Termi matkalaukkulapsi (third culture kids/kolmannen kulttuurin lapset) on kehitetty 1990-luvulla. Se tarkoittaa sellaista henkilöä, joka lapsena tai teininä elää kahden tai useamman kulttuurin piirissä, ja vieraassa kulttuurissa oleskelun odotetaan olevan väliaikaista. Niinpä matkalaukkulapsi ei koe kuuluvansa täysin minkään kasvuympäristönsä piiriin, sen sijaan hän tuntee usein syvää yhteenkuuluvuutta samantapaisen taustan omaaviin ihmisiin.

Matkalaukkulapsuuden piirteitä ovat mm. monikulttuurinen elämäntapa, suuri liikkuvuus ja odotettavissa oleva ”kotiinpaluu”. Yleisimpiä ryhmiä ovat lähetystyöntekijöiden, diplomaattikunnan, liike-elämän toimihenkilöiden ja opiskelijoiden lapset. Erjan oma lapsuus vei hänet nelivuotiaana adventtikirkon työntekijöinä toimineiden vanhempien ja pikkuveljen kanssa 1950-luvun Helsingistä laivalla Länsi-Afrikkaan. Perhe asui ensin vuoden Ghanassa ja siirtyi sen jälkeen Nigeriaan. Englannissa vietetyn vuoden jälkeen perhe palasi takaisin Suomeen. Voimme vain kuvitella, millaisia mullistuksia ja elämänmuutoksia tämä kaikki on aiheuttanut pienen tytön elämässä.

Monikulttuurinen lapsuus vaikuttaa siten, että lapsen muotoutumassa oleva identiteetti ei leimaudu vain yhteen tiettyyn kulttuuriin. Tällainen lapsuus ilmenee mm. käytöksessä, tavoissa, puhetyylissä, perinteissä, kielessä, uskomuksissa, arvoissa, oletuksissa, maailmankuvassa ja ajattelun prosesseissa, jotka saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin vain yhden kulttuuripiirin keskellä kasvaneilla. Matkalaukkulapsilla onkin usein tavallista laajempi käsitys elämäntapojen moninaisuudesta. Koska he eivät useinkaan tunne molempien/kaikkien kulttuureidensa yksityiskohtia ja tapoja, heillä saattaa olla ns. kulttuurista osaamattomuutta, josta he saattavat tuntea jopa häpeää. Suomessa esimerkiksi lähes kaikki lapset osaavat hiihtää ja luistella, mutta Afrikassa kasvaneet eivät. Sen sijaan he saattavat olla erinomaisia uimareita jo hyvin nuoresta.

Lapsena koettu liikkuvuus vaikuttaa monin tavoin. Sen etuina ovat mielenkiintoiset kokemukset, kielitaito, vaihtelu ja uudet alut, ja haasteina taas epätietoisuus siitä, mistä on kotoisin, muutosstressin kokemukset ja eromurheet. Koska pieni lapsi ei osaa sanoittaa murhettaan, hän tarvitsee aikuisten tukea tällaisessa tilanteessa. Erja kertoi, että hänen ”kammokysymyksensä” oli: Mistä sinä olet kotoisin. Siihen ei ollut yksiselitteisen helppo vastata.

Identiteetin muotoutumiseen lapsuudessa vaikuttavat erityisesti perhe, yhteisö ja paikka. Kun yhteisö ja paikka vaihtuvat, se aiheuttaa hämminkiä lapselle, mikä heijastuu hänen identiteettiinsä. Tällöin perheen rooli korostuu, sillä se on ainoa pysyvä entiteetti matkalaukkulapsen elämässä.

Matkalaukkulapsuus vaikuttaa myös maailmankuvaan. Koska matkalaukkulapsilla on kokemusta monesta maasta ja erilaisista ihmisistä ja tavoista elää, heillä on usein laaja maailmankuva ja he tuntevat, että maailma on heidän kotinsa. Toisaalta taas heillä on ristiriitoja sitoutumisessa, he kokevat lisääntyvää maailmantuskaa ja jopa vierauden tunnetta kotimaassa.

Matkalaukkulapsuus vaikuttaa persoonallisuuteen. Näillä lapsilla on usein hyvät sopeutumistaidot ja halu sopeutua. Toisaalta heillä voi olla korostunut halu erottautua joukosta. He pystyvät tarttumaan hetkeen, mutta toisaalta sitoutuminen on heille vaikeaa.

Matkalaukkulasten käytännön taidoissa on variaatiota. Kulttuurin tapoja ei täysin tunneta eikä eri maissa yleisiä taitoja aina hallita. Sosiaalisissa taidoissa ja kielitaidossa voi olla puutteita.

