Uutisia 

Uutislistaukseen

Hoosianna-kirkko La Matan luontokeskuksessa

Sunnuntaina 28.11.2021 Costa Blancan suomalaiset lauloivat Hoosianna-hymniä ehtoollishartaudessa ulkoilmassa.

Torreviejassa on kuluneen syksyn aikana järjestetty ehtoollishartauksia sunnuntai-iltapäivisin La Matan luonnonpuiston opastuskeskuksen läheisyydessä. Puolisen tuntia kestäneet hartaudet ovat syksyn aikana olleet suosittuja mm. siksi, että ulkoilmassa on ollut hyvä pitää turvavälit riittävinä ja näin huolehtia läheisten ja omasta terveydestä.

Ensimmäisenä adventtina 28.11. kokoonnuttiin taas yhteen klo 17. Seurakuntalaiset saivat kuulla Jumalan Sanaa Raamatusta, rukoilla ja kohdata Vapahtajan ehtoollisessa.

Hartauden toimitti turistipappi Reijo Leino.

Kovin tuulisen sään vuoksi ei tilaisuutta pidetty, kuten tavallisesti, opastuskeskuksen näköalapaikalla, vaan siirryttiin keskuksen toisella sivustalla kasvavien sembra-mäntyjen antamaan tuulensuojaan. Kynttilät alttarilla olivat led-valokynttilöitä: tavallinen ensimmäinen adventtikyttilä ei olisi sunnuntain iltatuulessa varmasti palanutkaan.

Hoosianna-kirkon musiikista huolehti Viljo Kaikkonen kitaralla ja apuna hänellä oli nuotteja pitelevä Paula-vaimonsa.

Paula ja Viljo Kaikkonen

Kylmästä tuulesta huolimatta La Matan auringonlasku oli upea ja Hoosianna-hymni kajahti Costa Blancan illassa kirkkaasti ja luottavaisesti toivottaen uuden kirkkovuoden tervetulleeksi ja adventin ajan alkaneeksi.

Ehtoollishartaudet ulkoilmassa jatkuvat; seuraava tilaisuus pidetään sunnuntaina 12.12. ja iltojen pimentyessä on aloitusaika siirretty tuntia aikaisemmaksi klo 16:een.

 

- Teksti Satu Mäkitalo

- Kuvat Keijo Pekkanen ja Satu Mäkitalo

Tue Nov 30 22:16:56 EET 2021