Turistipapin saaarnat 2020

Virsisaarna 53 ”Nuori Neitsyt Maria”

Hannu Tomperi

4. adventti 19.12.2020

1. Nuori neitsyt Maria
hämmästyen kuuli:
”Tulet Herran äidiksi,
hän on Kristus suuri.”

Sinä aamuna Maria otti juoksuaskelia kaivolle. Juostessaan katsahti olkansa yli seurasiko kukaan. Ja otti taas muutaman ripeän askeleen. Kaivolla, hieman hengästyneenä, Maria laskee vesiastian köyden varassa. Ripein vedoin hän nostaa vesiastian ja katsoo vesiastiasta peilautuvaa kuvaa. Epätietoisena, epäuskoisena, hieman punastuen. Miten tämä voisi olla edes mahdollista? Miten tämän selitän? Kaikille? Onko minun palattava takaisin? Voisinko vain lähteä ja kadota? Miten minulle käy? Miten lapselleni käy? Kuka meistä huolehtii? Huolehtiiko kukaan? Marian huoli oli aiheellinen. Siinä tilanteessa, siinä tilassa ei ollut tulevaisuutta. Ei kummallakaan. Pelko hylkäämisestä oli todellinen. Se, että Maria hylättiin ja lapsi. Tai, että Maria joutuisi jättämään lapsen. Maailma oli sellainen. Ja sellainen se on kaikkina aikoina ollut. Marian päällä on äitiyden viitta. Se voi olla suoja ja se voi olla varjoa. Kaikkina aikoina äidit ovat kantaneet huolta ja kantavat. Huolta, joka ei sammu. Vastuuta, joka ei lopu. Ja lopulta tehneet
ratkaisunsa.

2. Nuori neitsyt Maria
tallin suojaan rientää.
Seimeen syntyy poikansa,
kumarretaan pientä.

He lähtivät pois. Odottava Maria ja vaitelias Josef. Kertomuksen ydintä on syntyä maailmaan yksin. Normaalisti lähellä olisi ollut koko suku, tai ainakin koko suvun naiset, kaikki äidit. Nyt läsnä oli vain yhtä epämääräisen hämmennyksen vallassa oleva isä, joka ei edes tiennyt oliko hän lapsensa isä. Historia kirjoitettiin toisin. Hylätyksi tulemisen pelossa syntyi lapsi. Vaatimattomaan vuoteeseen. Hämärään ja likaiseen. Mutta miten elämä jatkui? Nuori isä ja vielä nuorempi äiti pitivät yhtä, tekivät lupauksen, ottaa vastaan se, mitä vastaan tuli, pitää lapsi eikä antaa sitä pois, pitää ja kasvattaa hänet, vaikka kaikki tiesivät, kaikki epäilivät, halveksivat häpeään joutuneita. Näin alkaa joulu ja juhla. Se on suurta juhlaa. Mahdollisuuksien juhlaa. Hämärään ja pimeään ja likaiseen syntyy valo, viattomuus ja puhtaus ja elämä. Perhe ei jäänyt yksin. Heidän seuranaan olivat lampaat ja vuohet, aasit ja kanat, taivaan tähdet.

3. Nuori äiti Maria
kuulee lupaukset,
uskoo, että täyttyvät
kaikki ennustukset.

Oleellista on nähdä toivo. Vaihtoehtona olisi luovuttaa. Tulevaisuuden toivo luo uutta. Se ohjaa ajattelemaan toisiin näkökulmiin. Etsimään vaihtoehtoisia polkuja. Kokeilemaan sellaistakin, mikä ei tunnu oikealta, mutta osoittautuu jälkikäteen ratkaisevaksi ratkaisuksi. Sinnikkyyttä eläminen on. Ja joskus se vaatii itseltä sinnikkyyttä toisten puolesta. Joulun keskellä on Maria ja Jeesus lapsi. Mutta on myös Joosef. Joosefille kuiskattiin rohkaisevat sanat. Älä pelkää! Luota. Luota itseesi. Sinä voit! Pelko vaihtui uskoon tulevaisuudesta. Elämä jatkuu. Jotenkin. Ja niin se jatkui. Arkisena. Niukkana. Kuten on aina ollut. Työt siirrettiin isältä pojille ja huolet äidiltä tyttärille. Maailmakin jatkui ympärillä. Historia kirjoittaa uuden säkeen. Siihen oli tullut uusi näkökulma. Sen, jonka Maria tunsi ja jonka Josef Uskoi.

5. Herran äiti Maria
riemastuen kuuli:
”Jeesus elää!” Voiton sai
Vapahtaja suuri.

Tämä on Jumalan sana!

 

____________________________________________________________________________________________________________________________________________

 

Itsenäisyyspäivä

Hannu Tomperi 6.12.2020

Ap. t. 17: 24–30

Tämä on katkelma Paavalin puheesta Ateenan Areiopagilla. Luukas on säilyttänyt sen yhtenä huippukohtana historianteoksessaan. Tiettävästi Paavalin puhe ei saanut Ateenassa suurta vastaanottoa. Se oli yksi ääni Areiopagilla muiden puheiden joukossa. Mutta merkityksellinen puhe se oli. Siinä oli siemen maailmanhistorian muutokseen. Hebrealainen ajattelu, julistus ylösnousseesta Kristuksesta kohtaa kreikkalaisen filosofian. Itä ja Länsi kohtaavat.

Tuolloinkin elettiin murrosaikaa. Rajat liikkuivat ja ihmiset rajojen yli ja sisällä.

Helleenisen kulttuurin keskeisiä piirteitä oli ajatus maailmankansalaisuudesta, johon Paavali omassa julistuksessaankin viittaa. Paavalin mukaan raamatullisen luomisuskon ajatuksena on kaikkien ihmisten, koko ihmiskunnan, riippuvuus Jumalasta.

Raamatun Jumala kuului kaikille ja kaikki kuuluivat Jumalalle. Jumala ei ollut vain yhden hebrealaisen paimentolaisheimon jumala vaan koko maailmankaikkeuden ja historian Herra.

Ajatus maailmankansalaisuudesta ei liene etäinen. Vaikka nyt eletään poikkeuksellista aikaa koronapandemian vuoksi, on rajojen ylitys esteetöntä. Euroopan sisällä liikkuminen on vapaata ja eurooppalainen kulttuuri hyvinkin yhdenmukaista. Ja kun puhumme eurooppalaisista arvoista, tiedämme niiden viittaavaan itsemääräämisoikeuteen, oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen, oikeuteen tulla kohdelluksi puolueettomasti tai hyvinvoinnin ulottamiseen kaikkein heikoimmassakin asemassa oleviin.

Myös kristillisellä kirkolla ja uskolla on vahva asema, vaikka kirkkojen jäsenmäärät ovat pienentyneet. Kirkon usko, elämä ja arvot ovat kulttuurinen itseisarvo ja osa niitä yhteiskuntia, jotka Euroopan sisällä ovat.

Maailmankansalaisuuden identiteetin vierellä tai sen metatasolla on meillä suomalaisilla tietoisuus omasta ainutlaatuisesta tavastamme olla ja elää. Siinä kirkolla on edelleen oma hyvin vahva perustansa ja asemansa. Kirkkoon luotetaan. Kirkko on läsnä ilon, surun, epätoivon, kuoleman, pelon, riemun ja juhlan keskellä. Siitä kertoo muun muassa se, miten kirkko saa olla ja on läsnä, arjessa ja jopa valtiollisten juhlien yhteydessä. Niin myös tänään.

Se, miten syvällä luottamus Luojaan ja Jumalaan suomalaisessa yhteiskunnassa on, näyttäytyy nyt ympärilläsi. Juuri tässä hetkessä. Se merkitsee, että valtiollista juhlapäivää vietetään avaamalla juhlallisuudet jumalanpalveluksella ja kunnianosoituksilla sankarihaudoilla.

