätä siihen. Hän samalla varustaa voimallaan ja siunauksellaan.

Marian valinta oli odottamaton yllätys. Aina ei valinta osu kohdalle, vaikka sitä kovasti toivotaan. Viime vuonna Helsingissä lääketieteen opintopaikkaa haki 3364 mutta vain 108 valittiin.

Mieti Marian tilannetta kohdallesi!  Enkeli ilmestyy ja ilmoittaa valinnasta ratkaisevaan tehtävään. -- Onko sinuun joskus kohdistunut yllättävä valinta? Odottamaton iloinen päätös osui sinuun. On hienoa tulla valituksi ja onnetonta tulla suljetuksi ulos.

Jumala yllätti Marian koska Hän halusi toimia ihmiskunnan hyväksi. Emme tuntisi Jumalan armon todellisuutta, ellei Hän olisi toiminut rakkautensa mukaisesti. Jumala puuttuu yksilöiden elämään, mutta samalla Hän ohjaa ihmiskunnan vaiheita. 

Marian ylistysvirsi ilmaisee, ettei hänen autuutensa perustunut sukupuoliseen koskemattomuuteen, vaan siihen että Jumalan kajosi hänen elämäänsä. Vuosisatoja Marian neitsyys on saanut osakseen tavatonta ihailua. Mutta neitsyys ei tehnyt hänestä erityistä Jumalan silmissä. Inhimillisillä ominaisuuksilla ei ansaita Jumalan mielisuosiota eikä erityisasemaa Hänen suunnitelmissaan. Sen sijaan neitsyen tulo raskaaksi osoittaa, että ainoastaan Jumala voi saada sellaista aikaan. 

Jumala tuli ihmiseksi yliluonnollisen ihmeen kautta. Usko Kaikkivaltiaaseen Jumalaan tarkoittaa, että huomio kohdistetaan selittämättömään ja yliluonnolliseen, ei Marian koskemattomuuteen.

Luodessaan katseensa Mariaan Jumala katsoi armollisesti koko ihmiskunnan puoleen. Armossaan Jumala pysähtyi Marian kohdalle, jolloin myös meidän kohtalomme muuttui. Jumala tuli ihmiseksi selvittämään sotkumme ja avaamaan pääsyn ikuiseen elämään. Ihmisenä Jeesus voitti kiusaukset, kärsi kuoleman sovittaen syntimme ja nousi lopulta kuolleista kuoleman voittajana.

Maria ylistää kahdesti Jumalan laupeutta. Raamatun kuvauksissa Jumalan olemuksesta laupeus mainitaan usein ensimmäisenä. Hänen armotekonsa eivät johdu pelkästään hänen äärettömästä rakkaudestaan, vaan myös meidän kurjuudestamme. Laupeus tarkoittaa sitä, että Jumala huomaa hätämme ja tarpeemme, ja toimii hyväksemme. 

Nytkin Jumala katsoo sinuun myötätuntoisesti ja hellästi. Tietoisena Hänen armollisuudestaan uskallat aina tulla Hänen eteensä kaikkien asioittesi kanssa. Jumala ei ainoastaan vilkaise sinua. Hänen lempeä katseensa seuraa sinua aina. Hän puuttuu tilanteeseen heti kun on tarpeen.

Saarna 2.3.2024

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

Jeesus, Pahan vallan voittaja

Raamatun perusteella tunnemme Jeesuksen rakastavana Vapahtajana, jossa henkilöityy kaikki hyvä ja nuhteeton. Hän oli epäitsekäs ja uhrautuva. Hän paransi sairaita ja lohdutti surevia. Hän toi maailmaamme valon ja toivon. Hän ei ajatellut omaa etuaan vaan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan antautui kärsimykseen ja kuolemaan voidakseen auttaa ja pelastaa. Hän oli kaikessa huolehtiva ja lempeä.

Tekstissämme juutalaiset kuitenkin suivaantuivat Jeesukseen ja väittivät, että Hän on syntinen ja paha ihminen. He syyttivät Häntä saastaisten henkien riivaamaksi ja halveksivat Häntä. Juutalaiset kauhistuivat Jeesuksen esitellessä itsensä Jumalan Poikana, joka oli olemassa jo ennen heidän esi-isäänsä Aabrahamia. Heille Jeesuksen puheet olivat törkeätä jumalanpilkkaa. Jeesus edusti heille pahuutta, jonka vuoksi Hänet mitätöitiin.

