Saarna 2. pääsiäispäivänä 2025
Harri Kuhalampi
Mark. 16:1–8
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
----
Kiirastorstain saarnassani totesin, että Isä Jumalakin käänsi selkänsä kuolevalle Jeesukselle. Niin mahdottomalta kuin se tuntuukin, Taivaan Isä joutui hylkäämään oman Poikansa, koska koko ihmiskunnan synti ja syyllisyys oli pantu hänen kannettavakseen. Pitkäperjantaina Isä näki Poikansa syntisenä, joka siksi ansaitsi kuolemantuomion. Ristillä riippuessaan Jeesuksen ruumiilliset tuskat olivat hirveitä. Vielä kauheampaa hänelle oli joutua eroon Jumalasta. Se sai hänet huutamaan: ”Jumalani, Jumalani miksi hylkäsit minut!” Sillä hetkellä hän näki ainoastaan pimeyttä ja tyhjyyttä.
Jumala oli varoittanut jo ensimmäisiä ihmisiä tottelemattomuuden seurauksista: synnin rangaistus olisi kuolema. Jeesus antautui kärsimään tuon rangaistuksen kaikkien ihmisten sijaisena. Kaikki ei kuitenkaan ollut ohi meidän Herramme kohdalla. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin, ensimmäisenä helluntaina apostoli Pietari puhui Jeesuksesta juutalaisille: ”Tämän Jeesuksen te surmasitte. Te panitte lakia tuntemattomat pakanat naulitsemaan hänet ristiin, kun hänet oli annettu teidän käsiinne niin kuin Jumala oli suunnitellut ja ennalta nähnyt. Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan…” (Apt.2:23,24).
Miksi kuolema ei voinut pitää Jeesusta vallassaan? Siitä syystä, että hän itse oli täysin synnitön ja pyhä. Hänen syykseen luetut ihmiskunnan synnit eivät tehneet häntä itseään syntiseksi. Mikään ulkoapäin tullut saasta ei turmellut hänen olemustaan. Hän kantoi meidän syyllisyytemme ja kärsi siitä johtuvan rangaistuksen. Kun rangaistus oli kärsitty, Jumala saattoi todeta: ”Kalliohaudassahan makaa kuolleena synnitön mies. Ei se ole vanhurskaan ja pyhän ihmisen paikka!”
Kristuksen ylösnousemus on valtava ihme! Sotilaitten vartioima hauta avataan yliluonnollisella tavalla. Kuollut virkoaa eloon! Ymmärrykseemme se ei mahdu! Tieteellisen maailmankuvan pohjalta arvioituna Kristuksen ylösnousemus on mahdottomuus. Ainoastaan uskon avulla pystymme tajuamaan, että Vapahtajamme ylösnousemuksessa toteutui sama luomisvoima, joka alussa teki kaiken olemassa olevan tyhjästä.
Tämän lisäksi Jeesuksen herättämiselle kuoleman unesta tarvittiin myös teologiset ja oikeudelliset perusteet. Ne löytyvät juuri näistä Pietarin sanoista juutalaisille. Vaikka koko ihmiskunnan rikokset ja synnit luettiin Jeesuksen syyksi, eivät ne vähääkään saastuttaneet häntä tai tehneet tyhjäksi hänen pyhyyttään ja tahrattomuuttaan. Jeesuksen ylösnousemus on vakuutena sille, että hänen oma vanhurskautensa kelpasi Jumalalle. Synnit oli selvitetty sillä, että niistä koituva rangaistus oli kärsitty.
Tässä on myös meidän pelastuksemme toivo. Meidän syntimme on sovitettu ja niiden rangaistus on kärsitty. Jeesuksen täydellinen pyhyys ja vanhurskaus on tarjolla meille lahjaksi uskossa vastaanotettavaksi. Jeesuksen hyvyyden ja puhtauden vuoksi mekin olemme Jumalan edessä puhtaita. Tätä on pelastava armo: Isä Jumala hylkäsi ristillä riippuvan Poikansa voidakseen hyväksyä sinut ja minut.
Yhdysvalloissa nousi kohu siitä, kun Gilmar Ábrego García karkotettiin El Salvadoriin ilman laillisia perusteita. Viranomaiset päättelivät pelkän ulkonäön perusteella, että hän on vaarallinen jengirikollinen. Mikään ei auttanut, vaan 29- vuotias kolmen lapsen isä poistettiin maasta. Ihmisten maailmassa tällaista voi tapahtua, tällaisia virheitä. Joku voi päätyä erehdyksessä väärään paikkaan ja jotakuta toista ei huomata.
Jumalan maailmassa mitään tällaista ei voi tapahtua. Jumala muistaa jokaisen. Jeesus opetti, ettei hiuskarvakaan putoa päästämme ilman, että Taivaan Isä ei sitä huomaisi.
Kun Kristus palaa kunniassaan, hän kutsuu luokseen jokaisen, jonka hän on kuolemallaan lunastanut omakseen. Ylösnousemuksen päivänä enkelit huomaavan jokaisen haudan, jossa lepää Kristuksessa kuollut vainaja. He ehkä toteavat: ”Täällähän lepää vanhurskas ihminen. Eihän ole mahdollista, että kuolema voisi enää pitää häntä vallassaan!”
Paavali vakuuttaa Roomalaiskirjeessään: ”Nyt ei siis mikään tuomio uhkaa niitä, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (Room.8:1). Aamen.
Kiirastorstain saarna 17.4.2025
Harri Kuhalampi
Pyhä ehtoollinen Luuk. 22:14–22
Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”
Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!”
-------
Evankeliumit kertovat kuinka Jeesus halusi syödä perinteen mukaisen pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa. Yllättäen tuo ateria muodosti käännekohdan vanhan liiton ja uuden liiton keskeisten uskonnollisten toimitusten harjoittamisessa. Mannerlaatat liikahtivat uuteen asentoon. Näkökulma muuttui. Nyt sanottaisiin, että siitä lähtien Jumalan valtakuntaa tarkasteltiin uudesta paradigmasta käsin.
Juutalaisen pääsiäisaterian yhteydessä Jeesus asetti kristillisen ehtoollisen. Tämän jälkeen Jumala-uskon ydinasioista ajateltaisiin toisella tavalla. Vuosisatojen ajan pääsiäisateria oli kääntänyt huomion Jumalan suuriin pelastustekoihin Egyptin orjuudesta vapautumisen yhteydessä. Muutamalla sanalla ja eleellä Herramme Jeesus Kristus kohdistaa huomion vielä suurempiin asioihin: koko ihmiskunnan syntien sovittamiseen, jatkuvaan yhteyteen Kristuksen kanssa ja lopulta pääsyyn ikuiseen elämään, Jumalan valtakuntaan.
Tekstimme avaa kolme aikaperspektiiviä ehtoolliseen. Niiden tarkastelun kautta tämän keskeisen kirkkomme sakramentin merkitys ja sisältö avautuu laajana ja puhuttelevana.
