Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tässä konsertissa kuullaan duon repertuaariin kuuluvista soittimista irlantilaista buzukia, kitaraa, puuhuilua ja tinapillejä.
Asunta ja Koivisto ovat tuttuja kasvoja irlantilaisen musiikin piireissä. Heidät on voinut tunnistaa vuosien varrella niin esiintymislavoilta kuin jamisoitoista eri puolilta Suomea. Kelttiä ja Siionin virsiä -teemalla he liittyvät kahteen vahvaan musiikin perinteeseen, sillä niin irlantilaiset sävelmät kuin körttiveisuukin kuljettavat meitä vanhoilla poluilla. Samalla ne ovat elävää ja hengittävää musiikkia, jossa kuulija kutsutaan mukaan sävelien, sanojen ja hiljaisuuden luomiin maisemiin.
Markus Asunta: puuhuilu, tinapillit, laulu, kitara ja busuki.
Vuonna 1980 syntynyt Asunta on irlantilaiseen kansanmusiikkiin erikoistunut puuhuilisti ja laulaja-kitaristi. Hän soittaa vakituisesti skandinaavista ja kelttiläistä traditiota yhdistelevässä Himmelissä sekä irlantilaisia ja amerikkalaisia lauluja suomeksi esittävässä Petty Pilgrimsissä. Vuonna 2008 Asunta julkaisi levyn ’Kuin unta ja varjoa’, jossa irlantilaismusiikki laitettiin vuoropuheluun suomalaisten Siionin virsien kanssa. Tämän vuotisessa ohjelmistossa Irlannin ja Suomen musiikkitraditiot kohtaavat laajemminkin.
Jyrki Koivisto: kitara, mandoliini, irlantilainen busuki, bodhran-rumpu ja laulu
Koivisto innostui irlantilaisesta traditionaalisesta musiikista 1980-luvun lopulla ja on soittanut aktiivisesti siitä lähtien eri yhtyeissä. Viime vuosiin ovat liittyneet Eala-yhtyeen esiintymiset (mm. Oulu Irish Festivals, Höre Irish Festival Ruotsissa, TTT-klubi ja Kangasala Irish Festivals), TTT:n Kilpakosijat produktio, Veljekset Löytty -levyn ”Mandoliini, palmut ja pohjoinen viima” äänityssessiot sekä RINKI –yhtyeen esiintymiset ja Kelttimessut.
Koivisto käyttää kitarassaan DADGAD –viritystä. Muina soittimina hänellä ovat irlantilainen busuki (GDAD), mandoliini sekä irlantilainen bodhran –rumpu.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä