Saarna toisena pääsiäissunnuntaina 10.4.2023

Bror Träskbacka

 

 

 

 

 

 

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

On ilmeistä, että pääsiäisen tapahtumat tulivat myös Jeesuksen seuraajille täydellisenä yllätyksenä. Hauta, johon Herramme oli laitettu olikin tyhjä. Surullisina tultiin haudalle, mutta Hän ei ollut haudassa! Elämä oli voittanut, kuoleman valta oli kukistettu, kuten enkelit todistivat. Ylösnoussut näyttäytyi ja pian tämä ihmeellinen tieto levisi. Hauta oli tyhjä! Jeesus elää!

Tämän ei olisi pitänyt tulla opetuslapsille ja naisille haudalla yllätyksenä. Jeesushan oli monta kertaa kertonut heille ylösnousemuksestaan, joka tulee tapahtumaan kolmantena päivänä. Mutta heidän oli mahdotonta ymmärtää tämä. Näin vaikka olivat eläneet ja kulkeneet Jeesuksen kanssa vuosia.

Heidän käyttäytymisensä viittaa siihen, että he eivät uskaltaneet odottaa Jeesuksen ylösnousemusta, vaan menivät haudalle suremaan Mestariaan, joka oli käsittämättömällä tavalla tuomittu kuolemaan ristillä.

Mutta, merkillistä tässä on se, että Jeesuksen vastustajat olivat kyllä panneet merkille hänen sanansa tulevasta ylösnousemisestaan. He olivat jopa varautuneet laittamalla vartijoita Jeesuksen haudalle, ettei vaan kukaan tulisi haudalle varastamaan hänen ruumista ja väittäisi, että hän on ylösnoussut.

Mutta pääsiäisaamun tapahtumat poistivat kaikki epäilykset. Sinetöity hauta oli tyhjä. Sitä tosiasiaa ei voinut kukaan kieltää. Kuka tahansa pystyi sen toteamaan. Kivi oli poissa ja sotilaat, jotka vartioivat hautaa olivat hyvin järkyttyneitä. Tyhjä hauta oli todistus jostain hyvin ainutlaatuisesta tapahtumasta.

On myös merkillepantavaa, ettei kukaan väittänytkään, ettei hauta olisi ollut tyhjä, eivät edes Jeesuksen vastustajat. Sotilaatkin todistivat siitä.

Mutta, samaan aikaan kun opetuslapset ja naiset alkoivat ymmärtää mitä tyhjä hauta tarkoitti, Jeesuksen vastustajat levittivät huhua siitä, ettei ylösnousemusta ollut tapahtunutkaan. Samaan aikaan kun ylösnoussut Herra näyttäytyi opetuslapsille ja naisille, ylipapit lahjoivat hautaa vartioineet saadakseen oman versionsa tapahtuneesta levitettyä kansan joukkoon. Väitettiin että opetuslapset olivat varastaneet Jeesuksen ruumiin vartijoiden nukkuessa. Tämä versio on kaikkina aikoina puhutellut niitä, jotka eivät tahdo uskoa pääsiäisen ihmeeseen.

Jopa Maria päivän evankeliumitekstissä luuli aluksi, että puutarhuri oli vienyt hänet, Maria luuli nimittäin ylösnoussutta Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi hänelle: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.”

Naiset Jeesuksen haudalla sekä opetuslapset varmistuivat siitä että Herra elää. Ei häntä ollut viety haudasta pois, vaan elämä oli voittanut, hän oli ylösnoussut!

Heidän pelkonsa vaihtui iloon. Heidän Mestarinsa ja Herransa oli kuolemallaan kuoleman voittanut! Hän oli totisesti ylösnoussut!

Pitkäperjantain suru ja toivottomuus vaihtuivat iloon ja toivoon ja heistä tuli uskon sotureita, jotka elämällään todistivat Jeesuksesta. Tyhjä hauta muutti kaiken! Jeesuksen opetuslapset maksoivat hengellään uskostaan ylösnousseeseen, kaikki paitsi Johannes kuolivat martyyreinä. Juudas, joka kavalsi Jeesuksen, kuoli oman käden kautta. 

Jeesus elää, hän ei jäänyt kuoleman omaksi! Se on sanoma, jota opetuslapset julistivat kaikille ihmisille. Ja kun kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.

Jumala sovitti meidän ja maailman synnin Golgatan ristillä. Kuolema, joka saa voimansa synnistä oli mitätöity. Elämä voitti. Jeesuksen hauta oli tyhjä.

Ylösnoussut Herramme kohtasi opetuslapsensa Galileassa. Meidät hän kohtaa sanassa ja sakramenteissa. Ehtoollisessa hän on läsnä ja antaa meille voimansa ja voittonsa.

Ja niin voimme kohdata ylösnousseen ja antaa hänen uudistaa meidät tahtonsa mukaan. Hänessä meillä on syntiemme anteeksiantamus, elämä tässä ja nyt ja kerran ikuisuudessa, jossa hän on kaikki kaikessa. Tämä lahja on myös sinun ja minun, jonka me uskossa saamme tänäänkin toisena pääsiäispäi-vänä vastaanottaa.