Itsenäisyyspäivänä onkin hyvä ja syy muistaa ja muistuttaa, kuinka meitä edeltäneet sukupolvet rakensivat perustaa. Luottamus Jumalaan vapautti toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Puolustamaan niitä arvoja, ja sitä kulttuuria, joka meille suomalaisille on itseisarvo.

Suomenlippu on kannettu kirkon etuosaan. Se kertoo: Nämä arvot, jota siniristilippumme symboloi, kestävät myös tänään. Ja ne kestävät myös täällä ulkona, jossa kotimaa on sydämessä.

 

Tuomiosunnuntai

Hannu Tomperi  21.11.2020

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi on Tuomiosunnuntai. Veret seisauttava teema. Toisaalta on kyse ihmisestä alhaalla ja sitten kirkkotaiteen Khristos Pantokrator avaa näkökulman, ei vain koko luomakuntaan, vaan koko maailmaan. 

Khristos Pantokrator on koko maailman valtias.

Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen.

Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Evankeliumissa Mestarin sanat käyvät kohti. Miksi? Kun lampaat ja vuohet eritellään, kuinka moni sielussaan ajattelee olevansa lampaiden joukossa?
”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”

Tuomiosunnuntai on nöyryyttävä päivä. Sillä kaiken puhtaan ja valkean, ihanan ja kauniin, Jeesuksien, suojelusenkelien ja lapsenuskon keskellä Helvetti raottaa porttejaan. ”…kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Mestarin sanat paljastavat. Todellisuuden ja todellisen minän.

Ja jos jotenkin vielä pystyy rimpuilemaan siinä, että on kunnostautunut lähimmäisen rakkaudessa, ajatuksin sanoin ja teoin, mitä olenkaan tehnyt luomakunnalle? Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen sanat kohdistuvat suhteeseemme toiseen ihmiseen. Mutta varhaisen kirkon ymmärrys oli kuitenkin jo siinä, että kyse on kaikesta. Koko luomakunnasta. Kokonaisuudesta, jossa tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ei voi rajata vain toiseen ihmiseen.

Khristos Pantokrator on koko maailman valtias.

Tänään, minne katsonkin, näen sävyjä, joissa on monenmoista huolta ja uhkaa. Ihmisen ja elämän kannalta katsottuna. Se mikä oli Hyvä, se on uhattuna. Sellaiset hyvän elämän edellytykset, joihin olen tottunut, kaventuvat ja elämän mahdollisuus rajautuu.

Pasuunan ei tarvitse soida.

Parannuksen teolle on aina aikansa. Raamatun kirjoituksista, kuten tämän päivän tekstistäkin, ajattelen, että niiden tarkoitus on ollut muuttaa kuulijan ja lukijan koko ajatusmaailmaa. Arvioida omaa vaikutusta ympärillä olevaan.

Mikä voisi olla Matteuksen evankeliumin merkitys meille juuri tässä ajassa?

Kyse on edelleen parannuksesta. Mielenmuutoksesta, joka voisi johtaa aitoon hyvän jakamiseen ja sen hyväksymiseen, että hyvää jaetaan tinkimällä omasta. Tämän näkeminen johtaa ihmisenajan rajalle. Rajan tällä puolen vaadimme saada vähintään saman tai hieman enemmän kuin muut, vaikka syömme leipää tulevien sukupolvien pöydästä. Siksi rajan tällä puolen elämä hiipuu vääjäämättä.

Rajan tuolla puolen ihminen on edelleen olemassa. Rajan tuolla puolen on tunnustettu synti vielä syntymättömiä sukupolvia kohtaan. Maata, merta, ilmaa riistettiin uskoen luonnonvarojen riittämiseen.

Tuolla puolen olemme ja elämme, mutta kilvoittelemme jakamalla olemassa olevaa niukkuutta tasaisesti – niin, että elämän ehdot eivät enempää kapene.

- Sillä Minä luon uuden taivaan ja uuden maan.

 

Anteeksi 

Hannu Tomperi 7.11.2020

23. sunnuntai helluntaista


”Anteeksi”. Kahdeksan kirjainta, mutta niin vaikea ääntää. Jokainen on joskus odottanut anteeksipyyntöä ja jokaisella on kokemuksia, joissa tuon pienen sanan lausuminen tuotti ylitsepääsemättömiä ponnisteluja. Anteeksipyytäminen ja -antaminen. Se on elämänpituinen matka.

Eläminen yhdessä aiheuttaa vääjäämättä tilanteita, joissa toiseen sattuu. Kuppi menee nurin. Astun varpaille vahingossa ja tahallaan. Ja ylitän rajan. Ja kun olen tullut loukatuksi, haluan, että toinen saa vähintään samalla mitalla: Saman, mitä itse olen saanut. Kosto on niin kitkerän suloista. Hyvitystä on saatava.

- Sellainen olen. Lähimmäinen. Vielä jälkeenpäin käyn mielessäni läpi tapahtunutta ja lausun kuvitteellisia vuorosanoja kääntääkseni asian toisin! Voi kunpa olisinkin ehtinyt sanomaan! Antanut samalla mitalla!

- Onko tässä hivenen tuttua? Mitään? Yhtään? Parhaat repliikit, nolaamiset, viimeiset sanat ja naurut, ivallinen ele tulevat mieleen usein vasta jälkeenpäin.

- Ja onneksi niin. Toisinaan on armollistakin käydä vähän hitaalla ja saada lisäaikaa. Miettiä, pohtia ja tutkia omia reaktioita - mitä oikein tapahtui ja mistä loukkaannuin. Aika antaa tilaa huomata oman osuuteni riitaan. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Yksinkertainen toteamus. Riisuva ja paljastava. Oleellista Jeesuksen sanoissa ei ole se, mitä hän sanoi vaan se, mitä hän ei sanonut. Miten helposti siis anteeksianto arjessa unohtuukaan. Kauna kantaa loputtomiin ja anteeksiannosta ei ole tietoakaan. Näin kuulijoiden sen uskon oivaltaneen. Jeesus oli arkipsykologian mestari.

Anteeksianto on uuvuttavan pitkä ja syvä matka omaan mieleen. Monella tapaa vastentahtoinen. Kuiluun on katsottava kenties niin kauan, kunnes kuilun pohja katsoo takaisin sinua. Se mikä särkyi, sitä täytyy saada surra ja särkijää täytyy saada vihata. Jos surun ja vihan tukkii, kuiluun ei tule pohjaa. Suru ja viha eivät raukea tyhjään. Ne vajoavat yhä syvemmälle mieleen. Muistuttelevat uppotukkien lailla.

- Odottamatta. Rikkoen ja vaurioittaen. ”Anteeksi” on mahdollisuus toisaalle. Parhaimmillaan matka mieleen johtaa sinne. Tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi. Mutta se voi tulla osaksi elämää loppuun surtuna ja loppuun vihattuna. Sellaista anteeksiantoa ei ehkä saavuta aina ihan omin avuin. Pitäisi kyetä armahtamaan myös itseään.

Siksi luen tätä Jeesuksen repliikkiä ikään kuin terapeuttisena manifestina. Siinä on jotain puhdistavaa. On joku, joka saattelee ja joka ottaa vastaan surun ja vihan ja katkeruuden. Jumalalle voi puhua sellaista, mitä ei voisi uskoa puhuvansa kenellekään toiselle. Jumalan olemus on kaikkitietävä, kaikkinäkevä, kaikkivaltias. Jumalan anteeksiantoon projisoituu se, mikä itselle on mahdotonta.

