Tähän seurakuntaneuvoston jäsen Sinikka Liedeksen toteamukseen on helppo yhtyä, sillä niin vauhdikkaasti ja taitavasti Satu Ranta kuljetti kuulijoitaan tunteiden vuoristoradalla: juhlavasta tunnelmasta haikeuteen, odotuksesta kiitokseen ja rauhaan.

Konserti pidettiin Torreviejan katolisessa pääkirkossa Iglesia Inmaculada Concepciónissa ja ohjelmaan kuului niin soittoa kuin lauluakin, sekä erikseen että yhdessä. Oman jännityksensä toi konserttia edeltäneisiin hetkiin se, ettei kirkon suntio ollut ajoissa paikalla avaamassa ovia. Viime tipassa järjesteltiin soittimet ja äänentoistolaitteet paikoilleen kovalla kiireellä.

Yleisöä saapui konserttiin päälaivan täydeltä ja toinen sivulaivakin oli käytössä.

Alun muutaman minuutin myöhästymisen mahdollisesti aiheuttama harmi unohtui kuitenkin heti konsertin alettua. Konsertti oli koottu taitavasti ja osat tasapainottivat toisiaan tuoden hyvin esille director musices Satu Rannan monipuoliset taidot eri instrumenttien taitajana. Vuoroin soivat kirkon kuoriurut, piano, trumpetti, laulu sekä kirkon keskeneräiseksi jäänyt kaunis urku parvella.

Kuvat lintuperspektiivistä urkuparvelta.

Trumpetti soi sekä seurakunnan edessä että ylhäältä urkuparvelta.

Satu Ranta on Costa Blancan suomalaisen ev.lut. seurakunnan turistikanttori 2018-2020 ja muulloin Nurmijärven ev.lut.seurakunnan johtava kanttori. Hän on toiminut monipuolisesti musikkona sekä laulaen että soittaen. Kysymykseen siitä, mitä instrumenttia hän pitää pääinstrumenttinaan, Satu Ranta vastaa näin: 

"Sibelius-Akatemiassa olin aikoinani tutkintolautakuntien jäsenille ongelmatapaus, sillä olin sekä urkuri että laulaja ja pianistina tein siellä myös palkkatyötä, ja trumpetinsoiton opettaja sanoi parin opiskeluvuoden jälkeen, että voisin hakea soittajan virkaa kansallis-oopperasta hänen vierestään. No, rakastan kaikkea musiikkia, siis soittamista ja laulamista, tulkita erilaisia sävellyksiä monella eri tavalla, myös muiden kanssa musisointi on mitä herkintä ihmissuhdetoimintaa. Uruissa on joskus harmittanut se, että en voi pianon tapaan vaikuttaa kosketuksella äänen sointiin, siksi jopa lopetin jossain vaiheessa niiden soittamisen. Mutta urut on upea orkestraalinen soitin, joka vaatii soittajalta myös monenlaista fyysistä ominaisuutta, se tuntuu taas niiden äärellä palkitsevalta. Lisäksi koska urkujensoitossa ei voi operoida ns. kosketuksen kanssa, on rytminen hahmotus erityisen tärkeää, mikä itseäni toki myös miellyttää. Puhutaan agogiikasta, eli tempon käsittelyllä ilmaistaan asioita.

Trumpetinsoittoa en olisi aikoinani omaksunut nopeasti, jollen olisi jo ollut ammattimuusikko opintojeni alussa. Selkeästi ajattelen laulavani trumpetin läpi, jolla saan aikaan vibraton, joka taas hieman uupuu lauluäänestäni, jota on sanottu poikasopraanomaiseksikin. Barokkimusiikki on lauluäänelleni sopivinta musiikkia. Barokkimusiikki, kaikkein eniten J.S.Bachin luomukset, ovatkin minulle rakkainta, kaikilla soittimillani."

Konsertin muhkeassa loppuosassa kuultiin kirkon keskeneräiseksi jäänyttä urkua, joista Satu Ranta toteaa ”Ilahduin ja yllätyin positiivisesti, kun sain ensikosketuksen urkuihin. Pidän niiden äänestä todella paljon. Toki kaipaan kesken jääneen pääsormion äänikertojen voimaa ja myös puuttuvan jalkion muhkeutta. Valmiina tuo soitin olisi mitä upein ja toisi koko kaupungille kunniaa, turisteista puhumattakaan. Olen nauttinut urkujen soitosta nyt konserttiani valmistaessani. Oikeat urut on jotain äärettömän paljon enemmän kuin sähköinen sisarensa, jonka olemassaolosta tietenkin myös iloitsen."

Useampikin kuulija kertoi konsertin jälkeen, miten J.S.Bachin Toccata d sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Konsertin päätösnumero, Marko Hakanpään Trumpettisävelmä taas tempaisi väkisinkin mukaansa niin, että tahtia oli pakko naputtaa edes varpaalla.

Kauniina yhteenvetävänä tekijänä veisattiin yhdessä eri esitysten välillä virren 396 säkeistöt yksitellen Sadun trumpetin säestyksellä hänen hiljattain poisnukkuneen äitinsä muistoa kunnioittaen.

Konsertin jälkeen yleisö vaati loppumattomalla taputtamisellaan vielä ylimääräisen numeron, jonka Satu esitti yhdessä Timo Lankisen kanssa laulaen ja pianoa soittaen. Timon instrumenttina tässä konsertin ylimääräisessä numerossa oli huilu.

Kukkia ja kiitoksia konsertista tuli sen päättymisen jälkeen niin seurakunnan edustajilta kuin yksittäisiltä henkilöiltäkin konserttiyleisöstä.

Minulla oli ilo olla myymässä konsertin käsiohjelmia ovella ennen konsertin alkua, enkä koskaan ole aikaisemmin kokenut sellaista, että konsertin jälkeen halusi konsertin jo siis ilman ohjelmaa kuunnellut henkilö välttämättä ostaa ohjelman jälkikäteen! Hän oli palaamassa Suomeen parin päivän kuluttua ja halusi ehdottomasti ohjelman mukaansa muistoksi elämänsä koskettavimmasta konsertista.

Konsertin nimenä oli "Olipa kerran..." ja kerta se oli nyt sitten ensimmäinen tällaisellekin ohjelmanmyynnille!

- Teksti ja kuvat Satu Mäkitalo