Aamen.

Saarna 1.4.2023

Rovasti Juhani Huovila

 

 

 

 

 

 

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.

Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin;'Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille." Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle:"Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on aina luonanne, mutta minua teillä ei aina ole."

0n ilo olla muutaman vuoden jälkeen täällä Torreviejassa ja rakkaaksi tulleessa kirkossa. Kolmen vuoden aikana koimme puolisoni Riitan kanssa täällä olon ja työskentelyn erittäin antoisana ja sisältörikkaana. Yksi mieleenpainuva tapahtuma täällä on palmusunnuntaina alkava pyhä viikko, Semana Santa, jolloin Raamatun tapahtumia tuodaan kaduille kulkueissa.

Palmusunnuntain saarnateksti johdattaa meidät yhteen tapahtumaan noin viikkoa ennen pääsiäistä. Vapahtajamme oli lähellä kärsimystietänsä ja kuolemaansa ja halusi tavata vielä ystäviään heidän kodissaan.

Katsomme nyt, mitä siellä tapahtui ja, mitä voisimme oppia  tuosta hetkestä. On sanottu, että näissä tapahtumissa on elävä kuva seurakunnasta tai kirkosta. Tuossa hetkessä Martta palveli vieraita, Maria osoitti rakkautta ja kiitollisuutta Jeesukselle, Jeesuksen kuolleista herättämä Lasarus oli todistus kuoleman voittamisesta ja Juudas Iskariot pilasi juhlahetken turhentamalla Marian rakkaudenosoituksen.

Tekstissämme keskeisenä on Marian suorittama Jeesuksen jalkojen voiteleminen. Maria oli löytänyt hyvän osan elämässä kuuntelemalla paljon Jeesuksen opetuksia. Hän oli saanut runsaasti hyvää Jeesukselta ja nyt oli oikea hetki kiittää häntä. Parempi eläessä kuin kuoleman jälkeen.

Seurakunnassa ja kirkossa olemme myös kuulemassa Jeesuksen puhetta. Saamme kuulla, mitä hyvää hän on edestämme tehnyt. Saamme kiittää häntä sanoin ja sävelin. Saamme kääntyä hänen puoleensa, tuoda hänelle pyyntömme ja rukouksemme, elämän vaikeat asiat, tunnustaa syntimme, vastaanottaa ehtoollisella anteeksiannon sekä palvoa häntä. Jumalan ja Vapahtajan edessä oleminen tekee hyvää meille ihmisille.

Tuossa kodissa  myös palveltiin toisia, Martta käytännön ihmisenä on esikuva palvelemisesta. Hän pani lahjansa käyttöön. Mekin olemme niin seurakunnassa kuin arkisessa elämässämme kutsutut palvelemaan toisiamme. Mahdollisuuksia on paljon lähellä ja kauempana.Toisten palveleminen tuo iloa ja palkitsee. Se tekee ihmiselle hyvää.

Ikävän särön ja ilmapiirin pilaamisen tähän ystävien juhlahetkeen tuo Juudas Iskariot. Hän laskelmoi ja loukkaantui Marian toimintaan ihan rationaalisin perustein, mutta väärin motiivein saadakseen itselleen vilpillä rahaa. Jeesus palautti hänet todellisuuteen. Aina voi auttaa köyhiä ja niin tuleekin tehdä, mutta on hetkiä, jolloin vain on mahdollista tuhlata läheiselle ihmiselle. Eivät nämä ole toistensa vastakohtia.

Täällä Espanjassa on valtavasti mahtavia, komeita kirkkoja. Joskus miettii, eikö rahat pitäisi antaa köyhille eikä kirkkojen rakentamiseen. Ne eivät ole toistensa vastakohtia. Kirkkojen kautta on autettu ja autetaan runsaasti köyhiä.

Juudas Iskariotin tavoin kovin helposti loukkaannumme toistemme tekemisiin. Kun on kysymys rahan käytöstä, tulee varsinkin törmäyksiä. Ihmissuhteet katkeavat, ilmapiiri myrkyttyy, yhteisöt jakaantuvat. Elämässä on erilaisia näkemyksiä, ei niistä pidä närkästyä ja loukkaantua. Se ei tee hyvää ihmiselle eikä yhteisöille.

Jeesuksen ystävien kodissa erilaisten näkemysten keskellä jäi kuitenkin ilmaan suloisen voiteen tuoksu. Seurakunnassa meillä on ihmeellinen evankeliumi, sanoma edestämme kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajasta. Se on parasta, mitä ihminen voi vastaanottaa. Siinä on suloinen tuoksu. Se tahtoo täyttää mielemme ja sisimpämme käydessämme hiljaiseen viikkoon, Semana Santaan. Se tekee ihmiselle todella hyvää!