- Armo. Huudan Jumalalle sen. Pidän kiinni kokemastani vääryydestä enkä päästä itseäni irti muistoistani ja kokemastani. Huudan, kunnes suru on surtu ja viha vihattu. Huudan, kunnes se, mikä ennen määritti elämää ja hallitsi ja esti antamasta anteeksi, enää ei tee niin.

- Päästä meidät pahasta! Kokemus Jumalan armosta ja anteeksiannosta on kokonaisvaltainen kokemus vapaudesta. Mikä oli katkennut, rikki ja pimeää, voi muuttua anteeksiannon myötä uudeksi näkökulmaksi elettyyn. Päästän irti ja vapaudun. Menneisyys menettää otteensa ja tulevaisuus avautuu edessä ilman katkeruuden näännyttävää taakkaa.

Melko evankeliumia! Vai mitä?

 

Avoinna matkalle;

Jeesuksen lähettiläät  

Hannu Tomperi 24.10.2020

Mestari tiivistää seuraajiensa tehtävän yhteen virkkeeseen. Hän kehottaa meitä parantamaan kaupungin sairaat ja kertomaan kaikille, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hän lähetti heidät maastoon, jossa on paljon samaa kuin nyt. Oli monikulttuurisuutta, uskon kohteita ja tapoja, eri tapoja olla.

Ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin Tien kulkijoiksi. Sellaisiksi he myös itse itsensä mielsivät. Jumalan valtakuntaa vietiin eteenpäin jalkaisin. Tien päällä, kodeissa ja kaupungeissa kohdattiin. Yhteisellä matkalla oli aikaa kuuntelemiselle ja jakamiselle. Sellainen on aito todistus edelleen. Lähettäessään opetuslapset matkaan, Mestari kielsi heitä ottamasta mukaansa rahakukkaroa, laukkua ja jalkineita.

- Turhaa tavaraa ja painolastia.

Sitä pohdin myös Helsinki–Vantaalla astuessani koneeseen. Ei turhaa painolastia! Raahaammeko mukanamme silti turhaa tavaraa ja painolastia? Uskontulkintoja, tapoja ja traditioita, jotka pystyttävät muureja avointen ovien sijaan. Mestari sanoi: Tule, mene juuri sinuna itsenäsi, sellaisena sinut otetaan vastaan. Ja sinusta tulee se, johon sinut luotiin ja kutsuttiin.

Mitä jos olisimmekin vain auki? Avoinna ottamaan vastaan ja vastaamaan. Ilman jo valmiiksi moneen kertaan kysyttyjä ja vastattuja. Siitä virtaa jotakin uutta. Sellaista, jonka voi tunnistaa luomistyöksi.

Syvennymme torstaisin yhteen hankalimmista Raamatun kirjoista. Jobin kirjan lukeminen on rankkaa, sillä jokainen löytää itsensä Jobin asemasta – ennen pitkää. Kun on kohdattava elämää ja enää ei jaksaisi – ei yhtään enempää. Viimekertaisen aiheen syvyydestä, henkilökohtaisuudesta ja painosta huolimatta – puhuimme häpeästä elämän tukahduttavana varjona, koin sanoin kuvaamatonta yhteyttä. Jotain sellaista, joka antaa mielen ja mielekkyyden olla.

- Tiellä

Mestarin antama tehtävä avautuu hieman toisin. Miten merkityksellistä onkaan ottaa vastaan toinen ihminen hyväksyvästi sellaisena kuin on. On paljon väärin tekemistä, mutta vielä enemmän on turhaa painolastia ja kokemuksen taakkaa siitä, että on jotenkin vähän väärin olemassa. Se on äärimmäinen tragedia. Evankeliumin tehtävä on vapauttaa. Tässäkin merkityksessä. Vapauttaa elämään sellaisena, miten olen olemassa. Se riittää ja on oikein ja hyvä.

Ja Jeesus sanoi: Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ”Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle”

______________________________________________________________________________________________________________________________________________

Rakkauden kaksoiskäsky - Hannu Tomperi

Syyskauden avajaismessu 10.10.2020 

Evankeliumikirjallisuus on lajina kiehtovaa. Evankeliumit kirjoitettiin muuttamaan maailmaa. Markuksen kirja Jeesuksesta on niin ikään kirjoitettu kutsumaan kuuntelija muutokseen.

Metanoia, parannusta tehden.

Tämän päivän evankeliumi on osa Jeesuksen kiistakeskusteluja. Keskustelujen merkitys on varoittaa ja kehottaa - ettei seurakunta hylkäisi Kristusta. Seurakunnan tehtävä on valvoa ja elää. Siksi Markus muistuttaa elämisen tärkeimmästä ohjeesta.

Se on Rakkaus.

Kysymys suurimmasta käskystä lienee ollut evankelistalle tärkeä ja sitä on pohdittu varhaisessa kirkossa paljon. Siksi käsitteet Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen yhdessä ja toisistaan riippuvaisina eivät ole outoja oppineellekaan.

Jokaisessa ajassa ja paikassa ja teologisesti aina ajankohtainen kysymys.

”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.”

Lainoppinut vastasi viisaasti.

Usein kaksoiskäsky ymmärretään niin, että Jumalaa tulisi rakastaa kaikkein eniten. Torstaina luettiin Jobin kirjaa Sanan Valossa. Jäin pohtimaan saarnaa ihan Jobina.

Job.

Jobia kohtasi onnettomuus toisensa jälkeen. Job menetti kaiken, lopulta oman terveytensäkin. Nämä kokemukset saivat Jobin ymmälle. Hänen kokemuksensa eivät sopineet yhteen ajan jumalakuvan kanssa. Job vaatii Jumalalta kiihkeästi vastauksia, mutta Jumala tuntui vaikenevan ja kieltäytyvän vastaamasta hänelle.

Job kohtasi Jumalan selkäpuolen.

Käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken tuntuu kohtuuttomalta. Miten voin rakastaa sellaista, jota en ymmärrä? Joka ei näyttäydy. Jonka varassa on kaikki, joka sallii onnettomuudet. Jota rukoilen, mutta joka vastaa kovin hitaasti, jos ollenkaan. Ja joka liiankin usein, kun vihdoin näyttäytyy, näyttääkin enemmän vastakohdaltaan. Toisen ihmisen rakastaminen, ei sekään ole aina itsestäänselvyys. Mutta helpommin käsitettävissä kuitenkin.

Entä jos käsky ei asetakaan rakkauksia järjestykseen? Pohditaanpa hieman.

Jumalaa kuuluu rakastaa ”koko sydämestä, kaikella ymmärryksellä ja kaikella voimalla”. Sanat ”koko” ja ”kaikki” ovat ehdottomia. Kaikki on annettava. Kokonaan. Voin ajatella ”kokonaan” toisinkin.

Koko sydämellä.

Kokosydämisyys on aitoutta ja rehellisyyttä. Se on tekopyhyyden vastakohtaa. Niin on Jumalaa rakastettava ja kunnioitettava. Sillä rakkaudella, aidolla, joka sinusta lähtee. Ei sillä, jota joku muu käskee. Rakkauden käsky on avoimessa sydämessä.Teeskentelemättömyyttä. Rehellisyyttä. Epäuskonkin tunnustamista. Näin luettuna, käsky vapauttaa. Rakkauden käsky on Kristus itse. Jumalan edessä ei tarvitse suorittaa tai pusertaa itsestä sellaista, jota minussa ei ole.

Kristus on.

Saat palvella Jumalaa tavoin, joka on sinulle ominaista. Niillä voimilla, joita on; ja sillä ymmärryksellä, joka on.

Kristukselle avoinna.