Suorittaessani aikoinaan teologian perusopintoja Englannissa, sain kerran huonetoverikseni suomalaisen ystäväni. Hän oli intohimoinen opiskelija, joka vietti illat kirjastossa sen sulkemiseen asti ja palasi sieltä intoa puhkuen opittuaan uutta ja hätkähdyttävää.

Kerran ystäväni selitti minulle kirkkoisä Augustinuksen ajatusta, jonka hän ilmaisi näin: ’pahuus on vajaamittaista hyvyyttä’. Yhdessä sitä puntaroimme. Voisiko tuo väite pitää paikkansa?! Sitä olen miettinyt siitä lähtien kohta 50 vuotta.

Muistimme parikin raamatunkohtaa, jotka selkeyttivät ajatuksiamme. Hesekielin kirjoista (28:12–17) löysimme tekstin, joka on tulkittu paholaisen lankeemuksen kuvaukseksi. Hesekiel kirjoittaa:

»Näin sanoo Herra Jumala:

– Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus…

Kerubiksi minä sinut tein, sädehtiväksi vartijaenkeliksi,

sinä olit pyhällä vuorella, käyskentelit välkehtivien kivien keskellä.

Moitteen sijaa ei sinussa ollut siitä päivästä, jona sinut loin,

siihen päivään, jolloin lankesit pahaan…

…sinä tulit yhä röyhkeämmäksi ja sorruit syntiin.

Niin minä suistin sinut pyhältä vuorelta,

syöksin sinut, vartijakerubini, välkehtivien kivien keskeltä.

Kauneutesi houkutti sinut korskeuteen, loistosi sokaisemana haaskasit viisautesi. Nyt olen syössyt sinut alas…”

 

Jesajan (14:13–15) teksti on saman suuntainen:

”Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut:

’Minä tahdon nousta taivaisiin!

Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle…

olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.’

Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.”

 

Jumalan hyvyys on ehtymätöntä rakkautta ja pyyteetöntä antamista. Hän tyhjensi taivaan voidakseen pitää meidät ikuisesti omanaan. Lutherin mukaan Jumalan rakkaus kohdistuu kelvottomiin, syntisiin ja arvottomiin tehdäkseen heistä pyhiä, virheettömiä ja kallisarvoisia.

Ehkä väite pahuudesta vajaamittaisena hyvyytenä onkin totta! Kyllä langennut enkeli Luciferkin rakasti. Mutta paholaisen rakkaus oli vajaamittaista, koska hän ihastui itseensä. Oman erinomaisuuden ihailu ja itseen kohdistuva rakkaus voi johtaa jopa äärimmäisen pahuuteen. Seurauksena on itserakkautta, omahyväisyyttä, ylpeyttä, muista piittaamattomuutta.

Jumala loi ihmisen vapaaksi, koska vain siten ihmisyys voi toteutua. Rakkaus ilman vapautta ei olisi rakkautta. Rakkaus omaan itseen tuottaa muihin kohdistuvaa halveksuntaa, kylmyyttä, vallanhalua, julmuutta ja kovuutta. Tänäänkin oman edun tavoittelu ja itsekäs vallankäyttö tuottavat sunnatonta pahuutta ja kärsimystä.

Jeesus kukisti Pahan vallan paljastamalla, ettei aito rakkaus pidä mitään itsellään. Jeesuksen syntymä, elämä ja kuolema todistavat kuinka uhrautuva rakkaus tuo avun, toivon ja pelastuksen kaikille, joita itserakkauden ja omahyväisuuden tuhovoimat ovat satuttaneet. Mikään pahuuden voima ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme (Room8:38,39).

Saarna 17.2.2024

Harri Kuhalampi

 

 

 

 

 

 

 

JEESUS, KIUSAUSTEN VOITTAJA

Mark.1:12,13

Tämä on lyhyin mahdollinen evankeliumiteksti. Onneksi Matteus ja Luukas kertovat tarkemmin Jeesuksen kiusauksista ja niiden voittamisesta.