Saarna 4. paastonajan sunnuntain (Laetere) mukaan 18.3.2023

Kirkon ulkoasian johtaja, kirkkoneuvos, Dos. Kimmo Kääriäinen

 

 

 

 

 

 

Ihmiset kysyivät Jeesukselta: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” He halusivat tehdä hyvää, he halusivat toimia oikein ja tavalla, joka kelpaisi Jumalalle. He halusivat olla kunnon kristittyjä, vaikka tuota ”kristitty” käsitettä ei vielä tuossa vaiheessa ollutkaan kuvaamaan Jeesuksen seuraajia.

Ihmisten ajatuksissa oli se, mitä heidän pitäisi tehdä kelvatakseen Jumalalle. Tämä on ollut kristityille tyypillistä pohdintaa vuosisatojen aikana. Ja vuosisatojen aikana kristityille on myös tarjottu erilaisia malleja siitä, mitä meidän pitäisi tehdä ja myös siitä, mitä emme saa tehdä. Eri kirkoilla on tästä omat korostuksensa ja myös oman kirkkomme sisällä eri herätysliikkeillä on omat korostuksensa.

Jotkut korostavat sitä, että kunnon kristityn tulee lukea aktiivisesti Raamattua ja rukoilla säännöllisesti sekä osallistua aktiivisesti seurakunnan toimintaan tai kyseisen herätysliikkeen järjestämiin tilaisuuksiin. Toiset painottavat sitä, että on pitäydyttävä tiukasti herätysliikkeen määrittelemässä ”oikeassa” luterilaisessa opissa. Kolmannet korostavat hiljaisuutta Jumalan edessä ilman, että omasta hurskaudesta tehtäisiin suurempaa numeroa. Lisäksi eri herätysliikkeillä on omia listojaan siitä, mitä kristitty ei saa tehdä – perinteiset suomalaiset kieltolistat sisälsivät vaikkapa viinan, tupakan, tanssin ja kortinpeluun.

Yksittäisillä papeilla ja saarnamiehillä voi olla melkoisesti luovuutta etenkin näiden syntilistojen laatimisessa. Itsekin kunnostauduin nuorena viidesläisenä syntilistojen omaksumisessa ja niiden laatimisessa, mutta en heti keksinyt itse kaikkea, mikä voisi olla väärin.

Tässä oli mahdollista saada lisäoppia. Meillä oli tapana tai velvollisuutena käydä seurakunnan kokouksissa tunnustamassa alttarilla syntejämme. Vaikka olimme luterilaisia, olimme ekumeenisia ja kävimme usein myös Vapaakirkon ja helluntaiseurakunnan kokouksissa, joissa illan päätteeksi oli aina kutsu alttarille, jos jokin painaa mieltä – ja aina painoi, sillä Jumalalle kelpaamisen vaatimuslistat oli viritetty niin vaativiksi.

Olin eräänä iltana helluntaiseurakunnan kokouksessa ja kun taas syyllisyys oli päällä, menin jonottamaan alttarille. Minua ennen saarnaajan kanssa oli keskustelemassa iäkäs nainen synnintunnossaan. Hän kertoi hirmuisesta lankeemuksesta, kun oli kokoukseen tullessaan pelannut matkalla pajatsoa. Saarnaaja kuunteli vakavana ja lausui sitaatin Raamatusta ”Ei yksikään, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen, ole kelvollinen Jumalan valtakuntaan.” Silloin opin, että myös pajatson pelaaminen on syntiä. Nykyisin on tietysti helpompaa välttää tuota kiusausta, kun pajatsoja ei enää ole.

Tuo pajatsojuttu on yksi esimerkki siitä, miten synniksi voidaan määritellä melkein mitä tahansa ja näillä ihmisten keksimillä syntilistoilla on tapana kasaantua. Yhä useampi asia alkaa tuntua väärältä ja kuormittaa mieltä. Yritämme kelvata Jumalalle tekemällä parannusta sellaisista asioista, jotka joku on keksinyt määrittää synniksi – ei Jumala, vaan joku ihminen. Näistä ihmisten laatimista ehdoista tulee uskonelämän ydin, ei uskosta ja siitä Jumalasta, johon uskomme.

Mitä Jeesus vastasikaan niille, jotka kysyivät häneltä ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Ja hän jatkoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Usko riittää – ja se on Jumalan teko – ei ihmisten omien ponnistelujen tulosta. Tuosta Jumalan teosta – uskosta – kumpuavat hyvät teot, lähimmäisen rakkaus, halu auttaa toisia, halu jakaa leipää niille, joilla sitä ei ole, ja myös halu tulla Jumalan kasvojen eteen, niin että voi sydämestään laulaa alkuvirran sanoin ”On riemu, kun saan tulla, sun Herra temppeliis.”