Vain siinä avoimuudessa syntyy tilaa. Tilaa rakastaa Jumalaa, tilaa rakastaa lähimmäistä ja tilaa rakastaa itseään. Ja ennen kaikkea, siinä tilassa avautuu rakkaus avautuen ottamaan vastaan jokaisen kohtaamisen.

Kristuksen käsillä.

Aamen.

____________________________________________________________

Viljo Kaikkosen saarna 14.3.2020


(Evankeliumiteksti: Joh 12: 37-43)
(Äänitteestä kirjoitettu)

Tämän päivän teema on: Jeesus, pahan vallan voittaja. Missä se voitto näkyy ja missä paha näkyy? Tänä aikana sanotaan aika yleisesti että elämme totuuden jälkeistä aikaa ja arvoliberaalia aikaa. Siinä käy helposti niin että pahasta ja hyvästä keitetään sellainen soppa, joka on varsin haalea.
Mutta kyllä paha on ja syvällä onkin. Jos me ajatellaan vaikka nyt tätä ilmiötä, jonka me tässä joudumme kohtaamaan eli korona-virusta. Kun se leviää, kuolemantapauksia tulee. Kun se tulee lähelle, koskettaa meitä itseämme tai meidän läheisiämme, kyllähän me kaikki silloin ymmärrämme, että pahaa on liikkeellä ja se koskettaa.

Psalmissa 25, joka on päivän psalmi, mutta jota ei alttarilta luettu, siinä psalminkirjoittaja, joka on kuningas Daavid, rukoilee anteeksiantamusta Jumalalta; että Jumala nimensä kunnian tähden antaisi hänen suuret syntinsä anteeksi. Että Jumala olisi hänelle armollinen ja auttaisi häntä.
Kyllähän ainakin silloin tämän Daavid-kuninkaan kohdalla paha näkyi selvästi. Se tuli hänen omassatunnossaan kohdalle. Hän tiesi pahat tekonsa, ajatuksensa ja mitä kaikkea.

Siinä Vanhan testamentin profeetallisessa tekstissä, joka luettiin ja joka oli kirjoitettu Jeremian kirjan 26. lukuun, näkyy eräällä tavalla, että kyllä yhteiskunnallakin omatuntonsa on. Siinä profeetta oli henkensä uhalla pantu huutamaan kansan eliitin ja kansan edessä tuomiota kaupungille, Jerusalemille, tuomiota temppelille, ja kehotusta ”hylätkää väärät tienne, jättäkää pois pahat tekonne ja kuunnelkaa Jumalaa”. Jos näin tapahtuu, Jumala armahtaa eikä anna sen uhkan toteutua, josta hän on puhunut.

Siinähän kyllä kävi niin että Juudan kansa, joka on Jumalan kansa, ei tätäkään yhteiskunnallista omaatuntoa, profeettaa, kuunnellut. Ja sieltä sitten lähdettiin vieraan vallan alle, vieraaseen kulttuuriin jatkamaan elämää niissä oloissa, ei omassa päätösvallassa vaan vieraan alla kaikin tavoin.
Yhdeksänkymmentä vuotta piti opetella ja laulaa valitusvirsiä. Oli tullut valitusvirsien aika Babylonian valtakunnassa. Mutta kyllähän sitten kansan valituksen ja katumuksen kautta Jumala armahti kansaansa ja taas Juudan kansa sai palata rakentamaan temppeliä ja Jerusalemin kaupunkia 90 -100 vuotta myöhemmin.

Päivän evankeliumiteksti kertoo Jeesuksesta, kun Jumala oli hänet lähettänyt tänne täyttämään sitä tehtävää, että hän julisti Jumalan valtakuntaa, että se oli tullut lähelle. Paransi, opetti ja loppujen lopuksi kulki kärsimystien, Jumalan uhrina antoi itsensä koko ihmiskunnan puolesta.

Kun hän tätä toimitti, niin päivän evankeliumiteksti sanoo, että huolimatta näistä ihmeistä ja tunnusteoista, ihmiset eivät uskoneet häneen. Kuitenkin niitäkin oli, jotka uskoivat. Ja päivän evankeliumiteksti sanoo, että jopa hallitusmiehissä oli sellaisia, jotka uskoivat Jeesuksen sanaan Jumalan
valtakunnasta. Toisin sanoen, että Messias oli heidän keskellään. Mutta että he eivät uskaltaneet tunnustaa uskoaan fariseusten pelosta, ettei heitä erotettaisi synagogasta. Koska he rakastivat ihmisten kunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

Kyllä me taas tässäkin kohdassa näemme pahan ja kuinka syvällä se on. Mehän olemme pahan verkossa  sieltä asti niin kuin Raamattu kertoo syntiinlankeemuskertomuksessa, että ihmistä houkuteltiin. Ihmistä, joka oli tarkoitettu pysymään vain hyvän yhteydessä houkuteltiin, että otapa tästä puusta niin saat tiedon ja tulet niin kuin Jumala tietämään sekä hyvän että pahan.

Mutta sitähän ei siinä houkutuksessa tietenkään houkuttelija kertonut, että tulla tietämään paha merkitsee sitä, että tulee samalla sidotuksi pahaan. Ja sillä tiellä ihmiskunta on, sidottuna pahaan. Se näkyy, se saa muodon tuossa päivän evankeliumitekstissä, kun siinä sanotaan että he tekivät näin koska he rakastivat enemmän ihmiskunniaa kuin Jumalan kunniaa.

Erilaisten mielipiteiden, erilaisten auktoriteettien verkko on sellainen, että se tahtoo ottaa meidät valtaansa. Ja me menetämme sen vapauden, mikä meillä oli tarkoitus olla Jumalan yhteydessä. Me pyristelemme siinä verkossa, joka on pahan vallan verkko. Mutta juuri siitä Vapahtaja Jeesus on tullut meidät vapauttamaan, ja sillä tavalla voittamaan pahan vallan. Kristinoppi opettaa, että Jeesuksen voittoon voitto synnistä, voitto kuolemasta ja voitto pahan, paholaisen, vallasta, ja tämä kaikki koskee meitä.

Päivän epistolatekstissä, joka oli Ilmestyskirjan 3. luvusta, ylösnoussut Vapahtaja puhuu Laodikean seurakunnalle; muillekin seurakunnille. Kaikille muille seurakunnille hänellä oli hyvää sanottavaa, ainakin jotakin hyvää sanottavaa, mutta Laodikean seurakunnalle hänellä ei ollut mitään hyvää
sanottavaa. ”Minä tunnen sinun tekosi”, sanoo Vapahtaja, ”sinä et ole kuuma etkä kylmä. Jospa sinä olisitkin kuuma tai kylmä, mutta nyt kun sinä et ole kuuma etkä kylmä, minä olen oksentava sinut suustani ulos.”

Kyllä laodikealaiset ymmärsivät, mistä kysymys on, koska se alue oli kuuluisa hyvistä vesilähteistään. Oli tiedossa että kesäkuumalla on hyvä juoda kylmää vettä ja jos influenssa, vaikkapa korona iskee, niin on erinomaisen hyvä juoda paljon kuumaa. Mutta haaleaa, kuka pystyy juomaan haaleata vettä? Ei, se oksettaa, sen me päästämme suustamme ulos.

Tässä se soppa varmaan saa muodon, jossa pahaa ja hyvää ei enää eroteta, vaan suhteellistetaan. Kunpa hyvä todellakin nähtäisiin hyvänä, ja kunpa paha todellakin nähtäisiin pahana. Molemmat kelpaavat Jeesukselle. Hän on itse hyvä ja hän on voittanut pahan. Mutta suhteellistettu hyvä ja paha, mihin se kelpaa? Ulos suusta oksennettavaksi.

