Paula Kaikkonen palkittiin vapaaehtoistyöstään Costa Blancan suomalaisessa seurakunnassa
Messun jälkeen seurakuntakodilla pidetyssä kahvitilaisuudessa lauantaina 18.3.2023 Paula Kaikkonen vastaanotti kunniakirjan ja Kirkon ulkosuomalaistyön ansiomerkin merkittävästä, jo 15 vuotta kestäneestä panoksestaan seurakunta-aktiivina Torreviejassa. Tästä ajasta puolet Paula on palvellut seurakuntaneuvostossa, jossa hän on nyt neljä viimeistä vuotta toiminut puheenjohtajana.

Ansiomerkin saaja Paula Kaikkonen
Torreviejassa vieraillut ja messussa saarnannut Kirkon ulkoasiain johtaja, kirkkoneuvos, Dos. Kimmo Kääriäinen ojensi Paula Kaikkoselle kunniakirjan ja kiitti häntä Costa Blancan alueen suomalaisten seurakuntalaisten eteen tehdystä työstä.

Turistipappimme Bror Träskbacka kiinnitti ansiomerkin Paulan rintaan.

Kiitospuheessaan Paula Kaikkonen korosti sitä, että hänelle myönnetty ansiomerkki on tunnustus vapaaehtoistyön tärkeästä roolista kirkon ulkosuomalaistyössä. Vapaaehtoistyö on ollut Paulalle kutsumustyö, joka on tuonut mielekkyyttä hänen sekä hänen puolisonsa Viljo Kaikkosen elämään Torreviejassa.

Paula piti merkittävänä puheessaan sitä, että halukkaille vapaaehtoisille on täällä ulkosuomalaistyössä tarjolla enemmän mahdollisuuksia palvella kuin mitä useimmissa luterilaisen kirkon seurakunnissa Suomessa. Hän esittikin toiveen, että joka vuosi löytyisi uusia seurakuntatyöhön sitoutuneita vapaaehtoisia.
Lopuksi Paula kiitti kaikkia seurakuntalaisia, jotka ovat hänet valtuuttaneet ja häntä tukeneet tässä palvelutehtävässä. Se on auttanut Paulaa jaksamaan työssään.
Teksti Kristiina Abdallah
Kuvat Keijo Pekkanen ja Kristiina Abdallah

19.3.2023 13.36