Saarna 4.3.2023

Bror Träskbacka

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tämän pyhän teemana on rukous ja usko. Päivän evankeliumitekstissä kohtaamme kanaanilaisen naisen, jolla oli suuri huoli tyttärensä terveydestä. Sen huolen me kaikki ymmärrämme, äidillä tai isällä on lapsistaan huolta ja varsinkin silloin kun terveys on uhattuna.

Tämä äiti, tämä nainen tuli ulkopuolelta. Hän ei ollutjuutalainen. Hän ei kuulunut Israelin valittuun kansaan. Ja Jeesus ei ollut vielä lähettänyt opetuslapsiaan julistamaan evankeliumia kenellekään muulle kuin Israelin lapsille. Mutta tämä nainen rohkeni pyytää Jeesukselta apua ja rukoili, että hänen tyttärensä parantuisi. Ja hänessä todellakin yhdistyvät tämän päivän teeman sanat - rukous ja usko!

Meilläkin on lupa tulla Jumalan luo, rukouksiemme ja sisimpien ajatustemme kanssa. Ja meillä on paljon opittavaa tältä naiselta ja hänen sinnikkyydestään. Hän ei vaatinut mitään oikeuksia, vaan hän tuli nöyryydessä ja sitkeydessä, ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua!”

Hänen armonhuutonsa nousi Herran luokse sellaisella voimalla ja intensiteetillä, joka saisi kirkkojen katotkin kohoamaan. Hänellä oli hätä ja hän tiesi mistä avun voi löytää!

Elämme irrallisuuden, hajoamisen, stressin, hälinän ja vaatimusten aikaa. On monenlaista hätää. On ahdistusta ja on surua. Sekä maailmalla että lähellä on monenlaista hätää.

Mutta myös kirkko itse kärsii välillä ahdistuksesta. Miten kaikki hänen lapsensa todella voivat? Saatamme olla niin tottuneita siihen, että jumalanpalveluksen viettäjät ovat aina vähemmistö, että olemme hyväksyneet sen normaaliksi. Vaikka useimmat suomalaiset ovat kirkkomme jäseniä, kastettuja ja konfirmoituja, moni on kadoksissa Herran kasvojen edessä. Mikä on sitten seurakuntana sitoutumisemme näihin kanssaihmisiin? Meidän tulisi kirkkona, kuten kanaanilainen nainen, kääntyä Herramme puoleen, tuhlaajapoikien ja tyttärien puolesta, emmekä antaa periksi rukouksessa ja uskossa.  Seurakunnan tehtävä kun on kohottaa heidät Jumalan eteen ja rukoilla heidän puolestaan, että he saisivat avun ja löytäisivät elämässään suunnan ja tarkoituksen!

Nainen ei aluksi saanut vastausta itkuunsa. Näytti siltä, että hän huusi turhaan tyhjään tilaan. Ja opetuslapsetkin olivat vaivautuneita ja sanoivat Jeesukselle: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta, kanaanilainen nainen noudatti patriarkka Jaakobin ohjetta: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua" (1 Moos.32:26). Hän ei päästänyt irti ennen kuin Herra kuuli häntä. Ja hän rukoili armoa. Jopa muruset isäntänsä pöydästä riittäisivät hänelle.

Jeesus kuuli naisen rukouksen. Mikään rukous ei ole turha! Jumala kuulee, mitä pyydämme, ja antaa vastauksen oikeaan aikaan ja jopa antaa enemmän kuin osaamme pyytääkään. Jo Vanhassa testamentissa luvataan: ”Minä johdatan heitä kun he kulkevat rukoillen.” (Jeremia 31:9)

Roomalaiskirjeen luvussa 8, jakeessa 34 on kirjoitettu: ”Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!” - Jeesus itse, on paras esirukoilijamme!

Saamme tulla Jumalan luo rukouksiemme ja huokauksiemme kanssa. Ja mikään rukous ei ole turha! Jumala kuulee rukouksemme ja Jumala vastaa, kun sen aika on. Ja vastaa kuten oikeamielinen ja vanhurskas, ei aina kuten me sillä hetkellä toivoisimme, hän näkee kauemmas kuin me.

Kanaanilaiselle naiselle Jeesuksen vastaus oli: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” – Ja Raamattu kertoo, että ”siitä hetkestä tytär oli terve”! -

Jumala suokoon, että hän sanoo saman meille. Äidin rukous ja usko oli vahva! Mahdottomasta tuli mahdollinen. Jumala armahti, Jumala paransi. Elämä voitti!

Aamen.

 

Laskiaissaarna 18.2.2023

Bror Träskbacka

 

 

 

 

 

 

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Päivän evankeliumitekstissä käsitellään sitä, miten Jeesus kertoo opetuslapsilleen edessä olevasta tiestään Jerusalemiin ja tulevan pääsiäisen kärsimyksistään. Ja sen jälkeen tekstissä kerrotaan miten Jeesus parantaa sokean miehen.

