Turistipapin viimeisin saarna 2022

1. sunn. loppiaisesta 8.1.2022

Reijo Leino

Kasteen Lahja

Johannesta voidaan hyvällä syyllä kutsua ihmisestä lähtevän pelastuksen ja parannuksen kulminaatiopisteeksi. Tämä erämaassa asuva, kummallisesti pukeutuva ja askeettista elämää viettävä mies sai kansan liikkeelle. Ihmiset lähtivät kuuntelemaan hänen julistustaan – siitäkin huolimatta, tai juuri sen vuoksi, että Johanneksen puheet olivat rankkoja kuultavia. Johannes ei säästellyt sanan säilää. Hän ei nöyristellyt mahtavienkaan edessä, hän sanoi kaikille sen, minkä uskoi todeksi.

Mikä sitten sai Johanneksen aikalaiset kulkemaan vaikeita taipaleita tullakseen torutuiksi, tuomituiksi ja kenties julkisesti häpäistyiksi? Israelin kansa eli odotuksen aikaa – malttamattomana kansa odotti muutoksen tekijää – Messiasta.

Kun ihmisellä menee hyvin, silloin ei ole syytä odottaa. Mutta kun tuntee, että asiat eivät ole kohdallaan, kun taivaanrannalla häämöttää tummia pilviä, kun olo tuntuu turvattomalta ja epävarmalta – silloin odotetaan. Odotetaan muutosta, korjausta asioihin. Tällaisessa tilanteessa Israelin kansa oli. Malttamattomina tultiin myös Johannekselta kyselemään, oletko sinä ehkä Messias. – Miten mairitteleva kysymys! Johannes ei kuitenkaan tavoitellut itselleen ihmisten mainetta ja kunniaa ja niinpä hän vastaa selkeästi ja rehellisesti, että hänessä ei odotuksen aika vielä pääty.

Johannekseen asti ihmisen ja Jumalan välinen suhde oli syntiinlankeemuksesta saakka ollut huonolla tolalla. Tätä suhdetta oli korjattu erilaisilla toimenpiteillä, mutta asiat eivät tulleet kuntoon. Aluksi Jumala koetti hävittää ihmisen pahuuden vedenpaisumuksella – vain Nooa perheineen pelastui – mutta tilanne ei korjaantunut. Ihmisen ja Jumalan välinen suhde oli säröillä.

Sitten Mooses sai kymmenen käskyä – ohjenuoran, jonka varassa ihminen voi elää sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa – mutta tämäkään ei auttanut. Ihminen rikkoi lupauksensa ja jätti käskyt noudattamatta.

Jumala johdatti kansaa – profeetat ohjasivat sitä oikealle tielle – mutta aina vain ja toistuvasti kansa poikkesi pois Jumalan tahdon tieltä. Jumala rankaisi kansaa pakkosiirtolaisuudella ja muilla kohtaloilla, mutta silloinkin tulos oli sama – kansa ei täyttänyt Jumalan vaatimuksia.

Nyt oli sitten vuorossa tämä erämaan julistaja – Johannes kastaja. Hän julisti kansalle synnin synniksi ja vaati sitä tekemään parannusta, mutta hänkään ei ollut se Jumalan lupaama Messias.

Mikä sitten erottaa Jeesuksen häntä edeltäneistä jumalan miehistä? Tietysti se, että hän on Jumalan poika – osa kolmiyhteistä Jumalaamme, itse asiassa itse Jumala. Mutta sisällöllisesti ero on myös merkittävä. Syntiinlankeemuksesta Johannekseen Jumala oli odottanut, että ihminen luopuisi pahuudestaan ja alkaisi noudattaa Jumalan tahtoa. Usein ihmiset lupasivatkin muuttaa tapansa ja sitoutua Jumalaansa entistä paremmin. Usein tuo yritys, niin kuin monen meistä uudenvuodenlupaukset, oli aito ja todellinen, mutta lopputulos oli kuitenkin aina sama. Ihminen ei täyttänyt Jumalan vaatimuksia.

Tähän Jeesus tuli tuomaan muutosta. Kun pyhyyttä ei voitu saavuttaa tekemällä, kun ihminen ei täyttänyt Jumalan lakia, tuli Jumala itse täyttämään lain vaatimuksen ja sovittamaan ihmisen itsensä kanssa.

Tähän sovitukseen meidät liitetään kasteessa – siinä meistä tulee Jumalan perheväkeä.

Me luterilaiset haluamme – Jeesuksen kehotuksen mukaisesti – tuoda lapset jo pienenä kasteessa Jeesuksen luokse. Tällä me korostamme, että ihmisen pelastus ei ole hänen oma tekonsa. Jeesuksen luokse saa tulla ilman omia ansioita, ilman suorituksia. Hänen luokseen saa tulla ihminen, joka itsessään ei kykene hyvään.

Kun ensimmäiset ihmiset lankesivat saatanan juoneen ja rikkoivat Jumalan tahdon, he pakenivat Jumalan kasvoja – he yrittivät peitellä pahuuttaan Jumalan edessä – eivätkä tahtoneet kohdata häntä, ettei heidän pahuutensa paljastuisi. Kuinka usein löydänkään itseni samasta tilanteesta. Tiedän rikkoneeni Jumalan tahtoa vastaan, mutta sen sijaan, että hakisin turvaa Vapahtajalta, koetankin peitellä tekoani ja piileskellä Jumalaani.

Jumalaa en kuitenkaan pääse pakoon – eikä minun tarvitsekaan. Sovittaakseen meidät itsensä kanssa, Jumala uhrasi puolestamme oman poikansa – poikansa, joka oli hänelle rakas.

Siinä on viesti meille, jotka tuskailemme oman elämämme kanssa. Oman syyllisyytemme ja pahojen tekojemme vaivaamille. Jumala antoi kaikkensa, että voisi sovittaa meidät. Hän antoi ainoan poikansa, että yhteys Jumalan ja ihmisen välillä säilyisi. Tänään meidän ei tarvitse paeta Jumalan kasvoja – me saamme tulla tällaisinamme Jumalan luo ja hän armahtaa meidät – sillä Jeesus on meidät lunastanut synnin ja tuomion alta.

Kun huomaamme oman syyllisyytemme ja puutteellisuutemme lähimmäisten ja Jumalan edessä – silloin meille jää kasteen armo Kristuksessa - ja se riittää kyllä.

 

Kuvat ko. jumalanpalveluksesta 8.1.2022; Keijo Pekkanen