Uutisia 

Uutislistaukseen

Seurakunnan tiedottaja Satu Mäkitalo palkittiin aattoillassa

Seurakunnan vapaaehtoiset olivat valmistaneet juhlavat puitteet aattoillan viettoon. Kuten jouluaattoon hyvin sopii, tähänkin sisältyi yllätys.

satu_aattoilta.jpg

Satu Mäkitalo palkittiin aattoillan tilaisuudessa

Aattoilta seurakuntakodilla

Illan isäntä Veijo Lauronen juonsi kotoisasti ”seurakuntaperheen” kokoontumisen. Heti sisään tultaessa sai osallistua kuusen koristeluun. Tutustumisleikin myötä päästiin omille paikoille odottamaan puuron tarjoilua. Sitä ennen Lauronen luki perinteiseen kristilliseen tapaan jouluevankeliumin. Joululaulut ja niihin liittyvä tietokilpailu sekä torttukahvit kuuluivat tietenkin ohjelmaan.

Aattoiltaan sisältyi myös merkittävä huomionosoitus. Bror Träskbacka kiitti Satu Mäkitaloa ansiokkaasta työstä seurakunnan tiedottajana: ”Seurakunnan tehtävänä on kertoa evankeliumin ilosanomaa. Sinä olet kertonut, missä sitä kerrotaan.” Mäkitalo perusti seurakunnan nettisivut, jotka avattiin syksyllä 2017. Siitä lähtien hän on toiminut sivujen päivittäjänä, mutta jättää tehtävän vuoden vaihteessa seuraajalleen. Träskbacka luovutti Mäkitalolle visakoivusta valmistetun kynän, Kirkkohallituksen kiitoslahjan, joita hän on antanut työmatkoillaan lähinnä piispoille ja suurlähettiläille. Suomeen lähtöä valmisteleva Mäkitalo oli liikuttunut tästä yllättävästä huomionosoituksesta.

Pappi Bror Träskbackan päällimmäisenä ajatuksena jouluiltana oli kiitollisuus - kiitollisuus siitä, että suomalaiset saavat kokoontua Torreviejan keskustan kirkkoon, ja että niin paljon väkeä tuli joulukirkkoon.

Illan päätteeksi Marjo-kanttorin kokoama lauluryhmä esitti kaikille tutun Feliz Navidad –We wish you a Merry Christmas, laulaen sen myös Vexi Salmen tekemällä sanoituksella ”On valkoinen maa...”.

Marjo ja ryhmä

Teksti Paula Kaikkonen

Kuvat Sirpa Lauronen ja J-P ja Lea Järvinen

Wed Dec 28 12:14:00 EET 2022