Miksiköhän Luukas kertoo näistä asioista peräkkäin? Ehkä siksi, että teksti ei kerro vain fyysisestä sokeudesta, vaan myös ymmärtämättömyydestä, ymmärtämisen sokeudesta. Opetuslapset olivat täysin sokeita sen edessä, mitä Jeesus heille kertoi omasta tiestään Jerusalemiin. Luukkaan evankeliumista (18:34) luemme: ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti”.

Opetuslapset, jotka olivat kulkeneet hänen kanssaan kolmisen vuotta, eivät siis ymmärtäneet, mitä Jeesus oli heille sanonut. Eivät sittenkään, vaikka oli tullut se hetki, josta profeetatkin olivat kertoneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan, hänet häpäistään ja tapetaan. Mutta tämä ei ollutkaan kaiken loppu. Kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

Mutta tästä kaikesta opetuslapset eivät ymmärtäneet mitään. He olivat täysin sokeita tämän sanoman edessä. He olivat kyllä tunnustaneet hänen olevan Messias. Ja he olivat nähneet Jeesuksen tekevän ihmeitä. Mutta tällä kertaa heillä ei niin sanotusti leikannut. Vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jeesus oli ottanut puheeksi sen, minkä piti tapahtua: Messiaan tuli kärsiä ja kuolla ”antaakseen henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”. Mutta joka kerta kun Jeesus otti tämän asian esille, opetuslapset olivat täysin sokeita sille mitä heille kerrottiin, vaikka Jeesus puhui asiasta hyvinkin suoraan.

”Ihmisen Poika tapetaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet. He eivät voineet hyväksyä sitä, että näin todella tapahtuisi heidän Mestarilleen. He kieltäytyivät uskomasta tätä.

On mielenkiintoista huomata, miten apostolit myöhemmin, kun he avasivat silmänsä, ymmärsivät, että Jeesuksen kärsimyskuolema oli Jumalan suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi ja synnin sovittamiseksi. Ja jos kerran opetuslasten polku tämän ymmärtämisessä oli pitkä ja mutkikas, niin voi myös meidän polkumme, tämän sisäistämisessä, olla sitä.

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset vihdoin ymmärsivät, mutta matkalla ylös Jerusalemiin he olivat vielä hengellisesti sokeita. Jeesuksen kärsimystie, kuolema ja ylösnousemus oli Jumalan pelastussuunnitelma. Ei ollut muuta tapaa. Vain Jumalan Poika, hän, joka itse oli synnitön, sovitti maailman synnin ja pelasti meidät kuolemasta. 

Opetuslapset rakastivat Mestariaan. He olivat jättäneet kaiken ja olivat seuranneet häntä. He tiesivät, että hän oli myös tekemisissä syntisten kanssa, ja että hän ei tehnyt eroa ihmisten välillä. He olivat ymmärtäneet, että hän tuli Jumalasta ja että Jumalan valtakunta oli tullut maan päälle Jeesuksessa. Mutta sille, että Jumalan pelastussuunnitelma vaati, että hänen täytyi antaa henkensä heidän ja koko maailman puolesta, sille opetuslapset  olivat täysin sokeita.

Jerusalemiin johtavalla tiellä Jeesus antoi opetuslasten nähdä ihmeteon, jonka merkitystä he eivät heti ymmärtäneet, mutta myöhemmin se auttoi heitä avaamaan silmänsä ja parantumaan hengellisestä sokeudesta.

Sokea kerjäläinen, joka istui tien varrella sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna minulle näköni”. Sokea kerjäläinen voi toimia kuvana meistä ihmisistä, sellaisina kuin me olemme. Jeesus paransi tämän miehen sokeuden ja hänen parantumisensa oli merkki siitä, että Jumalan valtakunta oli lähellä – samalla parantuminen toimii myös esimerkkinä siitä, kuinka Jeesus haluaa avata silmämme Jumalan aikeille.

Opetuslapset olivat sokeita sille, mitä vaadittiin, jotta he voivat pelastua. He olivat myös sokeita sille, mikä oli Jeesuksen varsinainen tehtävä. Mutta ehkä merkitys on vielä syvempi. Ei nähty sitä, mitä Jumala maksoi pelastaakseen meidät synnin ja pahan vallasta.

Samalla tavalla kuin sokea mies pyysi apua vaikeaan tilanteeseensa nähdessään Jeesuksen ja sai hätäänsä apua, meidänkin rukoukset kuullaan kun pyydämme armoa, apua ja johdatusta tajutessamme, että me emme voi pelastaa itseämme.

Ja silloin näemme selvästi, mitä tarkoittaa se, että Jeesus meni ylös Jerusalemiin ja antoi henkensä puolestamme. Ja näemme myös, mitä tarkoittaa, että Jumala armahtaa ja että meillä on upea Vapahtaja. Siksi uskallamme toivoa syntien anteeksiantoa, elämää ja autuutta. Ja voimme yhdessä tienvarsilla olevien ihmisten kanssa, kuten tänään evankeliumitekstissämme kerrotaan, "kiittää ja ylistää Jumalaa".