Ensimmäinen aikaikkuna avautuu menneisyyden tapahtumiin. Lunastajamme omien sanojen mukaan ehtoollisen leipä ja viini viittaavat Kristuksen ruumiiseen ja vereen. Vapahtajamme antautui kuolemaan sovittaakseen syntimme. Meidän pelastuksemme kannalta olennaisin tapahtui Golgatalla. Jeesus otti kannettavakseen kaikkien ihmisten synnit ja syyllisyyden. Jopa Isä Jumala käänsi selkänsä kuolemaa odottavalle Jeesukselle. Sillä hetkellä hän ei nähnyt muuta kuin tuhon ja loputtoman ei-olemisen. Jeesus itse pyytää, että ehtoollista nauttiessamme muistamme hänen kärsimystään ja kuolemaansa Jumalan hylkäämänä.
Tämä menneeseen suuntaava aikaulottuvuus korostaa meille Jumalan rakkauden ja armon varmuutta ja luotettavuutta. Kaikki on täytetty! Jeesuksen ristinkuolema on historiallinen tapahtuma, kiistämätön tosiasia. Meidän toivomme rakentuu sen varaan mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Mikään meidän elämässämme ei voi tehdä tyhjäksi Kristuksen sovitustyötä. Jeesus kuoli, että me saamme elää. Hän otti päälleen ihmiskunnan syyllisyyden ja häpeän, että me olisimme niistä vapaita. Hänet hylättiin, että juuri sinut voidaan hyväksyä ja ottaa vastaan.
Ehtoollinen ei pelkästään käännä katsettamme menneeseen, vaikka Jeesuksen puolestamme antama uhri onkin olennaisen tärkeä. Ehtoollinen tuo Jumalan armon, siunauksen ja pelastuksen tähän hetkeen, meidän kokemuspiiriimme, meidän koettavaksi. Martti Luther opetti, että Kristus itse on olemuksellisesti läsnä ehtoollisessa. Sen nauttiminen tarkoittaa Jeesuksen Kristuksen vastaanottamista.
Luterilaisen opetuksen mukaan ehtoollinen ei ole vain vertauskuvallinen ateria, jonka tarkoitus olisi muistuttaa menneestä pelastustapahtumasta Golgatalla. Jotakin merkittävää tapahtuu ehtoollista nautittaessa. Kirkkomme on omaksunut käsitteen reaalipreesens kuvaamaan kaikkea sitä.
Reaalipreesens tarkoittaa KristuksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä todellista läsnäoloa pyhitetyssä ehtoollisleivässä ja viinissä. EhtoollisenLinkki avautuu uudessa välilehdessä sakramentissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä pappiLinkki avautuu uudessa välilehdessä pyhittää ehtoollisaineet. Ehtoollisrukouksessa hän lausuu sanat, joita Kristus käytti asettaessaan ehtoollisen sakramentin: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni.”
Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisaineissa järjelle käsittämättömällä tavalla. Sakramentti on uskonLinkki avautuu uudessa välilehdessä salaisuus, jota ei voi selittää.
Ajatus Kristuksen todellisesta läsnäolosta on tärkeä meidän hengellisen hyvinvointimme ja pelastuksemme kannalta. Kristuksen pyhyyttä ja vanhurskautta ei voi erottaa hänestä itsestään. Hän itse on meidän vanhurskautemme. Ehtoollisessa meille on tarjolla Kristus itse. Nauttiessamme ehtoollisen otamme vastaan hänet ja samalla myös hänen vanhurskautensa.
Kristus on läsnä ehtoollisessa, mutta vielä tärkeämpää on se, että hän on läsnä meissä. Aito yhteys Kristukseen tuo mukanaan ilon ja rauhan sisimpäämme. Se antaa varmuuden, että asiamme ovat kunnossa Jumalan edessä. Iloinen, vapautunut kristillisyys on mahdollista sen perusteella, että olemme vastaanottaneet Jeesuksen.
Muutama vuosi sitten palvelin pappina seurakunnassa, jossa eräs nainen soitti minulle ja ilmaisi oman ja sisarensa huolen äitinsä vuoksi. Äiti makasi huonokuntoisena terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hän oli hyvin levoton ja henkilökunnan mukaan hankala potilas. Hän oli peloissaan, että miten hänen lopulta käy. Minun olisi hyvä käydä hänen luonaan mahdollisimman pian.
Sovittiin aika parin päivän päähän jolloin molemmat tyttäret pääsivät paikalle. Potilashuoneeseen laskeutui virren myötä ihmeellinen rauha. Annoin ehtoollisen sekä äidille että tyttärille.
Muutaman kuukauden jälkeen kuulin äidin kuolemasta. Toimituskeskustelun yhteydessä kuulin kuinka äidin olemus oli täysin muuttunut ehtoollishetken jälkeen. Hänestä oli tullut levollinen ja hyväntuulinen. Pelko ja rauhattomuus olivat tipotiessään.
Jumala toimii pyhien sakramenttien kautta.
Jeesuksen sanoista ensimmäisellä ehtoollisella avautuu myös näköala tulevaisuutta kohti. Jeesus sanoi: ”… tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.” Hän viittasi taivaan juhla-ateriaan, jossa kaikki pelastetut ovat lopulta perillä. Sen Jeesus tarjoaa niille, jotka hän on kuolemallaan lunastanut omikseen.
Tässä avautuu eteemme ikuisuusperspektiivi. Halki loppumattomien aikakausien saamme elää rauhassa ja turvattuna onnellisessa maailmassa. Mielikuvituksemme ei pysty hahmottamaan sitä iloa ja autuutta, joka meitä odottaa Jumalan valtakunnassa. Raamatun sana vakuuttaa meille: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat" (2.Kor.2:9).
Jaakko Ryhänen laulaa Händelin sävelin: ”On varjo vaan, tää meno maallinen rinnalla riemun sen, min tarjoaa taivainen maa, siel’ katkee kahlehet, siel’ ehtyy kyynelet, jää rauha vaan…”
Herramme sanat ehtoollisen asettamisen yhteydessä liittävät yhdeksi kokonaisuudeksi muinoin toteutuneen lunastustapahtuman, tämän hetken ja ikuisuuden. Ehtoollinen tuo Jumalan armon konkreettisella tavalla meidän koettavaksemme.
Aamen.
Saarna 12.4.2025
Harri Kuhalampi
Joh. 12:12–24
Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
- Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
- Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo - sen, joka oli Galilean Betsaidasta - ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”
Jerusalemissa Jeesus otettiin vastaan kuninkaana ja voittajana, vaikka ratsastikin sinne vaatimattomasti aasilla. Astuessaan nöyryyden ja alistumisen tielle hän lähti kirkastumistaan kohti. Väki lauloi Jeesukselle hoosianna, mutta pian sama porukka vaati Pilatusta: ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!”
Jeesus tiesi, mitä kohti hän oli kulkemassa. Hänen tielleen oli jo langennut kuoleman varjo. Tunnustekojensa vuoksi Jeesus oli juhlittu kuuluisuus. Oli selvää, että tieto Lasaruksen kuolleista herättämisestä kiinnosti kaikkia.
Johannes mainitsee erään välikohtauksen, jonka merkitys avautui vasta myöhemmin.
Filippuksen kreikkalainen nimi viittaa siihen, että hän myös puhui kreikkaa. Siksi juuri hän päätyy puheisiin kahden kreikkalaisen kanssa. Heitä kiinnosti tavata mies, jonka sanan voimasta vainajakin virkosi henkiin.
