Uutisia 

Uutislistaukseen

Pieni Pyhiinvaellus

Joukko Costa Blancan suomalaisen ev.lut.seurakunnan jäseniä teki 16.4. pienen pyhiinvaelluksen La Matan luonnonpuistossa. Pääsiäisen tapahtumia lähestyttiin hiljaisuudessa vaeltamalla ja laulamalla. Hiljaisuus ja mietiskely sekä itsensä kuunteleminen kävelyn aikana tekivät yhteisestä retkestä rauhallisen tuokion hiljaisen viikon alussa.

Hiljaisen viikon Pieni pyhiinvaellus saatiin toteuttaa kauniissa säässä keväisessä La Matan luonnonpuistossa. Sofia Honkasen valmistamat lyhyet hetkipalvelukset johdattivat mietiskelemään Kristuksen kärsimyksen merkitystä, ihmisen osaa ja Jumalan etsintää. Satu Rannan johtamat yhdessä lauletut Taize-laulut jäivät puhuttelemaan vaeltajaa.

La Matan viinipeltojen keväinen vehreys ja puiston karu luonto kasveineen ja lintuineen tarjosi upean ympäristön vaeltajille. Puiston rauhassa oli hyvä opetella vaikenemaan, kulkemaan puhumatta, vaeltaa yhdessä, mutta kuitenkin omiin mietteisiin hiljentyen.

Kristityn elämä on pyhiinvaellus. Reitti on välillä raskas. Sitä saatiin kokea myös tällä pienellä vaelluksella. Kulkeminen oli paikoitellen vaivalloista pehmeässä hiekassa, kivisillä ja juurikkoisilla poluilla. Jokaisella lienee ollut jotakin vaivaa ajatuksia hajottamassa, jos ei muuta, niin mielen huolet. Toisilla särkevät jalat, vihlova selkä ja auringon paahde häiritsivät keskittymistä.

Eräs vaeltaja alkoi hyräillä tutun virren sanoja ”Otan yhden askelen kerrallaan, ja pääsen perille”, rohkaistakseen toista kipujen väsyttämää kulkijaa. Kaikki pääsivät yhtä aikaa perille, niin pidemmän kuin lyhyemmänkin vaelluksen tehneet.

Kiitollisella mielellä yhdyttiin viimeiseen lauluun La Matan hautausmaan aidan vieressä: ”Jeesus Kristus on juhlariemu, voima virvoitus. Hän on toivo, luottamus. Vain sinuun katson ja pelkää en. Vain sinuun katson ja pelkää en.”

Jokainen vaeltaja sai liikkeelle lähdettäessä kaulaansa kauniin kelttiläisen ristin muistoksi pyhiinvaelluksesta. Risti jää muistuttamaan siitä, että pääsiäisen ilosanoma kätkeytyy tyhjään ristiin: Kristus on noussut kuolleista.

Järjestäjille tuli runsaasti hyvää palautetta ja ehdotuksia seuraavaa kertaa varten.

- Jalat tulivat kipeäksi, mutta ei se haittaa, kokemus oli sen arvoinen, totesivat muutamat vaeltajat seuraavana päivänä.

Uusia pyhiinvaelluskokemuksia on tarjolla, sillä Pieni pyhiinvaellus on merkitty myös ensi vuoden toimintakalenteriin. Lisäksi jo ensi syksynä on tarkoitus pitää Pyhiinvaelluspäivä 24.11.2019, joka on retriitin kaltainen hiljentymisen päivä Torreviejan ulkopuolella.

Pyhiinvaellusryhmien vetäjät, vas. Viljo ja Paula Kaikkonen sekä Sofia ja Matti Honkanen.

- Teksti Paula Kaikkonen, kuvat Sofia Honkanen

 

 

 

 

 

 

19.4.2019 12.28