Keskiviikkona alkaa paaston aika, vaeltakaamme sen läpi Herramme kanssa ja rukoilkaamme, että hän avaa silmämme jälleen valtakuntansa salaisuuksille, jotta hän voisi sanoa meille jokaiselle pääsiäisen aamuna: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut."

Aamen.

Kynttilänpäivän saarna 4.2.2023

Bror Träskbacka

 

 

 

 

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Tässä kirkossa, tässä messussa, ei ole tänään ketään, joka ei tiedä, että Jeesuksen äidin nimi oli Maria. Kynttilänpäivä on yksi kirkkovuoden päivistä, jolloin ajattelemme myös Mariaa ja tiedostamme miten tärkeä hän oli osana pelastushistoriaa. Hän synnytti Jeesuksen, hän synnytti maailman pelastajan ja meidän kaikkien toivon. Siksi tänään palaa kirkossa kynttilät. 400-luvulta saakka on vietetty Kynttilänpäivää. Kun panemme toivomme ja uskomme Herraan Jeesukseen, niin pimeydellä ja pahuudella ei tule olemaan viimeistä sanaa. Valo voittaa pimeyden.

Kynttilänpäivää nimitetään myös Neitsyt Marian kirkossakäyntipäiväksi.

Maria ja Joosef menivät temppeliin kiittämään lapsesta, joka oli heille syntynyt. ”He menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen”, kuten päivän evankeliumi sen sanoittaa. Ja siellä Jerusalemin temppelissä he kohtasivat vanhan miehen, Simeonin, joka ”odotti Israelille luvattua lohdutusta”, Herran Voideltua, Messiasta, maailman pelastajaa.

Jeesus-lapsi oli silloin vain noin kuuden viikon ikäinen, kun hänet vietiin temppeliin. Siksi mekin vietämme Kynttilänpäivää noin kuusi viikkoa joulun jälkeen.

Maria ja Joosef olivat täynnä iloa esikoisestaan. He tunsivat suurta iloa ja kiitollisuutta pojastaan. He ja heidän lapsensa kokivat suurta siunausta sinä päivänä Jerusalemin temppelissä. Lapsi siunattiin, heitä siunattiin. Ja Maria ja Joosef olivat ihmeissään: ihmeissään siitä, mitä lapsesta sanottiin!

He kohtasivat temppelissä myös vanhan miehen, Simeonin, joka nähtyään Jeesus-lapsen otti hänet käsivarsilleen, kiitti ja ylisti Jumalaa. Tämä lapsi tuli maailmaan pelastamaan meidät kaikesta siitä, mitä pahan valta saa aikaan. Ja Simeon tiesi, että Jumala tulee, kun sen aika on, lähettämään Messiaan ja että Jumala myös pitää lupauksensa.

Voimme oppia paljon Marialta, Joosefilta sekä Simeonilta. Joosef ja Maria toivat Jeesus-lapsen temppeliin, koska niin oli pyhissä kirjoituksissa sanottu. Simeon taas kaipasi selvyyttä ja pani toivonsa Jumalan lupauksiin.

Ja he tekivät niin kuin Jumala oli sanonut. He toivat lapsensa temppeliin. He tulivat kirkkoon, kuten mekin tulemme, kysymyksinemme ja kaipauksinemme. Ja he tulivat ollakseen lähellä Jumalaa.

Eivätkä he pettyneet. Jumala siunaa ja antaa voimaa elämäämme ja tehtäviimme kun me häneltä sitä pyydämme.

Koko elämämmehän on loppuen lopuksi armon varassa. Jokainen uusi päivä on lahja, Jumalan lahja.

Ja elämässä riittää itse kullekin ihmettelemistä. Kuten Joosef ja Maria saivat ihmetellä, mekin saamme ihmetellä ja olla turvassa Jumalan kämmenellä, kuten virressä sanotaan.

Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen. Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton!

Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan. Milloinkaan hän ei hylkää, lastensa kanssa hän on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

 Aamen.

Saarna 21.1.2023

Hannu Suihkonen, Merimieskirkon pääsihteeri

Ennen tämän päivän evankeliumitekstiä Johannes kuvaa evankeliuminsa neljännessä luvussa Jeesuksen julkisen toiminnan alkua. Johannes kertoo, että Jeesus siirtyy Juudeasta Galileaan Samarian kautta. Miten hän kohtaa kaivolla samarialaisen naisen, joka tuon kohtaamisen perusteella todistaa kaupunkilaisille Jeesuksesta.