Kun Filippus ja Andreas mainitsivat kreikkalaisesta Jeesukselle, oli hänen reaktionsa yllättävä:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”
Kuullessaan kreikkalaisista Jeesus ikään kuin havahtui suureen tehtäväänsä koko ihmiskunnan pelastajana. Hän on se jyvä, jonka kuolema varmistaisi armon ja anteeksiannon kaikkia varten kaikkina aikoina. Hän oli tullut koko maailmaa varten. Jokaisen ihmisten olisi saatava kuulla Jumalan pelastavasta armosta, jota hän oli tullut ilmaisemaan. Mikään etninen joukko ei enää yksin muodostaisi Jumalan kansaa, vaan kaikki jotka uskovat niin kuin Abraham uskoi, kuuluisivat siunauksen piiriin.
Mestarillisesti Jeesus löysi arkisen vertauskuvan, jolla havainnollistaa tehtäväänsä. Siemenen itäminen on edellytys uuden elämän orastamiselle. Sadonkorjaaja ei ajattele kylvämiään siemeniä. Nyt ne ovat mennyttä. Kasvukausi on tuottanut monikymmenkertaisen sadon. Sitä ei olisi saatu, jos isäntä olisi säästänyt siemenet jyvälaariinsa.
Olet varmaan joskus kylvänyt siemeniä, ehkä viljaa pellollasi, tai vihanneksen tai kukan siemeniä puutarhaasi. Ensimmäinen oma idätyskokeeni tapahtui alle kouluikäisenä. Pidin viinirypäleistä mutta en niiden siemenistä. Minun oli vaikea uskoa, kun äiti kertoi, että ne voisivat itää ja niistä voisi kasvaa rypäleitä tuottavia kasveja.
Siispä työnsin pienen sormeni äidin kliiviaruukun multaan ja pudotin kolme siementä reikiin. Kävin joka päivä seuraamassa itävätkö siemenet ja ilmestyykö mullasta sirkkalehtiä. Muutaman viikon kuluttua kliivian juurella kasvoi kolme noin kymmensenttistä viiniköynnöksen tainta.
Itäminen ja kasvaminen oli käsittämätön ihme!
Jeesuksen kuolemaan sisältyi sama itämisen kasvuvoima. Jeesuksen sanat viittaavat myös lähetykseen. Sanoma syntien sovittamisesta ja anteeksisaamisen lahjasta julistettaisiin pian kreikan kielellä laajalla alueella. Sittemmin pelastuksen ilosanoma on tavoittanut lukemattomia ihmisiä. Vaikka länsimainen kristillisyys nyt taantuu, otetaan muualla Jumalan armo ja siunaus ilolla vastaan.
Kristuksen rististä tuli kasvun ja elämän symboli. Kärsimysviikko ei merkinnyt hänelle ajautumista vääjäämättömään tuhoon. Sen sijaan hän totesi, että nyt on käsillä Ihmisen Pojan kirkastamisen hetki.
Raamatun kielessä kirkkaus viittaa ikuisuuteen. Kirkastuminen on Jumalan teko ja hän on sen lähde.
Jeesus siis katsoi ristin tuskien yli ikuista valoa kohti. Kirkastuminen ei merkinnyt kätkeytymistä jonnekin saavuttamattomiin, vaan Herra kulkee kanssamme ja valaisee polkumme.
Messun lopussa luen Herran siunauksen sen alkuperäisessä sanamuodossaan. Ne ovat Jumalan itsensä antamat lupauksen sanat, joihin voit uskossa tarttua ja jäädä niiden varaan. Herra itse lupaa kirkastaa sinulle kasvonsa ja olla sinulle armollinen.
Hiljaisella viikolla seuraamme Vapahtajaa hänen kärsimystiellään. Synkkyyteen ei silti ole syytä, sillä me emme kulje ristin varjossa vaan sen ihanassa valossa.
Aamen
Saarna 29 maaliskuuta 2025
Harri Kuhalampi
ELÄMÄN LEIPÄ
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 6
Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.
Vielä 1960-luvulla äidilleni oli tärkeää, että leipä leivottiin kotona oman ruisvainion viljasta. Etelä-Pohjanmaa on kuivan leivän aluetta. Leipomapäivä oli harvoin. Isoja, ohuita leipiä leivottiin kerralla suuri määrä. Takkihirsien päällä katonrajassa oli leipähäkki, johon leivät asetettiin. Leipomispäivänä sai lämmintä leipää, jonka päällä voi ihanasti suli.
Tekstimme vie tilanteeseen, jossa leipää ei ollut. Jeesusta seurasi monituhatpäinen kansanjoukko. Jeesus halusi ruokkia heidät. Filippus tajusi tilanteen mahdottomuuden: Edes kahdensan kuukauden ansioilla ei hankittaisi sellaista määrää leipää, että se lähimainkaan riittäisi. Jeesukselle tilanne ei tule yllätyksenä. Andreas löytää pojan, jolla on viisi leipää ja kaksi kalaa. Jeesukselle se on riittävästi. Kansa voi siis asettua ruokailemaan. Kaikki saavat kyllikseen. Tähteitä jää kaksitoista korillista.
Toinen lukukappaleemme viittaa toiseen ruokkimisihmeeseen. Paavalin mukaan Israelin kansan erämaavaelluksella Kristus itse kulki heidän mukanaan. Siellä ei ollut saatavilla mitään ravinnoksi kelpaavaa. Ruoan puute oli huutava. Jeesus pelasti heidät nääntymästä nälkään antamalla heille mannaa syötäväksi.
Paavalin mukaan kyseessä oli hengellinen ruoka. Mannaihme paljasti kuinka täysin riippuvaisia he olivat Jumalan hyvyydestä ja Hänen jokapäiväisistä lahjoistaan. Jumala osoitti heille armoaan, etteivät he tuhoutuneet. Galileassa pellot tuottivat viljaa ja Genesaretin järvestä saatiin kalaa. Jeesuksen kuulijakunta ei ollut nääntymässä nälkään. Hän ei tehnyt ruokkimisihmettään pelastaakseen heidät uhkaavalta kuolemalta.
Tunnusteollaan Jeesus ilmaisi huolehtivansa ihmisistä aivan kuten Siinain erämaassa. Hän teki hyvyytensä näkyväksi. Vähäisten ruokatarpeitten riittävyys paljasti Hänen jumalallisen voimansa. Ihmisten perustarpeitten täyttäminen ilmensi Hän myötätuntonsa aitoutta.
Ruokkimisihme muistuttaa, että saamme Jumalalta kaiken hyvän ja välttämättömän. Niin helposti pidämme itsestäänselvyytenä kaikkea mikä ylläpitää elämäämme ja tekee siitä nautittavaa. Miten paljon saamme iloksemme Jumalan lahjoja! Miten runsaasti elämässämme on asioita, joista
meidän on syytä joka päivä kiittää Jumalaa!
