Uutisia 

Iloinen ja tunnelmallinen lauluilta Torreviejassa

21.4.2018 12.42

Toiminta Costa Blancan suomalaisessa ev.lut. seurakunnassa jatkuu virallisen toimintakauden päätyttyä vielä vilkkaana ja kerää paljon osanottajia. Eilen illalla seurakuntakodille kerääntyi suuri joukko innostuneita ja lauluhaluisia sekä -taitoisia Jukka Hovilan ja Viljo Kaikkosen vetämään lauluiltaan. 

Lauluillan osanottajat olivat selvästikin tulleet laulamaan sydämen kyllyydestä ja viihtymään yhdessä kauniina ja keväisenä iltana seurakuntakodille.

Illan vetäjille Jukka Hovilalle ja Viljo Kaikkoselle sateli lauluehdotuksia kaikista käytettävissä olleista laulukirjoista ja -vihkoista laidasta laitaan ja nämä loistavat säestäjät innostuivat myös illan aikana hienoihin suorituksiin yhteistyössään, vaikka yleisön pyynnöt tulivat varmasti suurelta osin täysin yllätyksinä.

Vapaaehtoiset olivat järjestäneet myös pienetä tarjoilua, mikä maistui laulujen välissä. Pääasia, laulu, vei kuitenkin niin mennessään, että kelloa ei vahtinut kukaan ja kotiinlähtöä alettiin ajatella vasta kun pyöräilijät huomasivat illan alkaneen tummentua. 

Onneksi kauniita, muistoja herättäviä, innostavia ja mieluisia lauluja riittää tuleviinkin lauluiltoihin. Tutkimusten mukaan yhdessä laulaminen pidentää ikää ja parantaa elämisen laatua.

« Uutislistaukseen