Jeesuksen kiusaukset eivät olleet houkuttelua kiehtovilla asioilla. Itse sielunvihollinen oli Hänen kimpussaan! Jeesus joutui kamppailuun, jossa oli vaakalaudalla maailmankaikkeuden kohtalo. Kiusaajan tarkoituksena oli Jeesuksen tuhoaminen ja ihmiskunnan hävitys.

Jeesus oli paaston uuvuttama, kun paholainen ilmestyi vähättelemään ja kiusaamaan Häntä. ”Olet naurettava rääpäle! Näytä mikä olet miehiäsi! Pystyt ehkä osoittamaan olevasi jotakin! Todista olevasi Jumalan Valittu muuttamalla kivet leiviksi!”

Kiusaaja halusi saada Jeesuksen todistamaan jumaluutensa. Jeesuksen kasteen yhteydessä Jumala oli kuitenkin jo vakuuttanut, että Jeesus on Hänen rakas Poikansa. Ei sitä tarvinnut paholaiselle erikseen todistella. Ei ollut perustetta vaatia jumaluusnäytöstä! Jumaluuden välähdys ei olisi muuttanut paholaisen asennetta.

Onko sinun Jumala-suhteesi joskus kyseenalaistettu? Pitikö sinun osoittaa uskosi aitous?

Tämä vaatimus saattaa nousta myös oman mielemme syvyyksistä: Kiusauksemme on epäillä, ettei Jumala ehkä hyväksykään meitä, koska uskomme on niin heiveröistä.

On hyvä palauttaa mieleen Lutherin ajatus alaspäin suuntautuvasta Jumalan rakkaudesta. Juuri syntinen ja puutteellinen, heikko ja kurja on Jumalan armon kohde. Tämä vapauttaa olemaan Jumalan edessä sitä mitä olemme. Aidosti omana itsenämme olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä. 

Vielä 1960-luvulla Anja-tätini lypsi käsin lehmänsä. Navetan hämärässä hän painoi päänsä lehmän kupeeseen ja pian alkoi maito ropista sangon pohjaan. Samalla alkoi virren hyräily: ”Mä elän laupeudesta ja armon antimista, / en ansainnut sun autuuttas se tuotiin Taivahista. / Tää lohdutus on ainoa, / mä elän laupeudesta.” Virsi ilmaisi hänen luottavaisen lapsensuhteensa Jumalaan.

Anja eli Jumalan laupeuden todellisuudessa. Ei hänellä ollut todistamisen tarvetta. Niin kuin ei ole meilläkään! Anja oli kuusivuotias, kun hänen isänsä, siis minun isoisäni, kaatui talvisodassa 15. helmikuuta 1940, 84 vuotta sitten. Se loi varjonsa tätini elämään, mutta hänen kohdallaan iloinen luottamus Jumalan hyvyyteen voitti kivun ja katkeruuden. 

Toinen Jeesuksen kiusaus kyseenalaisti Jumalan hyvyyden. Paholainen houkutteli Jeesusta laittamaan Jumala koetukselle. Varjelisiko Isä vaaran hetkellä? Heittäytymällä muurilta Jeesus todistaisi Jumalan huolenpidon. 

Paholainen houkuttelee joskus meitäkin epäilemään Jumalan huolenpitoa. Miksi Jumala ei välittäisi ja huolehtisi!? Ajatellaanpa kaveria, joka säästää vuosikymmenet hankkiakseen unelmiensa auton. Lopulta miljoona euroa on kasassa. Kaveri menee autoliikkeeseen, maksaa tilaamansa luksusauton ja jää odottamaan toimitusta. Kun liikkeestä soitetaan, että auto on nyt noudettavissa, mies toteaakin: ”En välitä siitä! Pitäkää auto ja rahat!” - Eihän kukaan niin toimi – ei varsinkaan rakastava Taivaan Isä!

Jumala on maksanut meistä jokaisesta äärettömän hinnan. Kuinka Hän mitenkään voisi olla välittämättä meistä! 

Jeesus joutui vielä kolmanteen kiusaukseen. Sielunvihollinen tarjosi valtaa, joka kattaisi koko maailman. Ehtona oli, että Jeesus kumartaisi häntä ja osoittaisi hänelle alamaisuutta. 