Kun galilealaisille valkeni miten viidellä ohraleivällä ja kahdella kalalla ruokittiin tuhansia, heräsi heissä halu tehdä Jeesuksesta itselleen kuningas. Heille kelpaisi tällainen hallitsija, joka kädenkäänteessä järjestäisi heille ylenpalttisen määrän ruokaa. Jeesuksen ihmeteot olisivat ihanteellinen ratkaisu heidän niukan elämänsä kohentamiseksi. Miten helposti ihmisen huomio kohdistuu ajallisiin etuihin ja ikuisen siunauksen tavoittelu unohtuu. Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”anna meille meidän jokapäiväinen leipämme...” Vanha katekismus luettelee mitä jokapäiväinen leipä on: ”Kaikki, mikä kuuluu ruumiin ravintoon ja tarpeisiin, kuten ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, hurskas ja uskollinen esivalta, hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu senkaltainen.” (Katekismus vuodelta 1948: Kolmas pääkappale, neljäs rukous)
Kaikkea tätä on jokapäiväinen leipä. Mutta se on ennen muuta sitä, että Jeesus itse on Elämän leipä. Hän on joka päivä leipä meidän nälkäämme. Hän on se taivaan manna, joka antaa meille voimaa aina siihen saakka, kunnes pääsemme taivaan juhla-aterialle.
Aamen.
Saarna 15 maaliskuuta 2025
Harri Kuhalampi
RUKOUS JA USKO
Matt. 15: 21–28
Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon
niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.
Evankeliumitekstimme kutsuu miettimään inhimillistä hätää. Sodat ja levottomuudet ajavat ihmisiä ahdinkoon. Ukrainassa taistelut riehuvat jo neljättä vuotta. Gaza on raunioina. Kongossa soditaan. Emme pysty kuvittelemaan kaiken ahdistuksen ja toivottomuuden määrää, joka on miljoonien siviilien todellisuutta. Kaikki me olemme olleet hädässä, kuka mistäkin syystä. Me olemme kokeneet pelon ja neuvottomuuden hetkiä jouduttuamme pinteeseen. Mitkä lienevät ne syyt, jotka johtivat sinut kriisiin.
Jeesus oli matkustanut pohjoiseen Tyroksen ja Sidonin, nykyisen Libanonin alueelle. Siellä hän kohtasi hätään joutuneen äidin, koska paha henki vaivasi tytärtä. Äidin mieltä raastoi huoli. Hänellä oli polttava tarve löytää apua. Epätoivo ajoi naista kiihkeästi etsimään ratkaisua.
Huolestuneen äidin tilannetta kuitenkin vaikeutti muutama seikka: Se, että hän oli nainen, teki Jeesuksen kohtaamisesta hankalan. Juutalaismiehet eivät keskustelleet tuntemattomien naisten kanssa. Nainen oi ei-juutalainen kansallisuudeltaan ja uskonnoltaan. Kaiken lisäksi hänenkäyttäytymisensä ärsytti. Tekstistä saa käsityksen, että nainen oli melkoinen kiusankappale kovaäänisyytensä ja periksiantamattomuutensa vuoksi. Mutta naisella oli tuska tyttärestään.
Voin vain kuvitella millainen oli oman isoäitini suru ja huoli 85 vuotta sitten kun isoisäni haudattiin sankarivainajana. Vaadittiin sankaruutta, kun piti selvitä eteenpäin kahden alta kymmenen vanhan lapsen kanssa. Oli keskityttävä välttämättömään. Hän ei antanut periksi haasteittensa edessä.
Olivatpa huolen ja hädän syyt mitkä tahansa, merkitsevät ne aina ahdinkoa ja hämmennystä. Inhimillinen tuska epätoivoisessa tilanteessa on kaikkia ihmisiä yhdistävä kokemus. Joskus ihminen on hätänsä kanssa yksin kuten kanaanilainen nainen, joskus koko kansakunta on hädässä, kuten Suomi sotiemme seurauksena.
Maailma olisi ihana paikka, jos kukaan ei joutuisi hätään. Mutta kaikki me joskus joudumme ahdinkoon. Sen vuoksi Psalmista 50 löytyvä lupaus on jatkuvasti ajankohtainen. Siinä Jumala lupaa: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.”
Koska me kaikki joudumme joskus vaikeuksien keskelle, meidän on tärkeää tietää, että Jumala TAHTOO auttaa! Tilanteet ovat kovin erilaisia ja ahdingon syyt vaihtelevat suuresti, mutta hyvä ja rakastava Jumala on aina sama armollinen ja hyvä Jumala.
Jotkut väittävät, että Jumala on välinpitämätön inhimillisen hädän kohdalla. Jumalan odotetaan välittömästi puuttuvan asioihin, kun ihmiset kärsivät. Jumalan pitäisi estää kaikki kärsimys, jos Hän on rakastava ja hyvä. Kanaanilaisen naisen sinnikäs usko antaakin meille esimerkin siitä, että usko ei ole jokin hetkellinen idea. Luottamus Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä tarkoittaa pitkäjänteistä ja pysyvää ankkuroitumista Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Uskon maailmassa jaksetaan odottaa. Se on tyyntä tietoisuutta siitä, että Jumalalla on oma aikansa toimia. Emme useinkaan saa Jumalalta pikavastausta pyyntöihimme.
Suurten haasteiden ja hankalien tilanteiden edessä meillä on yleensä oma hyvä ratkaisumallimme, jonka haluaisimme ehdottomasti toteutuvan. Saatamme jopa esitellä Jumalallekin, kuinka pulmatilanne olisi ratkaistava juuri tällä tavalla. Emme näe niitä tuhansia tapoja, joita Jumalalla on auttaa meitä. Saatamme jopa erehdyä vaatimaan, että Jumala toteuttaisi meidän suunnitelmamme.
Uskoon sisältyy ajatus, että Jumala tietää paremmin kuin me itse mikä on lopulta paras ratkaisu. Se kutsuu luottamaan siihen, että Jumalan tahto on kaikesta huolimatta parasta mitä meille voi tapahtua. Meidän on vaikeaa pyytää, että Jumalan tahto todella tapahtuisi. Sen pyytäminen merkitsee oman tahdon alistamista Jumalan tahdon alle. Se on hallinnan luovuttamista Jumalalle. Kuitenkin juuri siitä uskossa on viime kädessä kysymys: heittäytymisestä Jumalan varaan.
Tähän liittyy haaste rauhoittua odottamaan. On lopetettava hätäily. Sallittava levon laskeutua sisimpään. On jäätävä Jumalan varaan. Jumala kutsuu meitä hädän huolestuttamia asettumaan sen turvan varaan, jonka hänen lupauksensa muodostavat.
Nykyaikainen psykiatria olisi varmaan diagnosoinut kanaanilaisen äidin tyttären sairauden tyystin toisenlaisin määritelmin. Jeesuksen aikana pahan hengen riivaaminen oli tavallinen ja käypä tautimääritys. Silti tuossa tilanteessa kysymys oli ennen muuta naisen tukalasta kotitilanteesta ja hänen kokemastaan huolesta. Sairauden nimitys ja sen luokittelu eivät ole tässä olennaisia. Sen sijaan meidän oma suhteemme lääketieteeseen saattaa vääristää suhtautumistamme Jumalan toimintaan ja vaikutukseen.
Samalla kun monet ovat siirtäneet riivaajat ja pahan hengen vaivaamat historian romukoppaan, he ovat myös lakannet näkemästä, että missään paranemissa olisi Jumalalla mitään osuutta. Kuitenkin kaikki lääketieteen löydöt ja hoitotieteen saavutukset ovat Jumalan aikaansaannoksia, Hänen suurenmoisia lahjojansa ihmiskunnan onneksi ja siunaukseksi. Vanha sanonta kuuluu: ”Lääkäri lääkitsee mutta Jumala parantaa!” Tätä viisautta on aiheellista miettiä, kun joudumme turvautumaan lääketieteelliseen hoitoon. Jumala tarjoaa meille apuaan juuri modernin terveydenhoidon keinoin.
