Uutisia 

Uutislistaukseen

Turronia ja tippukiviä - seurakunnan päiväretki Jijonaan ja Busot'iin

Täysi bussilastillinen, tarkemmin sanottuna 59 iloista ja tyytyväistä matkalaista, nautti tänään seurakunnan vuoden ensimmäisestä päiväretkestä kauniissa säässä.

 

Päiväretken kaksi kohdetta olivat Jijona ja Busot: Turronin syntysijat ja upeat tippukiviluolat. Matkanjohtajina toimivat turistikanttori Satu Ranta ja turistipappi Peter Kankkonen.

Matkaan lähdettiin aamulla Torreviejasta kahdesta eri paikasta aivan aikataulun mukaisesti ja hyvillä mielin. Ensiksi tutustuttiin Turrón-tehtaaseen ja -museoon Jijonassa. Ryhmä jakaantui siellä kahtia: toinen puoli matkalaisista söi lounasta kun toinen puoli tutustui tehtaaseen, sen  museoon ja teki ostoksia. Sitten vaihdettiin osia.

 

Espanjalainen Turrón-nougat on ollut Iberian niemimaan makea herkku jo yli tuhat vuotta: sekoittamalla marcona-manteleita ja Jijonan vuoristojen villikukista kerättyä hunajaa on kehitetty tämä alueen erikoisuus. Turrónin tekeminen on rinnastettu taiteeseen Jijonan kaupungissa, ja se onkin saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että Jijonalle on myönnetty EU:n toimesta suojattu maantieteellinen asema. Aitoa Alicanten Turrónia ei saa tehdä missään muualla. Vierailun lopuksi oli mahdollista ostaa tehtaan tuotteita ja tätä mahdollisuutta käytettiinkin runsaasti hyväksi.

Jijonasta matka jatkui Busotin kylään, jonne ei matka kestänytkään kuin parikymmentä minuuttia. Cuevas del Canelobre, eli Canelobren luolat, on  yksi tärkeimmistä turistikohteista paitsi Busotissa, myös koko Alicanten maakunnassa . 

Luolasto sijaitsee 700 metriä merenpinnan yläpuolella Sierra Cabeçó D'Orin pohjoisilla rinteillä. Luolissa on yli 80 000 neliömetriä tilaa, ja sinne pääsee 45 metrin tunnelin läpi. Luolassa vesi ja kalkkikivi ovat synnyttäneet vaikuttavia muotoja, kuten stalaktiitteja, stalagmiitteja, pylväitä ja meduusoja.

Täälläkin vierailu tehtiin kahdessa eri ryhmässä ja toisten ollessa luolastossa saivat toiset nauttia päiväkahvit lämpimässä auringonpaisteessa vuoristomaisemia ihaillen. Kotimatka sujui moottoritietä nopeasti ja kotona oltiin jo tunnin verran ennen aikaisemmin arvioitua määräaikaa. Palautusta matkan hinnasta ei kuitenkaan luvattu: seuraava päiväretki tehdään 5.4.2019 ja sinne lähdetään vastaavasti tuntia aikaisemmin! 

- Teksti ja kuvat Satu Mäkitalo

2019-02-08 19:44:00.0