Ei paholaisella ole tarjota valtaa! Kiusaukset perustuvat aina petokseen ja rakentuvat väärän todellisuuskuvan varaan.

Jeesuksen kohtaamat kiusaukset vievät ihmisyyden peruskysymyksiin. Me kaikki olemme tappion kärsineitä. Tunnollisimmatkaan kilvoittelijat eivät selviä voittajiksi. Siksi Jeesus tuli voittamaan puolestamme taistelut syntiä vastaan. Hänen yhteydessään me olemme voittajia! Hänen voittonsa katsotaan meidän voitoksemme!

Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus rukoilee puolestamme Isän edessä. Hän ymmärtää vajavuuksiamme, sillä Häntä on koeteltu kuten meitäkin. Voimme siis rohkeasti astua armon valtaistuimen eteen, saada armon ja löytää avun tarpeeseemme.

Saarna 3.2.2024

Harri Kuhalampi

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

 

 

 

 

 

 

Täällä Costa Blancalla meidän on helppo ymmärtää, kuinka totta on Saarnaajan kirjan toteamus (Saarn.11:7 VT): ”Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa.” Ilman valoa ja aurinkoa ei olisi kasvua eikä elämää.

Helmikuun 3. vuonna 1940, siis päivälleen 84 vuotta sitten, Seinäjoen kauppalaa pommitettiin ankarasti. Sää oli aurinkoinen, joten 27 Neuvostoliiton pommikonetta pystyi lentämään Suomen halki. Hyvän näkyvyyden turvin vihollislentäjät löysivät kohteeseensa. Pommit tappoivat 13 ihmistä ja 14 haavoittui. Räjähdykset tuhosivat rakennuksia, mm. valtion viljavarasto sai osuman ja 22 tonnia ruista tuhoutui.

Ihmiset pelkäsivät aurinkoisia päiviä koska silloin pommituslennot olivat mahdollisia. Silloin pimeys toi turvaa. Siksi iltaisin ikkunat pimennettiin.

Valo ja pimeys ovat osa arkeamme. Ne saavat merkityksensä kustakin tilanteesta. Pimeys tuo hankaluuksia, koska emme näe. Mutta ei aurinkokaan ole pelkkä siunaus, jos iho palaa ja sairastumme ihosyöpään.

Tekstimme vanha Simeon näki valon, joka oli pelkästään hyvää. Hänen sylissään oli Jeesus, joka on maailman valo. Hän toisi ikuisen elämän meidän ulottuvillemme. Se valo ei ole silmillemme nähtävää. Hänen taivaallinen kirkkautensa ei ole häikäisevää hohdetta, vaan se loistaa sydämessä: Toivottomuus vaihtuu toivoksi, pelon sijaan kasvaa luottamus ja turvassa olemisen varmuus. Elämän tyhjyyden tilalle löytyy tarkoitus ja olemassaololle paljastuu ihana päämäärä.

Johannes kuvaa Jeesusta: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh.1:14). Viittaako Johannes tässä kokemukseensa Kirkastusvuorella, jolloin hän Pietarin ja Jaakobin kanssa katseli ylimaallista näkyä Mestaristaan Mooseksen ja Elian seurassa? Vain tovin taivaallinen valo ympäröi nuo ällistyneet opetuslapset.

Jeesuksen kirkkaus osoittaa syvemmälle kuin vain hetkeen Kirkastusvuorella. Opetuslapset näkivät päivittäin Jeesuksessa tavallisen ihmisen. Jeesuksen tunnusteoissa tosin välähti jumalallinen voima. Ne olivat merkkejä, ettei Jeesus ollut tavallinen galilealainen. Lopulta Johannes joutui kuitenkin näkemään Jeesuksen raa’an kärsimyksen ja kuoleman. Jeesus oli rajallinen, inhimillinen ja kuolevainen. Ilman Häntä olisimme auttamatta toivottomassa pimeydessä.