Osaammeko olla kiitollisia Jumalalle siitä valtavasta siunauksesta, jonka Hän on lääketieteen muodossa meille antanut?! Jumala on auttanut tutkijoita ja tiedemiehiä niin että on voitu kehittää tehokkaita hoitoja vakaviinkin sairauksiin. Usko avaa silmämme näkemään Jumalan toimintaa. Maallistuneet ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan, että kaikki tieteen saavutukset ovat yksinomaan inhimillisten ponnistusten tulosta. Sen sijaan kristillinen uskomme tarjoaa lähtökohdan tarkastella modernia tieteen ja tekniikan kehitystä laajemmasta näkökulmasta.
Jumala on ohjannut niin, että kehitys on ollut mahdollista. Jumala on luonut edellytykset tiedon ja ymmärryksen lisääntymiselle. Maailma, jossa elämme, on lopulta kuitenkin Jumalan maailma. Kanaanilainen nainen ei tiennyt enää ketään, jonka puoleen kääntyä apua pyytämään. Kun Jeesus tuli paikalle, nainen tajusi tilaisuutensa tulleen. Tieto Jeesuksen parannusihmeistä oli kiirinyt sinnekin. Luottamus Jeesuksen haluun ja kykyyn auttaa oli vahvistunut hänen mielessään. Hän huutaa raivoisasti Jeesusta apuun vakuuttuneena, että Jeesus toisi ratkaisun hänen hätäänsä. Hänen huomionsa on Jeesuksen halussa ja kyvyssä auttaa häntä hänen ylivoimaisessa tilanteessaan.
Saarna 1. maaliskuuta 2025
Harri Kuhalampi
Jumalan rakkauden uhritie
Luuk. 18: 31–43
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.
Muutama vuosi sitten thaimaalainen nuorten jalkapallojoukkue pääsi seikkailuretkelle luolaan. Tulvavesi kuitenkin tukki heidän paluureittinsä. Ryhmä jäi jumiin luolan perälle. Ainoastaan ammattisukeltajat pystyisivät tuomaan heidät yksitellen ulos tulvaveden läpi. Suomalainen Mikko Paasi oli yksi apuun kutsutuista. Myöhemmin TV- haastattelussa hän ei ilmaissut motiivejaan lähteä vaaralliseen tehtävään. Hän vain totesi, ettei ollut vaihtoehtoja, ei voinut jäädä ajattelemaan omia tunteitaan, oli toimittava. Jeesuksen julkisessa toiminnassa tuli vaihe, jolloin oli ryhdyttävä tekoihin. Vapahtajamme tiesi, mikä häntä odotti Jerusalemissa. Silti hän halusi lähteä synkkää kohtaloaan kohti. Ei ihme, että opetuslapset olivat hämmentyneitä.
Miksi hän päätti näin? Mikä sai hänet uhrautumaan? Luukkaan kuvaus ei paljasta Jeesuksen sisäisiä mietteitä, miksi hän suuntasi Jerusalemiin, vaikka tiesi seuraamukset. Toimiko Jeesus kylmän laskelmoidusti, pelkkien järkisyiden pohjalta – miltei mekaanisesti. Tekstimme paljastaa Jumalan armon äärettömät ulottuvuudet. Jeesus ei toimi pelkän inhimillisen myötätunnon pohjalta. Tunnesyyt eivät pakottaneet häntä liikkeelle. Hän oli jo ikuisuudessa ottanut tehtäväkseen ratkaista ihmiskunnan kohtalon. Hän tuli ihmiseksi ottaakseen koko maailman syyllisyyden kannettavakseen. Kukaan muu ei siitä selviäisi. Kaikkien hylkäämänä hän kestää synnin häpeän. Ristillä riippuessaan jopa Hänen taivaallinen Isänsä kääntää Hänelle selkänsä.
Kauan sitten juttelin erään kaverin kanssa, joka oli lainaavinaan pienoisevankeliumin tekstiä. Hän poimi sanat: ”Jumala… antoi ainokaisen poikansa…” Hän tiuskaisi, ettei pysty mitenkään uskomaan sellaiseen Jumalaan, joka julmasti ja kylmän tunteettomasti heittää oman Poikansa hirvittävään kuolemaan. ”Ei kukaan isä ole niin raakalaismainen”, hän väitti.
Tämän päivän tekstimme paljastaa, että Kaikkivaltias Isä ei suinkaan säälimättömästi sysännyt Poikaansa kuolemaan. Jeesuksen uhritiessä ei ollut kysymys julmasta pakkotoimenpiteestä. Jeesus toimi oman valintansa pohjalta – täysin vapaasti ja omasta tahdostaan. Hän halusi kuolla voidakseen tarjota sinulle lahjana ikuisen elämän. Vapahtajamme rakkaus meitä kohtaan ilmeni silloin ja ilmenee edelleen jatkuvana pelastavana toimintana hyväksemme. Armo ei rajoitu vain siihen, että taivaallisista tiedostoista poistetaan maininnat synneistämme. Kaikki taivaan voimavarat on pantu liikkeelle meidän hyväksemme.
Kertomus paljastaa Jeesuksen kyvyn hallita tilannetta. Opetuslasten oli välttämätöntä ennakolta kuulla hänen omasta suustaan hänen tulevasta kärsimyksestään. Jeesus tunsi opetuslapsensa ja tiesi heidän rajallisen kykynsä ymmärtää hänen tulevan kuolemansa välttämättömyyttä. Hänen huolehtiva välittämisensä näkyy hänen pyrkimyksessään valmistaa heitä tulevaa varten! Mikäli Jeesus ei olisi etukäteen puhunut kuolemastaan, olisi pitkäperjantain murhenäytelmä ollut opetuslapsille liian rankka yllätys. Mestarillisesti hän piti tunteensa omana tietonaan eikä antanut itsesäälin ohjata käyttäytymistään. Hän oli tietoinen, että ihmiskunnan ikuinen kohtalo riippui hänen ratkaisuistaan. Hänen oli toimittava. Kukaan muu ei kelpaisi syntiemme sovittajaksi ja armon tuojaksi. Siksi hän määrätietoisesti toteutti elämänsä pelastushistoriallisen päämäärän.
Matka Jerusalemiin luo puitteet Jerikon välikohtaukselle. Hän kulki kuolemaansa kohti, joka muuttaisi ihmiskunnan kohtalon ja kääntäisi historian kulun. Silti hän kuuli yhden sokean avunhuudot. Samalla kun hän toi armoa koko maailmalle, hän huomasi yhden onnettoman pyynnöt ja paransi hänet. Jeesuksen myötätunto, Hänen armonsa ja hyvyytensä kohdistuu aina yhteen ihmiseen, mutta sen kautta toteutuu koko maailman vapauttaminen synnin kirouksen alta.
Koska Vapahtajamme on myötätuntoinen ja armollinen, nousemme tunnustamaan uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan.