”Sinä sanot”, jatkaa Vapahtaja, ”minä olen rikas, entistäkin vauraampi, en tarvitse enää mitään. Mutta sinä et näe, et tunne, että sinä olet säälittävä ja surkea, köyhä, alaston ja sokea”. Siis tällainen itseriittoisuus Laodikean seurakunnassa, se tunto että meillä on hyvä, meillä on kaikki hyvin
kun meillä on tämä tekstiiliteollisuus, tämä tekstiilien teon taito, kun meillä on tämä lääketeollisuus, meillä on nämä silmävoiteet, joista Laodikea oli kuuluisa, kun meille on kertynyt pääomia, joita säilytetään kullassa. Mutta Vapahtaja näkee asiat toisin. ” Minä annakin sinulle neuvon, tule ja osta
minulta tulessa koeteltua kultaa, valkoiset vaatteet ja pue ne päällesi, ettei alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi sillä silmäsi että näkisit.”

Jeesus tietää mikä oikeasti on hyvää ja arvokasta. Ja hän tarjoaa sitä: tulessa koeteltua uskoa jonka vain hän voi antaa, vanhurskauden vaatteet, jotka tekevät meistä Jumalalle kelvollisia, ja Pyhän Hengen, joka antaa meille oikean näkökyvyn. Kaiken tämän me saamme omistaa Jeesuksessa, hänen yhteydessään. Hänen yhteydessään me olemme Jumalan lapsia ja kuulumme hänen kansaansa. Noustaan yhdessä tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme hänen kansalaisinaan.

_______________________________________________________________________________________________________________________

Saarna Costa Blancan suomalaisessa seurakunnassa 29.2.2020

Mikko Pyhtilä, Suomen Lähetysseura

 

 

Hyvät ystävät!

Lämpimät terveiset Oulusta ja Suomen Lähetysseurasta! Kiitos kutsusta hyvin elävän ja yhteisöllisen seurakuntanne vieraaksi!

Tämä sunnuntai on ensimmäinen paastonajan sunnuntai, jonka päähenkilönä on Jeesus, joka voitti kiusaukset. Kiusaaja ei päästänyt helpolla, mutta Jeesus voitti. Eikä vain autiomassa, vaan voittihan Jeesus lopulta kuolemankin.

Asuimme perheemme kanssa 11 vuotta tuolla Välimeren eteläpuolella Päiväntasaajan Afrikassa, Tansaniassa. Työskentelimme siellä luterilaisen kirkon palveluksessa.

Siellä saimme hyvin elävästi olla tilanteissa, joissa moni tulee mukaan kirkon toimintaan hyvin erilaisen hengellisen maailman keskeltä. Maailman, jossa pahalta yritetään suojatua kuparirannekkeella ranteessa, valkoisilla kivillä talon ympärillä ja monilla paljon raadollisemmillakin tavoilla.

Jos kysyisin, mitä kirkolle kuuluu, voisi vastaukset ainakin toisinaan Suomessa olla melko väsyneitä, toivottomiakin tai negatiivisia. Mutta jos katsomme kirkkoa Tansaniassa, koko Afrikassa tai kaikkineen koko maailmassakin, näemme kirkon, joka kasvaa kohisten. Yksin Afrikan mantereella kirkko kasvaa noin 17 miljoonalla ihmisellä vuodessa. Kirkon trendi on selvästi kasvava.

Miksi kirkko kasvaa? Tansaniassa näimme, että ihmiselle, jonka turva on sidottu nahkanauhaan, kuparirannekkeeseen tai valkoisiin kiviin, kirkon keskeisellä viestillä ”Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja” on valtava mullistava vaikutus.

Olemme nähneet muutoksia, ei vain ihmisten hengellisessä elämässä, vaan myös muuten, olosuhteiden paranemisena ja myös kasvavana diakoniana. Kirkon kasvu ei ole vain lukuja paperilla, vaan se tarkoittaa toivon ja Jumalasta todistavan rakkauden kasvua maailmassa.

Perinteisesti paaston aika kutsuu meitä kysymään, mitä voisin tehdä tai haluta vähemmän. Kristillinen kirkko on kutsuttu vastustamaan pahaa, missä ja miten sitä ilmeneekään.

Mutta ystäväni sanoin, voisimmeko myös miettiä, voisiko paasto saadakin meidät tekemään jotain enemmän?

Kirkko on kutsuttu tekemään hyvää, tuomaan iloa, toivoa, oikeudenmukaisuutta, välittämistä ja rauhaa tähän maailmaan.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Saarna 15.2.2020 "Jumalan sanan kylvö"

Ihminen tarvitsee ruokaa. Siksi Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme".

Mutta leipä yksin ei riitä. Se ei riitä, koska ihminen ei ole pelkästään fyysinen, biologinen olento. Vaikka ihminen voi tuntea itsensä täysin terveeksi, hänellä voi olla vaikeatakin. Ihminen kun on myös psyykkinenkin olento. Siksi lääketiede puhuu ihmisen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä.

Kuvaako tämä ihmistä? Ei! Miksi? Siksi, ettei se ole Jumalan sanan mukainen selonteko ihmisestä. Miten niin? Ihminen on nimittäin fyysinen, psyykkinen ja hengellinen olento. Siksi pappi sanoo ehtoollisen jälkeen: "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri kätkeköön henkemme, sielumme ja ruumiimme iankaikkiseen elämään".

Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava on todennut, ettei spirituaalinen kaipuu, halu ymmärtää elämän tarkoitusta ja lähdettä, ole poistunut kansamme keskuudesta. Arviolta noin 40 % suomalaisista haluaisi jollakin tavoin saada lisää henkisyyttä tai hengellisyyttä elämäänsä. Uskon, että sitä haluamme kaikki. Siksi saamme onnitella itseämme siitä, että olemme messussa tänään. Miten niin?

Kirkon opin mukaan ihmisellä on nimittäin ruumiin lisäksi iankaikkinen sielu ja henki. Aivan kuin ruumiimme ravitsemuksesta on pidettävä huolta, on myös sieluamme ja henkeämme ruokittava. Jumalan luoma ihminen tarvitsee siis paitsi ruokaa myös hengellistä evästä ja sitä saamme messusta.

Raamattu painottaa kristittyjen yhteyttä. Sitä virkistystä koemme juuri nyt. Meidän kuuluu elää jatkuvassa anteeksiannossa. Siksi messumme alkaa synnintunnustuksella ja syntien anteeksiannolla.

Tarvitsemme myös Jumalan sanaa. Sitäkin löytyy täältä tänään. Kolme kohtaa Raamatusta on luettu.

Meidän kuuluu puhua Jumalan kanssa, koska se tuo sekä turvaa että lohdutusta. Siksi olemme jo kolmesti olleet rukouksessa Luojamme kanssa ja jäljellä on vielä neljä rukousta eli yhteinen esirukous, ehtoollisrukous, Isä meidän ja ehtoollisen kiitosrukous.

Kohta saamme kokea Jumalan läheisyyttä uskon kautta ehtoollisessa. Henkemme ja sielumme ruokitaan siis yltäkylläiseksi messussamme antaen täyttymyksen sisäiseen kaipaukseemme, koska Jeesus Kristus on itse läsnä messussa. Messussa olemme todella elämää suurempien asioiden äärellä.

Mutta messussa emme ole vain vastaanottamassa vaan saamme jakaa myös eteenpäin. Päivän aihe on Jumalan sanan kylvö. Siihen kylvöön meitä on kutsuttu. Sanan kylvötyössä mukana oleminen tuo tyydytyksen, elämälle sisältöä, sekä sisäisen ilon että rauhan.

Eräs Jumalan valtakunnan kylvötyössä mukana ollut on osuvasti sanonut: Todistan Jeesuksesta vain silloin kun kysytään, mutta elän niin, että kysytään. Olkoon se mottomme. Eli olkoon Jumalan tahto se perimmäinen ohjenuora, jonka mukaan pyrimme elämämme asettamaan.

