Uutisia 

Uutislistaukseen

Seurakuntakodilla laulettiin tunnelmasta toiseen

Syksyn lauluilta kokosi väkeä seurakuntakodille tuvan täydeltä ja hyvinkin erilaisia toiveita esitettiin talven turistikanttori Satu Rannan säestettäviksi. Kaksi tuntia lauluja tunnelmasta toiseen antoi mukana olleille hyvän mielen kotiinviemisiksi ja synnytti toiveen lauluilloista kerran kuussa kevätkaudella.

Syksyn ensimmäinen lauluilta kokosi paljon innokkaita laulajia seurakuntakodille. Mukana oli ilahduttavan paljon uusia suomalaisia Torreviejassa talvea viettäviä laulun ystäviä ja kaksituntinen lauluhetki tuntui vilahtavan ohitse aivan liian nopeasti. Turistikanttori Satu Ranta lupailikin kevätkauden ohjelmaan lauluiltoja joka kuukaudelle. 

    

Illan aikana kuultiin kanttorimme ajatuksesta perustaa ryhmä niille ihmisille, jotka eivät mielestään osaa laulaa. Heissä on niitä, jotka eivät muiden mielestä osaa laulaa; jotka esim. opettajat tai vaikkapa perhe, ovat ajattelemattomasti vaientaneet, mikä on todella surullista. Syitä laulamattomuuteen on lukuisia. Ryhmä kutsuu tervetulleeksi laulamattomat, mutta myös omalla tavallaan laulavat.

Laulu on terveellistä ja yhdessä parhaimmillaan myös iloa elämään tuovaa. Joskus tapahtuu niin, että elämään löytyy uusi ilo, kun piilotetut aarteet löytyvät. Ryhmä aloittaa etsintänsä hyvin pienin askelin. Kenenkään ei tarvitse laulaa yksin, otamme lauluaskelia yhdessä. Jos tunnet halua laulaa, tule tutustumaan ja katsomaan saisitko sinä laulamisesta kipinän kanssamme. Ryhmän toiminnasta voi kysellä lisää turistikanttorilta ja kannattaa seurata myös näitä seurakunnan omia nettisivuja.

Tänä syksynä lauletaan seuraavan kerran yhdessä "Kauneimmat joululaulut" tilaisuuksissa 14.12.2018 La Matan kirkossa ja 22.12.2018 Iglesia Inmaculada Concepciónissa.

2018-11-09 21:39:00.0