Saarna 15.2.2025
Harri Kuhalampi
Ansaitsematon armo, Matt. 20:1-16
Jeesus sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”
----
Viimeviikolla Suomen lukioissa vietettiin penkinpainajaisia. Abiturientit hilluivat kuorma-autojen lavoilla kaupunkien keskustoissa. Nuoremmat koululaiset tiesivät hakeutua katujen varsille, koska juhlivat abiturientit heittelivät heille karkkeja. Voiko lapsi unelmoida mistään ihanammasta kuin että joku kylvää kourakaupalla ilmaisia karkkeja heidän jalkoihinsa.
Armo ei ole joku taivaallinen hyödyke, jota Jumala jakaa ilmaiseksi kuin abit karkkeja penkkariajelulla.
Armo on keskeinen Jumalan ominaisuus. Armo on erottamaton osa Jumalan muuttumatonta olemusta. Siksi armoa on mahdotonta ansaita tai hankkia millään keinolla. Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä, teimme me mitä tahansa. Kun lähestymme Jumalaa, vastassamme on lempeä, ihmistä ymmärtävä ja myötätuntoinen Jumala. Armon ehdottomuus on meidän turvamme ja toivomme!
Helsingin Sanomien helmikuun kuukausiliitteessä on juttu Patrik Laineesta. Hän on maalintekotaidoillaan raivannut tiensä jääkiekkomaailman tähtikaartiin. Hän kertoo kuinka hänet tunnettiin jo lapsuudesta vain taitavana kiekkoilijana. ”Kaikki arvottivat minut jääkiekon kautta”, hän sanoo. Jääkiekko imi hapen kaikelta muulta.
Lopulta Laine tajusi, ettei identiteetin perustaksi riitä pelkkä jääkiekkomenestys. Hän turvautui terapeutin apuun. Hän myös kertoo, että uskonto on tuonut hänelle rauhaa. ”On jotain, mihin uskoa. Että ei itse tarvitse kaikkea tehdä”, hän toteaa.
Näissä sanoissa kiteytyy Jumalan armon syvin olemus. On Jumala ja on ihminen. Anteeksiantava, armollinen Jumala ottaa vastaan ihmisen täysin riippumatta hänen elämänsä onnistumisista tai harha-askelista.
Armo on syntien anteeksiantamista ja syyllisyydestä puhdistamista. Profeetta Miikan sanoin: ”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19). Välimeren syvin kohta on yli 5200 metriä. Sinne haudataan erehdyksemme ja rikkomuksemme – täysin tavoittamattomiin!
Synti ei tarkoita vain vahingollista, tuomittavaa käyttäytymistä. Synnissä ei ole kyse pelkästään vääristä teoista, vaarallisista asenteista tai loukkaavista sanoista. Pahuuden ongelma koskee meitä itseämme.
Synnintunnustuksen tarkoituksena ei ole ottaa etäisyyttä vääriin tekoihimme ja valintoihimme. Emme vain paheksu virheitämme. Tunnustaessamme syntimme kohtaamme itsemme. Olemme pääsemättömissä oman pahuutensa ja heikkoutensa kanssa: Minä olen se, joka on toiminut väärin! Synnin ongelma on minun olemuksessani, minussa itsessäni. Minä ihmisenä tarvitsen armoa! Sinä tarvitset armoa! Meidän on ihmisenä päästävä Jumalan armon ja hyvyyden kaikenkattavaan suojaan.
Me ihmisinä olemme hädässä meissä lähtemättömästi asevan itserakkautemme tähden. Meihin on piintynyt itsekeskeisyys ja omahyväisyys. Haluamme olla oman elämämme valtiaita, riippumattomia ja itsenäisiä. Klassinen synnintunnustus alkaakin sanoilla: Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa – omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Minussa itsessäni on synnin alkusyy. Sen vuoksi minä itse tarvitsen armoa.
Armo tarkoittaa, että olet Jumalan silmissä kaiken keskiössä. Sinut otetaan vastaan ja hyväksytään samalla tavalla kuin isä otti avosylin vastaan tuhlaajapoikansa. Taivaan Isä ottaa vastaan sinutkin ja sulkee syleilyynsä.
Saarnan viimeisen kommentin annammekin apostoli Paavalille Kari Tikan sävelin:
Armolaulu
Minun armossani on sinulle kylliksi
sillä voimani tulee täyteen heikkoudessa
se on Jumalan suuri lahja.
Sillä armosta me olemme pelastetut
emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi
se on Jumalan suuri lahja.
Olen mielistynyt heikkouteen, hätään vaivoihin,
sillä ollessani heikko, minä olen väkevin
se on Jumalan suuri lahja.
Saarna 1.2.2025
Harri Kuhalampi
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily, Luuk. 2:22-33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
---
Kun muistamme mitä evankeliumit paljastavat Jerusalemin uskonnollisesta eliitistä, vanhan Simeonin kaltaiset olivat harvassa. Uudessa testamentissa ei ole myönteistä sanottavaa fariseuksista ja kirjanoppineista. Mutta Simeon jaksoi odottaa Jumalan pelastussuunnitelman toteutumista.
Vuosikymmenet Simeon luotti lupausten toteutumiseen. Mutta mitä hän odotti? Luukkaan mukaan hän odotti Israelille luvattua lohdutusta. Hän kaipasi valoa, joka sarastaisi maailman kansoille. Hän halusi nähdä välähdyksen hänen kansalleen ja koko ihmiskunnalle loistavasta armon kirkkaudesta.
Eräänä päivän Simeon tulee temppeliin ja hänen käsivarsilleen lasketaan pienokainen. Hän osuu paikalle, koska Pyhä Henki johtaa häntä. Tämä juuri on tärkeää. Pyhä Henki vakuuttaa hänen mielensä, että tästä pienokaisesta kasvaa ylen väkevä mies. Hän tajuaa, että Jeesuksen kautta toteutuu koko maailman syntien sovittaminen. Kristuksesta loistaisivat Jumalan hyvyyden ja armon säteet syyllisyyden ja pelon pimentämiin mieliin.
Hyvää kannattaa odottaa, vaikka siihen kuluisi koko elämä! Jeesus-lasta pidellessään Simeon vakuuttuu, että tosiaan odotus kannatti! Hänen käsissään on maailman Vapahtaja. Kirkkaus valtasi hänen sisäisen olemuksensa.
Armon valo tavoitti kirkkoisä Augustinuksen vasta vuosien harhailun jälkeen. Hänen kohdallaan Jumalan piti odottaa. Näin Armon opettajana tunnettu uskon puolustaja kuvaa kokemustaan Anna-Maija Raittilan suomentamassa runossa Kuin tuoksu tuulessa:
Myöhään olen rakastunut sinuun, kauneus,
sinä ikivanha ja aina uusi,
myöhään olen alkanut rakastaa sinua.
Sinä olet ollut minussa, mutta
minä olen ollut ulkopuolella.
Siellä ulkona olen sinua etsinyt ja
hulluudessani
ryntäillyt yli kaiken sen kauniin
jonka sinä olet luonut.
Sinä olet ollut minun luonani,
mutta minä en ole ollut sinun luonasi.
Kaukana sinusta olen kuunnellut sen viettelyksiä,
jolla ei ole mitään pysyvyyttä sinusta irrallaan.
Sinä huusit minua kovalla äänellä
ja riuhtaisit rikki kuurouteni hunnun.
Sinä seisot edessäni salamanvalossa
ja karkotit sokeuteni.
Sinä tulit minun luokseni
kuin tuoksu tuulessa,
minä siemaisin sinut henkeeni
ja nyt minä kaipaan sinua.