Omin voimin emme onnistu. Siksi messussamme on kohta heti synninpäästön jälkeen, jossa käännymme rukouksessa Jumalan puoleen laulamalla: "Herra armahda meitä. Kristus, armahda meitä. Herra, armahda meitä". Tässä rukouksessa pyydämme, että Jumala antaisi voimaa jatkaa hänen sanansa kylvötyössä. Tässä messussamme olemme myös saaneet vastauksen samoilla sanoilla, jotka kaikuivat enkelien laulussa kedon paimenille: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Kristuksen kirkolla on siunaus, joka on saanut Jumalan sanan leviämään ympäri maailman. Sama siunaus kantaa meitäkin täyttäessämme lähettäjämme tahtoa viedä hänen työnsä päätökseen. Osavastaus tähän kutsuun on, että tunnustamme ilolla yhteisen kristillisen uskomme. Minä uskon …

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Saarna 1.2.2020

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily - näin kuuluu päivän otsikko. Toisen korinttolaiskirjeen neljännen luvun kuudennessa jakeessa Paavali sanoo: Jumala valaisi itse meidän sydämemme ja näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan. (2. Kor. 4:6.)

Rukoilkaamme.

Jumala. Kiitämme sinua kirkkaudestasi, jonka voi nähdä Jeesuksessa. Kirkasta tiemme yhä kirkkaammin, kunnes näemme Vapahtajamme kasvoista kasvoihin. Aamen.

Ihmissilmin emme voi nähdä Kristuksen kirkkautta mutta kyllä uskon silmillä, sillä se on keskellämme sekä Sanassa että Kristuksessa. Tarvitsemme voimakkaampaa Kristuksen kirkkautta! Miksi? Siksi, että sydämissämme ei voi olla liikaa Kristuksen kirkkautta! Siksi on elettävä jatkuvassa yhteydessä Lunastajamme kanssa. Muuten Hänen kirkkautensa hiipuu pois meistä. Onko tämä kirkkaus hiipumassa pois sydämestäsi? Tai vielä pahempaa: onko se jo hiipunut pois?

Ehkä joku ajattelee: nyt tulee Kankkosen suusta turhan kovaa puhetta! Siksi haluan sanoa, etten seiso edessänne kanssaihmisenä tai hengellisenä viihdyttäjänä vaan paimenanne, jota päivän toinen lukukappale ohjaa. Teksti kuuluu: Hoida sinulle määrättyä tehtävää moitteettomasti! (1 Tim. 6:14.) Moitteettomasti Pyhän Sanan näkökulmasta eikä ihmisten.

Se ei voi olla mikään kadehdittava tehtävä. Näin voi ajatella. Itse olen toista mieltä. Miksi? Siksi, että siihen kuuluu ilosanoman julistaminen.

Päivän evankeliumista voi lukea kuinka vanha Simeon julisti sitä pitäessään Jeesusta sylissään. Hän sanoi: Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut. (Luukas 2: 25-31)

Jumala on siis valmistanut pelastuksen kaikille kansoille. Myös sinulle ja minulle. Paitsi syntien anteeksisaanti, tähän kuuluu myös ikuinen ja autuas elämä. Ensin maan päällä ja sitten taivaassa.

Ennen vanhaan sanottiin uskovaisen kuolemasta: Hänet otettiin Jumalan kirkkauteen! Kuollessaan Jeesukseen uskova pääsee ihan kirjaimellisesti Jumalan kirkkauteen. Tähän moni sanoo: Tuota en jaksa uskoa! Kuolemassa kaikki hajoaa. Voiko siitä olla varma? Ei. Miksi? Siksi, ettei ole todisteita? Ei todella ole!

Raamattuun sen sijaan voi luottaa. Miten muka? Koska on todisteita. Raamattu on täynnä toteen käyneitä lupauksia. Suurin ja tärkein on, että Jeesus on noussut kuolleista, ainoana henkilönä ihmiskunnan historiassa. Raamattuun voi näin luottaa.

Raamatun mukaan Jumala on. Raamatun mukaan Luoja on luonut sekä maailman että ihmisen. Raamatun mukaan Jumala on ikuinen Henki. Se tietää sitä, että kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen Hän ei luonut ihmistä pelkästään fyysiseksi ja psyykkiseksi vaan myös, ja ennen kaikkea, hengelliseksi, ikuiseksi olemukseksi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, jae 26, Jumala sanoo: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme. Kun Jumala sanoo, tehkäämme, Hän puhuu Jeesukselle ja Pyhälle Hengelle eli koko kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Henki oli siinä mukana. Tästä seuraa, että meissä asuva henki, joka on ikuinen, on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä sekä ajassa ja ikuisuudessa.

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen on kuitenkin murtautunut ulos tästä hengellisestä Jumalayhteydestään. Mutta vaikka ihminen on kääntänyt selkänsä taivaan Isälle Hän armosta antaa sille mahdollisuuden liittyä takaisin Jumalan alkuperäiseen yhdessäoloon. Miksi? Siksi, että on luonut ihmisen, jota Hän rakastaa, ja haluaa, että jokainen meistä pelastuisi ja pääsisi taivaaseen.

Portilla, josta pääsee Jumalan luo, jo tässä ja nyt, on nimi, joka on kaikkien nimien yläpuolella. Se nimi on Jeesus Kristus.

Loogisesti ajateltuna on siksi viisasta uskoa Raamattuun eikä olettamukseen, että kaikki raukeaa kuolemassa. Eritoten kun Pelastajamme itse on noussut kuolemasta ilmoittaakseen tämän.

Kerran eräs rippikoululainen tuli luokseni ja sanoi: Olen päättänyt seurata Jeesusta, vaikkei se mitä Raamattu lupaa kävisikään toteen. Hän jatkoi: Jos taivas on, pääsen sinne, ja jos ei ole, en ole menettänyt yhtään mitään!

Ajattele. Nyt kun olemme elämämme absoluuttisesti tärkeimmän kysymyksen äärellä, käteemme annetaan, itse Jumalan toimesta, ilman minkäänlaista panosta puolestamme, oikea vastaus.

Voiko tämä olla totta? Voi. Voiko tämä koskea minuakin? Voi. Voiko todella elää Jumalan yhteydessä? Voi. Voiko varmasti päästä taivaaseen? Voi.

Sinulle, joka nyt mietit, kuinka uskallan näin itsevarmasti väittää, että voi, vastaan: Jumala on Sanansa kautta paljastanut meille Jeesuksen jumalallisen suuruutensa, hänen sädehtivän kirkkautensa, joka on käsinkosketeltava. Se on tämän messun tehtävä.

Saamme siis varmoina olla Jumalan armollisissa käsissä. Hän myös vie armotyönsä meissä lopulliseen täyttymykseen Kristuksen täydellisen ja näkyvän kirkkauden päivänä.

Kasteessa meidät kutsuttiin nimeltä Jeesuksen seuraajiksi, opetuslapsiksi. Pyhä ristinmerkki piirrettiin sekä otsaamme että rintaamme. Tämä on tärkein meille uskottu tehtävä.

Koska kertaus on opintojen äiti, on paikallaan, että kerrataan, mistä on kyse Jeesuksen opetuslapseudessa.

Nyt puhutaan Jeesuksen ja hänen kirkkonsa ydintehtävästä. Jeesus on yksinkertaisesti ilmaissut sen näin: Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni!

