Uutisia 

Uutislistaukseen

Urkukonsertti kaksilla uruilla Iglesia Inmaculada Concepción'issa Palmusunnuntain aattona

Tänään saimme nauttia kaksin verroin director musices Satu Rannan urkukonsertissa, kun hän soitti monipuolisen ja kansainvälisen  konserttiohjelman kaksilla uruilla. Konsertin erikoisuutena oli mahdollisuus kuulla Iglesia Inmaculada Concepción -kirkon keskeneräiseksi jäänyttä kaunista urkua.

Hiljaista viikkoa, Semana Santaa, oli saapunut urkukonserttia kuulemalla aloittamaan runsaasti yleisöä Torreviejan kauniiseen katoliseen pääkirkkoon, Iglesia Inmaculada Concepción' iin.  

Satu Ranta on Costa Blancan suomalaisen ev.lut. seurakunnan turistikanttori 2018-2020 ja muulloin Nurmijärven ev.lut.seurakunnan johtava kanttori. Hän on toiminut monipuolisesti musikkona sekä laulaen että soittaen. Kysymykseen siitä, mitä instrumenttia hän pitää pääinstrumenttinaan, Satu Ranta vastaa näin: 

"Sibelius-Akatemiassa olin aikoinani tutkintolautakuntien jäsenille ongelmatapaus, sillä olin sekä urkuri että laulaja ja pianistina tein siellä myös palkkatyötä, ja trumpetinsoiton opettaja sanoi parin opiskeluvuoden jälkeen, että voisin hakea soittajan virkaa kansallis-oopperasta hänen vierestään. No, rakastan kaikkea musiikkia, siis soittamista ja laulamista, tulkita erilaisia sävellyksiä monella eri tavalla, myös muiden kanssa musisointi on mitä herkintä ihmissuhdetoimintaa. Uruissa on joskus harmittanut se, että en voi pianon tapaan vaikuttaa kosketuksella äänen sointiin, siksi jopa lopetin jossain vaiheessa niiden soittamisen. Mutta urut on upea orkestraalinen soitin, joka vaatii soittajalta myös monenlaista fyysistä ominaisuutta, se tuntuu taas niiden äärellä palkitsevalta. Lisäksi koska urkujensoitossa ei voi operoida ns. kosketuksen kanssa, on rytminen hahmotus erityisen tärkeää, mikä itseäni toki myös miellyttää. Puhutaan agogiikasta, eli tempon käsittelyllä ilmaistaan asioita.

Trumpetinsoittoa en olisi aikoinani omaksunut nopeasti, jollen olisi jo ollut ammattimuusikko opintojeni alussa. Selkeästi ajattelen laulavani trumpetin läpi, jolla saan aikaan vibraton, joka taas hieman uupuu lauluäänestäni, jota on sanottu poikasopraanomaiseksikin. Barokkimusiikki on lauluäänelleni sopivinta musiikkia. Barokkimusiikki, kaikkein eniten J.S.Bachin luomukset, ovatkin minulle rakkainta, kaikilla soittimillani."

Konsertin ohjelman alkuosan Satu Ranta soitti kirkon alakerrassa olevilla pienemmillä kuoriuruilla, jotka suomalainen seurakunta on hankkinut ja lahjoittanut Iglesia Inmaculada Concepción -kirkkoon katoliselle seurakunnalle.

Toisessa osassa soittimena oli kirkon kaunis, mutta valitettavasti vielä keskeneräinen urku ylhäällä urkuparvella. Urkuparvelle on melkoinen kiipeäminen kierreportaita pitkin, mutta soitin itsessään on Satu Rannan mielestä kaunis ja kiehtova:

- Ilahduin ja yllätyin positiivisesti, kun sain ensikosketuksen urkuihin. Pidän niiden äänestä todella paljon. Toki kaipaan kesken jääneen pääsormion äänikertojen voimaa ja myös puuttuvan jalkion muhkeutta. Valmiina tuo soitin olisi mitä upein ja toisi koko kaupungille kunniaa, turisteista puhumattakaan. Olen nauttinut urkujen soitosta nyt konserttiani valmistaessani. Oikeat urut on jotain äärettömän paljon enemmän kuin sähköinen sisarensa, jonka olemassaolosta tietenkin myös iloitsen.

Konsertin ohjelmisto oli valikoitunut osittain jo Suomessa ja tästä sekä siitä, millainen musiikki täällä Espanjassa erityisesti häntä puhuttelee, kertoo Satu Ranta seuraavasti:

"Otin mukaani nuotteja Suomesta hiukan sitä ajatellen, jos jossain soittaisin jotain. Eli paljon jäi koti-Suomeen mahdollista soitettavaa. Yläurkuun sain ensikosketuksen vasta joulukuussa, sen mukaan en siis ottanut tiettyjä nuotteja laukkuuni. Mutta ehdottomasti urkurille soitin ja sen mahdollisuudet ovat tärkeät konserttiohjelmaakin valittaessa.

Espanjassa ajattelin soittaa jotain espanjalaista, se oli itsestäänselvyys. Joku on joskus sanonut, että tie musiikin ymmärtämiseen/soittamiseen käy kielen kautta. Olen alkeisespanjani kautta kiinnostunut yhä enemmän myös espanjalaisesta musiikista. Kadulla kulkevia on ollut mielenkiintoista tarkastella (hieman vakoilla/stalkata)musiikkiakin ajatellen. Haluaisin tuntea espanjalaista musiikkia paljon paremmin kuin nyt tunnen."

Yleisö palkitsi konsertin lopuksi urkutaiteilijan raikuvin aplodein ja seisaalleen nousten: jokaiseen kuulijaan oli Satu Rannnan taiturimainen soitto tehnyt syvän vaikutuksen. Ylimääräisessä numerossa kiitosten jälkeen saimme nauttia vielä kuoriuruilla säestetystä yksinlaulusta.

- Teksti ja kuvat Satu Mäkitalo

2019-04-13 11:12:00.0