Minä maistoin sinua,
nyt minulla on sinua nälkä, sinua jano.
Sinä kosketit minua,
ja nyt olen tulenlieska sinun rauhassasi.
Lukioaikana kävin usein Ruotsissa. Olin kesätöissä ja vanhempanikin asuivat siellä. Makuupussi laivan lattialle, ja menoksi. Kerran saavuin Tukholmaan huonosti nukkuneena. Onneksi keskustan seurakuntakeskuksen vahtimestari oli minulle tuttu. Hän päästi minut nuorisotilaan, entiseen hiilikellariin. Oikaisin sohvalle. Poistuessaan vahtimestari sammutti valot. Nukahdin samalla.
Heräsin parin tunnin kuluttua etäältä kuuluvaan veisuuseen. Huone oli totaalisen pimeä. En tajunnut missä olin. En muistanut mitä oli tapahtunut. En nähnyt pienintäkään valon pilkahdusta. Luulin menettäneeni näköni. Hapuilin avuttomana sokkeloisessa kellariholvistossa äänen suuntaan. Lopulta löysin oven. Veisuu katkesi, kun astuin valaistuun huoneeseen. Valo sokaisi silmäni. Seurakunnan käsityökerholaiset säikähtivät mutta onneksi huojentuivat pian.
Opin, kuinka pilkkopimeän jälkeen normaalikin valaistus sokaisee. Täydellinen valon puute tekee sokeaksi kuten häikäistyminenkin.
Jumala ei halua sokaista meitä taivaallisella kirkkaudella. Kirkastusvuorella kolme opetuslasta katseli hetken Jeesuksen ylimaallista hohdetta. Mutta Jeesuksen todellinen kirkkaus on muuta. Hän on armollinen sairaille ja kärsiville. Myötätuntoisesti hän kohtaa köyhiä ja syrjäytettyjä. Hyvyys ja laupeus loistavat hänestä, kun hän palauttaa sokealle näön ja kutsuu Lasaruksen haudastaan.
Kristuksesta loistava valo on lempeää ja lohduttavaa. Hänen nöyryytensä välähtää armon suloista valoa hänen antaessaan synnit anteeksi ja nostaessaan ylös erehdystensä vuoksi elämänsä sotkeneen.
Getsemanen yössä näkyivät vain Jeesusta vangitsemaan tulleitten sotilaitten soihtujen liekit. Siellä ylimaallinen kirkkaus ei sokaissut ketään. Silti uskon silmämme näkevät ihmeellisen valon siinä, kuinka Jeesus vapaaehtoisesti antautuu kiinniotettavaksi. Hän uhrautuu puolestamme, vaikka olisi voinut kutsua avukseen 12 legioonaa enkeleitä. Kuolemaan antautunut Kristus heijastaa valoa, joka voi valaista syyllisyyden ja häpeän pimentämän mielen.
Katsele sinäkin armon valoa, Kristuksen uhrautuvan rakkauden kirkkautta, ja iloitse! Meillä on syy ylistää Jumalaa Simeonin tavoin!
--- Aamen.
Saarna messussa 18.1.2025
Harri Kuhalampi
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa, Joh. 2: 1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
------
Aikoinaan Suomessa syntyi kohu, kun lääkärinä toiminut henkilö paljastui valelääkäriksi. Erityisosaajaksi tekeytyminen on vakava rikos. Lääkärin työssä on kysymys ihmisten hengestä ja terveydestä. Kaikki odottavat, että lääkärillämme on taidoista ja riittävästä tietopohjasta kiistaton näyttö.
Jeesuksella ei ollut esittää korkeakoulututkintoa yliluonnollisten kykyjensä vakuudeksi. Hänen tekonsa paljastivat kuka Hän on ja mihin Hän pystyy. Juuri teot osoittivat Jeesuksen jumalallisen voiman.
Jeesus ei astunut näyttävästi julkisuuteen ja ilmoittanut olevansa Messias. Aloittaessaan julkista toimintaansa Kaanaan häissä Hän toimi vähäeleisesti kulissien takana. Se mitä tapahtui, todisti opetuslapsille kiistattomasti, että Jeesus on Messias.
Kertoessaan Jeesuksen ihmeteoista Johannes ei puhu ihmeistä vaan tunnusteoista. Huomio ei siis ole yliluonnollisessa ja ihmeessä. Tunnusteot ovat todisteita, jotka osoittavat Jeesuksen jumaluuden. Ne paljastavat Hänet Luojaksi, joka luomisvoimallaan kykenee muuttamaan veden viiniksi. Tekstin perusteella laatuviiniä saatiin n. 500 litraa!
Tunnustekojen myötä Jeesuksen jumaluudesta paljastuu kaksi seikkaa: Ensinnäkin, Hänellä on yli-inhimillinen kyky hallita luonnon voimia ja lainalaisuuksia. Ja toiseksi, tunnusteoissa paljastuu olennainen jumalallinen piirre: Jeesus on armollinen ja hyvä. Myötätunto ja rakkaus ihmisiä kohtaan ohjaavat aina Hänen voimaansa ja valtaansa. Jeesuksen tunnusteot ovat jumalallisen armon ilmentymiä.
Johannes esittää Jeesuksesta muita puolia kuin muut evankeliumien kirjoittajat. Hän kertoo mm. Jeesuksen kohtaamisesta samarialaisen naisen kanssa, jonka miesasiat olivat huonolla tolalla. Sitten Hänen luokseen tulee kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairas. Sen jälkeen Jeesus parantaa 37 vuotta vammaisena viruneen miehen Betesdan lammikolla.
Kaanaan häissä oli kysymys ihmisten kohtaamisesta ja heidän pulmallisen tilanteensa ymmärtämisestä. Häät olisivat menneet mönkään, jos tarjottava olisi loppunut. Se olisi ollut häpeä hääparille ja koko suvulle. Nolo alku avioliitolle.
Huomio kiinnittyy Jeesuksen hienotunteisuuteen. Tamperelaisena hän olisi sanonut: ”Ei tehrä tästä ny numeroo!” Ihme tapahtuu melkein huomaamatta jossakin kyökin puolella. Jeesus ei huuda: ’katsokaa, millainen ihme nyt tapahtuu!’
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa, mutta se ei tapahdu rummunlyönnin säestämänä. Kysymys oli hienotunteisuudesta ja nöyrästä armollisuudesta nuorta paria kohtaan.
Kun joskus mietin Jeesuksen armollisuutta, kuulin radiosta Kari Enqvistin kolumnin. Enqvist on kosmologian emeritus professori ja ateisti, joka usein kritisoi kristinuskoa. Silti hän sanoi: ”Maailma on muuttunut ilottoman oikeaoppiseksi, jossa ainuttakaan virhettä ei anneta anteeksi. Ei edes, vaikka pyydettäisiin anteeksi…
”Siksi kaivattaisiin armoa ja anteeksiantoa, nöyriä hyveitä… Jokainen meistä voisi omaksua edes rahtusen armollisuutta sekä valmiutta sietää virheitä, joista ihmisen elämä kuitenkin pääosin koostuu.”
Monelle Jeesuksen ihmeteot ovat ylitsepääsemätön älyllinen kompastuskivi. Tieteellisen maailmankuvan omaksuneet ovat vakuuttuneita, ettei vettä pystytä muuttamaan viiniksi. Heidän käsitysmaailmansa ei sisällä ihmeen mahdollisuutta.