Kreikan kielin sana opetuslapsi tulee oppimiseen viittaavasta verbistä. Se voidaan kääntää suomeksi arkikieliseen muotoon: matkija. Tämä sana kuvaa hienosti sitä, mistä on kysymys. Opetuslapsen kuuluu nimittäin elää niin kuin opettajansa, ammentaa palavasti hänen viisaudestaan. Kyse on siis aivan yksinkertaisesti siitä, että haluaa seurata Jeesusta kukin tyylillään ja vauhdillaan ja toimia jokapäiväisessä elämässä opitun mukaisesti, kuten Jeesus haluaa meidän tekevän. Kyseessä on elämänmuutos, joka alkaa sydämestä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään ja persoonaan.

Miten olemme onnistuneet elää Kristuksen esimerkin mukaisesti? Vastatkoon jokainen omakohtaisesti tähän, sanoisin, masentavaan kysymykseen. Mutta saarna ei saa loppua masennukseen. Päinvastoin. Mikä on sitten masennuksen vastakohta? Googlesta ei ollut apua, kun hain vastausta tähän. Onneksi voimme tässäkin asiassa kääntyä Raamatun puoleen. Sieltä vastaus kumpuaa esille: ILO! Onhan sen perussanoma ILOUUTINEN tai miksipä ei voisi sanoa ONNIUUTINEN. Koska raamatun onnisanoma koskee meitä suomalaisiakin, heittäkäämme yhdessä pois sananlasku: Kell´ onni on, se onnen kätkeköön, koska todellinen onni on siellä missä Jumala on, siellä missä anteeksianto on, siellä missä ikuista autuutta julistetaan.

Todellinen onni on myös se, että huolimatta siitä, mitä vastaamme kysymykseen: Miten olemme onnistuneet elämään Kristuksen esimerkin mukaisesti, saamme iloisin mielin jatkaa Jeesuksen opetuslapseudessa armahdettuina kohti taivasta, sillä jokainen saa laulaa niin kuin veisaamme virressä 517, Onneni on olla Herraa lähellä. Sanassaan Herramme on luvannut olla kansamme joka ikinen päivä maailman loppuun asti.

Onneni on olla Herraa lähellä,

turvata voin yksin Jumalaan.

Onneni on olla Herraa lähellä,

tahdon laulaa hänen teoistaan.

Ja nyt saamme yhdessä lausua uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan. Minä uskon …

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Saarna 18.1.2020 - Elävää vettä

Päivän kaikissa teksteissä puhutaan vedestä. Tavallisesta vedestä ja Elämän vedestä. Ilman vettä ihminen ei tule toimeen. Eräs englantilainen sotilasjoukkue huomasi sen Saharan erämaassa. Pyyntö meni siksi Lontooseen. Siinä anottiin lisää määrärahaa veden hankkimista varten. Kun asiasta vastaava kenraali luki anomuksen, hänen päätöksensä oli kielteinen. ”Kyllä ne tulee toimeen niin kuin tähänkin asti.” Adjutantti huomautti: ”Kyllä he todella tarvitsevat rahaa.” ”Mistä sinä sen tiedät?” Kysyi kenraali. ”Siksi, että ovat kiinnittäneet postimerkin hakaneulalla.”

Rukoilkaamme. Hyvä Jumala, valaise meidän maailmamme sanallasi ja valollasi. Anna ilosi täyttää sydämemme. Aamen.

Olet mitä juot. Näin kuuluu yleinen sanonta. Näin on. Olet mitä juot! Mutta mitä sinä juot? Tavallista vettä vai Elämän vettä? Niissä on huikea ero. Kun juo tavallista vettä jano pysyy loitolla jonkun aikaa mutta palaa. Entä jos juo Jeesuksen tarjoamaa Elämän vettä? Palaako jano! Ei! Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”

Tausta Pelastajamme sanoille löytyy profeetta Sakarjan kirjasta, luku 12 jae 3, joka kuuluu: ”Te saatte iloiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.”

Kun kerran Jeesus on Elämän veden lähde sen virrat pulppuavat Jeesuksesta eikä uskovaisen sisimmästä. Elämän vesi tarkoittaa nimittäin Pyhää Henkeä. Mistä me sen tiedämme? Raamattu sen sanoo.

Johanneksen seitsemännessä luvussa kerrotaan, että lehtimajanjuhlan päätöspäivänä, kun temppelin papit lähtivät hakemaan vettä Siiloan lähteestä kaataakseen sen temppelin alttarille, Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Johannes 7:37-38. Seuraavassa jakeessa, eli jae 39, evankelista Johannes kirkastaa asian sanomalla: ”Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.” (Johannes 7:37-39).

Palatkaamme nyt Johanneksen neljänteen lukuun, mistä päivän evankeliumi on otettu. Siinä kerrotaan mitä tapahtui, kun eräs samarialainen nainen tuli kaivolle hakemaan vettä. Hän oletti, ettei kaivolla ole muita koska oli keskipäivä ja päivä oli lämpimillään. Mutta kuinka ollakaan. Jeesus oli istahtanut kaivolle ja pyysi saada juoda hänen astiastaan.

Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu naisen ja Jeesuksen välillä. Kun Jeesus oli sanonut: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä”

keskustelu otti yllättävän käänteen. Jeesus nimittäin pyysi, että nainen menisi hakemaan miehensä. Nainen varmaan ihmetteli tätä pyyntöä ja vastasi: ”Ei minulla ole miestä.” Totta puhuit, sanoi Jeesus ja jatkoi: ”Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.”

Tästä tuli mieleeni seuraava kertomus. Kun eräs sotilas, oli saanut rintamalomaa mennäkseen naimisiin, halusivat korsukaverit onnitella hääparia. Niinpä he lähettivät sähkösanoman hääjuhlaan, jossa heidän tervehdyksensä luettiin ääneen. Se kuului näin: ”Hääparille toivotetaan Jumalan runsasta siunausta. 1 Johannes 4:16-19. Korsutoverit.”

Eräs häävieras pyysi, että sulhanen lukisi vihkiraamatusta kyseisen kohdan. Sulhanen, joka oi vähän jännittynyt tarkasti raamatunkohdan ja luki: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi.”

Kaikki olivat ihmeissään! Siinähän luki: Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Mitä korsukaverit oikein ajattelevat? Onneksi pappi oli paikalla. Hän pyysi saada lukea sähkösanoman. Hän huomasi, että sulhanen ei ollut huomannut ykköstä eli oikea raamatunkohta olikin Johanneksen ensimmäisen kirjeen neljännestä luvusta eikä Johanneksen evankeliumin neljännestä luvusta, jonka äsken luin. Sanat ensimmäisen kirjeen neljännessä luvussa kuuluvat nimittäin näin: ”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus.” (1 Johannes 4:16-19.)

Takaisin Jaakobin kaivolle. Kun Jeesus oli pyytänyt naista hakemaan miehensä, tämä totesi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta.” Siinä hetkessä naisen silmät aukesivat ja hän antoi todistuksen sanoessaan: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Mitä tapahtui tämän jälkeen? Johannes kirjoittaa: ”Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?”

Johannes kertoo, että ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo ja he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Tästä opimme, että jotta sydämestämme voisi tulla Elämän veden lähteeksi se on ensin tyhjennettävä synnistä ja siitä nousee todistus Jeesuksesta, tulkaa katsomaan ja kuulemaan, joka puolestaan synnyttää uskoa muiden sydämiin ja samarialaisten mukainen todistus: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Mutta nyt ei ole kysymys kauan sitten Jaakobin kaivolla tapahtuneesta ihmeestä vaan tästä hetkestä ja sinusta ja minusta. Jeesus haluaa nimittäin, että meidänkin sydämistämme pulppuaisi Elämän vettä sammuttaakseen ikuisesti hengellisen janomme. Siksi meidän tulee tyhjentää sydän pilaantuneesta syntivedestä ja tunnustaa Jeesuksen Pelastajaksemme, jotta Pyhä Henki voi kiitos Sanan ja Jumalan anteeksiannon jatkuvasti sallia Elämän veden virrata sydämemme läpi ikuiseksi autuudeksi. Ensimmäinen askel on otettu synnintunnustuksessa ja nyt seuraa ei suun, vaan sydämen tunnustus, kun nousemme seisomaan tunnustamaan kristillinen uskomme:

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Saarna 4.1.2020 - Nimi Jeesus

Jeesus kävi juuri minua katsomassa. Ei puhunut hyvää suomea mutta oli tosi mukava ja vielä komea. Näin eräs nainen tervehti minua, kun astuin hänen sairashuoneeseensa.

