Uutisia 

Uutislistaukseen

Kaijan juttuun2.jpg

Täällä Torrevieja - turistikanttorin erilainen syksy

30.11.2020 21.42

Tulimme tänne, koska minut valittiin turistikanttorin tehtävään Torreviejaan tälle talvikaudelle. Puolisoni on mukana, hän viettää vuorotteluvapaata puoli vuotta. – Miksi sitten tänne hain? Alun perin ajatukseni oli, että näihin hommiin voisin hakeutua eläkkeelle jäätyäni. Siihen kun ei enää ole kovinkaan montaa vuotta. Sitten kuitenkin keksimme, että jos minun turistikanttorina olemiseni voisi toteutua puolison vuorotteluvapaan kanssa samaan aikaan, niin siinä tarjoutuisi oiva mahdollisuus valoisaan ja lämpimään talveen jo vähän aikaisemmin.

 

Olemme nyt asustelleet Torreviejassa puolitoista kuukautta. Saavuimme autolla läpi Euroopan, ensin seilattuamme rahtilaivalla Travemündeen, jolloin ajomatkaa jäi vaivaiset 2500 km. Tänne Torreviejaan oli erittäin helppo asettua – mikäs siinä, kun kesä vaan jatkui ja jatkui. Ehkä jokin pieni vihje vuodenajan muuttumisesta oli se, kun aamulla kaduilla ei enää ollut kuolleita torakoita. Ainakaan kovin monia… Yöt alkoivat selvästi viiletä. Varsinainen havahtuminen tapahtui jokunen päivä sitten, kun kaverilta tulleessa viestissä oli kuva yli äyräiden liedelle kiehuneesta glögistä. Hölmistynyt ensireaktioni oli, että miksi ihmeessä niillä on glögiä kesällä? – Marraskuu ei totisesti ole tuntunut marraskuulta.

Näitä pohtiessamme helmikuussa olimme kaikki autuaan tietämättömiä tulevasta pandemiasta. Hain työtehtävää ennen kuin maailma muuttui totaalisesti. Pitkin kesää sitten tarkkailimme tilannetta Suomesta käsin, ja meno Espanjassa näytti kaiken aikaa todella huonolta. Kun mahdollinen lähtömme läheni, sain moneen kertaan kuulla työkavereilta – ”ette te varmaankaan voi SINNE lähteä!”. Toki meitä itseämmekin askarrutti matkaaminen halki Euroopan, muun muassa Ranskan ja Saksan tilanteen huonontumisen vuoksi. Pelkäsimme rajojen kiinni menemistä. Olimme kuitenkin siinä ymmärryksessä, että työhön liittyvä matkustaminen oli sallittua. Kun sitten autoilimme lokakuun alussa rajojen yli, niitä tuskin huomasi. Missään kohdin ei ollut yhtäkään pysäytystä – varalle hankkimani dokumentteja ei kukaan kysellyt. Tällä hetkellä tilanne onkin sitten jo toisenlainen.

Kanttorin työ Costa Blancan ev.lut. seurakunnassa on näissä olosuhteissa hyvin epätavallista. Varsinaisesti musiikkiin liittyvä toiminta on minimissä – toki messut pidetään ja kirkkokuoro on mukana, harjoittelemme joka viikko. Kuoro on tätä nykyä pikemminkin lauluryhmä, joka koostuu iloisista ja sitoutuneista laulajista. Laulamattomien ryhmää ei toistaiseksi ole – odottelemme parempia aikoja. Emme voi järjestää senkaltaista konserttitoimintaa, jossa olisi vierailijoita kotimaasta tai ylipäätään jostakin muualta. Tänne tuleminen on kyseenalaista ja arveluttavaa.

Joulukuussa suunnitellut Kauneimmat joululaulut pyritään pitämään, samoin Suomalaisen musiikin
konsertti (4.12. klo 16 – tervetuloa Inmaculada-kirkkoon!). Tämä tilanne on kuitenkin mahdollistanut toisenlaisen toimimisen: olen kohdannut ihmisiä yksilöinä, tutustunut hyvin monenlaisiin suomalaisiin, erilaisissa ympäristöissä. Huomaan innostuvani uusista ihmisistä! Täällä elävä suomalaisten yhteisö ei ehkä ole kovin yhtenäinen, mutta tuntuu siltä, että täältä löytää oman paikkansa, löytää oman seuransa. 

Monenlaisia palveluja olemme ehtineet käyttää: hammaslääkäriin jouduimme kumpikin ja saimme varsin hyvää hoitoa. Edullisesti! Kosmetologin ja hierojan palvelut on testattu ja hyviksi havaittu. Olemme saaneet polkupyörät käyttöömme ja niin on tutustuminen Torreviejan ulkopuolellekin onnistunut hienosti. Olemme muun muassa pyöräilleet peltomarkkinoille ja kiertäneet niin sinisen kuin punaisen suolajärven. Jokin aika sitten pääsimme kapuamaan Orihuelan vieressä olevalle ristivuorelle, Montepinarille. Maisemat vaelluksen varrelta sekä huipulta olivat erittäin vaikuttavat, suorastaan huikaisevat.

Ennen tänne tuloa olimme tottuneet matkustamaan paljon, niin aiempien töiden kuin yhteisten lomien myötä. Muun muassa Vietnam, Intia, Kiina, Japani ja Brasilia on käyty. Ehkä siksi meille välillä täällä tulee vaistomaisesti sellainen olo, että kohtahan tämä loma loppuu ja paluu Suomeen on edessä. Vaan kun ei lopukaan! Kokemus on epätodellinen ja uusi. Voiko jopa käydä niin, ettei kaamosmasennus tulekaan?

Minun vanhempani, nyt jo edesmenneet, viettivät aikanaan talvia Fuengirolan suunnalla. Mieheni vanhemmat jopa omistivat talon sieltä. Totuimme siis heidän myötään siihen, että elo pitkään jatkuvassa kesässä oli luonnollista ja se lisäsi niin elinvoimaa kuin toimintakykyä. Muistan isäni todenneen, että kun ei ole varsinaisesti mitään tekemistä, niin hän mieluiten tekee sitä täällä. Isän ajatukseen on helppo yhtyä.

 

-Teksti ja kuvat Kaija Huhtanen