Mutta nekin, jotka eivät usko Jeesuksen tunnustekoihin, kaipaavat yhteiskuntaan vanhanaikaista kristillistä armollisuutta ja myötätuntoista ymmärtämystä toisten ihmisten erilaisuutta ja heikkoutta kohtaan.
Kaanaan tunnusteon kautta Jeesus ilmaisi kirkkautensa. Jeesuksen tunnusteot ovat vain alku sille, mitä Hän on tehnyt miljoonille: Syyllisyyden ja häpeän riuduttamat ihmiset saavat anteeksi kaiken. Heidän asemansa Jumalan edessä on muuttunut: jumalattomasta on tullut vanhurskas ja syntisestä pyhä! Ihmiset ovat löytäneet toivon ja tarkoituksen. On Jumalan ihme, kun ihminen löytää elämäänsä ilon ja rauhan siitä varmuudesta, että Jumala on ottanut hänet lapsekseen.
Täällä kirkossa on tänään alttarilla viiniä, ei kuutta sammiota kuten Kaanan häissä. Silti riittävästi, että jokainen haluava saa. Tämänkin viinin suhteen tapahtuu ihme. Ehtoollisrukouksessa viiniin liittyy Jumalan armo ja siunaus. Jeesus itse on siinä läsnä. Meille välittyy Jumalan armo.
Messun päättyessä meidät lähetetään palvelemaan Herraa iloiten. Kristuksen armon kautta me armahdetut kykenemme armahtamaan ja palvelemaan. Kristuksen rakkaus ohjaa ja varustaa meitä antamaan anteeksi ja olemaan armollisia. Elämään todeksi arjen keskellä Kristuksen armoa.
Aamen.
Saarna messussa 4.1.2025
Harri Kuhalampi
Herran huoneessa
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2
Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.
---
Hengellisillä kesäjuhlilla lapset joutuvat joskus eroon vanhemmistaan. Heitä etsitään ja kuulutellaan juhlakentällä. Sitten isä tai äiti tavoitetaan ja eksynyt lapsi saadaan takaisin vanhempiensa luo.
Jeesuksen kohdalla tilanne oli toinen. Hän oli jo 12-vuotias, eikä enää lapsi ja perään katsottava. Paluumatkalla Jerusalemista vanhemmat olettivat hänen olevan matkaseurueessa tuttujen seurassa. Vaan eipä ollut!
Heidät valtasi huoli ja pelko: Kohtaako heitä nyt Jumalan viha, kun olivat hukanneet Jeesuksen?
Lopulta Jeesus löytyi Temppelistä keskustelemasta oppineitten seurassa.
Yllättävästi tämä kertomus paljastaa tärkeitä näkökulmia hengellisyyteen.
Jeesuksen älyllinen mielenkiinto oli herännyt uskonnon perimmäisiä totuuksia kohtaan. Hänellä, kuten meillä jokaisella on tarve ymmärtää mistä uskonasiassa on kysymys. Haluamme tietää, mitä on tiedettävissä salatusta Jumalasta, tai ainakin siitä, minkä Hän on paljastanut itsestään.
Hengellisyytemme tarvitsee älyllisen rakenteen kypsyäkseen terveesti ja tarjotakseen aineksia, joitten varassa jaksamme kohdata elämän haasteet. Meidän on saatava tietää ja ymmärtää, miksi Jumala on niin armollinen ja hyvä. Meillä on tarve järkemme avulla jäsentää ne syyt ja perusteet, miksi Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ehdottoman luotettava ja varma kuin Pohjolan peruskallio.
Jeesuksella oli halu oppia uskontonsa perusteet. Siksi hän ujuttautui keskusteluun korkeasti oppineitten kanssa.
Kirkkomme on kautta historiansa kutsunut nuoret rippikouluun, kristillisen opetuksen piiriin.
Edelleen kirkkomme kohtaa ihmisten kysymykset ja pyrkii vastaamaan jokaisen haluun ymmärtää uskon sisältöä. Kaikki me haluamme saada tolkkua käsittämättömästä: miksi Jumalan Poika tuli ihmiseksi? Miksi Hän, Vapahtajamme, suostui ristiinnaulittavaksi puolestamme? Pyhä Henki ohjaa meitä oivaltamaan, ettei rakastava Jumala olisi mitenkään voinut hylätä meitä, omaksi kuvakseen luomiaan ihmisiä, tuhoon.
Jeesus oli temppelissä ensimmäistä kertaa. Juhlien yhteydessä musiikkiväki pani parastaan. Esipihoilla ja marmoripylväiköissä kaikui ylistys tavalla, joka oli uutta Jeesukselle. Musiikki tarjosi hänelle sykähdyttävän aistikokemuksen Jumalan läsnäolosta ja majesteettisuudesta. Sellaisia kokemuksia me kaikki tarvitsemme!
Päivien vaellus Jerusalemiin, ja viikon juhlat päälle, muodosti unohtumattoman yhteisöllisen elämyksen: hauskoja, lämminhenkisiä kohtaamisia, ystävällisiä sanoja, yhteisiä ilon hetkiä.
Lapuan piispa Eero Lehtinen suoritti 1960-luvulla piispantarkastuksen Lehtimäen seurakunnassa. Olin isovanhempieni mukana päätösjumalanpalveluksessa. Sitten iltapäivän aluksi meidät kouluikäiset kutsuttiin kirkon etupenkkeihin kuulemaan piispan puhetta. Piispan lopetettua kirkkoherra pyysi lapsia siirtymään vanhempiensa luo.
Vaan minäpä en lähtenyt. Istuin hiljaa etupenkissä koko piispantarkastuksen loppulausunnon käsittelyn ajan. Päätteeksi veisattiin virsi, jonka aikana piispa tuli viereeni. Virren jälkeen kävimme tärkeän keskustelun. Voin paljastaa, että emme käsitelleet teologian pulmakysymyksiä. Sen sijaan piispan välittömyys ja lämmin huomaavaisuus jäivät lähtemättömästi mieleeni. Minut, pikkupojan Lehtimäen Länsikylän Puolivälinperältä oli huomattu. Muutama ystävällinen sana ja joku lämmin huomaavaisuus muuttivat näkökulmani loppuiäksi.
Varmaan myös reipas nasaretilainen nuorimies huomattiin Jerusalemissa. Ilmeisesti Hän nautti tuttujen tapaamisesta. Olivatko ikätoverit kuitenkin Hänelle tylsää seuraa koska hän hakeutui asiantuntijoitten pakeille?
Jeesuksen vastaus äidilleen paljastaa, että temppelivierailun anti oli syvällisempi kuin vain tiedonjanon tyydyttäminen ja tarve ymmärtää uskoa perusteellisemmin. Jumalanpalveluksen vaikuttavuus, musiikin koskettavuus tai kohtaamisten lämpö ei ollut pääsiäisjuhlan olennaisinta antia.
Oli kysymys Jumalan kohtaamisesta. Jeesus sai olla paikassa, jossa itse Jumala oli läsnä.
Tajuammehan, että juuri nyt Kristus itse on keskellämme, Pyhässä Sanassaan sekä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Jumaluuden ja armon salaisuus on taas koettavissa tässä tämän alttarin ääressä.
Aamen.