Uutisia 

Uutislistaukseen

Koronan pysäyttämänä

25.4.2020 21.10

Tänään 25.4.2020 tulee kuluneeksi kuusi viikkoa siitä, kun seurakuntamme toiminta koki äkkipysäytyksen koronaepidemian johdosta. Lauantaina 14.3. pidimme viimeisen messun pienellä joukolla Inmaculada-kirkossa. Puolenyön aikaan tuli voimaan ulkonaliikkumiskielto ja muut poikkeustilan rajoitukset.

Torreviejan kaupungintalon liput ovat jo pitkään olleen puolitangossa

Näin äkilliseen tilanteen muutokseen ei oltu osattu varautua. Kahvikakkukonsertin ja myyjäisten leivonnaisia varten oli juuri tehty hankinnat. Kirkkokuoron konserttimainokset oli pantu jakoon. Taidepiiri ehti juuri pystyttää näyttelynsä seurakuntakodille. Oltiin menossa kohti seurakunnan kevään vilkkainta vaihetta. Nyt jäi paljon kesken ja tekemättä. Jouduimme äkisti erille toisistamme. Läksiäiskahvit jäivät juomatta.

Pappi ja kanttori palasivat Suomeen nopeutetussa aikataulussa, kuten monet muutkin suomalaiset tältä alueelta. Sosiaalinen media ja ystävien vinkit olivat monelle suureksi avuksi matkajärjestelyjen tekemisessä. Seurakuntalaiset kantoivat huolta toisistaan.

Täällä on saatu kokea tiiviimpää yhteyttä ja läheisyyttä seurakuntalaisten kesken kuin useimmiten Suomessa. Mahdollisuus olla itse mukana toimijana vaikuttanee asiaan. Ilman vapaaehtoisten panosta seurakuntamme olisi monella tavalla puutteen alainen. Siksi tahdon lausua lämpimät kiitokset eri tehtävissä palvelleille vapaaehtoisille! Kiitos kaikille toimintaan osallistuneille ja sitä rukouksin ja taloudellisesti tukeneille!

Ensi syksyyn sisältyy paljon ja monenlaista epävarmuutta. Teemme joka tapauksessa valmisteluja syyskautta varten. Kirkon turistityö tiedottaa lähiviikkoina uusien työntekijöiden valinnasta. Tarkoituksemme on aloittaa toiminta lokakuun alussa, jos se suinkin on mahdollista. Jos Herra suo, si Dios quiere!

Helmikuun viimeisessä messussa lauloimme Satu-kanttorin johdolla iloisen pääsiäisen sanomaan liittyvän virren (942). Se jäi mieleeni. Liitän tähän viimeisen säkeistön, joka myös alleviivaa Peter-pappimme saarnojen sisältöä. Saakoot nämä Pia Perkiön kirjoittamat tansanialaisen laulun sanat meitä rohkaista!

Kaikille kerron: halleluja!
Jeesus on noussut jo haudastaan!
Syntinen armon häneltä saa.
Toivon toi Kristus näin päälle maan.
Kuoleman valta jo voitettu on,
maksettu velkamme mittaamaton!
Jeesus on Herra, halleluja,
Vapahtajamme, pelastaja.

Lämpimin terveisin ja hyvän kesän toivotuksin
Torreviejan La Matasta,
Paula Kaikkonen,
seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

- Teksti ja kuvat Paula Kaikkonen