Jeesuksen jumalallinen kirkkaus ilmeni hänen nöyrtymisessään ja alistumisessaan. Hänen ihmisyydessään paljastui armo. Se on se meille välttämätön valo! Hänen uhrautuva epäitsekkyytensä ilmensi sitä jumaluutta, joka vapauttaa synnin kirouksesta. Hän laskeutui tuonpuoleisuudesta ja suostui ihmisen osaan sovittaakseen kuolemallaan syntimme.

Paavali kirjoitti Filippin uskoville (Fil.2:6–8 UT2020) kuinka Jeesus ”…tyhjensi itsensä täysin ja omaksui orjan osan, tuli ihmisen kaltaiseksi ja otti ihmisen muodon. Hän alensi itse itsensä ja oli kuuliainen kuolemaansa asti...”

Jeesuksen kärsimys lohduttaa meitä, koska sen perusteella pääsemme synnin pimeydestä taivaan kirkkauteen.

Jotkut väittävät, että jumalallinen kirkkaus on älyllistä ja ymmärtämiseen liittyvää oikeaoppisuutta. Raamattu kuitenkin osoittaa, että totuus on suhdetta Jeesukseen, koska Hän itse on totuus, Hän itse on se valo, joka valaisee mielemme. Hän on se Jumalan ilmoitus, joka tuo pelastuksen. Hän on täynnä armoa ja totuutta! Hän otti vapaaehtoisesti meidän paikkamme ja kärsi puolestamme syntiemme rangaistuksen.

Me tarvitsemme yhteyttä Jeesukseen, ei niinkään teologista tietämystä armo-opista. Kirkkomme opettaa, että ehtoollinen on Jeesuksen vastaanottamista. Salatulla tavalla Kristus on läsnä ehtoollisessa. Siten me pystymme suussamme konkreettisesti maistamaan hänen armonsa todellisuuden.

Saarna 20.1.2024

Harri Kuhalampi

Jeesus herättää uskon, Mark.1:29–39

 

 

 

 

Viime viikolla Helsingin sanomat julkaisi artikkelin tähtitieteilijöiden havainnoista, joiden seurauksena huipputieteilijät ovat ymmällään. Uusimpien havaintolaitteiden avulla on maailmankaikkeudesta paljastunut sellaisia suuria rakenteita, joiden ei pitäisi olla mahdollisia tähtitieteen keskeisen peruskäsityksen, niin sanotun kosmologisen periaatteen perusteella. Sen mukaan galakseja suurempia rakenteita ei pitäisi universumista löytyä. Nyt on kuitenkin havaittu suunnattomasti suurempia kokonaisuuksia. Eräs näistä on noin 10 miljardia valovuotta pitkä.

Artikkelin mukaan tähtitieteen keskeinen periaate joutuu nyt uudelleen arvioitavaksi. Tieteen tosiasioihin liittyy epävarmuutta! Kuitenkin kosmologian ja tähtitieteen väittämien avulla yritetään todistaa usko ja Jumalan olemassaolo mahdottomiksi.

Ehkä olisi viisaampaa olla asettamatta uskoa ja tietoa vastakkain. Tiede ei voi tehdä tyhjäksi uskoa, eikä usko Jumalaan kumoa tieteen paljastamia tosiasioita ja niihin perustuvaa ymmärrystä.1000-luvulla elänyt Canterburyn arkkipiispa Anselm ilmaisi rakentavalla tavalla uskomisen ja ymmärtämisen välisen suhteen todetessaan: ”En pyri ymmärtämään, että uskoisin, vaan uskon että voisin ymmärtää.”

Älyllinen pohdinta tai tietoon ja ymmärtämiseen nojaava selvittely ei yleensä johda uskoon. Sen sijaan otsikkomme mukaisesti Jeesus herättää uskon. Kysymys on Jumalan toiminnasta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmismielessä.

Evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus Kapernaumissa paransi Simon Pietarin anopin pelkän koskettamisen voimalla ja illan mittaan suuren joukon paikkakunnan sairaita ja eri vaivoista kärsiviä. On selvää, että heti nuo parannetut uskoivat Jeesukseen ja Hänen jumalalliseen voimaansa. Jeesuksen suorittama tunnusteko kunkin omalla kohdalla oli kiistämätön osoitus, että Jeesus on Taivaasta tullut auttaja ja pelastaja. Kukaan ei voi tehdä tyhjäksi omakohtaista kokemusta eikä kumota sen todistusvoimaa.

