Uutisia 

Uutislistaukseen

Aurinkoiset kevätmyyjäiset seurakuntakodilla

Tänään tulvivat kevät ja pääsiäinen ovista ja ikkunoista seurakuntakotiimme ja  kävijät löysivät niin herkut kuin koristeetkin juhlapyhien viettoon, omiin herkkuhetkiin ja ystäville viemisiksi sekä ihania käsitöitä valmiiksi seuraavan talven kylmän torjuntaan ja arjen avuksi tai koristukseksi.

Myyjäispäivän tehotiimi; vas. Elsi, Anneli, Elli, Sanna, Irene, Eeva-Liisa ja Kari.

Perinteisiä seurakunnan kevätmyyjäisiä on valmisteltu koko talvikausi käsityöpiirissä ja nyt viime päivät seurakuntakodin keittiössä sekä vapaaehtoisten omissa kodeissa. Näin ovat syntyneet maistuvat leivonnaiset, joista viimeiset tulivat uunista ulos juuri ennen myyjäisten alkua tänään klo 10.

Myyjäisvieraita houkuttelivat aivan ulos saakka kantautuneet lämpimien piirakoiden ja pullapitkojen sekä munkkien tuoksut. Ensimmäisten asiakkaiden kasseihin löysivät tiensä hyvin myös virkatut pääsiäistiput ja pääsiäispasha.

Pashaa on jälkiruokana myös keskiviikkolounaalla 17.4. ja silloin sitä voi ostaa myös kotiin.

Myyjäisiin liittyneiden arpajaisten pääpalkinnon, torkkupeiton, voitti Pirjo Mattsson. Torkkupeitto on ollut jo perinteinen arpajaisten pääpalkinto vuodesta 2004 saakka, kertoo Elli Olli. Hän muistelee, kuinka entisessä seurakuntakodissa alkaneen perinteen ensimmäinen peitto oli ollut reunaväreiltään musta. Silloiset tilat olivat olleet aika pimeät ja mustareunaisten tilkkujen yhdistäminen oli ollut niin hankalaa, että sen jälkeen ei mustaa väriä ole palkinto-torkkupeitoissa käytetty! 

2019-04-09 20:31:00.0