Matkalaukkulapsuuden on havaittu aiheuttavan juurettomuutta ja levottomuutta. Koti ei välttämättä ole missään yksittäisessä maassa. Sen sijaan perheen merkitys ja lähettävän yhteisön rooli korostuvat. Tällaisilla lapsilla on valmius muuttaa, ehkä liiankin herkästi, ja paikalleen asettautuminen voi olla vaikeaa.

Ihmissuhteissa matkalaukkulapsen on helpompaa muodostaa ystävyyssuhteita aikuisiin kuin toisiin lapsiin. Uusissa suhteissa edetään usein nopeasti syvällekin tasolle. Toisaalta ihmissuhteissa on nähtävissä sisun puutetta: ei jakseta selvittää riitoja, vaan hypellään helposti ystävyydestä toiseen.

Matkalaukkulapsen kehityksessä saattaa olla epätasaisuutta. Yhtäältä hän on pikkuvanha, sillä hänellä on laaja tuntemus maailmasta, hyvät suhteet aikuisiin, kehittyneet kielelliset taidot ja hän on omatoiminen. Toisaalta taas hänen lapsuutensa on viipyvää, sillä hän on riippuvainen vanhemmistaan eikä hän tunne nuorisokulttuuria. Tässä vaikuttavat tietenkin eri kulttuurien väliset erot: Suomessa esimerkiksi nuoret muuttavat varhain omilleen, kun taas joissakin kulttuureissa nuoret asuvat vanhempiensa kanssa aikuisikään asti. Erja kertoi esimerkkinä, miten hän leikki Barbie-leikkejä itseään nuorempien tyttöjen kanssa eikä nähnyt siinä mitään kummallista.

Siirtyminen paikasta ja maasta toiseen, varsinkin usein toteutuessaan, vaikeuttaa asettumista täyteen osallisuuteen ja silloin perheen tuki on tärkeää. Matkalaukkulasten siirtymäkokemuksissa voidaan erottaa neljä vaihetta, joista ensimmäinen on sisäänkäyntivaihe. Tällöin lapsi hyväksyy muuton tapahtuneeksi ja pyrkii osalliseksi uuteen paikkaan ja sen kulttuuriin. Hän pohtii, mitä kertoisi menneisyydestään ja ällistelee, ihastelee ja harmittelee uusia tapoja ja paikkoja. Mielenkiintoista on, että uusi jäsen muuttaa myös uuden paikan sosiaalisen yhteisön kuvioita. Osallisuuden vaiheessa lapsi hyväksyy uuden paikan ja yhteisön ja löytää itselleen oman paikan. Uusi tulija koetaan yhteisön jäseneksi ja lapselle muodostuu ystäväpiiri ja toimintarooli. Lähtövaiheessa alkaa henkinen irtautuminen yhteisöstä ja se ilmenee mm. niin, että riitoja ei ehkä sovita eikä yhteisö enää huomioi lähtevää lasta tulevaisuuden suunnitelmissaan. Tärkeää olisi lähtövaiheessa sopia ikävistä asioista ja hyvästellä tärkeät ihmiset, paikat ja tavarat, jotta voi suuntautua tulevaan hyvillä mielin. Siirtymävaiheessa esiintyy yhtäältä epävarmuutta, itsekeskeisyyttä, huoliherkkyyttä ja yksinäisyyttä ja toisaalta vapauden tunnetta ja statuksen puutetta. Tässä vaiheessa lapsen käytös voi oudoksuttaa muita ja tulla helposti tulkituksi väärin.

Matkalaukkulapsen kotiinpaluu on ristiriitaisten tunteiden myllerrystä ja aiheuttaa paluustressiä. Stressin syynä on kulttuurin, sosiaalisten suhteiden ja statuksen muutos, mahdollisesti epärealistiset odotukset, käänteinen kulttuurishokki ja epätietoisuus tulevasta. Lapsella voi olla erilaisia reagointitapoja paluustressiin. Hän voi olla ihastunut ja pyrkiä osallisuuteen, hänellä voi olla pelkoja ja jopa identiteettikriisi, hän voi olla aidosti ylimielinen tai vain sellaiseksi tulkittu tai hänellä voi olla harmitusta kotimaan tapoja ja ihmisiä kohtaan ja jopa masennusta. Paluustressiä voi helpottaa pitämällä yhteyttä menneisyyteen ja vanhoihin ystäviin sosiaalisen median avulla ja ottaa mukaansa muistoesineitä ja valokuvia menneestä elämästä.

On huomattava, että matkalaukkulapsuuden tutkimustietoa voidaan soveltaa myös muuttajiin, maahanmuuttajiin, monikulttuurisiin ja vähemmistöperheisiin.

Kirjallisuutta:

• Pollock, Van Reken, Pollock: Growing up Among Worlds
• Marttinen, Ann-Christine: Matkalaukkulapset
• Saahko, Lotta-Sofia: Matkalaukkulapsuus

Teksti ja valokuvat: Kristiina Abdallah