Uutisia 

Turistikanttoreiden kapulanvaihtopäivä

5.9.2018 12.31

Eilen Helsingissä tapasivat tulevan kauden turistikanttori Satu Ranta, edellisen kauden turistikanttori Esa Pyöriä (kuvassa vasemmalla) ja toista kauttaan jatkava turistipappi Peter Kankkonen

Tapaamisen tarkoituksena on aina näin syksyisin perehdyttää uusi turistityöntekijä tuleviin tehtäviinsä sekä ko. ulkosuomalaiseen seurakuntaan.

Tapaamisessa uudet työntekijät saavat yleisen tiedon lisäksi lähiperehdytyksen ko. tehtävään edellisen kauden sitä hoitaneelta henkilöltä.

Tapaamisessa oli mukana myös kirkon turistityön koordinaattori Bror Träsbacka.

Tulevana talvikautena meillä on turistipappina edelleen Peter Kankkonen ja seurakuntaneuvostossa jatkavat vuoteen 2019 saakka vaaleilla valitut edustajat.

Turistipapin ja -kanttorin työt alkavat 22.10.2018. Tätä ennen seurakunnassa on jo paljon toimintaa; mm. suomenkielinen messu13.10. klo 13. 

Seurakuntakodin kahvila avautuu 10.9.2018 klo 11 ja toiminta- ja harrastuspiirien ohjelmista saa lisätietoja täältä.

 

 

 

« Uutislistaukseen