Siirtyminen paikasta toiseen ei sinänsä ole erityinen asia. Olennaista on evankeliumitekstin kertoma, että Jeesuksen oli kuljettava Samarian kautta. Juutalaisten olisi ollut mahdollista käyttää myös vaihtoehtoisia reittejä välttääkseen kulkemasta Samarian läpi. Johanneksen mukaan Jeesuksen oli kuitenkin välttämätöntä kulkea maan kautta, joiden asukkaiden kanssa juutalaiset eivät olleet puheväleissä ja joita he pitivät jotenkin epäilyttävinä. Historiallisista syistä samarialaiset koostuivat lukuisista eri kansakunnista ja siksi tuon ajan juutalaiset pitivät samarialaisia epäpuhtaina. Myös samarialaisten oli vaikea hyväksyä juutalaisia. Jeesus meni siis alueelle, jossa toisen kansallisuuden edustaja, toisin uskova ja ajatteleva koettiin uhaksi. Jeesus ilmeisesti siis halusi mennä Samariaan ja kohdata sen asukkaat, joiden kanssa juutalaiset eivät Johanneksen mukaan olleet missään tekemisessä.

Jeesuksen ja naisen tapaaminen kaivolla on kertomus Jumalan läsnäolosta ja kohtaamisesta, joka rakentaa siltaa ihmisten välille. Se on kertomus kohtaamisesta, joka muutti samarialaisen naisen elämän. Evankeliumissa Jeesus ylittää rituaalisen epäpuhtauden rajan ja pyytää toisesta kansasta olevalta ja toista uskoa edustavalta naiselta vettä. Nainen ymmärtää tilanteen erityisyyden ja pyytää Jeesukselta elämän vettä. Kertomus Jeesuksen ja naisen kohtaamisesta antaa paljon ajateltavaa myös eri tavoin uskovien näkökulmasta. Se osoittaa yhteisen lähteemme: Kristus tarjoaa elämän vettä, joka uudistaa meidät. Se muistuttaa meitä vieraanvaraisuuden ja kohtaamisen voimasta. Me luemme tämän päivän evankeliumitekstiä maailmassa, joka on nopeasti muuttuva ja monimutkainen. Asiat, jotka ovat aikaisemmin tuntuneet pysyviltä ovat olleet ja ovat monenlaisten ennakoimattomien ja yllättävien muutosten kourissa. Ihmiset ja ajatukset liikkuvat ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään entistä enemmän ja nopeammin. Ympäristön tilassa tapahtuvat muutokset tulevat vaikuttamaan elämäntapaamme. Nämä muutokset tuntuvat monille mahdollisuuksilta, mutta samalla aikaa ne herättävät myös monenlaisia ennakkoluuloja ja huolta. Ne herättävät kysymyksen omasta identiteetistä. Kuka minä olen, keitä minun ihmiseni ovat? Kaiken maailmassamme tapahtuvan muutoksen keskellä Jeesuksen julkisen toiminnan alku kertoo, että on välttämätöntä mennä sinne mikä tuntuu vieraalta. On  välttämätöntä olla vuorovaikutuksessa kulttuurin kanssa, joka tuntuu oudolta tai ihmisten kanssa, jotka koetaan muukalaisiksi. Meille kerrotaan, että tarvitsemme toisiamme ja tarvitsemme toistemme lahjoja. Jeesuksen ja naisen kohtaaminen johti molempia rikastuttavaan lahjojen vaihtoon.

Jeesuksen julkisen toiminnan alku kertoo, että jokaisen on tärkeä tuntea ja ymmärtää oma identiteettinsä. Silloin toisten identiteetti ei näyttäydy ihmisten kohtaamisessa tai kansojen, kulttuurien ja uskontojen vuorovaikutuksessa uhkana. Kun emme koe itseämme uhatuiksi, voimme kokea toisen täydentävän meitä. Kun Jeesus sanoo ”anna minun juoda astiastasi”, hän puhuu siitä kuinka yksi täydentää toista: veden juominen toisen kaivosta on ensimmäinen askel hänen olemassaolonsa kokemiseen.

Teen työtä Merimieskirkossa, joka on vuodesta 1875 tehnyt työtä ulkomailla elävien ja liikkuvien suomalaisten sekä merenkulkijoiden kanssa. Maailman muutoksen keskellä ihmisen pysyvät tarpeet ovat Merimieskirkon työn sekä ulkomailla toimivien suomalaisten seurakuntien keskiössä. Seurakuntien ja Merimieskirkon toiminnassa voi tapahtua asioita, joita tapahtui Sykarin kaivolla. Janoinen voi löytää juotavaa, nälkäinen tulla ravittua, toisen ihmisen kohtaamisen ja läsnäolon tarve tyydyttyä, kaipuu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään täyttyä. Kohtaaminen Kristuksen kanssa voi muuttaa koko ihmisen elämän.

Näin voi tapahtua kahden toisilleen entuudestaan tuntemattoman, toisensa muukalaiseksi kokevan ihmisen kohtaamisessa, jossa tunnistetaan toisten tarpeet kuten Sykarin kaivolla. Janoinen Jeesus sai vettä, samarialaisesta naisesta tuli Jeesuksen seuraaja ja todistaja.  Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen tarjosi kummallekin odottamattoman mahdollisuuden. Toinen toistemme tarpeiden tunnistaminen avaa meille keskinäisen yhteyden. Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen osoittaa, että vuoropuhelu erilaisen, vieraan ja tuntemattoman kanssa voi olla elämää antava. Jos nainen olisi noudattanut oman kulttuurinsa sääntöjä, hän olisi poistunut nähdessään Jeesuksen lähestyvän kaivoa. Tuona päivänä hän ei jostakin syystä seurannut vakiintuneita sääntöjä.