Edelleen ihmisille tapahtuu asioita, joille löytyy pelkästään yliluonnollinen selitys. Usein sellaiset kokemukset vahvistavat uskoa, mutta eivät ole edellytyksenä uskolle.

Uskossa ei ole kysymys toteen näyttämisestä tai aukottomasta vakuuttumisesta. Usko ei muodostu käsityksistä tai mielipiteistä, jotka pitäisi hyväksyä ja omaksua. Usko on yhdistävä side ihmisen ja Jumalan välillä.

Tässä minulla on kännykän laturi. Kun akku on vähissä, pelkkä laturi ei yksin minua auta ellen pysty liittämään sitä virtalähteeseen. Samalla tavalla uskossa on kysymys henkilökohtaisesta yhteydestä Jumalaan, rajattoman armon, voiman ja hyvyyden lähteeseen.

Kapernaumin ihmeparantumisen kokeneiden kohdalla ei ollut olennaista se mitä ihmeellistä heille tapahtui, vaan kenet he kohtasivat.

Usko ei ole pelkästään tuonpuoleisen Jumalan totena pitämistä vaan Hänen rakastaviin käsiinsä jättäytymistä. Usko on luottamusta siihen, että Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä.

Pari päivää sitten luin uutisen miehestä, jonka perheen joulu meni pilalle, kun maksettua lomamökkiä ei ollut olemassakaan. Häntä oli petetty pahanpäiväisesti.

Me kaikki olemme vaarassa joutua jymäytetyiksi, ellemme ole varuillamme. Liikkeellä on ihmisiä, joihin ei voi luottaa. Saamme jatkuvasti sähköpostiimme viestejä, joiden tavoitteena on huijata meitä.

Raamattu vakuuttaa, että Jumala on luotettava. Miljoonat ihmiset ovat eläneet Häneen luottaen, eivätkä ole pettyneet. Sen sijaan heidän elämänsä on eheytynyt. Usko Jumalaan on tuonut hyvinvointia ja tasapainoa. Edelleen Hän tarjoaa jokaiselle lahjaksi anteeksiantamusta ja syyllisyydestä vapautumista. Hän kutsuu meidät taas kerran kokemaan iloa ja rauhaa Hänen yhteydessään. Hänen läsnäolonsa antaa olemassaolollemme merkityksen ja tarkoituksen. Epävarman maailman keskellä Jumalan lapsen mielessä on tietoisuus turvassa olemisesta. Mikään ei voi riistää Hänen käsistään sellaista, joka on uskon kautta liittynyt rakastavaan Jumalaan.

Saarna 6.1.2024

Harri Kuhalampi

Loppiaisjumalanpalvelus 6.1.2024

JEESUS, MAAILMAN VALO

Matt.2:1–12

 

 

 

 

 

 

Kertomus kolmesta itämaan tietäjästä on monella tavalla kiehtova. Oletamme, että idän viisaita oli kolme, koska mainitaan kolme erilaista lahjaa. Matteus kuitenkin vain sanoo, että idästä tuli tietäjiä. Kenties suurempikin valtuuskunta tuli osoittamaan kunnioitusta Jeesus-lapselle. Silti on hyödytöntä spekuloida, montako sieltä tuli ja keitä he olivat. Meille on tärkeää olla vakuuttunut Jeesuksen identiteetistä ja tehtävästä.

Tapahtuma kohdistaa huomion ydinasian: Jeesus on odotettu Messias ja kuningas, mutta myös kaikkien kansojen Vapahtajana. Hän on koko maailman valo, joka edelleen tuo toivoa ja lohtua miljoonille.

Kaukaa idästä tulleet vieraat olivat vakuuttuneita Jeesuksen ainutlaatuisuudesta. Heidän kumarruksensa ja kalliit lahjansa osoittavat, että he tiesivät tulleensa kuninkaallisen arvohenkilön eteen. Vaivalloinen matka edellytti lujaa näkemystä retken merkityksestä ja varmuutta asian oikeutuksesta. Kukaan ei toimisi noin ilman kiistattomia syitä ja perusteita.