En tiennyt heti mitä sanoisin. Jeesus oli käynyt häntä katsomassa! Miettiessäni sanojani, kyseinen Jeesus ilmestyi vierelleni. Lääkäritakkinsa rinnalla oli nimilappu, jossa luki: Jeesus! Sukunimeä en muista. Hän ojensi kätensä esittäen itseään Hesuksi.

Kävi ilmi, että hän oli kotoisin Espanjasta. Espanjankielisessä maailmassa Jeesus on yleinen etunimi. Vaikka vanha sananlasku kuuluu: Ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä Suomessa lasta ei saa kastaa Jeesukseksi. Miksi? Siksi, että laki kieltää sen. Suomen nimilaki pitää nimittäin Jeesus-nimeä pyhänä. Ja pyhä se on. Tunnustihan Pietari Jeesuksella: Sinä olet Jumalan Pyhä.

Rukoilkaamme.

Ikuinen Jumala, sinä annoit Pojallesi nimen Jeesus. Auta meitä, ettemme kieltäisi hänen nimeään, vaan saisimme ikuisen autuuden hänen kauttaan. Aamen.

Kuten tiedämme kalenterivuodessa, on kaksi nimipäivätöntä päivää: joulupäivä ja uudenvuodenpäivä. Maamme kristillisen perinteen mukaan näinä päivinä ei Jeesuksen nimen rinnalle aseteta muita nimiä. Näin uudenvuoden päivä, jota vietimme kolme päivää sitten, on Jeesus nimen muistopäivä eli Jeesuksen nimipäivä.  Syventykäämme siksi tähän nimeen.

Se esiintyy yli 900 kertaa kreikankielisessä Uudessa testamentissa. Jeesus on kreikkalainen muoto hepreankielisestä nimestä Ješua, joka merkitsee ’Herra pelastaa’.  Jumala oli päättänyt, että Marian kuuluu antaa pojalleen tämä nimi. Sanoihan arkkienkeli Gabriel Marialle, että hän tulee synnyttämään pojan, ja hänen nimensä tulee olemaan Jeesus, sillä hän pelastaa kansan sen synneistä. Pelastus on näin vain Jeesuksen nimessä: Ei kukaan muu voi pelastaa kuin Jeesus. 

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen. Näillä sanoilla Jeesus kehottaa meitä kääntymään rukouksessa Jumalan puoleen hänen nimessään.

Kerran yritin noudattaa tätä kehotusta. Miten siinä kävi? Minäpä kerron.

Oppikoulussa sain ehdot suomenkielessä joka ikinen kevät. Enkä päässyt heinäkuussa läpi kokeesta vaan vasta elokuussa. Näin monta kesää meni pilalle. En silti haukkunut pakkosuomea koska jouduin vaan toteamaan, että olen tosi heikko siinä kielessä, jota juuri nyt käytän.

Yhtenä keväänä tuntui kuitenkin aika mukavalta ennen todistuksen saamista. Olin nimittäin keksinyt ratkaisun ongelmaani. Niin ainakin luulin. Ehdotin nimittäin vaihtokauppaa Jumalalle. Rukoukseni meni jotenkuten näin: Rakas Jeesus järjestä minulle vitonen todistukseeni somenkielessä niin annan merkittävän rahasumman lähetystyölle.

Olin jopa varma siitä, että näin tulee käymään. Kuinka pettynyt olinkin, kun todistuksessa oli se tavanomainen nelonen. En ollut pettynyt itseeni vaan Jumalaan ja Jeesukseen! Miksi näin kävi?

Sanoohan Jeesus päivän evankeliumissa, että mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen! Vanhempana vasta tajusin kuinka väärässä olin ollut!

Jos olisin lukenut Jeesuksen lauseen loppuun asti, kun hän sanoo: jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa, en olisi yrittänyt käydä kauppaa asiasta Jumalan kanssa Jeesuksen kautta. Eihän vitonen todistuksessani olisi mitenkään tuonut Isän kirkkautta esiin. Olen melko varma, että jaan tämän kokemuksen monenkin muun kanssa.  

Kun Jeesus sanoo, jotta Jumalan kirkkaus tulisi julki Pojassa tarkoittaa se rukousta, joka on sopusoinnussa Jeesuksen olemuksen kanssa eikä minun olemukseni kanssa. Uskon kyllä, että rukoukseni kuultiin siellä ylhäällä. Olen varma siitä. Mutta se ei ollut Jeesuksen olemuksen kaltainen, päinvastoin. Se oli täynnä itsekkyyttäni ja halusin mennä yli missä aita oli matalin.

Jeesuksen olemuksen kaltainen rukous on nimittäin helposti tunnistettavissa kolmesta sanasta, jotka kuuluvat: tapahtukoon sinun tahtosi. Tämä lause ei saa olla tyhjä repliikki vaan uskonsydämen tunnustus, kun rukoilija on tajunnut, että hän on täysin, totaalisesti riippuvainen Jumalan armosta. Muuten rukous jää sisällöttömäksi. Koska Jumalan tahto jokaista meitä kohtaan on pelkästään hyvä voimme turvallisesti sanoa: tapahtukoon sinun tahtosi! Näillä sanoilla haluamme ilmaista kuuliaisuutemme Jumalan Sanalle, halumme ojentautua Jumalan lupausten ja hyvän tahdon mukaan ja alistumista hänen hyvän tahtonsa alaisuuteen. Näin rukoilemme Jumalan tahdon käyvän toteen elämässämme. 

Nuoruusrukouksestani puuttui juuri nämä ratkaisevat sanat "Tapahtukoon Sinun tahtosi" koska rukoilin, että oma toivoni toteutuisi, ei Jumalan.

Raamattua lukiessani olen huomannut, että olen aikamoisessa seurassa. Paavalikin sai kokea, ettei hänen rukoukseensa vastattu niin kuin hän oli toivonut. Apostoli rukoili Herraa kolmesti, että pääsisi eroon pistävästä piikistä. Herra vastasi, suora lainaus: Minun armoni riittää sinulle! (2 Kor. 12: 7 - 9a.)

Kiitos Jumalan armon voimme elää vaikeittenkin olosuhteiden yläpuolella. Nojautuen ja turvautuen Herramme armoon koettelemukset eivät pääse lannistamaan meitä koska kiitos Jumalan ihmeellisen armon olemme pelastetut ja matkalla ikuiseen autuuteen, missä ei ole kuolemaa, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua (Ilmestyskirja 21:4) eikä edes ehtoja suomenkielessä.

Jumalan armo on ihmeitä tekevä voima ja verrattavissa aallon syleilyyn. Tästä Tommy Tabermann on kirjoittanut runon, joka kuuluu:

"Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään
tietää
että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima"

Jumala haluaa joka hetki armonsa hyväilyillä täyttää sydämemme ihmeitä tekevällä voimallaan. Se on Hänen tahtonsa! Meidän kuuluu siksi aina rukoilla, niin kuin Jeesus meitä opettaa  rukouksessa Isä meidän,: Tapahtukoon Sinun tahtosi!

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.