Kohtaamisessa Sykarin kaivolla oli kyse molemminpuolisesta vieraanvaraisuudesta. Siinä toteutui vieraanvaraisuuden syvin sisältö eli muukalaisen rakastaminen. Pohjimmiltaan kristillinen vieraanvaraisuus on Jumalan vieraanvaraisuutta, josta me kaikki saamme nauttia. Jumalan vieraanvaraisuus ei erottele, hänen edessään me emme ole muukalaisia vaan olemme kaikki hänen ihmisiään.

Loppiaissaarna 7.1.2023

Bror Träskbacka

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Voidaan kysyä, miksi idästä tulleita tietäjiä kutsutaan viisaiksi miehiksi? Siitäkö syystä, että he osasivat tulkita tähtitaivasta, vai oliko mahdollisesti myös kyse jostain muusta?

He olivat viisaita siksi, että he etsivät Kristusta! He etsivät totuutta ja totuuden etsiminen on viisautta. He näkivät kirkkaan tähden ja he halusivat tietää, mitä se todella merkitsi. Tähti vei heidät ensin Jerusalemiin ja he tulkitsivat tähtitaivasta niin, että Juudan maahan oli syntynyt kuningas. Mutta kuten tiedämme, heidän määränpäänsä ei ollutkaan Jerusalem, vaan Betlehem, Daavidin kaupunki Juudeassa, joka sijaitsee vajaat 10 km Jerusalemista etelään. Jerusalemissa idän tietäjät saivatkin apua kysymykseensä kirjanoppineilta. Profeetat kun olivat selvästi ilmoittaneet, missä Messias syntyisi.

Etsivä löytää! He eivät antaneet periksi. He seurasivat kirkasta tähteä, kunnes tähti pysähtyi Betlehemin kohdalle. Viisaat miehet etsivät ja lopuksi he löysivät. Meidän sen sijaan on helpompi löytää. Meillä on kirkot, jotka todistavat Vapahtajasta ja meillä on Jumalan sana, Raamattu, joka usein löytyy lähimmästä kirjahyllystä ja on käytettävissä lähes jokaisessa kodissa.

Viisautta on etsiä Kristusta. Viisautta on myös ylistää Kristusta.

Pyhät kirjoitukset sekä tähti näyttivät idän tietäjille tien Kristuksen luokse ja ”silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.” Ja näin he ylistivät Kristusta!

Kuningas Herodes sanoi myös haluavansa tulla kumartamaan syntynyttä lasta, mutta hänen suunnitelmansahan olivat aivan jotain muuta. Hän pelkäsi oman asemansa puolesta ja sen menettämistä. Mutta merkillepantavaa on, että ylipapit ja lainopettajat, vaikka tunsivatkin profeettojen ennustukset Messiaan syntymisestä, eivät tulleet kumartamaan lasta.

Monet ovat kuin kirjanoppineet, he tietävät kyllä, mitä Raamattu opettaa, mutta eivät tee sillä tiedolla arjessa paljoakaan. Kirjanoppineet eivät myöskään osoittaneet sellaista johtajuutta, jolla kansaa olisi voitu rohkaista ottamaan Messias vastaan.  

Viisailla miehillä taas on meille paljon opetettavaa. He uskoivat ja noudattivat sitä, mitä Jumalan sanassa sanottiin.

Viisaat idän tietäjät myös uhrasivat Kristukselle. He, kuten kuulimme, suorastaan maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. He toivat itsensä ja lahjansa Kristukselle iloisina siitä, että Jumala oli johdattanut heidät Vapahtajan luokse. Uskossa he antoivat lahjansa ja kumarsivat seimen äärellä.

Meillä on siis heiltä paljon opittavaa. Annamme itsestämme, ajastamme ja omastamme usein liian säästeliäästi.

Idän viisaat tietäjät taas etsivät, kunnes löysivät ja muuttuneina ja rohkaistuneina he jatkoivat elämäänsä kohdattuaan maailman toivon, Vapahtajan.

Vapahtajamme on edelleen läsnä ja luonamme kirkossa. Täältä meidän tulee häntä etsiä, täällä voimme olla kuulemassa mitä pyhät kirjoitukset sanovat, täällä me voimme osallistua ehtoollisen ihmeeseen ja tänne me voimme tuoda kiitoksemme siitä, että olemme löytäneet hänet, jonka Jumala lähetti meidän ja maailman pelastukseksi.

Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh.3:16). 

Ja itse uskossa Kristus on läsnä - myös meidänkin elämässä. Myös täällä ja tällä hetkellä. Itse uskossa Kristus on läsnä!

Aamen.