Uutisia 

Uutislistaukseen

Costa Blancan seurakunnan syyskausi käynnistyi

La Matan luonnonpuiston pihan tuuheat männyt tarjosivat toivotun suojan helteisenä sunnuntain iltapäivänä 19.9.2021 pidetylle ehtoollishartaudelle. Pastori Veijo Laurosen pitämä hartaus käynnisti Costa Blancan luterilaisen seurakunnan syyskauden. Muilta osin toiminta alkaa lokakuun alussa.

Seurakunnassa jo monta vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt pastori Veijo Lauronen pani vuosi sitten alulle ulkona toimitettavat ehtoollishartaudet. Kenttähartauksia pitämään tottuneen Laurosen ääni kuului kovasta tuulesta huolimatta selkeästi. Ehtoolliselle kutsuessaan hän rohkaisi osallistujia turvautumaan Jumalan anteeksiantamukseen ja lupaukseen Jeesuksen läsnäolosta.


Hartauden jälkeen siirryttiin kahvittelemaan La Matan keskustaan. Saimme istua yhdessä, saman pöydän ääressä. Se mikä kaksi vuotta sitten oli itsestään selvää ja tavallista, tuntui nyt erityiseltä ja juhlalliselta. Oli ilo vaihtaa kuulumisia ennestään tuttujen kanssa ja solmia uusia tuttavuuksia. Siinä samalla keskusteltiin seurakuntakodin avaamiseen liittyvistä järjestelyistä ja tulevista ohjelmista. Vapaaehtoistyö on tässä kaikessa aivan keskeisellä sijalla.

Suomen kirkon ulkosuomalaistyö lähettää Costa Blancalle papin ja kanttorin kuuden kuukauden pituiselle työkaudelle, joka päättyy pääsiäiseen. Näin ollen he aloittavan työnsä tänä syksynä 19.10.2021. Sitä ennen toiminnasta vastaavat seurakunnassa pitkään palvelleet vapaaehtoiset. Ohjelman suunnittelua on tehty hyvässä yhteistyössä pastori Reijo Leinon ja kanttori Marjo Danielssonin kanssa.

Yksi keskeinen vapaaehtoistyön toimija on tiedottaja Satu Mäkitalo. Hänen ansiostaan seurakunnan nettisivut (www.costablancanseurakunta.fi) ovat aina ajan tasalla. Sivuilta löytyy lisäksi runsaasti kuvia ja juttuja, sekä mm. pappien saarnat. Tiedotus ulottuu myös sosiaalisen median ryhmiin. Syyskauden ohjelmatiedot ovat näin ollen kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.

Pastori Lauronen pitää seuraavan ehtoollishartauden La Matassa sunnuntaina 3. lokakuuta. Nyt näyttää siltä, että myös seurakunnan muu toiminta voidaan käynnistää lähes normaaliin tapaan Maldonado-kadun seurakuntakodilla ja tutuksi tulleessa jumalanpalvelusten paikassa, Inmaculada Concepción kirkossa. Niinpä kahvio on tarkoitus avata lokakuun ensimmäisellä viikolla. Heti maanantaina on tarjolla myös Laurosen vetämän ulkoilukerhon pyöräily- ja rantaretki. Tiistaina alkaa käsityöpiiri ja torstaina pidetään Sanan valossa -tilaisuus, jossa ollaan Jobin kirjan äärellä Viljo Kaikkosen johdattelemana. Lauantaina 9.10. klo 12 on ensimmäinen messu Inmaculada -kirkossa. Sen toimittamisesta vastaavat vapaaehtoiset pastori Veijo Laurosen johdolla. Kanttorina toimii Seppo Hietala ja saarnan pitää Viljo Kaikkonen. Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit tuttuun tapaan seurakuntakodilla.

Seurakunnan toiminta käynnistyy kaikessa laajuudessaan maanantaina 18.10. Uusien työntekijöiden toimittama messu pidetään 23.10. klo 12. Siihen mennessä Costa Blancan alueelle on odotettavissa runsaasti seurakunnan toimintaan aiemmin aktiivisesti osallistuneita suomalaisia, joista suurin osa ei pandemian tähden matkustanut viime talvikaudeksi Espanjaan. Jälleennäkemisen riemua ja yhteen tulemisen sekä yhdessä tekemisen iloa tulee varmaan olemaan runsaasti. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi seurakunnan yhteyteen niin entiset kävijät kuin uudet tulijat!

 

Teksti: Paula Kaikkonen

Kuvat: Sirpa Lauronen

Mon Sep 20 20:27:00 EEST 2021