Usko ohjaa ihmiset toimimaan tällä tavalla: Jokin asia tiedetään ehdottomasti, jolloin varmuus ja vakuuttuneisuus pakottavat tekemään jotakin. Kun mieleen asettuu vakaa luottamus, on väistämätöntä ohjautua sen mukaisesti. Uskoon liittyy varauksettoman tietämisen mutta myös rohkean heittäytymisen ja lapsenomaisen luottamuksen ulottuvuus. Sinäkin voit jäädä Jumalan varaan, vaikka et kaikkea ymmärtäisikään. Voit pysyä levollisena Hänen yhteydessään, vaikka siihen Jumala-yhteyteen liittyvät älylliset kysymyksesi eivät olisikaan ratkenneet.

Uskossa Jumalaan olemme yliluonnollisen edessä. Siinä inhimillisen ymmärtämisen mahdollisuudet loppuvat. Sen vuoksi meidän on myönnettävä älymme rajallisuus. Yliluonnollista ja jumalallista ei voida supistaa vajaan käsityskykymme kapeisiin puitteisiin.

Kertomus itämaan tietäjistä osoittaa, että usko ei ilmene pelkästään mielen ja ajattelun tasolla. Usko tarkoittaa koko elämän suuntaamista Jumalaa kohti. Raamattu määritteleekin uskon ojentautumiseksi sen mukaan mikä ei näy. Usko on elämän kokonaisvaltaista kohdistamista Jumalaan.

Kirkon historiasta voisi poimia lukemattomia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat uskonsa ja vakaumuksensa ohjaamina lähteneet liikkeelle ja tuoneet toiminnallaan siunausta miljoonille. Yli 150 vuotta Martti Rautanen lähti työtovereineen Ambomaalle. Hänen toimintansa loi pohjan Namibian luterilaiselle kirkolle, jossa nyt on yli 700 000 jäsentä. Rautasen toiminta johti aikaa myöten myös siihen, että Namibian ja Suomen välinen yhteys tiivistyi. Se puolestaan loi edellytykset presidentti Martti Ahtisaaren rauhanneuvotteluille ja Namibian itsenäistymiselle.

Näyttää ilmeiseltä, että evankeliumeissa ei mainita ketään ilman liittymäkohtaa laajempaan yhteyteen. Tiedetään, että jo apostolisena aikana kristinusko juurtui nykyisen Syyrian ja Isakin alueelle. On varsin todennäköistä, että itämaan tietäjillä oli keskeinen rooli tuon alueen seurakuntien syntymisessä ja elämässä. Jumalan johdatus toteutui heidän kohdallaan monella tasolla niin kuin se tapahtuu nytkin. Uskon kautta ja sen avulla me olemme jatkuvasti osa Jumalan hyvyyden ja toivon maailmaa. Emme ole aina tietoisia kaikesta, millä tavoin Jumalan armo ja rakkaus toimii kauttamme.

Miksi Jumala olisi lähettänyt tietäjät haastavalle matkalle ja sitten jättänyt heidät selviytymään oman viisautensa varassa? Jumala ei toimi sillä tavalla. Ei ole uskottavaa ajatella, että heillä olisi ollut keskeinen rooli vain yhdessä tilanteessa, mutta siiten heidät olisi unohdettu!

Jumala ei jätä meitä tyhjän päälle missään vaiheessa! Hän tarttuu meihin, ohjaa meitä myös elämän myrskyjen keskellä! Hän pitää meistä huolen. Uskon varassa uskallamme omistaa sisäisen rauhan koska itse Taivaan Jumala vie meidät hankalienkin vaiheitten läpi.

Uskossa ei ole kysymys vain meidän uskostamme Jumalaan vaan myös Jumalan uskosta meihin. Se tarkoittaa Hänen herpaantumatonta uskollisuuttaan ihmistä kohtaan. Jumalan uskollisuus on Hänen kestävää rakkauttaan ja hyvyyttään meitä kohtaan. Jumala ei vain kerran kajoa elämäämme, vaan hän on sitoutunut olemaan aina luonamme ja johtamaan meitä kaikessa. Hänen jatkuva läsnäolonsa meidän elämässämme luo tänäänkin valoaan meidän polullemme.