Uutisia 

Uutislistaukseen

Konsertti "Suomalainen rukous" keräsi kirkon täyteen kuulijoita Torreviejassa

Normaali yleisömäärä eli runsaat 100 kirkkomusiikin ystävää tuli tänään kuulemaan savonlinnalaista osaamista Torreviejan katoliseen kirkkoon. Pääroolissa oli Savonlinna-kvartetti, jota täydensi suomalaisen ev.lut. seurakunnan kanttori Esa Pyöriä sävellyksillään ja lauluillaan.

Andrei Nikulin, Marija Sidorkina, Katja Inkala ja Ilkka Vesioja osoittivat Suomalainen rukous -konsertissa lähes maratonkestävyyttä soittamalla yhtä jaksoisesti peräti 23 eri sävellystä peräkkäin ja ilman taukoja tunnin ajan. Vaikuttavinta ammattitaitoa kvartetti osoitti tulkinnallaan Joonas Kokkosen sävellyksestä Paavon virsi.

Yleisö kuuli, moni ilmeisesti ensimmäisen kerran, myös Esa Pyöriän sävellyksiä Raamatun sekä Aari Surakan ja Mirjami Lähteenkorvan teksteihin. Pyöriä lisäksi lauloi omien sävellystensä lisäksi Ahti Sonnisen, Leevi Madetojan ja Oskar Merikannon tuotantoa, jota edusti myös yhteislauluna kuultu kaunis virsi Ilta on tullut, Luojani.

TOINEN KONSERTTI LAUANTAINA

Savonlinna-kvartetti esiintyy tällä viikolla myös lauantain messussa katolisessa kirkossa klo 12 alkaen ja Torreviejan musiikitalossa klo 18.00.

Palacio de la Música -salin konsertissa kuullaan monipuolinen ohjelma jousikvartetille kirjoitettua sekä sovitettua musiikkia. Konsertissa voit kuulla klassisen musiikin helmiä Suomesta ja maailmalta. Säveltäjänimiä ovat mm. Merikanto, Kuula, Tsaikovski ja Piazzolla.

Tähänkin konserttiin on vapaa pääsy, ohjelman saa 10 eurolla Palacio de la Músican ovelta os. Calle Union Musical Torreviejense 55.

2018-03-01 22:55:00.0